Laittomat ja lailliset metsähakkuut tuhoavat tärkeitä hiilinieluja ja kiihdyttävät ilmastonmuutosta. Asutusten levitessä uusille alueille ihminen on myös ajautunut jakamaan elinalueitaan monille ihmisille vaarallisia tauteja kantavien eläinten kanssa. Kuva: Pixabay/Picography.

Viliina Kaikkonen on graduaan työstävä sosiaaliantropologian maisteriopiskelija. Hän valmistunut St Andrewsin yliopistosta pääaineenaan kestävä kehitys ja sivuaineena kansainväliset suhteet. Viliina on kiinnostunut ympäristöpolitiikasta ja ympäristöantropologiasta, ja hänen gradunsa käsittelee erilaisten maailmankuvien ja luontokäsitysten roolia kaivosteollisuuden ympäristövaikutusten vuoksi syttyneessä konfliktissa Pohjois-Argentiinassa.

Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että sekä koronaviruspandemian että ilmastokriisin sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset ovat tuhoisia ja uhkaavat ihmishenkiä. Molempia yhdistää myös se, että emme voi tarkasti ennustaa milloin uusi epidemia puhkeaa tai milloin ylitämme luonnon kantokyvyn kannalta kriittisen pisteen, jolloin seuraukset voivat olla arvaamattomia. Päättäjien hidas reagointi koronaviruksen kohdalla antaakin oppitunnin ilmastopolitiikan haasteista. 

Joulukuussa 2019 Maailman terveysjärjestö (WHO) sai vihiä Wuhanin kaupungissa Kiinassa leviävästä tuntemattomasta sairaudesta, joka aiheutti potilaille keuhkokuumeen tapaisia oireita. Maailmalla jylläävän koronavirustauti covid-19:n epäillään levinneen lepakoista toisen villieläimen kautta ihmisiin. Teoria tuntuu uskottavalta, sillä koronaviruksia on löydetty useista erilaisista lepakkolajeista, joiden uskotaan olevan niiden luonnollisia isäntälajeja. 

Koronaviruksen eri mutaatiot ovat aiheuttaneet ennenkin vakavia epidemioita, kuten vuonna 2012 Arabian niemimaalla levinneen MERSin sekä SARSin. Eläinperäisten tartuntatautien ryhmään kuuluvat myös ebola, Zika-virus ja lintuinfluenssa. 

Ilmastonmuutos, elinalueiden muutokset ja väestönkasvu edistävät epidemioiden leviämistä 

Koronavirus on kouriintuntuva esimerkki siitä, miten kansainvälinen kauppa, mukaan lukien koti- ja villieläinten kauppa, turismi ja globaalit muuttovirrat ovat verkottaneet maailmaa. Samalla ne ovat tehneet tartuntatautien leviämisestä entistä nopeampaa ja epidemioiden hillitsemisestä entistä haastavampaa. Maataloudessa käytettävät torjunta-aineet ja päästöt sekä eläin- ja elintarvikeperäiset sairaudet leviävät elintarvikkeiden mukana ympäri maapalloa. Lisäksi väestönkasvun seurauksena nopeasti kasvavissa ja tiheästi rakennetuissa miljoonakaupungeissa sairaudet pääsevät leviämään nopeasti. 

Koronaviruksen kaltaiset vakavat tartuntataudit ja epidemiat tulevat todennäköisesti lisääntymään ilmastonmuutoksen seurauksena. Esimerkiksi veden ja hyttysten välityksellä leviävien tautien, kuten malarian, on arvioitu leviävän laajemmalle ja niiden tartuntakauden on arvioitu kestävän pidempään ilmaston lämpenemisen seurauksena. Samaan aikaan ilmastonmuutoksen on jo pitkään varoitettu lisäävän voimakkaita sääilmiöitä, kuten myrskyjä ja kuivuuksia, jotka taas voivat johtaa vesipulaan, nälänhätään ja konflikteihin. 

Trooppisten sademetsien laittomat ja lailliset hakkuut maanviljelyn, karjatalouden ja kaivosprojektien alta muuttavat monimuotoisia luontoalueita ja hiilinieluja lajiköyhiksi viljely- ja maatalousmaiksi, mikä kiihdyttää ilmastonmuutosta. Samaan aikaan ihminen on ajautunut kilpailemaan elinympäristöistä monien sille vaarallisia tauteja kantavien villieläinten ja hyönteisten kanssa kun se valloittaa itselleen lisää elintilaa. Tällä on suora yhteys tartuntojen yleistymiseen, sillä tutkimusten mukaan jopa 75 prosenttia uusista tartuntataudeista on lähtöisin juuri eläimistä. Uuden epidemian puhkeaminen olikin vain ajan kysymys. 

Koronaviruksen kaltaiset vakavat tartuntataudit ja epidemiat tulevat todennäköisesti lisääntymään ilmastonmuutoksen seurauksena.

Klikkaa twiitataksesi.

Koronakriisi ja ilmastonmuutos osoittavat, että tieto ei välttämättä johda tekoihin       

Epidemiat ja ilmastonmuutos ovat siitä samanlaisia, että runsaasta tutkimustiedosta huolimatta ei voida täysin tarkasti ennustaa, milloin epidemia puhkeaa tai milloin ylitämme ratkaisevat kynnyksen, joka aiheuttaa luonnon kannalta hallitsemattoman dominoefektin. Uusimpien arvioiden mukaan laajatkin ekosysteemit, kuten Amazonian sademetsä tai Karibian koralliriutat voivat romahtaa nopeasti kriittisen pisteen ylityttyä. Maapallon eri ekosysteemit ovat keskinäisessä vaikutussuhteessa, minkä vuoksi ilmaston lämpenemisen aiheuttamat ympäristökatastrofit vahvistavat toistensa vaikutuksia. 

Tutkijat ovat kehittäneet malleja, joilla on mahdollista ennustaa epidemioiden leviämistä ja jotka voivat auttaa niiden torjumisessa. Hallitukset ovat kuitenkin olleet toistaiseksi hitaita reagoimaan WHO:n ja tutkijoiden suosituksiin. Päättäjillä on taipumus keskittyä lyhyen aikavälin poliittisiin ja taloudellisiin vaikutuksiin, kun taas koronaviruksen ja ilmastokriisin kaltaiset uhkat vaativat päättäjiltä epävarmuuden sietämistä ja toimimista etukäteen parhaan mahdollisen tutkimustiedon valossa. Kansainvälisessä ympäristöoikeudessa puhutaan ns. ennalta varautumisen periaatteesta, mikä tarkoittaa sitä, että täyden tieteellisen varmuuden puuttumisen ei pitäisi antaa estää merkittävien uhkien ennaltaehkäisyä. 

Tutkimukset eivät itsessään tietenkään tarjoa valmiita toimintastrategioita, ja niistä on mahdollista vetää varsin erilaisia johtopäätöksiä. Koronaviruksen hillitsemisessä esimerkiksi Iso-Britannia luotti aluksi laumasuojan kehittymiseen, kun taas esimerkiksi Suomi alkoi rajoittaa kansalaistensa liikkumista varsin aikaisessa vaiheessa terveysviranomaisten suositusten mukaisesti. Matemaattisten mallien tarkkuus riippuu saatavilla olevan tiedon määrästä ja laadusta, ja tiedonkeruuseen ja käyttöön liittyy monia ongelmia. Mallit saattavat toimia hyvin yleisellä tasolla ja auttaa esimerkiksi epidemioiden leviämisvauhdin ennustamisessa, mutta ne eivät ota huomioon erityistapauksia tai tiettyjen ryhmien erityistarpeita. Tieteelliset tutkimukset voivatkin parhaimmillaan tukea poliittista harkintaa ja päätöksentekoa, mutta niiden ei missään tapauksessa pidä korvata sitä. 

Sekä ilmastonmuutoksen että koronaviruksen vaikutukset varotoimenpiteineen iskevät voimakkaimmin jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin, kuten vanhuksiin ja kroonisesti sairaisiin. Sosioekonominen asema, terveydentila, terveyspalveluiden saatavuus ja liikkumismahdollisuudet vaikuttavat suoraan ihmisten kykyyn varautua ja selvitä epidemioista tai sopeutua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Ilmastomarsseista ja tutkijoiden vetoomuksista huolimatta monille länsimaalaisille ilmastonmuutos voikin tuntua kaukaiselta ja abstraktilta. Ilmastokriisi vaatii myötätuntoa tulevia sukupolvia ja täysin tuntemattomia ihmisiä kohtaan. Päättäjien ja kansalaisten tulisi toimia, vaikka tekojen vaikutukset eivät välttämättä ole nähtävissä omana elinaikana. 

Ilmastonmuutoskeskustelu on osoittanut, ettei poliittista tahtoa usein löydy kipeiden päätösten tekemiseen riittävän ajoissa. Toisaalta myös median ja kansalaisten kiinnostus kohdistuu usein välittömiin kriiseihin ja tapahtumiin, sen sijaan että analysoitaisiin  pohjimmaisia pitkän aikavälin syitä ja seurauksia. Koronaviruspandemia on kuitenkin tehnyt selväksi, että päätösten lykkäämisellä voi olla vakavia seurauksia ihmisten hyvinvoinnille.

Ilmastokriisi vaatii myötätuntoa tulevia sukupolvia ja täysin tuntemattomia ihmisiä kohtaan.

Klikkaa twiitataksesi.

Kansainvälinen ympäristöpolitiikka koronaviruksen jälkeen

Hallitukset ympäri maapalloa ovat sulkeneet kouluja, rajoittaneet kansalaisten liikkumista ja sulkeneet maiden rajoja pandemian hillitsemiseksi. Hiilipäästöt ovat pudonneet useissa maissa varotoimenpiteiden seurauksena, mikä on herättänyt toiveita koronaviruksen positiivisista ympäristövaikutuksista. Satelliittikuvien mukaan myös ilmansaasteet ovat vähentyneen merkittävästi. Kysymys kuitenkin kuuluu, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun pandemian aiheuttamat matkustus- ja liikkumisrajoitukset poistetaan. Esimerkiksi Kiinan hiilipäästöt vähentyivät helmikuussa neljänneksellä pandemian seurauksena, mutta alkoivat palautua normaalitasolle maaliskuun loppupuolella. 

Pandemia on muistuttanut, että talouskasvu ja hiilipäästöt ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa ja niitä on vaikea sen vuoksi leikata. Pariisin sopimuksen 1,5:n asteen tavoitteeseen pääseminen ei ole mahdollista ilman reiluja päästövähennyksiä, mutta pandemian aiheuttama globaali talouskriisi tuskin on otollinen aika ilmastotekojen kirittämiselle. On mahdollista, että päättäjät yrittävät elvyttää taloutta keinolla millä hyvänsä, mikä voi johtaa päästötavoitteiden lieventämiseen, ilmastoneuvotteluiden vaikeutumiseen ja päästöjen voimakkaaseen kasvuun pitkällä aikavälillä.

Toiveikkaampien ennustusten mukaan pandemia saattaa olla käännekohta, joka saa meidät pohtimaan kriisin perimmäisiä syitä. Kuvat Italian täyteen ahdetuista sairaaloista ovat osoittaneet, mitä asiantuntijoiden suositusten sivuuttamisesta ja vaikeiden päätösten lykkäämisestä voi seurata. 

Ympäristöjärjestöt toivovat koronan myötä annettavien tukipakettien kohdistuvan viruksesta pahiten kärsivien auttamiseen ja vähähiilisen teollisuuden tukemiseen saastuttavien teollisuudenalojen, kuten hiilivoiman ja öljyteollisuuden pelastamisen sijaan. Suomessa Sitra on ehdottanut tukirahojen kohdistamista kotimaiseen uusiutuvaan energiaan, joukkoliikenteen kehittämiseen, teollisuuden vähäpäästöisiin ratkaisuihin, kotitalouksien energiaremontteihin sekä metsien ja maaperän nieluihin. Sekä Suomen hallitus että EU ovat vakuuttaneet ilmastotyön jatkuvan koronakriisin jälkeenkin. 

Aika ratkaisee epidemioiden ja ilmastonmuutoksen kohdalla 

Kansainvälinen yhteisö ja EU eivät ole pysyneet koronaviruksen perässä, ja kansallisvaltiot ovat ottaneet päärooliin kriisin keskellä. Poliittisten toimenpiteiden laaja kirjo ja epätahtisuus ovat osaltaan helpottaneet viruksen leviämistä. Verkottuneessa maailmassa koronaviruksen tapaisia epidemioita on mahdotonta kokonaan estää, ja koronavirus tuskin on viimeinen maailmanlaajuinen epidemia. Kansainvälisen yhteistyön parantaminen onkin tärkeää, jos tulevaisuuden epidemioihin halutaan varautua paremmin. 

Koronavirus on toisaalta herättänyt keskustelua siitä, mitä pandemia merkitsee nykyisille talouden ja politiikan järjestelmille sekä ihmiskäsitykselle. “Tämä on myös yksilönvapauden ja markkinatalouden kriisi”, yliopistotutkija Timo Miettinen sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa. Viime aikojen tapahtumat ovat saaneet myös monet pohtimaan ihmisen ja luonnon suhdetta. Puhumme vieraslajeista, tuhoeläimistä ja koronaviruksesta ”näkymättömänä vihollisena” kyseenalaistamatta omaa vaikutustamme maapalloon ja muihin lajeihin. 

Viime vuosien tapahtumat – Australian ja Amazonian tulipalot, vähälumiset talvet, maailmanlaajuiset epidemiat, hälyttävät uutiset napojen jääpeitteen ennätyksellisestä sulamisvauhdista – ovat tehneet selväksi, että jos odotamme liian pitkään kestävien ratkaisujen luomisessa, ilmastonmuutoksen seuraukset voivat olla hallitsemattomat.  Sekä epidemiat että erilaiset ääri-ilmiöt tulevat todennäköisesti lisääntymään tulevaisuudessa. 

YK:n ympäristöohjelman johtaja Inger Andersen varoittaa luonnon kantokyvyn olevan äärirajoillaan. “Tämä on luonnon viesti meille”, hän sanoi viitaten koronapandemiaan ja ilmastonmuutokseen. Ihminen on erottamaton osa monimuotoista luontoa, ja sekä nykyisten että tulevien sukupolvien terveys ja elämä riippuvat ympäristön hyvinvoinnista. Ilmastonmuutos ei ole kadonnut koronakriisin aikana mihinkään. Jos valtiot alkavat lipsua ilmastotavoitteista koronakriisin seurauksena, pitkän aikavälin seuraukset voivat olla vakavia. 

Kansainvälinen yhteisö ja EU eivät ole pysyneet koronaviruksen perässä.

Klikkaa twiitataksesi.