Euroopan ihmisoikeussopimus on brexiteerien erityinen inhokki, vaikkei se ole sama asia kuin Euroopan unioni. Kuva: Kuvankaappaus Euroopan neuvoston kotisivulta.

Brexit ei koske ainoastaan kauppasuhteita, vaan brexitin ohella uhkaa toteutua myös konservatiivipuolueen pitkäaikainen haave päästä eroon Euroopan ihmisoikeussopimuksesta. Tämä olisi vakava isku ihmisoikeuksien yleismaailmallisuuden periaatteelle, sillä yksikään sopimuksen ratifioinut maa ei ole vielä eronnut Euroopan ihmisoikeussopimuksesta.

Britannian ihmisoikeuslainsäädännön perusta on vuonna 1998 säädetty ihmisoikeuslaki. Lailla tuotiin Euroopan ihmisoikeussopimus osaksi Britannian kansallista lainsäädäntöä. Brittiläisten poliitikkojen ja erityisesti konservatiivipuolueen yhteiselo lain kanssa on ollut alusta asti vaikeaa. Poliitikkoja on hiertänyt erityisesti se, että lain suoma turva ihmisoikeuksien toteutumiselle on nähty eurooppalaisena tuontitavarana ja siten yhteensopimattomana brittiläisen oikeuskäsityksen kanssa. Tämä siitä huolimatta, että Britannia oli mukana laatimassa Euroopan ihmisoikeussopimusta toisen maailmansodan jälkeen.

Euroopan ihmisoikeussopimus laadittiin toisen maailmansodan jälkeen Euroopan neuvoston jäsenmaiden yhteistyönä. Sopimus astui voimaan vuonna 1950. Iso-Britannia oli tiiviisti mukana sopimusneuvotteluissa: sopimusta visioi Winston Churchill ja sen yksi tärkeimmistä laatijoista oli konservatiivipoliitikko David Maxwell-Fyfe. Britannia ratifioi sopimuksen ensimmäisenä maana.

Euroopan neuvosto on koko euroopanlaajuinen poliittinen yhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestö, joka tukee ja valvoo ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteiden toteutumista jäsenmaissa. Euroopan neuvosto ei ole osa EU:ta. Neuvoston oma riippumaton ihmisoikeustuomioistuin (EIT) sijaitsee Strasbourgissa.

Ihmisoikeuksien heikentäminen johtuu konservatiivien euroskeptisyydestä

Konservatiivipuolue on yli vuosikymmenen ajan tavoitellut aktiivisesti Ison-Britannian eroa ihmisoikeussopimuksesta, ihmisoikeuslain kumoamista ja uuden ‘British Bill of Rights’ -ihmisoikeuslain säätämistä. Tämä on jatkumoa konservatiivipuolueen pitkäaikaiselle euroskeptisismille, joka juontaa juurensa ajatuksesta brittien erityislaatuisuudesta ja ongelmista liittyen kansallisen ja EU:n lainsäädännön yhteensovittamiseen.

Jo vuonna 2016 silloin sisäministerinä toiminut Theresa May sanoi, että Britannian pitäisi irtautua Euroopan ihmisoikeussopimuksesta riippumatta brexit-äänestyksen tuloksesta. Mayn mukaan ihmisoikeussopimus sitoo Britannian parlamentin kädet, pakottaa sen pitämään vaaralliset terroristit maassa eikä paranna lainkaan esimerkiksi Venäjän valtion asennetta ihmisoikeuksia kohtaan. May nosti Venäjän esimerkiksi ihmisoikeussopimuksen tehottomuudesta, sillä Venäjä on osoittanut haluttomuutta noudattaa EIT:n päätöksiä.

Mayn lausunto kuvastaa konservatiivipuolueen asennetta, jossa Euroopan ihmisoikeussopimuksen vaikutus nähdään ensisijaisesti uhkana maan suvereniteetille. May sivuuttaa lausunnossaan kokonaan, että EIT toimii ylikansallisena ihmisoikeuksien turvaajana ja valittajien viimeisenä oljenkortena, kun kansalliset oikeustiet on käyty loppuun.

Vastineena The Guardian -sanomalehti tuotti seuraavan videon, jossa käydään läpi Euroopan ihmisoikeussopimuksen saavutuksia:

Esimerkki konservatiivien halveksimasta “eurooppalaisesta tuontitavarasta” on vankien äänioikeus. EIT on vuosien 2004 ja 2017 aikana antanut Britannialle neljä eri tuomiota ihmisoikeusrikkomuksista vankien äänioikeuden puuttumisen vuoksi. Britanniassa vangit menettävät kansalaisluottamuksensa ja eivät siten ole saaneet äänestää. Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna vankien äänestysoikeuden puuttuminen kuulostaa vanhanaikaiselta, sillä Suomessa kansalaisluottamuksen menettäminen poistui rangaistusjärjestelmästä vuonna 1969. Briteissä asia on kuitenkin muodostunut kynnyskysymykseksi erityisesti konservatiiveille. Useiden tuomioiden jälkeen konservatiivit suostuivat lopulta kompromissiin, jossa pienelle määrälle koevapaudessa olevia vankeja palautettiin äänioikeus.

Mitä konservatiivit haluavat saavuttaa muuttamalla ihmisoikeuslakia?

Konservatiivit kirjastivat joulukuun 2019 vaaliohjelmaansa, että brexitin jälkeen hallitus tulee päivittämään ihmisoikeuslakia ja hallintolainsäädäntöä. Puolueen tavoitteena on, että lakeihin saadaan heidän mielestään oikeanlainen tasapaino yksittäisen ihmisen oikeuksien, kansallisen turvallisuuden ja tehokkaan hallinnon välillä. Lisäksi puolue sanoo haluavansa estää oikeuslaitoksen hyväksikäytön poliittisten päämäärien edistämiseksi ja lainsäädäntöprosessin tarpeettomat viivästykset.

Hallinnon tehokkuudella ja oikeuslaitoksen hyväksikäytön estämisellä viitataan kahteen nk. Miller-oikeudenkäyntiin, jotka molemmat liittyvät brexitiin. Oikeudenkäynnin nimi tulee kantajana toimineesta kansalaisaktivisti Gina Milleristä. Brittiläisessä oikeusjärjestelmässä on käytössä judicial review -menettely, jolla kansalaiset voivat tuomioistuimessa haastaa hallintotoimenpiteiden lainmukaisuuden. Tätä menettelyä käyttäen Miller haastoi kaksi kertaa Ison-Britannian valtion oikeuteen.

Ensimmäinen oikeudenkäynti koski hallituksen päätöstä olla tuomatta brexit-päätöstä parlamentin hyväksyttäväksi ja toinen parlamentin lomauttamista [prorogation] syksyllä 2019. Lomauttamisella Johnson halusi estää parlamentin puuttumisen sopimuksettoman brexitin toteutumiseen. Konservatiivit kärsivät karvaan tappion molemmissa jutuissa. Oikeus määräsi hallituksen tuomaan brexit-lain parlamentin käsiteltäväksi ja julisti parlamentin lomautuksen laittomaksi.

Konservatiivit ovat syyttäneet oikeuslaitosta “oikeudellisesta aktivismista”, joka tarkoittaa sitä että oikeuslaitos ottaa poliittisen kannan. Konservatiivit kokivat oikeudenkäynnit pelkkänä kiusantekona ja lainsääsäntöprosessin tarpeettomana viivästyksenä. Tämän vuoksi puolue haluaa rajoittaa kansalaisten oikeutta viedä lakeja ja asetuksia aiemmin mainittuun judicial review -menettelyyn. Kyseessä on merkittävä hyökkäys brittiläistä demokratiaa kohtaan, sillä judicial review’n ideana on toimia eräänlaisena perustuslakituomioistuimena ja vallan vahtikoirana.

Kansalaisten turvallisuus liittyy terrorismin torjuntaan. Briteissä on käyty useita korkean profiilin oikeudenkäyntejä, joissa brittihallinto on yrittänyt karkottaa tunnettuja terroristeja ja näiden sukulaisia. Esimerkki tällaisesta tapauksesta on EIT:n päätös kieltää Britanniaa karkottamasta terroristi Abu QatadaaLibanoniin, koska tuomioistuimen mukaan hän oli vaarassa joutua kidutuksen kohteeksi. Irtautumalla Euroopan ihmisoikeussopimuksesta Britannia katsoo voivansa ottaa turvallisuuden omiin käsiinsä. EIT:n päätökset suojella myös terroristeja joutumasta esimerkiksi kidutuksen kohteeksi eivät ole olleet brittipoliitikkojen mieleen.

Perusoikeuksien toteutumista on jo nyt rapautettu merkittävästi – eivätkä Johnsonin koronavirustoimet paranna tilannetta

Konservatiivien vaaliohjelma lupaa, että uusi ihmisoikeuslaki turvaa yksittäisen ihmisen oikeudet. Kuitenkin konservatiivihallitus on esimerkiksi viimeisen 10 vuoden aikana leikannut rajusti julkista oikeusapua, ja oikeusministeriön budjetti on pienentynyt jopa 40 prosentilla vuodesta 2008. Leikkaukset ovat jo nyt merkittävästi vaikeuttaneet tavallisten ihmisten mahdollisuuksia saada oikeutta, kuten korkeimman oikeuden presidentti Lady Hale arvioi BBC:n haastattelussa. Oikeusapua ei voi saada enää lainkaan siviilioikeudellisiin juttuihin, kuten esimerkiksi huoltajuusasioihin, maahanmuuttoasioihin, varallisuusoikeusjuttuihin ja sosiaaliturvaan liittyviin oikeudenkäynteihin. Nämä kaikki ovat kiinteä osa useaa Euroopan ihmisoikeussopimukseen sisältyviä perusoikeutta, kuten kidutuksen kieltoa, oikeutta vapauteen ja turvallisuuteen sekä oikeutta nauttia perhe-elämästä.

Myös koronaviruspandemian aikaiset toimet ovat omiaan tuomaan mustia pilviä kansalaisten perusoikeuksien toteutumiselle. Boris Johnsonin hallituksen koronavirustoimenpiteitä on kritisoitu yhtäältä alimitoitetuiksi, kun terveydenhuollon riittämättömyys vaarantaa ihmisten oikeuden elämään ja terveyteen. Toisaalta Britannian koronaviruslain antamia valtuuksia on kritisoitu myös ylimitoitetuiksi, ja niiden nähdään vaarantavan perusoikeuksien toteutumisen. Laissa annetaan hallitukselle valtuudet rajoittaa sellaisia perusoikeuksia kuten ihmisten vapautta liikkua ja kokoontua. Tavallisesti poikkeuslakeja säädetään hyvin lyhyeksi aikaa. Esimerkiksi Suomessa Marinin hallituksen antamat käyttöönottoasetukset poikkeusolojen ajaksi jotka annettiin vain viikoiksi kerrallaan. Johnsonin hallitus sen sijaan asetti koronaviruslain myötä itselleen valtuudet poikkeusolojen tarpeisiin peräti kahdeksi vuodeksi. Erityispitkien valtuuksien tarpeellisuutta kritisoi esimerkiksi Amnesty.

Joko nyt konservatiivit saisivat tahtonsa läpi?

Britannian EU-eroa vaatineet brexiteerit väittivät erokampanjan aikana, että uuteen ihmisoikeuslakiin liittyvät ongelmakohdat voidaan oikaista, kunhan vain brexit toteutuu. Tämä väite ei pidä paikkaansa, koska Euroopan ihmisoikeussopimus ei ole EU-instrumentti. EU:sta irtautuminen ei irtauta maata ihmisoikeussopimuksesta, ja näiden kahden asian sekoittaminen osana Brexit-kampanjaa on erikoista. Tästä huolimatta Boris Johnson on myös jatkanut samoilla linjoilla brexitin jälkeen. Hän ilmoitti, että maa ei tule noudattamaan EU:n vaatimusta Britannian pysymisestä osana Euroopan ihmisoikeussopimusta myös tulevaisuudessa.

Boris Johnsonilla ja konservatiivipuolueella on Britannian parlamentin selvä enemmistö, joten puolue pystyy halutessaan vaikka kumoamaan ihmisoikeuslain. David Cameron esitti jo vuonna 2006 nykyisen lain korvaamista uudella British Bill of Rights -lailla. Oikeusministeriön tekemässä raportissa vuonna 2016 todettiin, että konservatiivien mukaan lain tavoitteena on ”palauttaa kansallinen usko ihmisoikeuksiin ja antaa niille kansallinen identiteetti.” Raportissa kuitenkin todettiin, että esitetyt muutokset eivät olleet niin merkittäviä, että kokonaan uusi laki olisi perusteltu.

Konservatiivit ovat olleet vallassa käytännössä koko 2010-luvun eivätkä ole yrityksistä huolimatta saaneet kumottua nykyistä lakia. Tästä huolimatta teema on pysynyt pinnalla konservatiivien retoriikassa läpi 2010-luvun.

Konservatiivien suhtautuminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen osoittaa, että perusoikeuksien toteutuminen ja sen valvonta halutaan siirtää ylikansallisesta kansalliseen. Luottamusta kansainväliseen yhteisöön ei ole – kuten ei myöskään EU:ta kohtaan.

Jos Johnson onnistuu kumoamaan ihmisoikeuslain ja erottamaan Britannian Euroopan ihmisoikeussopimuksesta, kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun mikään maa irtautuu sopimuksesta. Kyseessä olisi merkittävä kolaus ihmisoikeuksien yleismaailmallisuuden periaatteelle sekä eurooppalaiselle ihmisoikeusperinteelle, jota Iso-Britanniakin oli mukana luomassa.