Jaa

Lukuaika: 9 minuuttia
Kauppakomissaari Hogan neuvotteluissa

Kauppakomissaari Phil Hogan (oik.) ja komission kauppapääosaston yksikönpäällikkö Flavio Coturni neuvottelupöydässä Yhdysvaltain maatalousministeri Sonny Perduen kanssa. Kuva: EC Audiovisual Service, European Union 2020

Euroopan komissio haluaa sitoa kaikki EU:n tulevat lakialoitteet tukemaan ilmastoneutraaliuden saavuttamista vuoteen 2050 mennessä. Tavoitteessa onnistuminen leikkaisi vain noin yhdeksän prosenttia koko maapallon hiilidioksidipäästöistä, minkä vuoksi Euroopan komissio haluaa sitouttaa myös EU:n ulkopuolisia maita merkittäviin ilmastotoimiin. Ilman huolellista suunnittelua komission pyrkimykset kansainvälisten ilmastotavoitteiden saavuttamiseen voivat kuitenkin tuottaa jopa päinvastaisia lopputuloksia.

Euroopan komission joulukuussa 2019 julkaisema vihreän kehityksen ohjelma (Green Deal) asettaa yhteisen kauppapolitiikan EU:n kansainvälisten ilmastotoimien keskiöön. Ohjelmassaan komissio ehdottaa, että ilmastodiplomatiaa ja laaja-alaisia kauppasopimuksia tulisi käyttää EU:n kauppakumppaneiden sitouttamiseksi Pariisin ilmastosopimukseen. Joulukuussa 2015 hyväksytty Pariisin sopimus, eli ilmastonmuutosta koskeva YK:n puitesopimus, vaatii allekirjoittajamaita valmistelemaan pitkän aikavälin ilmastostrategiat ja säännöllisesti raportoimaan YK:lle toimistaan ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi. Jäsenmaat hyväksyivät EU:n yhteisen pitkän aikavälin ilmastostrategian maaliskuussa 2020. Globaalien ilmastotoimien kannalta on silti lähes välttämätöntä, että EU pystyy edistämään merkittäviä päästövähennyksiä erityisesti Kiinassa ja Yhdysvalloissa, jotka yhdessä tuottavat lähes 44 % maailman päästöistä

Onnistuakseen kansainvälisesti EU:n on ensin pystyttävä viimeistelemään lakialoitteensa  sitovien päästövähennystavoitteiden asettamiseksi vuosille 2030 ja 2050. Ensimmäisen virstanpylvään tavoite on 50–55 %:n vähennykset vuoteen 1990 verrattuna ja seuraavan hiilineutraalius. Uskottavien ja kilpailukykyisten tavoitteiden on samanaikaisesti otettava huomioon energiaturvallisuus, edullisen energian saatavuus sekä useat alueelliset lähtökohdat ja erot. EU:n kansainvälisten ilmastotoimien menestys kun on riippuvainen siitä, pystyvätkö jäsenmaat itse sitoutumaan tarpeeksi vakuuttaviin toimenpiteisiin. Tämän ohella unionin on tarkkaan mietittävä mahdollisuutensa vaikuttaa unionin ulkopuolisten maiden ilmastotoimiin.

Maailman suurimmat sisämarkkinat ovat EU:n tärkein vaikutusvallan väline

 EU on maailman suurin tavaroiden ja palveluiden tuoja sekä 80 eri valtion suurin kauppakumppani. Tämän seurauksena monet Euroopan ulkopuolellakin sijaitsevat yritykset ovat ottaneet EU:n sisämarkkinoiden usein tiukemmat säädökset huomioon liiketoiminnassaan. Columbian yliopiston professori Anu Bradford on nimennyt ilmiön ”Bryssel-efektiksi” (engl. The Brussels Effect). Ehkä menestynein esimerkki EU-säädösten kansainvälistymisestä – vaikkakin ilmastopolitiikan ulkopuolelta – on EU:n yleinen tietosuoja-asetus (engl. General Data Protection Regulation, GDPR), jota niin Japani, Australia kuin Kaliforniakin ovat käyttäneet mallina omissa asetuksissaan. 

Komission vihreän kehityksen ohjelma korostaakin eurooppalaisten standardien ja vihreän sääntelyn merkitystä esimerkiksi kemikaalien käytön ja energiaintensiivisen valmistuksen muuttamisessa ympäristöystävällisemmäksi myös EU:n ulkopuolella. Yksityisen sektorin toiminnan ohjaamisen lisäksi EU haluaa kannustaa kauppakumppaneitaan seuraamaan (ilmasto)normejaan.

Edellä mainituista 80 valtiosta suurin osa on kehittyviä maita, ja EU tuokin enemmän tavaroita ja palveluita kehittyvistä talouksista kuin Yhdysvallat, Kiina, Japani ja Kanada yhteensä. Euroopan komission mukaan EU on lisäksi maailman suurin julkisen ilmastorahoituksen myöntäjä – EU kattaa noin 40 % kaikesta ilmastonmuutoksen vaikutusten lieventämiseen tähtäävästä avustuksesta kehittyville maille.

EU:n sisämarkkinoiden sääntöjen ulkoista vaikutusta ei kuitenkaan pidä ylikorostaa. Suurten talouksien kanssa EU:n ilmastodiplomatia on nojannut kahdenvälisten taloussuhteiden sijaan ennemminkin monenvälisiin foorumeihin, kuten G20-ryhmään ja maailmankauppajärjestö WTO:hon. EU on esimerkiksi pyrkinyt edesauttamaan kansainvälisen päästökaupan luomista sekä fossiilisten polttoaineiden tukien lopettamista.

Euroopan komission pyrkimyksenä on johtaa kansainvälisiä ilmastoneuvotteluita vaikuttaakseen eniten päästöjä tuottaviin maihin.

Ursula von der Leyenin johtaman Euroopan komission pyrkimyksenä on myös johtaa kansainvälisiä ilmastoneuvotteluita eniten päästöjä tuottavien maiden kanssa vuonna 2021. Tämän suunnitelman toteuttaminen vaatii EU:lta kuitenkin vielä paljon sisäisiä toimia, sillä sen on ensin viimeisteltävä omat lakialoitteensa jäsenmaiden velvoittamiseksi vuosien 2030 ja 2050 ilmastotavoitteisiin. Komissio esitti aloitteensa EU:n ensimmäiseksi ilmastolaiksi tammikuussa 2020. 

Lisäksi useat jäsenmaat ovat jäljessä kansallisten vuoden 2020 tavoitteiden toteuttamisessa niin energiatehokkuuden parantamisessa kuin uusiutuvan energian käyttöönotossa. Samalla muun muassa Saksa ja Luxemburg ovat jo myöhästyneet kuukausilla vuoteen 2030 ulottuvien kansallisten energia- ja ilmastosuunnitelmiensa julkaisemisessa, jotka Euroopan komissio pyysi jäsenmailta vuoden 2019 loppuun mennessä. Nämä seikat myös heikentävät EU:n pyrkimyksiä ottaa johtoasema kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa.

Ilmastopolitiikka EU:n kauppasopimusten keskiöön 

Euroopan komissio on nostanut Pariisin ilmastosopimuksen ja kansalliset ilmastotavoitteet osaksi kaikkia meneillään olevia ja tulevia kauppaneuvotteluitaan. Keskeneräiset neuvottelut Australian, Uuden-Seelannin, Meksikon, Vietnamin ja Indonesian kanssa ovatkin ensimmäinen koetus EU:n päivitetylle ilmastoagendalle kauppapolitiikan piirissä. 

Siinä missä EU:n ja Meksikon välinen kauppasopimus sisältää selkeät sitoumukset kestävään kehitykseen ja Pariisin sopimukseen, on Australia ilmoittanut, ettei se aio ”antautua” EU:lle ja että kauppaneuvotteluiden olisi syytä ”keskittyä kaupan realiteetteihin”, kuten osapuolten välisiin kiistoihin maataloustuotteiden nimisuojauksesta. EU:n tilaama kestävien vaikutusten arviointi toteaakin, että EU:n ja Australian välinen kauppasopimusehdotus todennäköisemmin johtaisi kasvaviin metaani- ja dityppioksidipäästöihin. Onkin mielenkiintoista seurata, mitä neuvottelukumppanit tulevaisuudessa vaativat EU:lta vastineeksi ilmastotavoitteiden kiristämisestä.

EU:n on myös päätettävä, miten se tulee toimimaan ilmastovelvoitteitaan rikkovien tai Pariisin sopimukseen kuulumattomien maiden kanssa. Esimerkiksi vuoden 2019 Amazonin metsäpalot nostivat EU:n ja Etelä-Amerikan Mercosur-kauppavyöhykkeen väliset kauppasopimusneuvottelut ilmastopoliittiseen keskusteluun. Keskeisenä kysymyksenä on ollut neuvotteluiden hyödyntäminen sademetsien raivaamisen pysäyttämiseksi Brasiliassa. Muun muassa Itävalta on uhannut estää sopimuksen hyväksymisen Euroopan unionin neuvostossa. Lisäksi sekä Irlannin että Alankomaiden parlamentit ovat jo äänestäneet keskeneräisen sopimuksen hylkäämisen puolesta. Lisäksi Euroopan parlamentin toiseksi suurin ryhmä, sosialistit ja demokraatit (S&D), on vaatinut sopimuksen hylkäämistä ilmastopoliittisin perustein. 

EU:n on päätettävä, miten se tulee toimimaan ilmastovelvoitteitaan rikkovien tai Pariisin sopimukseen kuulumattomien maiden kanssa.

Näistä näkökulmista huolimatta EU:n entinen kauppakomissaari Cecilia Malmström puolusti Mercosur-sopimuksen merkitystä kansainvälisessä ilmastopolitiikassa. Malmströmin mukaan sopimus ”ankkuroi” muun muassa Brasilian Pariisin sopimuksen piiriin. Myös nykyinen kauppakomissaari Phil Hogan puolusti Mercosur-sopimusta Euroopan parlamentin kuulemisessa viime lokakuussa. Mercosur-sopimuksen loppuunsaattaminen on myös neuvoston seuraavan puheenjohtajatrion (Saksa, Portugali ja Slovenia) prioriteettilistalla. EU:n on nyt pystyttävä määrittelemään, missä määrin kauppapolitiikkaa on mahdollista käyttää keppinä ja missä määrin porkkanana ilmastotoimiin kannustamiseksi. 

Euroopan komission on myös mietittävä tarkkaan ilmastopolitiikan roolia EU:n kauppapolitiikan ikuisuushankeessa, transatlanttisessa kaupassa, sillä Yhdysvallat on EU:n suurin kauppakumppani ja ulkomaaninvestointien lähde. Yhdysvallat on lisäksi ollut EU:n keskeisin kumppani kansainvälisten muutosten edistämisessä. Transatlanttisen yhteistyön merkitystä on painotettu esimerkiksi Kiinan immateriaalioikeuksien kehittämisen ja teknologian pakkosiirtojen lopettamisen ajamisessa. On yhtä lailla vaikea kuvitella, miten Kiinan saisi istutettua ilmastopoliittiseen neuvottelupöytään ilman EU:n ja Yhdysvaltojen yhteistä panosta.

Kauppakomissaari Hogan on pyrkinyt lievittämään keskeisimpiä EU:n ja Yhdysvaltojen välisiä kiistakysymyksiä ja ehdottanut ”minisopimusta” koronapandemiaan ja talouskriisiin vastaamiseksi. Komissio haluaa löytää ratkaisuja osapuolten välisiin kiistoihin niin Airbusin ja Boeingin saamista valtiontuista kuin terästulleistakin. 

Yhdysvaltain marraskuussa 2020 voimaan astuva ero Pariisin ilmastosopimuksesta asettaa komission kuitenkin vaikeaan asemaan, sillä esimerkiksi Ranska on painottanut, että kauppaneuvotteluita tulisi käydä vain Pariisin sopimukseen kuuluvien maiden kanssa. Marraskuussa 2020 käytävät presidentinvaalit voivat vielä muuttaa asetelmia, sillä demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden on luvannut palauttaa Yhdysvallat Pariisin sopimuksen piiriin ja nostaa maan kansainvälisten ilmastotoimien johtajaksi.

Asiantuntijat pelkäävät, että EU:n vihreän kehityksen ohjelma voi johtaa protektionismiin

Maailmankaupassa ja kansainvälisissä suhteissa eletään epävarmoja aikoja Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasodan, Yhdysvaltojen arvaamattoman ulkopolitiikan, EU:n ja Britannian välisen kauppasuhteen määrittelyn sekä nyt koronapandemian keskellä. Saksan liittokansleri Angela Merkel toistikin hiljattain Maailman talousfoorumin Davosin kokouksessa tammikuussa esittämänsä varoituksen protektionismin noususta maailmanpolitiikassa. Toukokuun puheessaan kansainvälisille talousjärjestöille Merkel vaati, että avoimia ja monenvälisiä ratkaisuja olisi löydettävä myös koronakriisistä palautumiseen. Kuitenkin myös EU:n vihreän kehityksen ohjelman toimenpiteet ovat herättäneet kysymyksiä maailmankaupan ja monenvälisten sopimusten heikentämisestä.

EU-politiikkaan ja talouteen erikoistuneet ajatushautomot, kuten Bruegel ja Jacques Delors Institute, ovat kritisoineet erityisesti EU:n suunnittelemia hiilitulleja, joiden tarkoituksena on asettaa valituille aloille tuontihinnat heijastamaan tuotteiden hiilipitoisuutta ja vähentää niin kutsutun ”hiilivuodon” riskiä EU:n sisäisessä päästökauppajärjestelmässä. Keskeisimpinä riskeinä asiantuntijat näkevät hiilitullien mahdollisen epäsopivuuden EU:n kansainvälisten sopimusvelvoitteiden kanssa ja niin kutsutun ”vihreä protektionismin”, jonka pelätään haittaavan EU:n asemaa monenvälisen ja sääntöihin perustuvan kansainvälisen politiikan puolustajana. Esimerkiksi German Marshall Fund of the United States (GMF) ja MIT ovat kuitenkin mallintaneet WTO-yhteensopivia hiilitulleja.

Kriitikot pelkäävät hiilitullien puskevan Yhdysvallat ja Kiinan EU:n vastaisiin toimiin.

Lisäksi kriitikot pelkäävät hiilitullien johtavan Yhdysvaltojen ja Kiinan vastatoimenpiteisiin EU:ta kohtaan sekä vaikeuttavan EU:n kauppaa kehittyvien maiden kanssa. Näillä mailla ei välttämättä ole riittävää kapasiteettia toteuttaa komission edellyttämiä ilmastotavoitteita esimerkiksi materiaalien koko arvoketjun kattavassa päästöjen seurannassa. Epäonnistunut kauppakumppaneiden sitouttaminen esimerkiksi hiilitullijärjestelmään voisi johtaa lopputulokseen, joka olisi samanaikaisesti haitallinen EU:n omalle teollisuudelle eikä saavuttaisi haluttuja päästövähennyksiä globaaleissa arvoketjuissa.

EU:n ilmastotoimien ja kauppapolitiikan yhteensovittaminen vaatiikin komissiolta huolellista suunnittelua ja selkeiden tavoitteiden asettamista, jotta ei-toivotuilta tai tahattomilta seurauksilta vältyttäisiin. Suurten sisämarkkinoiden hyödyntäminen on luonnollinen osa EU:n kansainvälisiä suhteita, mutta komissaarien on syytä pitää mielessä komission kauppapääosaston pääjohtajan Sabine Weyandin varoitus viime marraskuulta: EU:n kauppapolitiikalle pidä asettaa liian korkeita odotuksia. 

EU on asettanut itselleen tiukan aikataulun keskeneräisten kauppasopimusten loppuunsaattamiseksi, hiilitullimekanismin valmistelemiseksi ja ilmastoneuvotteluiden aloittamiseksi suurten talouksien kanssa vuonna 2021. On kuitenkin vaikea kuvitella alimiehitetyn ja koronakriisiin vaikutusten lieventämiseen keskittyvän komission pystyvän vastaamaan haasteeseen, varsinkaan tavoitteiden vaatimalla huolellisuudella ja asetettujen aikarajojen puitteissa.

Jaa