Jaa

Lukuaika: 9 minuuttia

Lentotukialus Liaoning Hong Kongissa kesällä 2017. Baycrest, CC BY SA 2.5

Vaikka Kiina on selvinnyt koronviruksesta suhteellisen vähällä, iskee epidemia voimakkaasti maan ulkopoliittisen strategian tukipilareihin. Talouden romahdus ja mainetappio kansainvälisen yhteisön edessä pakottavat arvioimaan uudelleen ennusteet, joissa Kiina vahvistuu ja siirtyy johtavaan maailmanpoliittiseen asemaan.

Kiinan kehitys on ollut tasaisen nousujohteista koko 1970-luvun lopulla alkaneen “uudistusten aikakauden” ajan. Talous on kasvanut huimaa vauhtia, eikä vuoden 1989 Tiananmenin mielenosoitusten jälkeen merkittäviä sisä- tai ulkopoliittisia myllerryksiä ole tapahtunut. Vuosikymmenien pehmeästi rullannut kehitys on heijastunut pitkän aikavälin arvioihin Kiinan tulevasta paikasta maailmassa: Kiinan kasvun arvioidaan jatkuvan, vaikkakin hidastuvana, samalla kun Kiinan vaikutusvalta hiipii maailman jokaiseen kolkkaan. Kiinan lentotukialusryhmät valvovat pian merireittejä maailman jokaisella merellä, ja Djiboutiin vuonna 2017 avatun ensimmäisen sotilastukikohdan myötä kiinalaisten tukikohtien verkosto laajenee vähitellen kaikkialle maailmaan. Laajentumisen ytimessä on presidentti Xi Jinpingin käynnistämä Vyö ja tie -aloite, jonka massiiviset investoinnit ja monenkirjavat kumppanuussopimukset levittävät Kiinan taloudellisen vipuvarren erityisesti kehittyvään maailmaan. 

Mielikuvat Kiinan hiipivästä ekspansiosta ovat olleet sinänsä perusteltuja ja loogisia, sillä vuosikymmenten ajan kestäneessä ”matalan profiilin” strategiassa Kiina on kasvattanut vaikutusvaltaansa varovaisen tasaisesti kovaa retoriikkaa ja aggressiivisia ulkopoliittisia liikkeitä vältellen. Mikäli kehitys jatkuu, näin pelätään, strategian hedelmiä korjataan vuosisadan puolivälissä, jolloin tapahtuu valtasiirtymä ja ihmiskunta siirtyy “pax Americanasta” kiinalaisen hegemonian aikakauteen. Synkemmässä skenaariossa Kiinan vahvistuminen törmää valta-asemaansa sitkeästi ylläpitävän Yhysvaltain intresseihin ja maailma ajautuu jälleen hegemoniseen sotaan. 

Talouden romahdus kiristää Kiinan sisäpolitiikkaa entisestään

Koronavirusepidemia pakottaa arvioimaan ennusteet pysäyttämättömästä laajentumisesta uudelleen. Epidemian syvälliset vaikutukset ajavat Kiinan muovaamaan ulkopoliittista strategiaansa, minkä myötä maan käyttäytyminen maailmanpolitiikan näyttämöllä voi muuttua arvaamattomaan suuntaan.

Koronavirusepidemia pakottaa arvioimaan ennusteet pysäyttämättömästä laajentumisesta uudelleen.

Taustalla on useita syitä, mutta ensisijaisena vaikuttimena on laajenemisen taloudellisen pohjan mureneminen. Koronavirusepidemian aiheuttama globaali talouskriisi iskee Kiinan jo valmiiksi hyytyvään talouteen voimakkaasti, kun kysyntä tärkeimmiltä vientimarkkinoilta (EU ja Yhdysvallat) romahtaa. Lisäksi Kiinalta puuttuu nyt kapasiteetti vastaavanlaiseen elvytykseen, joka oli mahdollista vuoden 2008 finanssikriisin yhteydessä. Kiinan elvytyksen kärki on kohdistettu digitaalisen teollisuuden tukemiseen, mikä on pitkällä tähtäimellä järkevää, mutta ei tuone yhtä näyttäviä ja nopeita parannuksia kuin finanssikriisin aikaiset valtavat infrastruktuurihankkeet.

Talouskriisin yhteiskunnalliset seuraukset ovat voimakkaat, ja odotettavissa on esimerkiksi laajaa työttömyyttä vastavalmistuneiden opiskelijoiden ja suurkaupunkien laittomien siirtolaisten keskuudessa. Kiinan sosiaaliset turvaverkot eivät kykene vastaamaan taantuman synnyttämiin ongelmiin läheskään samalla voimalla kuin kehittyneiden maiden vastaavat. Vielä haastavampaa on torjua taantuman psykologista vaikutusta; valtavaa lommoa kokonaisten sukupolvien odotuksissa, joissa Kiinan tulevaisuus on näyttänyt lähes loputtomalta nousukiidolta. Näissä odotuksissa Kiina ei voi epäonnistua.

Kiinan kommunistisen puolueen yksinvaltainen asema on kuitenkin perustunut melkein yksinomaan näiden odotusten ylläpitämiseen, mutta turvaverkkojen lisäksi Kiinan järjestelmästä uupuvat varaventtiilit sosiaalisen turhautumisen purkautumiselle. Tyytymättömyyden lisääntyessä kommunistinen puolue turvautuu perinteiseen työkaluun: sensuuriin, kontrollin lisäämiseen ja vähienkin oikeuksien rajoittamiseen.

Kiinalla on onnekseen käytössään tehokas työkalupakki, sillä Xi Jinping asetti valtakautensa alussa päätavoitteekseen kommunistisen puolueen valta-aseman turvaamisen ja sen kontrollikoneiston vahvistamisen. Ajoitus oli jälkiviisaasti todettuna erinomainen, sillä puolueen valvontakoneisto on nyt, Xin varoittaman ”mustan joutsenen” iskiessä mitä luultavimmin niin voimissaan, ettei ruohonjuuritason liikehdintä pääse laajenemaan uhkaaville tasoille. Koronaviruksen torjuntaan pystytetyt uudet järjestelmät – kuten ihmisten liikkeitä jäljittävät terveyssovellukset – ainoastaan vahvistavat koneistoa. Kiinan voimavarojen painopiste siirtyy yhä enemmän sisäisen vakauden ylläpitämiseen.

Kansainvälinen kasvojen menetys

Kiinan ulkopuolella suurimmaksi ongelmaksi on noussut koronaviruspandemian aiheuttama massiivinen arvovaltatappio. Kiina rakensi vuosikymmeniä itsestään kuvaa “rauhanomaisesti kehittyvänä” ja harmonisena suurvaltana, jonka laajentumista kenenkään ei tule pelätä ja joka tarjoaa loputtomia win-win-yhteistyön muotoja kaikille halukkaille kumppaneilleen. Kiinan hallintojärjestelmä esitettiin olemukseltaan erilaisena, mutta silti yhteensopivana liberaalin lännen kanssa. Tämän lisäksi järjestelmä esitettiin tehokkaana ja toimivana; kenties jopa vaihtoehtoisena kehitysmallina liberaalille markkinataloudelle. Nämä mielikuvat ovat ottaneet kevään kuluessa valtavan iskun.

Epidemian alkuvaiheen tiedonsalailut, erityisesti viruksen vakavuudesta varoittaneen ja nyt jo edesmenneen lääkäri Li Wenliangin uhkailu, tarjosivat maailmalle muistutuksen Kiinan järjestelmän perimmäisestä olemuksesta: moniulotteisesta luonteestaan huolimatta järjestelmän liskoaivot muodostaa yhä leninistinen puoluevaltio, joka on muuttanut hyvin vähän muotoaan vuosikymmenien takaisesta maolaisesta olemuksestaan. Tämä tosiseikka kenties hämärtyi aiempien presidenttien, Jiang Zeminin ja Hu Jintaon ”liberaaleilla” kausilla, mutta nyt järjestelmä on epidemian pakottamana perääntynyt autoritaarisen ytimensä ympärille ja reagoi sen mukaisesti. Ennen kaikkea epidemia on tuonut esiin sen, miten tiiviisti Kiinan autoritaarinen järjestelmä on linkittynyt muun maailman kanssa ja miten järjestelmän rakenteelliset ongelmat säteilevät aina läntisiin demokratioihin saakka.

Kiinan äkkipikaiset toimet kasvojen menetyksen aiheuttaman tuhon korjaamiseksi ovat vaikuttaneet paniikinomaisilta ja harkitsemattomilta. Yritykset hämärtää viruksen alkuperää salaliittoteorioin sekä hengityskoneiden ja suojainvarusteiden näyttävät ja propagandistiset lahjoitukset eivät ole kääntäneet huomiota Kiinan osuudesta kriisin eskaloitumiseen.

Xi Jinpingin inspiroiva tulevaisuudenvisio ”ihmiskunnan kohtalonyhteisön” rakentamisesta on saanut kolkon kaiun

Huolestuttavaa tietoa Kiinan epidemiatoimista on tihkunut julkisuuteen läpi kevään. Huhtikuussa paljastui yksityiskohtia Kiinan vaikuttamisoperaatioiden ”taika-aseen”, Yhteisrintaman työosaston, järjestämistä massiivisista maskihamstrauksista hetkeä ennen kriisin kärjistymistä globaaliksi pandemiaksi. Ärtymystä on herättänyt myös se, että Kiinan johto pimitti tietoja epidemian vakavuudesta kiinalaisten lisäksi myös kansainväliseltä yhteisöltä: kesäkuun alussa paljastui, että Kiina kitsasteli kriittisten tietojen luovuttamisessa Maailman terveysjärjestölle (WHO), mikä aiheutti syvää turhautumista järjestön johdossa.

Koronakevään vaihtuessa kesäksi yhä useammassa maassa on alettu vaatia kansainvälistä tutkintaa viruksen alkuperästä. Ankarimmat äänet pitävät Kiinaa suorastaan korvausvelvollisena. Xi Jinpingin inspiroiva tulevaisuudenvisio ”ihmiskunnan kohtalonyhteisön” rakentamisesta on saanut kolkon kaiun, ja yhä useammassa maassa on alettu pohtia, kuinka tiiviisti oma kohtalo kannattaa sitoa ennalta arvaamattomasti toimivan leninistisen suurvallan johtamaan yhteisöön.

Ulkopolitiikan linja muutoksessa

Kiinan voimistuvat sisäiset yhteiskunnalliset jännitteet sekä kansainvälisen yhteisön koveneva kritiikki ovat säteilleet Kiinan ulkopolitiikkaan. Ulkopoliittinen strategia hakee nyt pakotettuna uutta suuntaansa ikuisesti jatkuvan ekspansion vaihtuessa syvään epävarmuuteen. Kiina ailahtelee aggressiivisen laajentumisen sekä maltillisemman suunnan välillä, kun maan eri intressiryhmät yrittävät aavistella puolueen ydinjoukon (Xi Jinpingin) tavoitteita ja ottavat aloitteen omiin käsiinsä.

Kovan linjan kannattajien keskuudessa koronapandemia tulkitaan erinomaisena tilaisuutena laittaa laajentuminen uusille kierroksille. Pandemian aikana Kiina voisi iskeä monella rintamalla nyt, kun lännen suurvallat ovat heikkouden tilassa ja kun maailman katse on koronaviruksessa. Geoekonomisella rintamalla Kiina voisi yrittää lisätä taloudellisia riippuvuuksia lännen kanssa suurilla investoinneilla ja yritysostoilla sekä valtaamalla markkinaosuuksia lännen teollisuuden ollessa suljettuna. Kiinan talouden elpyminen ennen lännen talousmahteja avaisi erinomaisen aikaikkunan taloudelliselle offensiiville.

Kovan linjan kannattajien keskuudessa koronapandemia tulkitaan erinomaisena tilaisuutena laittaa laajentuminen uusille kierroksille.

Talousoffensiivista ei ole ainakaan vielä näyttöä, mutta aggressiivisempi linja on näkynyt sotilaallisena pullisteluna esimerkiksi Taiwaninsalmella, jossa Kiinan sotaharjoitukset ja provokaatiot ovat lisääntyneet. Maan sisäisissä keskusteluissa kovan linjan edustajat ovat ehdottaneet jopa Taiwanin nopeaa miehittämistä. Sapelinkalistelua on tapahtunut myös lähellä  Senkakusaaria (kiinaksi Diaoyu), joista Kiinalla on ollut kiistaa Japanin kanssa. Kiina on ollut aktiivinen myös Intian vastaisella rajalla.

Kova linja on näkynyt myös diplomaattien ulostuloissa, jotka ovat entistä ärhäkämpiä. Niin kutsutut ”susidiplomaatit” (wolf warrior), kuten ulkoministeriön tiedottaja Zhao Lijian, ovat vastanneet Xi Jinpingin kehotukseen ”osoittaa taistelumieltä” rähjäämällä näkyvästi yltiöisänmaallisella ja provosoivalla sävyllään. Susidiplomaattien ohessa Kiina on ottanut viestinnässään yhä laajemmin käyttöönsä Venäjältä opitut infosodan taktiikat, kuten valeuutiset, viimeisimpänä esimerkiksi Yhdysvaltain mielenosoitusten lietsomiseksi.

Kovan linjan vastapainona ovat kuitenkin monet maltillisemmat äänet, jotka vetävät Kiinan ulkopolitiikkaa toiseen suuntaan. Susidiplomaattien vastavoimana on ollut esimerkiksi Kiinan Yhdysvaltain suurlähettiläs, Cui Tiankai, joka on kritisoinut kovan linjan äänenpainoja. Toukokuussa myös useat Kiinan eturivin maailmanpolitiikan tutkijat,kuten Yan Xuetong ja Shi Yinhong, kritisoivat kovakätisen diplomatian tuhoavan Kiinan yritykset esiintyä vastuullisena toimijana.

Uudistusten ajasta epävarmuuden aikaan

Ristiriitaiset viestit antavat ymmärtää, että Kiinan ulkopoliittinen linja hakee pandemian jälkeistä muotoaan, jossa “rauhanomaisuus” ja “matala profiili” näyttelevät pienempää roolia. Viestit kuvaavat myös sitä, ettei monoliittisena pidetyllä puolueella ole tarkkaa suunnitelmaa ja ettei ulkopolitiikka ole täysin itse Xi Jinpinginkään komennossa. Kuten Ulkopoliittisen instituutin Jyrki Kallio osuvasti arvioi: juuri nyt Kiinan ”vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee.”

Aggressiivisempi siipi vaikuttaa olevan voitolla, mutta talouden hyytymisen ja sisäisten ongelmien kasvua vasten on kysyttävä, miten vakaalla pohjalla laajentumishaluinen strategia voi olla. Voivatko siis esimerkiksi Kiinan panostukset asevoimien kehittämiseen jatkua samalla vauhdilla kuin ennenkin ja tuleeko telakoilta yhä uusia lentotukialuksia entiseen malliin?

Maailman on valmistauduttava sopeutumaan uudenlaiseen ja ennalta arvaamattomampaan Kiinaan

Sama epävarmuus koskee myös Xi Jinpingin lippulaivahankkeen, Vyö ja tie -aloitteen tulevaisuutta. Miten voidaan ensinnäkään perustella resurssien haaskaamista epävarmoihin infrastruktuurihankkeisiin kaukaisissa kehitysmaissa samaan aikaan kun Kiinan oma talous yskii ja näyttävä kampanja köyhyyden hävittämiseksi ottaa takapakkia? Merkittävämpi ongelma koskee Vyö ja tie -kohdemaiden kykyä ottaa lisää velkaa, kun aikaisempienkin lainojen takaisinmaksukyky on heikentynyt: yhä useampi maa on ilmoittanut Kiinalle ettei selviä veloistaan. Kiina on kuitenkin viestinyt, ettei velkojen laajamittainen anteeksiantaminen tule kysymykseen, mutta luoko lainojen likvidointi Sri Lankan malliin juuri tässä maailmantilanteessa myönteistä julkisuuskuvaa?

Koronaviruspandemia on muovannut Kiinan tavoitteet uusiksi, ja maailman on valmistauduttava sopeutumaan uudenlaiseen ja ennalta arvaamattomampaan Kiinaan. Presidentti Xi Jinpingin kaavaileman ”sosialistisen modernisaation” toteutuminen sekä Kiinan siirtyminen maailmanpolitiikan johtoon vuonna 2050 näyttävät nyt kyseenalaisilta tavoitteilta. Voidaan kysyä, ajaako pandemia Kiinan paremminkin pikakelauksella historioitsija Paul Kennedyn lanseeraaman ”imperiaalisen ylilevittäytymisen” tilaan, jossa suurvallan taloudellinen pohja ei enää kykene kannattelemaan sen laajentumispyrkimyksiä. 

Jaa