[et_pb_section admin_label=”section”]
[et_pb_row admin_label=”row”]
[et_pb_column type=”4_4″][et_pb_text admin_label=”Text”]
Niklas Nováky työskentelee tutkijana Wilfried Martens Centressä. Hän on erikoistunut Euroopan turvallisuuteen sekä EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Koulutukseltaan hän on kansainvälisten suhteiden tohtori Aberdeenin yliopistosta. 

Henri Vanhanen työskentelee tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa ja on The Ulkopolitistin Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka -toimituksen kirjoittaja.

Vakavilla kriiseillä on tapana yhdistää kansakuntaa. Monissa Euroopan maissa, Suomi mukaan lukien, istuvien hallitusten kannatus on noussut pandemian myötä. Valtiojohtajista on tullut kriisin hoitamisen kasvot, joiden taakse ihmiset ovat asettuneet.

Kasvavan suosion trendi ei kuitenkaan ole pysyvä. Euroopassa kriisin istuville poliittisille johtajille tuoma kannatuspiikki on osoittanut tasaantumista. Kun kriisin kaikkein akuutein vaihe on laantumaan päin, keskustelu talouden elpymisestä nostaa vanhat puoluepoliittiset jakolinjat esille.

Vielä yksittäisiä valtioita vakavammin yhtenäisyys ja solidaarisuus ovat olleet koetuksella EU:n sisällä. Puutteet koronapandemiaan varautumisessa aiheuttivat monissa maissa kriisin alkuvaiheessa paniikkireaktion, jossa kansallinen etu asetettiin vahvasti laajemman eurooppalaisen solidaarisuuden edelle. Uutisiin ilmestyi juttuja siitä, miten EU-maat takavarikoivat toisiltaan hengityssuojaimia. Samaan aikaan osa pandemian pahasti runtelemista maista, kuten Italia, kokivat jääneensä yksin. Kuvaavaa on, että EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen pyysi myöhemmin italialaisilta julkisesti anteeksi.

Pandemiat ovat luonteeltaan haastavia kriisejä EU:n kaltaisille monenkeskisille toimijoille.

Klikkaa twiitataksesi.

Koronaviruksen luomien ongelmien kirjo on laaja, ja niiden lopullisia vaikutuksia on liian aikaista arvioida. Tässä vaiheessa on kuitenkin mahdollista tehdä havaintoja valtioiden kriisikäyttäytymisestä ja siitä, miten EU:n keskinäinen solidaarisuus ja avunanto kriisin keskellä toimii. Valtioiden käyttäytyminen ja EU:n toiminta kriisin aikana on erityisen tärkeää Suomen turvallisuuspolitiikalle.

Pandemiat ovat luonteeltaan haastavia kriisejä EU:n kaltaisille monenkeskisille toimijoille. Pandemiat lukeutuvat terveyskriiseihin, joihin vastaaminen kuuluu ensisijaisesti jäsenmaille EU:n perussopimusten mukaisesti. Esimerkiksi terveydenhuollon järjestäminen tai julkisen elämän rajoitukset ovat kansallisia päätöksiä. Kun vastuu vaadittavien resurssien hankinnasta ja tarpeellisista rajoituksista on yksittäisten jäsenmaiden vastuulla, on yhteinen koordinaatio lähtökohtaisesti haastavaa. Yhteistoimintaa on hankaloittanut suuresti myös kriisin vaikutusten eritahtisuus jäsenmaissa.

Kun koronavirus levisi Eurooppaan, EU-jäsenmaat eivät olleet valmistautuneet toimimaan yhdessä. Viruksen iskiessä Eurooppaan maiden rajat sulkeutuivat ja moni jäsenmaa ryhtyi suojelemaan muun muassa lääketarvikkeitaan, jotta niitä ei myytäisi ulkomaille. Uutisissa esiintyi jopa tapauksia, joissa EU-maat takavarikoivat toisiltaan suojatarvikkeita. Kriisin alkuvaiheissa tietyt jäsenmaat saivatkin niskaansa paljon kritiikkiä juuri solidaarisuuden puutteesta. Kuvaavaa on, miten puheista huolimatta yksikään jäsenvaltio ei vedonnut EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen yhteisvastuulausekkeeseen (artikla 222), joka on suunniteltu keskinäistä solidaarisuutta ja avunantoa varten kriisiolosuhteita silmällä pitäen. 

Alkushokin jälkeen jäsenmaat ovat tulleet toistensa avuksi ja tarjonneet esimerkiksi hoitohenkilöstöä ja terveydenhuollon laitteita apua tarvitseville. Muun muassa Ranska on toimittanut muille kasvosuojaimia, Saksa on lähettänyt lääkinnällisiä laitteita ja kalustoa Italiaan, Luxemburg on vastaanottanut tehohoitopotilaita Ranskasta ja Tšekki on lahjoittanut suojavarusteita Italiaan ja Espanjaan. Suomikin on osallistunut avunantoon kotiuttamalla kymmenen EU-maan kansalaista lennoilla muualta maailmalta. Jo helmikuussa EU-maat ryhtyivät valmistelemaan yhteisten suojatarvikkeiden hankkimista EU:n keskitetyn hankintamekanismin avulla. Nyt EU:ssa valmistellaan uutta monivuotista rahoituskehystä eli pitkän aikavälin budjettia vuosille 2021–2027. Budjettiin yritetään sisällyttää taloudellista apua kriisin jälkiseurausten hoitamiseksi.

Korona näytti suuntaviivat keskinäisen avunannon kehittämiselle

Vaikka EU on hitaan alun jälkeen kunnostautunut keskinäisessä avunannossa, kriisi on paljastanut puutteita yhteisessä kriisinhoidossa. Puutteet ovat johtuneet pitkälti siitä, ettei EU-maissa ole nähty tarpeelliseksi ylläpitää huoltovarmuusvarastoja riittävällä tasolla normaaleina aikoina. Tämä puolestaan on perustunut luottamukseen siitä, että yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeää kalustoa ja materiaalia olisi saatavissa maailmanmarkkinoilta myös kriisiaikana. 

EU:n huoltovarmuutta on myös heikentynyt se, ettei monia kriittisiä tuotteita enää juuri tuoteta Euroopassa

Klikkaa twiitataksesi.

EU:n huoltovarmuutta on myös heikentynyt se, ettei monia kriittisiä tuotteita enää juuri tuoteta Euroopassa. Koronavirus onkin tuonut esille unionin riippuvuuden  ulkoisista toimijoista, kuten Kiinasta. EU:lla ei myöskään ole esimerkiksi strategiaa huollolle keskeisten tavaroiden tuottamisesta unionin sisällä. Keväällä kun kriittisten tarvikkeiden toimitus pysähtyi, monet eurooppalaiset jäivät vaille riittäviä terveydenhuollon materiaalisia resursseja.

On selvää, että yksi koronakriisin seurauksista on EU:n yhteisen turvallisuuspolitiikan sisällön laajentuminen. Sekä terveysturvallisuus että huoltovarmuus nousevat tärkeiksi teemoiksi, ja niillä on aiempaa merkittävämpi rooli unionin pyrkiessä saavuttamaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen yleistavoitteensa, strategisen autonomian. Tämä tarkoittaa, että niin terveysturvallisuuteen kuin huoltovarmuuteen panostetaan EU-tasolla jatkossa entistä enemmän.

Ensimmäisiä aloitteita on jo tehty. EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell on ehdottanut yhteiseurooppalaisen huoltovarmuusvaraston perustamista. Borrellin mukaan tämä olisi järkevämpää kuin se, että jokainen jäsenmaa ylläpitää nykyiseen tapaan omaa kansallista huoltovarmuusvarastoaan. Ehdotuksia on tehty myös EU:n omavaraisuuden lisäämiseksi. Täyteen omavaraisuuteen unionin ei pidä kuitenkaan pyrkiä, sillä se heikentäisi maailmanmarkkinoiden toimintaa, mikä puolestaan hidastaisi niin unionin kuin muun maailman palautumista koronaviruksesta. Jos suuret toimijat ryhtyisivät tavoittelemaan täyttä omavaraisuutta, se tarkoittaisi käytännössä protektionismin nopeaa kasvua kansainvälisellä tasolla.

jäsenmaat ovat tuskin valmiita laskemaan huoltovarmuuttaan Borrellin ehdottaman yhteisen EU-varaston varaan, mutta kansallisten varastojen tukeminen EU:n yhteisellä varastolla voisi olla potentiaalinen kehityssuunta. Alustavana mallina voitaisiin käyttää vuonna 2018 perustettua, Ruotsissa sijaitsevaa EU:n siviilioperaatioiden varastoa, jota ylläpitää maan yhteiskunnallisesta varautumisesta  vastaava virasto MSB (Myndigheten för samhällsskydd och beredskap). Se varastoi muun muassa ajoneuvoja, IT- ja kommunikaatiolaitteita sekä suoja- ja terveydenhuoltolaitteita, joita EU:n siviilioperaatiot käyttävät.

Mikäli idea EU-tason huoltovarmuusvarastosta saa tuulta purjeisiinsa, sen toteuttamista voitaisiin harkita myös vuonna 2017 käynnistetyn pysyvän rakenteellisen yhteistyön (PRY) raameissa. Tämä nostaisi hankkeen kunnianhimon tasoa, sillä PRY:hyn kuuluvat EU-maat ovat sitoutuneet noudattamaan yhteensä 20:tä sitovaa kriteeriä – lisäksi PRY sisältää jo ennestään yhden huoltovarmuuteen liittyvän projektin. Kyseessä on Saksan johtama logistiikan keskusverkosto, joka pyrkii parantamaan tarvikkeiden saantia operaatioissa ja lisäämään niiden käyttämän kaluston yhteistä varastointia.

Suomella annettavaa EU:n huoltovarmuuden kehittämiseen

Suomi kuuluu niihin jäsenmaihin, jotka ovat viime vuosina tukeneet unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan syventämistä. Pandemia luo ennen kaikkea paineita Suomen kansalliselle huoltovarmuudelle, mutta myös mahdollisuuden edistää asiaa unioninkin puitteissa. Vaikka Suomen omasta huoltovarmuudesta on paljastunut kriisin keskellä myös vakavia puutteita, on suomalainen kokonaisturvallisuuteen perustuva viranomaisten yhteistoiminta Euroopan kehittyneimmästä päästä. Se on saanut pandemian aikana positiivista huomiota myös kansainvälisessä mediassa.

Suomella on nyt mahdollisuus profiloitua unionin jatkotoimenpiteiden suhteen ja tarjota huoltovarmuusosaamistaan EU:lle.

Klikkaa twiitataksesi.

Suomella on nyt mahdollisuus profiloitua unionin jatkotoimenpiteiden suhteen ja tarjota huoltovarmuusosaamistaan, jos yhteiseurooppalaisia varastoja ja niiden käytön soveltamista ryhdytään harkitsemaan. Lisäksi EU-tason huoltovarmuusyhteistyö tukisi Suomen jo nyt tekemää alueellista huoltovarmuusyhteistyötä Ruotsin ja Norjan kanssa.

Pandemia ei ole ensimmäinen iso kriisi, jonka Eurooppa kohtaa unionina. Viimeisen 20 vuoden sisälle mahtuvat muun muassa Georgian sota, finanssikriisi, Ukrainan sota, suuret muuttoliikkeet ja brexit. Tässä mielessä EU:lla on yhteistä kokemusta kriisien hoitamisesta, mutta koronavirus on osoittanut, miten turvallisuuspolitiikan sisältö laajentuu ja ulottuu yhä vahvemmin myös EU:n asialistalle. Kriisit, riippumatta niiden luonteesta, eivät jää vain yksittäisiä jäsenmaita koskeviksi vaan korostavat tarvetta luoda yhteistä politiikkaa.

Koronavirus on osoittanut, miten turvallisuuspolitiikan sisältö laajentuu ja ulottuu yhä vahvemmin myös EU:n asialistalle.

Klikkaa twiitataksesi.

Strateginen keskustelu EU:n sisällä on vilkastunut viime vuosien aikana ilman koronavirustakin: unioni on aloittamassa uuden ulko- ja turvallisuuspoliittisen strategisen kompassin laatimisen, ja syksyllä käynnistyy EU:n tulevaisuutta laajemmin käsittelevä Euroopan tulevaisuuskonferenssi. Koronavirus kuitenkin nostaa keskustelun tärkeyden uudelle tasolle. 

Suomen on kyettävä esittämään näkemys siitä, mihin suuntaan EU-tason huoltovarmuutta ja siihen pohjimmiltaan nivoutuvaa yhteistä turvallisuuspolitiikkaa halutaan viedä. Pandemia on opettanut ainakin sen, että yhteisessä kriisin hoidossa on vielä tehtävää ja on tarpeen pohtia erilaisia, laajoja EU-tason valmiusharjoituksia. Suomen edun mukaista olisi, että mahdollisen kriisin puhjetessa unionilla olisi tulevaisuudessa nykyistä paremmat valmiudet auttaa jäsenmaitaan – kriisin luonteesta riippumatta.