Jaa

Lukuaika: 8 minuuttia

 

 

Beirutin elokuun satamaräjähdys herätti jälleen raivoa maan eliittiä kohtaan. Kuva: Wikimedia Commons.

Ranska on jälleen hakenut aktiivista roolia Libanonissa Beirutin tuhoisan satamaräjähdyksen jälkeen. Ranska otti suurennuslasin alle Libanonin poliittisen eliitin, joka kärsi jo valmiiksi kansalaisten luottamuspulasta.  Presidentti Emmanuel Macronin aktiivinen rooli on saanut sekä kritiikkiä että kiitosta. 

Libanonissa Beirutin sataman räjähdys elokuussa toi maan historiaan jälleen yhden ennakoimattoman mittapaalun, jossa libanonilainen ajanlasku jakautui kahteen osaan: ennen ja jälkeen räjähdyksen.  Räjähdyksessä kuoli lähes 200 ihmistä, noin 6 000 loukkaantui, useat henkilöt ovat edelleen kateissa, ja arvioiden mukaan sadat tuhannet beirutilaiset joutuivat kodittomiksi. Räjähdyksen aiheutti  Beirutin satama-alueella säilytetty 2700 tonnin ammoniumnitraattilasti, joka oli takavarikoitu venäläiseltä alukselta kuusi vuotta aiemmin. Vielä ei ole varmaa, miten lasti syttyi tuleen, ja useat mahdollisuudet ovat kansallisen tutkinnan alla. 

Räjähdyksen seurauksena suuri libanonilainen diaspora aktivoitui, kansainväliset järjestöt käynnistivät rahankeräyksiä ja Beirutin ruohonjuuritason toimijat järjestäytyivät ja alkoivat jakamaan paikallisille apua. Kaupungin asukkaat hakivat luudan ja roskasäkin ja ryhtyivät omin voimin siivoamaan katuja yötä päivää. Jo ennen elokuun räjähdystä Libanon eli syvässä kriisissä. Libanonin liira on menettänyt vuoden aikana lähes 90 % arvostaan, mikä on vuorostaan ajanut noin puolet maan asukkaista köyhyysrajan alle. Räjähdys syvensi entisestään maan taloudellista, poliittista ja koronaviruksesta johtuvaa kriisiä. Maan 85-vuotias presidentti Michel Aoun ja hänen taustallaan toimiva poliittinen eliitti loistivat poissaolollaan ja hiljaisuudellaan räjähdyksen jälkeen. Heidän on todistettu tienneen ammoniumnitraatin olemassaolosta jo ennen räjähdystä, minkä he ovat myös myöntäneet. Toivo ja lohtu tulivat sen sijaan toiselta taholta, Ranskan presidentti Emmanuel Macronilta. 

Libanonin johdon sijasta lohtua tuli Ranskalta.

Macron järjesti omasta aloitteestaan käynnin Beirutiin vain pari päivää räjähdyksen jälkeen. Innostuneet kansalaiset vastaanottivat hänet tuhoutuneessa pääkaupungissa, jota on usein kutsuttu ”Lähi-idän Pariisiksi”.  Macronista tuli tietynlainen symboli – pelastaja ja suojelija, joka vastasi asukkaiden empatian tarpeeseen toisin kuin maan poissaolevat johtajat. Macronin nähtiin kävelevän tuhoutuneilla kaduilla paikallisten keskuudessa, keskustelevan heidän kanssaan ja lohduttavan heitä, jotka olivat menettäneet kaiken. Noin 60 000 ihmistä allekirjoitti Ranskan presidentin käynnin yhteydessä kansalaisadressin vaatien Libanonin asettamista uudelleen Ranskan mandaatin alle, josta se oli itsenäistynyt vuonna 1943. Kansalaisadressin tarkoituksena oli tuoda esille libanonilaisten epätoivo ja luottamuspula maan poliittiseen eliittiin, joka on johtanut Libanonia sisällissodan päättymisestä asti vuodesta 1990.

Macronin myönteiseen vastaanoton taustalla lienee myös se, että räjähdyksen suurin isku osui perinteisesti kristityille alueille, kuten Gemmayzehiin, Achrafiehiin ja Mar Mikhaeliin. Etenkin Libanonin kristityllä väestöllä on ollut maan historiassa läheiset suhteet Ranskaan ja näin ollen länteen. Alueilla, joita on pidetty Beirutin kulttuurin ja yöelämän keskipisteinä, asuu myös paljon ulkomaalaisia.

Macronin toinen käynti herätti myös epäilyjä 

Presidentti Macronin ensimmäistä käyntiä voi kutsua onnistuneeksi, sillä järkytyksen ja epätoivon vallitessa moni libanonilainen kaipasi johtajaa, johon vedota tuhon keskellä. Ranska täytti tyhjiön ja on oikeastaan ainoana maana lähtenyt näkyvästi tukemaan Libanonin poliittista uudelleenrakentamista. Ranskan asema Libanonissa ei kuitenkaan ole täysin yksiselitteinen. Sosiaalisessa mediassa Macronin ensimmäinen vierailu herätti soraääniä, jotka muistuttivat Ranskan kolonialismista ja sen kauaskantoisista seurauksista Libanonissa. Sektariaanista järjestelmää, jonka mukaan yhteiskunta jakautuu eri uskontoryhmien välille, pidetään syyllisenä korruptioon ja Libanonin epäonnistuneeseen johtamiseen. Jälkimmäinen on asettanut maan lähelle romahtaneen valtion tilaa. Mielenosoittajien suurin vaatimus on juuri tämän sektariaanisen järjestelmän kaataminen. Kriitikkojen mielestä Ranska on ollut osallisena järjestelmän virallistamisessa ja ylläpitämisessä.  

Macronin käynti herätti myös kolonialismista muistuttavia soraääniä.

Sektariaanisen järjestelmän taustalta löytyy myös muita kytköksiä Ranskaan, johon useilla Libanonin poliittiseen eliittiin kuuluvista on jo ennestään läheiset suhteet. Muun muassa maan presidentti Aoun eli 15 vuotta maanpaossa Ranskassa sisällissodan jälkeen, kuten myös entinen pääministeri Saad Hariri. Haririn perheellä oli jo ennen maanpakoa yhteyksiä maahan – presidentti Jacques Chirac oli edesmenneen pääministeri Rafiq Haririn ja hänen perheensä läheinen ystävä. 

Nuorempi Hariri on edelleen vaikutusvaltainen toimija Libanonin poliittisessa eliitissä. Hän toimi taustalla uuden pääministerin valinnassa. Juuri ennen Macronin toista vierailua Beirutissa Libanonin presidentti Aoun nimitti Mustapha Adibin –  diplomaatin ja Saksasta siirtyvän suurlähettilään – uudeksi pääministeriksi. Vaikka Adib oli tuntematon monelle libanonilaiselle, hänen valintansa ei tullut yllätyksenä, sillä Adibia tuki muun muassa juuri Hariri ja koko hänen poliittinen liikkeensä. Uusi pääministeri on myös uskonnoltaan sunnimuslimi ja sopii siksi vallitsevaan sektariaaniseen vallan jakoon, jonka mukaan tehtävään nimitetyn täytyy olla sunni. Sosiaalisessa mediassa mentiin jopa niin pitkälle, että siellä huomautettiin Adibin sukunimen olevan anagrammi edellisen pääministerin Hassan Diabin nimestä. Uusi pääministeri seurasi siis kaikkia olemassa olevia vanhoja kaavoja, ja libanonilaiset pelkäävätkin seuraavan hallituksen olevan vain kierrätetty versio edellisestä.

Kävellessään kansalaisten parissa ensimmäisellä vierailullaan Macron lupasi, että hän on libanonilaisen kansan puolella ja ettei hän auttaisi maan poliittista eliittiä. Hyväksyessään uuden pääministerin nimityksen toisella vierailullaan ja tavatessaan poliittisen eliitin edustajia Macronin koettiin tekevän yhteistyötä korruptoituneen johdon kanssa, tukevan nykyistä sektariaanista järjestelmää ja näin ollen pettävän libanonilaisille antamansa lupauksen.

Macronin koettiin tekevän yhteistyötä korruptoituneen eliitin kanssa.

Macronin toista vierailua kuvailtiin lähinnä symboliseksi, sillä hän hyödynsi jokaisen mahdollisen eleen, vahvistaakseen Ranskan roolia räjähdyksen jälkeisessä Libanonissa. Hän tapasi käynnillään muun muassa Libanonin ikonisen laulajan, Fairuzin, ja myönsi tälle Ranskan korkeimman kunniamitalin. Sektariaanisen järjestelmän keskellä yksi ainoista libanonilaisia yhdistävistä tekijöistä ja voimista on ollut juuri Fairuzin musiikki. Hän on tärkeä, uskonnot ja sosiaaliset luokat ylittävä symboli libanonilaisille. Kansalaiset tosin kaipasivat Macronilta konkreettisempia toimia, kuin esimerkiksi setripuun istuttamista. 

Ranskan keppi ja porkkana

Ranskan presidentin syyskuinen vierailu Beirutissa toi kuitenkin mukanaan tiettyjä konkreettisia toimia. Macron asetti johtavalle poliittiselle eliitille ehtoja ja tavoitteita, joiden täytyy täyttyä syksyn aikana, jotta maalle myönnetään Ranskan keräämä kansainvälinen taloudellinen tukipaketti. Libanonin täytyy muodostaa hallitus syyskuun puoliväliin mennessä ja sen jälkeen toimeenpanna useita taloudellisia ja poliittisia uudistuksia kolmen kuukauden sisällä. Ranskan ehdotusluonnokseen sisältyi muun muassa maan koronaviruksen vastaisten toimien soveltaminen ja kansainvälisen humanitaarisen avun jakaminen avoimesti. Libanonin täytyy myös puuttua maan sisäiseen korruptioon, uudistaa maan sähkölaitos ja pitää aikaistetut vaalit.

Macron asetti johtavalle eliitille tavoitteita ja toimia.

Uuden pääministeri Adibin ensimmäiset viikot eivät kuitenkaan ole osoittaneet muutosta. Yksi Ranskan vaatimuksista on, että Beirutin räjähdyksen jälkeisen tutkinnan täytyy olla riippumaton. Libanonissa käynnistettiin kansallinen tutkinta, mutta muun muassa presidentti Aoun on ollut vastahakoinen vastaanottamaan kansainvälistä apua. Tämä on herättänyt pelkoja siitä, että poliittinen eliitti yrittää peitellä jälkiään. Ehdotusluonnoksessa vaaditaan myös, että kansainvälinen humanitaarinen apu jaetaan avoimella ja läpinäkyvällä tavalla. Libanonissa on kuitenkin jo herännyt kysymyksiä siitä, mihin muun muassa eri lahjoitukset, kuten Mauritanian lahjoittama kala tai Sri Lankasta tullut Ceylonin tee, ovat kadonneet. Presidentti Aoun kertoi myöhemmin, että tee oli lahja hänelle, ja hän oli lahjoittanut sen vartioidensa perheille. Kaiken lisäksi, tuhoutuneella satama-alueella on syttynyt kolme suurta tulipaloa räjähdyksen jälkeen ja alueelta on myös löydetty yli neljä tonnia räjähdyksen aiheuttanutta ammoniumnitraattia.

Macronin onnistumisen todennäköisyyksiä vastaan puhuu myös se, että hän on jo aiemmin yrittänyt vaikuttaa Libanonin politiikkaan ja mahdollisiin muutoksiin taloudellisin keinoin. Ranska keräsi jo vuonna 2018 maalle kansainvälisen tuen, niin sanotun “pehmeän lainan”, joka luvattiin Libanonille tiettyjen ehtojen täyttyessä. Lainan edellytyksenä olleet suuret taloudelliset uudistukset eivät kuitenkaan toteutuneet. Macron viuhtoo nyt sen sijaan keppinä mahdollisia taloudellisia sanktioita, jos uudet ehdot eivät täyty joulukuuhun mennessä. Ensimmäisenä edessä on uusi hallitus.

Adibin nimittäminen oli tietyllä tavalla poikkeuksellinen maassa, jossa hallituksen muodostaminen voi viedä jopa kuukausia. Adib nimitettiin vain muutamassa viikossa, ehkä jopa päivässä. Viimeaikojen liikehdinnästä huolimatta ei ole varmaa, että poliittinen eliitti olisi onnistunut pääsemään yhteisymmärrykseen uudesta hallituksesta. Toisaalta maan poliittinen eliitti on osoittanut aikaisemmin, että yhteinen sävel voi löytyä hyvinkin nopeasti, kun tilanne käy tarpeeksi tukalaksi. Räjähdyksen myötä Libanonin lähtökohta on nyt erilainen ja maa on kriittisessä tilassa. Ranskan Emmanuel Macron tietää sen. 

 

Jaa