Vesivoimantuotantoa säätelevä Schlegeis-tekojärvi Itävallan Zillertalissa. Kuva: Pixabay, 2015.

Itävalta ja Ruotsi ovat jo vuosia rakentaneet energiajärjestelmiään muiden energianlähteiden kuin kivihiilen varaan. Kahden pienen EU-maan ponnisteluista kohti hiilineutraaliutta voisi ottaa opiksi myös Suomessa. 

Huhtikuussa 2020 Euroopan jakamaton huomio kohdistui koronaviruspandemiaan, joten ilmastopolitiikan ilouutiset Itävallan ja Ruotsin viimeisten hiilivoimaloiden sulkemisesta saattoivat hujahtaa monelta ohi. Kumpikin maa nykäisi samalla keväisellä viikolla viimeisen hiilikattilan vivun pysyvästi kiinni ja liittyi nollahiilikerhon jäseneksi jo vuonna 2016 kivihiilestä luopuneen Belgian seuraksi. 

Itävalta ja Ruotsi ovat siis luopuneet kivihiilen käytöstä energianlähteenä sähkön ja lämmön tuotannossa. Se ei tarkoita, etteikö hiiltä poltettaisi edelleen teollisuudessa. Hiilestä luopuminen ei nimittäin ole sama asia kuin hiilineutraalius, joka viittaa tilanteeseen, jossa hiilidioksidipäästöt ovat tasapainossa hiilinielujen eli hiilidioksidin sitomisen ilmakehästä kanssa. Hiilineutraali valtio saattaa silti tuottaa päästöjä, jotka se kompensoi maaperän tai metsän hiilinieluilla tai kenties tulevaisuudessa nappaamalla päästöt säilöön hiilidioksidin talteenotto- ja varastointiteknologian (CCS) avulla . 

Ruotsi: tuulisähköä ja teknologiauskoa

Ruotsin viimeinen hiiltä polttoaineena käyttänyt voimala on Tukholman alueelle sähköä ja lämpöä tuottava Värtaverket, jonka kivihiiltä tuottava osa KVV6 ajettiin alas huhtikuussa 2020. Alun perin KVV6 oli tarkoitus sulkea vasta vuonna 2022, mutta leudon talven ansiosta Ruotsi luopui sen palveluksista suunniteltua aiemmin. Ruotsin hiilidioksidipäästöille viimeisen kivihiilikattilan sulkemisella oli lähinnä symbolinen merkitys, sillä maan sähköntuotanto on nojannut vuosikymmenten ajan enimmäkseen vesi- ja ydinvoimaan. Loppusähkö tuotetaan tuulivoimalla, bioenergialla tai jätteidenpoltolla. Ruotsi lämmittää uusiutuvilla energianlähteillä, lähinnä biopolttoaineilla ja jätteillä. 

Ruotsi oli lähtenyt nollahiilikilpailuun vankan etumatkan turvin jo vuosikymmeniä sitten. Suuret joet oli valjastettu sähköntuotantoon 1970-lukuun mennessä, jolloin kasvava sähköntarve ajoi Ruotsin rakentamaan myös muita tuotantomuotoja, enimmäkseen ydinvoimaa. Ruotsi on myös edistänyt fossiilisten polttoaineiden alasajoa poliittisin keinoin jo 1990-luvulta asti, jolloin hiilidioksidivero otettiin käyttöön. Nykyisin mittava hiilidioksidivero ja energiavero ohjaavat sekä kotitalouksia että yrityksiä sekä vähentämään energiankäyttöään että suosimaan uusiutuvia energianlähteitä. Ruotsalainen tuulivoima on kasvanut viime vuosina niin vauhdilla, että maasta on tullut sähkön nettoviejä. Kaapelit kuljettavat ruotsalaista tuulisähköä niin Saksaan, Baltiaan kuin Suomeenkin. 

Ruotsin hiilidioksidipäästöille viimeisen kivihiilikattilan sulkemisella oli lähinnä symbolinen merkitys

Klikkaa twiitataksesi.

Erityisen merkittäväksi Ruotsin energiajärjestelmän tekee se, että länsinaapurissa on onnistuttu estämään kasvihuonepäästöjen nousu, vaikka energiaa tarvitsevat enenevissä määrin sekä kasvava väestö että runsaasti sähköä ja lämpöä kuluttava raskas teollisuus, joka on yksinään vastuussa 40 prosenttia energian loppukulutuksesta. Ruotsi onkin panostanut jo vuosien ajan energiatehokkuuden parantamiseen. Kuningaskunnan toinen suuri onnistuminen lienee yhdyskuntajätteiden ja metsäteollisuuden sivutuotteiden runsas energiankäyttö sekä hyvin kattava maalämpöverkosto: sekä kodit että toimistot lämpiävät mukavasti kannonpalasilla ja jogurttipurkeilla. Jätteidenpoltto on osoittautunut jopa kannattavaksi bisnekseksi, josta hyötyvät sekä kunnat että lämmöntuottajat. 

Vähäpäästöistä sähkön- ja lämmöntuotantoa ei ole kuitenkaan saavutettu ilman soraääniä. Jotkin teollisuudenalat, kuten teräksentuotanto, on vapautettu poikkeusluvalla mittavasta energiaverosta. Päätöksiä perustellaan kilpailukyvyn ylläpitämisellä ja työpaikkojen säilyttämisellä. Yksityishenkilöt saattavat Ruotsissa joutua maksamaan enemmän energiaveroa kuin suuryritykset, mikä hiertää kansalaisten oikeudentajua. Kasvihuonepäästöttömästä sähköstä noin 40 prosenttia tuotetaan edelleen ydinvoimalla, ja ruotsalaisten ydinvoimavastaisuus on hiipunut viime vuosina. 

Ruotsi tähtää hiilineutraaliuteen vuoteen 2045 mennessä ja pelkästään uusiutuvien energianlähteiden varaan nojaavaan sähköntuotantoon vuoteen 2040 mennessä. Helpot voitot on jo entisestään hyvin vähähiilisellä energiasektorilla nyt saavutettu, eikä teollisuuden ja liikenteen päästöjen vähentäminen käy yhtä kivuttomasti. Ruotsi luottaa teollisuuspäästöjen leikkaamisessa vahvasti kokeelliseen teknologiaan, kuten hiilidioksidin talteenottoon, eikä varasuunnitelmia ole laadittu. Toistaiseksi Ruotsi on onnistunut mahdottomalta kuulostavassa tehtävässä: vähentämään energiapäästöjään tuntuvasti väestönkasvusta huolimatta ja teollisuuden siitä kärsimättä. Voiko maa kuitenkaan jättäytyä innovaatiokehityksen armoille valtavien päästövähennysten toivossa?

Itävalta: jäätiköiden joet tuottavat vihreää sähköä, mutta lämpö tuotetaan tuontiöljyllä

Itävallan eteläosassa sijaitseva Grazin kaupunki jää historiankirjoihin maan viimeisenä hiilivoimapaikkakuntana. Grazilaisten käyttöön lämpöä ja sähköä tuottanut Mellachin yhdistelmävoimala suljettiin huhtikuussa. Mellachista luopuminen ei ollut Itävallan energiajärjestelmälle suuri ponnistus, sillä hiilen osuus maan sähkön- ja lämmöntuotannossa on ollut viime vuosina vain kolmen prosentin luokkaa. Maan nykyinen, Sebastian Kurzin luotsaama konservatiivien ja vihreiden koalitiohallitus on luvannut maan sähkön olevan sataprosenttisesti peräisin uusiutuvista lähteistä vuoteen 2030 mennessä. Vaikka alppivaltion sähköntuotanto koostuu jo 75-prosenttisesti uusiutuvista energiamuodoista, Itävallan täytyy vielä korvata maakaasu ja öljy päästöttömillä vaihtoehdoilla. f

Ruotsin tapaan Itävalta on saanut maantieteellisen varaslähdön vähäpäästöiseen energiantuotantoon. Korkealta vuoristosta alkunsa saavat purot ja joet soveltuvat erinomaisesti vesivoiman tuotantoon, joka yksinään kattaa Itävallan sähköntuotannosta yli 60 prosenttia. Ydinvoimaa ei Itävallassa ole: kansalaisten vastustus on ollut niin vankkaa, että maa on kieltänyt ydinfissioon perustuvan energiantuotannon lailla. Itävalta on tukenut erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana tuuli- ja aurinkovoimaa syöttötariffin avulla. Myös teknologiakehitys ja siitä johtuva tehokkuuden ja kannattavuuden kasvu ovat lisänneet tuulta uusiutuvien energiamuotojen purjeisiin. Maan vesivoimatuotanto on muutoksessa hyödyksi, koska sillä voidaan tasapainottaa aurinko- ja tuulivoimatuotannon säästä johtuvaa vaihtelua. 

Mellachista luopuminen ei ollut Itävallan energiajärjestelmälle suuri ponnistus.

Klikkaa twiitataksesi.

Vaikka Itävalta on onnistunut luopumaan kivihiilestä ja on hyvää vauhtia siirtymässä fossiilittomaan kotimaiseen sähköntuotantoon, maan hiilijalanjälki on edelleen öljynmusta. “Musta kulta” muodostaa yksinään 40 prosentin osuuden maan polttoaineiden loppukulutuksesta. Myös maakaasua palaa Itävallassa paljon, 18 prosenttia loppukulutuksesta. Fossiilisia polttoaineita käytetään etenkin lämmityksessä, teollisuudessa ja liikenteessä. Itävalta on riippuvainen öljyn ja maakaasun tuonnista, mikä on maalle sekä kuluerä että mahdollinen turvallisuusuhka, sillä kireän poliittisen tilanteen tullen Venäjä voisi kiristää Itävaltaa kaasuhanojen sulkemisella tai hintojen korottamisella. 

Kurzin hallituksen energiapolitiikkasuunnitelmat kiinnittävät huomiota sekä päästöjen vähentämiseen että energiaomavaraisuuden lisäämiseen. Mikäli Itävalta mielii saavuttaa kunnianhimoiset päästötavoitteensa, sen pitää siirtyä suunnittelusta toteutukseen –  ja siihen eivät luvatut miljoona aurinkopaneelikattoa riitä. Erityisen paljon tekemistä Itävallalla on liikenteen päästöjen vähentämisessä. Bensa ja diesel ovat maassa niin edullisia, että naapurimaista tulevien “tankkituristien” polttoaineenkulutus aiheuttaa vuosittain 5 miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöjä.

Suomalaiset valmiita korvaamaan kivihiilen puhtaammilla energiamuodoilla

Kysymys ei ole Euroopassa ollut enää vuosikausiin, tulisiko hiilivoimasta luopua, vaan milloin ja miten siitä luovutaan. Belgia, Itävalta ja Ruotsi tuskin saavat keskenään nauttia hiilettömästä kerhostaan pitkään, sillä kuusi muuta Euroopan valtiota on luvannut lopettaa kivihiilenpolton viimeistään vuoteen 2025 mennessä: Ranska, Slovakia, Portugali, Iso-Britannia, Irlanti ja Italia. Suomenkin on tarkoitus sammuttaa viimeisestä hiilivoimalastaan valot vuoteen 2029 mennessä, ja esimerkiksi Helsingin kaupunki etsii hiilivoimalle korvaajaa. Kilpailun voittaneen ehdotuksen tekijälle kaupunki lupaa miljoonan euron palkinnon. 

Kysymys on, milloin ja miten hiilivoimasta luovutaan.

Klikkaa twiitataksesi.

Vaikka Suomelta puuttuu suuri osa Ruotsin ja Itävallan vesivoimapotentiaalista, maamme ponnistaa kohti hiilettömyyttä varsin hyvistä lähtökohdista. Suomeen mahtuu vielä runsaasti tuulivoimaa ja muita uusiutuvia energianlähteitä ja useampi hallitus on panostanut teknologiakehitykseen ja energiatehokkuuteen. Lisäksi Suomella on vakaana ja suhteellisen varakkaana länsimaana myös kyky ylläpitää ja päivittää energiajärjestelmäänsä. Suomen päästövähennysten tulevaisuus näyttääkin jo nykytilanteen valossa lupaavalta sähkön- ja lämmöntuotannossa: energiaturpeen käyttö on puolittumassa vuoteen 2025 mennessä, tuulivoiman tuotanto puolestaan yli kaksinkertaistumassa muutamassa vuodessa. Samanaikaisesti sähkönkulutus tosin lisääntyy reippaasti teollisuuden ja liikenteen sähköistymisen vuoksi. 

Suomi voisi ottaa mallia Itävallan ja Ruotsin ponnistuksista myös yhteiskunnallisesti. Kummassakin maassa kansalaisten vastustus tai tuki ovat muokanneet maan energiajärjestelmää. Suomalaisten suhtautuminen uusiutuvaan energiaan ja ilmastonmuutoksen torjumiseen lienee erinomainen merkki puhtaamman energiantuotannon kannalta, sillä Energiateollisuuden tuoreimman kyselyn mukaan kotimaista sähköntuotantoa pitäisi vastaajien mukaan kehittää ehdottomasti eniten uusiutuvien energiamuotojen, esimerkiksi aurinko-, tuuli- ja vesivoiman suuntaan. Yli 80 prosenttia vastaajista myös toivoo, että kivihiilen käyttöä vähennetään, ja lähes puolet on valmis maksamaan energiasta korkeampaa hintaa ympäristöhaittojen torjumiseksi. 

Päästöjen vähentämiseksi eri alojen, kuten Ruotsissa jätehuollon ja lämmöntuotannon, kannattaa tehdä yhteistyötä. Suomen on kuitenkin turvauduttava eri ratkaisuihin, sillä pääkaupunkiseudulla ei kuitenkaan ole riittävästi jätteitä poltettavaksi kivihiilen sijaan. Energiaa voisi tuottaa muun muassa teollisuuden prosesseista lämpöpumpuilla, kuten suomalainen liimatehdas onkin jo tehnyt. Markkinatalouden lait näyttävät pätevän myös energiapolitiikkaan: kun fossiilisten energianlähteiden polttaminen käy kalliimmaksi kuin päästötön energiantuotanto, sekä tuotantolaitokset että kuluttajat suosinevat edullisinta vaihtoehtoa. 

Analyysiä varten on haastateltu Oslon yliopiston jatko-opiskelija Oskar Vågerötä.