Jaa

Lukuaika: 1 minuuttia

Maailma moninapaistuu ja järjestyksen sääntöpohjaisuus säröilee. Liu’umme maailmanpolitiikassa kohti yhä jännitteisempää tilaa, jota voisi kutsua jo uudeksi kylmäksi sodaksi. Valtioiden kiristyvien välien lisäksi näköpiirissä on niin kutsuttuja X-riskejä: uhkia, jotka voivat vaarantaa ei vain yksittäisten valtioiden, vaan koko ihmiskunnan tulevaisuuden.

Suurvaltakilpailuun liitettävän nollasummapelin säännöin pelaaminen synnyttää paradoksin, kun kyse on koko ihmiskunnan yhteisistä asioista. Kansallisvaltioiden tulee oppia pelaamaan useampaa peliä yhtäaikaisesti ja määriteltävä toimijuuttaan myös uusiksi.

Muun muassa näihin teemoihin syventyy Hiski Haukkala uudessa kirjassaan Suuren pelin paluu – Suomen tulevaisuus kriisien maailmassa. Podcast-jaksossa Haukkala avaa ja tiivistää kirjan keskeisiä teemoja ja käsitteitä.

Jakso on äänitetty etäyhteydellä.

Vieraana jaksossa:

Hiski Haukkala on rohkeana keskustelijana ja tasavallan presidentin entisenä neuvonantajana tunnetuksi tullut kansainvälisen politiikan professori Tampereen yliopistossa. Hän on myös Policy Expert Oxfordin yliopiston Future of Humanity -instituutissa. Haukkala on Suomen Kuvalehden kolumnisti.

Äänitys: 19.10.2020

Juontaja: Annastina Haapasaari

Editointi: Petri Vanhanen

Jingle: Anni Mattila

Kuuntele kaikki The Ulkopolitistin podcastit Spotifysta

Jaa