Jaa

Lukuaika: 10 minuuttia
Mies heiluttamassa Espanjan tasavallan lippua

Mielenosoittaja heilutti Espanjan toisen tasavallan (1931–1939) lippua kansanäänestystä vaativassa mielenosoituksessa Madridissa 2014. Kuningas Juan Carlos oli aiemmin päivällä ilmoittanut luopuvansa kruunustaan poikansa Felipe VI:n hyväksi. Kuva: Flickr

 

Kaikkien huulilla olevan pandemian lisäksi Espanjaa on jo vuosia vaivannut kuninkaallinen “koronavirus”. Espanjan kruunu (la Corona) on kulkenut 2010-luvulla skandaalista toiseen – kyselyiden perusteella Felipe VI:n johtama kruunu nauttii Euroopan monarkioiden alhaisinta kannatusta. Kruunu on joutunut jälleen tänä vuonna myrskyn silmään, kun Espanjassa uutisoitiin entisen kuninkaan Juan Carlos I:n hämäristä liiketoimista ja hänen päätöksestään lähteä kohua pakoon Arabiemiraatteihin. Aiemmin maan yhtenäisyyden ja demokratian takuumiehenä pidetyn Juan Carlosin toilailut ovat muodostumassa kestämättömäksi rasitukseksi kuningashuoneelle, joka pyrkii nyt välttämään espanjalaisen valtapelin shakkimatin. 

Kruunun pitkään jatkuneet ongelmat saivat jatkoa maaliskuussa, kun geneveläisen syyttäjän tutkimuksissa paljastui emerituskuningas Juan Carlosin vastaanottaneen 100 miljoonan dollarin lahjuksen vuonna 2008 silloiselta saudikuningas Abdullahilta. Miljoonat siirtyivät kuninkaan Panaman veroparatiisiin rekisteröidyn säätiön tilille ilmeisesti kiitoksena hänen välittäjän roolistaan tarjouskilvassa, jossa joukko espanjalaisyrityksiä voitti sopimuksen suurnopeusrautatien rakennuttamisesta Medinan ja Mekkan välille. Espanjalaisyritykset olivat pudottaneet aiempaa tarjoustaan peräti 30 prosenttia, mikä saattoi olla saudikuninkaan Juan Carlosille maksaman korvauksen taustalla. Säätiössä edunsaajaksi oli nimetty myös istuva kuningas Felipe VI. 

Entisellä kuninkaalla on ollut myös muita salaisia säätiöitä ja liiketoimia, joilla monarkki on kasannut itselleen jopa kahden miljardin dollarin omaisuuden. Toukokuussa tuli ilmi, että kuningas oli vuonna 2010 kävellyt sittemmin korruptiosotkuissa ryvettyneen sveitsiläispankkiiri Arturo Fasanan kotiovelle mukanaan lähes kaksi miljoonaa dollaria matkalaukkuun sullottuna. 19 kiloa painava käteiskassa oli Bahrainin sulttaanilta saatu lahja, jonka Juan Carlos halusi salaisesti tallettaa sveitsiläiselle pankkitilille. 

Kuka tahansa muu kansalainen olisi tässä vaiheessa ongelmissa lain kanssa, mutta Juan Carlosia suojaa perustuslakiin kirjoitettu syytesuoja, jonka vuoksi häntä ei voida syyttää ennen vuoden 2014 vallanvaihtoa tapahtuneista rikoksista. Tuomioistuimet tutkivatkin nyt, onko emerituskuningas syyllistynyt rikoksiin tämän jälkeen. Aikanaan maanpaossa Roomassa syntyneen Juan Carlosin tarinassa ympyrä näyttää joka tapauksessa sulkeutuvan, sillä hän saattaa joutua viettämään eläkepäivänsä Espanjan rajojen ulkopuolella.  

Vaikkei lain koura ulottuisikaan Juan Carlosiin syytesuojasta tai pakoilusta johtuen, skandaalit ovat romuttaneet hovin maineen. Kuningashuoneella on kuitenkin monia vaikutusvaltaisia tukijoita. Monien korkean tason instituutioiden, poliittisten puolueiden, talouseliitin ja median on nähty suojelevan kuningashuonetta, sillä sen kaatuminen saattaisi muuttaa ratkaisevasti koko poliittista järjestelmää ja sen valtarakenteita. Kysymys kuuluukin, pääseekö kompuroiva monarkia vielä jaloilleen vai häämöttääkö horisontissa jo Espanjan järjestyksessään kolmas tasavalta. 

Kuningas Juan Carlos demokratian takuumiehenä

Juan Carlosin suurimmaksi ansioksi nimetään yleensä hänen roolinsa Espanjan siirtymässä diktatuurista demokratiaan. Espanjaa lähes 40 vuotta hallinnut oikeistodiktaattori Francisco Franco valmisteli jo varhain nuorta Juan Carlosia seuraajakseen ja – Bourbon-dynastian perimyssäännöille ongelmallisesti – tulevaksi kuninkaaksi. Franco ohitti perimysjärjestyksessä Juan Carlosin isän Juan de Borbónin, jonka liberaaleja näkemyksiä hän ei voinut hyväksyä. Juan Carlos nimitettiin Espanjan prinssiksi vuonna 1969, jolloin hän vakuutti uskollisuuttaan Francon luomalle autoritääriselle järjestelmälle. 

Kysymys kuuluukin, pääseekö kompuroiva monarkia vielä jaloilleen vai häämöttääkö horisontissa Espanjan kolmas tasavalta.

Francon kuoltua vuonna 1975 nuori kuningas kuitenkin käänsi kelkkansa ja vei läpi useita demokraattisia uudistuksia nimittämänsä pääministeri Adolfo Suárezin avustuksella. Siirtymä demokratiaan huipentui ensimmäisiin diktatuurin jälkeisiin vapaisiin vaaleihin vuonna 1977 ja kansanäänestyksellä hyväksyttyyn vuoden 1978 perustuslakiin, joka muun muassa sääti Espanjan olevan parlamentaarinen monarkia ja takasi istuvalle kuninkaalle loukkaamattomuuden sekä immuniteetin lain edessä. 

Valtiomuodosta ei kuitenkaan koskaan pidetty varsinaista kansanäänestystä. Vuonna 2016 espanjalaisia kohautti Suárezin aikaisemmin julkaisematon haastattelu vuodelta 1995, jossa demokraattisen siirtymäajan pääministeri paljastaa haastattelijalle, että vuonna 1976 ulkomaiset valtionpäämiehet vaativat häntä järjestämään kansanäänestyksen monarkian ja tasavallan välillä. Videolla Suárez pyrkii peittämään mikrofoninsa ja kuiskaa, että tehtyjen kyselytutkimusten perusteella monarkia olisi hävinnyt kansanäänestyksessä, joten maininta monarkiasta yksinkertaisesti liitettiin perustuslakiehdotukseen. 

Nuori ja hutera demokratia sekä sen kuningas kokivat dramaattisia hetkiä vuonna 1981, kun everstiluutnantti Antonio Tejeron johtama ryhmä santarmijoukkoja valtasi parlamentin pyssyt paukkuen ja otti sen jäsenet panttivangeiksi. Sotilasvallankaappausyrityksen katsotaan tyrehtyneen viimeistään Juan Carlosin jämäkkään televisiopuheeseen, jossa hän asettui hallituksen ja perustuslain puolelle, tuomiten samalla jyrkästi vallankaappausyrityksen. Nuoreen kuninkaaseen oli aiemmin suhtauduttu epäilevästi niin vasemmisto- kuin oikeistopiireissäkin, mutta hänen toimintansa vallankaappausyrityksen kukistamisessa hiljensi useimmat kriitikot vuosiksi sekä vankisti kyseenalaistetun monarkian suosion kansan keskuudessa. 

Kansansuosikista häpeäpilkuksi

Juan Carlos vetäytyi demokratian vakiinnuttua päivänpolitiikan ulkopuolelle ja otti korostetun edustuksellisen ja puolueettoman roolin. Hän nautti vuosikymmenet häkellyttävän suurta kansansuosiota, jota edesauttoivat laaja poliittisen ja taloudellisen eliitin tuki sekä espanjalaisen median haluttomuus ruotia kuninkaan yksityiselämään ja hämäriin liiketoimiin liittyviä huhuja. 

Ensimmäiset Juan Carlosin valtaistuinta horjuttavat tiedot tulivat julkisuuteen joulukuussa 2011 prinsessa Cristinan ja erityisesti tämän aviomiehen Iñaki Urdungarinin sotkeuduttua korruptio- ja rahanpesuvyyhtiin, josta Urdungarin sai myöhemmin yli kuuden vuoden tuomion. Prinsessa Cristina todettiin syyttömäksi, sillä oikeus ei löytänyt todisteita hänen avunannostaan tapauksessa. 

Mikäli talouskriisin ja suurtyöttömyyden kanssa painiskelleiden espanjalaisten pinna ei vielä ollut tarpeeksi kireällä, muutamaa kuukautta myöhemmin seuraavan uutispommin pudotti kuningas itse. Keväällä 2012 Juan Carlos, joka toimi tuohon aikaan luonnonsuojelujärjestö WWF:n kunniapuheenjohtajana, oli ampunut norsun ja murtanut lonkkansa saudihallintoa lähellä olevan liikemiehen Mohamed Eyad Kayalin kustantamalla luksussafarilla Botswanassa. Botswanan matka paljastui tiedotusvälineille vasta kun kuningas jouduttiin lennättämään Espanjaan sairaalahoitoon. 

Matkalla oli mukana myös muuan saksalainen yrittäjä ja yksi kuninkaan lukuisista salarakkaista Corinna zu Sayn-Wittgenstein, jolle kuningas oli samana vuonna lahjoittanut 65 miljoonaa euroa. Lahjan taustalla saattoi olla pyrkimys varmistaa, ettei pitkään Juan Carlosia lähellä olleen Corinnan kautta tihkuisi enempää tulenarkoja tietoja julkisuuteen. Myöhemmin, välien viilennyttyä, zu Sayn-Wittgenstein on paljastanut  entisellä kuninkaalla olevan satoja pankkitilejä ympäri maailmaa ja että Espanjan tiedustelupalvelu on kuninkaan pyynnöstä valvonut ja pelotellut häntä vuodesta 2012 lähtien, jottei tämä paljastaisi tietojaan medialle. Vuonna 2014 skandaalien ryvettämä Juan Carlos luopui kruunustaan poikansa Felipe VI:n eduksi, pyrkien näin pelastamaan edes osan kuningashuoneen maineesta. 

Monarkian tulevaisuus vaakalaudalla?

Kansalaisten äänenpainot monarkiaa kohtaan ovat koventuneet kohujen seurauksena. Paljon huomiota herätti tapaus, jossa räppäri Valtonyc sai vuonna 2018 kolmen ja puolen vuoden vankeustuomion lyriikoistaan, jotka oikeuden mukaan herjasivat kuningasperhettä ja ylistivät terrorismia. Espanjan laki kieltää kuningasperheen halventamisen. Valtonyc pakeni Belgiaan, jossa perustuslakituomioistuin päättää näillä näkymin joulukuussa Valtonycin luovuttamisesta Espanjaan.

Tuomiota protestoidakseen joukko tunnettuja muusikoita julkaisi yhteiskappaleen, jossa jokainen vuorollaan herjaa kuningasta – mitä todennäköisimmin lakia rikkovalla tavalla. Lakia uhmaavan ja sananvapautta puolustavan kappaleen nimi on paljon kertovasti ”Bourbonit ovat yksiä roistoja”, joka on suora lainaus Valtonycin lyriikoista. Kappaleen seurauksena ei ole ainakaan vielä tuomittu ketään. 

Kappaleella Chicos del maíz -yhtyeen Nega räppää säkeistössään: ”vankilaan joutuvat köyhät eikä suinkaan prinsessa Cristina, vaikka puolet maasta toivoo hänelle giljotiinia”. Espanjalaiset eivät kuitenkaan vaikuta olevan aivan näin äärimmäisiä kannoissaan, vaikka monarkian kannatus onkin ollut selvässä laskussa. Espanjan valtion sosiologisen tutkimuksen keskuksen (CIS) kyselyssä vuonna 1994 espanjalaiset arvioivat luottamustaan monarkiaan arvosanalla 7,4 (asteikolla 010). Vuoden 2015 kyselyssä kruunun arvosana oli romahtanut tasolle 4,34, jolloin CIS päätti poistaa monarkiakysymyksen kaavakkeistaan.

Viimeaikaisista kohuista huolimatta CIS:n johto väitti syyskuussa, ettei monarkiasta tarvitse kysyä, sillä kysymys ei kiinnosta espanjalaisia. Vastauksena CIS:n toimintaan riippumattomien tiedotusvälineiden kollektiivi (PMI) päätti toteuttaa joukkorahoituksella historian laajimman monarkiaa koskevan kyselytutkimuksen. Espanjan kansallispäivänä (12.10.) julkaistussa tutkimuksessa 40,9 prosenttia puoltaisi kansanäänestyksessä tasavaltaa ja 34,9 prosenttia monarkian säilyttämistä. 

Tästä huolimatta vastaajat uskoivat maanmiestensä enemmistön olevan monarkian säilyttämisen kannalla, mikä selittynee osittain tiedotusvälineiden toiminnalla. Lienee kuvaavaa, että uusimmasta kyselytutkimuksesta uutisoivat ainoastaan vasemmalle kallellaan olevat uutismediat, kuten eldiario.es, Público ja el Periódico sekä ulkomaisista medioista muun muassa Reuters. Perinteiset, suuriin mediataloihin kuuluvat espanjalaislehdet El País, El Mundo ja ABC eivät uutisoineet kyselystä.

Kyselyistä käy ilmi, että kysymys monarkiasta polarisoi espanjalaista yhteiskuntaa – erityisesti oikeistolaiset ja ikääntyneet ovat monarkian kannalla. Tämä tulee selväksi myös vastikään julkaistulla videolla, jossa 183 espanjalaista politiikan, talouden ja taiteen silmäätekevää, aina ex-konservatiivipääministeri Mariano Rajoysta kirjallisuuden Nobel-palkittuun Mario Vargas Llosaan, vannoo uskollisuutta monarkialle. ”Eläköön kuningas” -nimisellä videolla esiintyvien henkilöiden keski-ikä lienee selvästi eläkeiän tuolla puolen. Videosta raportoivat kaikki suuret espanjalaiset uutismediat.  

Vanhempi väestö muistaa edelleen kruunun roolin demokratian turvaajana, mutta nuoremmille sukupolville se näyttäytyy yhä useammin skandaaleissa ryvettyneenä, aikansa eläneenä instituutiona. Näin ollen perimysjärjestyksessä seuraavana olevan prinsessa Leonorin ei kannata vielä sovitella kruunua päähänsä, varsinkaan mikäli tutkinnoissa nousee esiin lisää todisteita kuningasperheen vallan väärinkäytöksistä. 

Tasavallasta haaveilevien tiellä on kuitenkin lukuisia esteitä. Ohjeistava kansanäänestys voitaisiin teoriassa järjestää parlamentin alahuoneen enemmistön tuella. Hallituskoalitiossa istuva vasemmistolainen (ja avoimesti tasavaltalainen) Unidas Podemos onkin pyrkinyt avaamaan valtiomuotoa koskevaa keskustelua parlamentissa. Keskustavasemmistolaisen PSOE:n pääministeri Pedro Sánchez torppasi kuitenkin kansanäänestyspuheet vakuuttamalla, että hänen johtamansa maan suurin puolue on uskollinen perustuslaille, joka määrittää Espanjan parlamentaariseksi monarkiaksi. 

Prinsessa Leonorin ei kannata vielä alkaa sovitella päähänsä isänsä kruunua.

PSOE on jo pitkään tasapainoillut valtiomuotokysymyksen keskitasanteella olematta selkeästi monarkistinen tai varsinkaan radikaalin tasavaltalainen. PSOE, jonka tuki on kansanäänestystä tavoitteleville välttämätön, saattaa olla paineessa muuttaa kantaansa ainakin kansanäänestyksen suhteen, mikäli kyselyissä näkyvä ristiriita sen äänestäjien ja puolueen linjan välillä käy liian selväksi. 

Oikeusoppineiden mukaan valtiomuodon vaihtaminen vaatisi lopulta myös koko perustuslain uudelleen kirjoittamisen. Prosessi olisi äärimmäisen monimutkainen ja edellyttäisi käytännössä laajaa puoluerajat ylittävää yhteisymmärrystä, jollaista on vaikea nähdä muodostuvan nykyisessä polarisoituneessa tilanteessa. 

Monarkiakeskustelussa ei suinkaan ole kyse vain siitä, pitääkö valtionpäämies kruunua vai ei. Loputtomalta tuntuva talouskriisi ja laajalle levinnyt korruptio ovat saaneet kansalaisten epäsuosioon kruunun lisäksi suuren osan instituutioista, jotka luotiin tai demokratisoitiin kuningas Juan Carlosin johdolla 40 vuotta sitten. Vuoden 1978 perustuslaki on punonut yhteen näiden instituutioiden kohtaloita, ja sen kulmakivenä toimivan monarkian järkkyminen saattaisi horjuttaa yhteiskunnan valtarakenteita laajemmin. 

Kuningas on perinteisesti ollut “neutraali” toimija espanjalaisessa yhteiskunnassa, mikä on käytännössä tarkoittanut perustuslain, maltillisuuden ja vanhan vallan puolustamista. Näyttää siltä, että vanha valta pelkää monarkian kaatumisen antavan entistä enemmän tilaa erityisesti radikaaleja uudistuksia ajavalle vasemmistolle sekä itsenäisyyttä hamuaville katalaani- ja baskipuolueille. Vallitsevasta järjestyksestä hyötyvät toimijat tuntuvatkin käyvän viivytyssotaa, jottei kruunun taru päättyisi shakkimattiin. 

Jaa