Ruotsin pääministeri Stefan Löfven ja puolustusministeri Peter Hultqvist tutustuivat Aurora 17 -sotaharjoitukseen Ruotsissa, johon myös Suomi osallistui. Kuva: Victor Svedberg, Ruotsin hallituksen kanslia/Flickr

Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö on kehittynyt jatkuvasti viime vuosikymmenen. Nyt maiden puolustushallinnot valmistelevat isäntämaasopimusta, joka sujuvoittaisi toisen maan joukkojen tukemista niiden ollessa isäntämaan alueella. Samankaltainen järjestely sovittiin Naton kanssa jo vuonna 2014. Puolustusyhteistyö lisääntyy järjestelyn myötä, mutta kehityksen tarkka lopputulema on vielä epäselvä.

Vuonna 2014 Suomi ja Nato solmivat isäntämaasopimuksen (Host Nation Support eli HNS), joka mahdollistaa Nato-maan joukkojen tukemisen niiden ollessa Suomen alueella, mutta ei velvoita siihen. Sopimus lisäsi Suomen valmiutta vastaanottaa Natolta apua ja järjestää harjoituksia Suomessa niin rauhan kuin kriisin aikana. Isäntämaatuki voi esimerkiksi sisältää joukkojen kuljetusten hoitamista, tukikohtien käyttöä ja polttoaine- ja ruokahuoltoa. Tuen antamisesta ja sisällöstä sovitaan aina erikseen ja tapauskohtaisesti. Tarkoituksena on ollut puolustusyhteistyön yhteistoiminnan parantaminen. Tuen antaminen on ollut jo aiemmin mahdollista, ja sitä onkin annettu kansainvälisissä harjoituksissa. Kyseisessä sopimuksessa päästiin yhteisymmärrykseen niistä konkreettisista järjestelyistä, jotka nopeuttavat tätä prosessia.

Nato ehti ensin – Suomen ja Ruotsin isäntämaasopimus vielä valmistelussa  

Samankaltaista sopimusta ei ole Suomen ja Ruotsin välillä, mutta asia on ollut valmisteilla vuoden 2019 lopusta lähtien. Puolustusministerit Antti Kaikkonen (kesk.) ja Peter Hultqvist esittivät tuolloin yhdessä näkemyksensä seuraavista askelmerkeistä yhteistyön tiivistämisessä. Isäntämaasopimusta kuvailtiin keskeiseksi osaksi tiiviimmän puolustusyhteistyön jatkotyötä. Puolustusministerit ilmoittivat sen mahdollistavan yhdistettyjen operaatioiden toteuttamisen Suomessa tai Ruotsissa.

Kyseessä on verrattain merkittävä askel eteenpäin Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön kehittämisessä, mutta mediassa asiaa ei juuri käsitelty. Asian merkittävyyttä ei ole mahdollisesti ymmärretty, ja tiedottaminen puolustushallinnosta on ollut vähäistä. Tällä hetkellä Suomella on siis korostunut valmius vastaanottaa apua esimerkiksi Nato-maa Norjalta, mutta Suomen tärkeimmän kumppanin Ruotsin kanssa tästä järjestelystä ei olla vielä sovittu yksityiskohtaisesti.

Vuonna 2014 Naton kanssa tehdyn sopimuksen julkaisu herätti kriittistä keskustelua. Silloin poliitikot ja asiantuntijat kritisoivat Suomen hallitusta siitä, että eduskuntaa ei tiedotettu asiasta tarpeeksi kattavasti, ja lisäksi Suomen väitettiin siirtyvän lähemmäs Nato-jäsenyyttä. Oikeuskanslerille tehdyt kantelut eivät silti johtaneet toimenpiteisiin, koska asian valmistelussa ei katsottu olleen moitittavaa. Suomen puolustuspoliittisen vahvan konsensuksen ylläpitäminen riippuu osittain siitä, kuinka avointa julkista keskustelua puolustuspolitiikan suurista linjoista käydään. Avoin keskustelu turvallisuuspolitiikasta johtaa siihen, että eri poliittiset tahot kokevat olevansa mukana ja osallisia puolustuksen kehityksessä. Suomessa maanpuolustus koetaan laajasti erittäin yhteisenä asiana.

Vuonna 2014 Naton kanssa tehdyn sopimuksen julkaisu herätti kriittistä keskustelua

Klikkaa twiitataksesi.

Isäntämaasopimus mahdollistaisi aiempaa konkreettisemman puolustusyhteistyön

The Ulkopolitistin puolustusministeriöstä saamien tietojen mukaan HNS-sopimus Ruotsin kanssa on tärkeä prioriteetti puolustushallinnossa ja täten merkittävä hanke Suomelle. Tällä hetkellä hankkeen läpiviennin aikataulua ei ole tosin vielä tarkennettu, mutta taustaneuvotteluja Ruotsin kanssa käydään jatkuvasti.

Puolustusministeriön taustoituksen mukaan HNS-järjestelyssä on kyse ennen kaikkea yhteistyön mahdollistamisesta. Isäntämaatuki luo ennakolta mekanismeja Ruotsin tai Suomen joukkojen tukemiselle, jotta tukijärjestelyä ei tarvitse suunnitella vasta turvallisuuspoliittisen tilanteen kiristyessä. Isäntämaasopimus kuuluu nähdä laajemmassa puolustuspoliittisessa merkityksessä. Sillä on puolustusyhteistyötä tukeva rooli, jos ja kun Suomi ja Ruotsi haluavat syventää tätä yhteistyötä konkreettisella tasolla.

Tulevan isäntämaasopimuksen laajuus ja sisältö ovat vielä auki

Klikkaa twiitataksesi.

Suomen nykyinen sopimus Naton kanssa on yksisuuntainen. Se koskee ainoastaan Nato-maille annettavaa isäntämaatukea Suomen maaperällä, ei toisinpäin. Käytännössä se on rakennettu yhden syyn takia: Nato-harjoitusten helpottamiseksi Suomessa. Sopimus Ruotsin kanssa olisi kaksisuuntainen, eli molemmilla mailla olisi valmiit mekanismit tukea toistensa joukkoja isäntämaassa. Toki tässäkin tapauksessa yhteisharjoitusten toimintaa halutaan sujuvoittaa, mutta strategisena ajatuksena lienee tällä kertaa sotilaallisen avun vastaanottaminen kriisin ja sodan aikana. Molemmilla mailla on jo nykyisin parantunut valmius antaa sotilaallista apua kriisitilanteissa.

Tulevan isäntämaasopimuksen laajuus ja sisältö ovat vielä auki, eikä siitä välttämättä tule sisällöllisesti samanlainen kuin Naton kanssa. Puolustusministeriöstä saatujen tietojen mukaan valmistelussa on niin rauhan kuin kriisin (esimerkiksi alueellisen koskemattomuuden rikkominen) ja sodankin aikana voimassa olevia mekanismeja. Geopoliittisesta näkökulmasta voidaan toki todeta, että Suomella on Venäjän läheisyyden takia voimakkaammat intressit isäntämaatuen mekanismien luomiselle kuin Ruotsilla. Näin ollen hanke on todennäköisesti tärkeämpi Helsingille kuin Tukholmalle. Toki Ruotsikin ilmeisesti kokee hyötyvänsä sotilaallisesti isäntämaajärjestelystä. Kaikki, mikä tukee Ruotsin sotilaallista suorituskykyä, on tervetullutta, erityisesti kun hintalappu on pieni. Myös Venäjän painostus Ruotsia kohtaan on kasvanut viime vuosina, joten suomalaisten avun vastaanottaminen on myös tärkeää Ruotsille.

Isäntämaasopimus määrittää yhteistyön periaatteita, jotka heijastuvat käytännön tasolle

Vuosien varrella Suomi on solminut useita puolustusyhteistyötä tukevia aiesopimuksia ja yhteistyömuotoja Ruotsin kanssa. Osa niistä on ollut enemmän käytäntöön liittyviä sekä molempien maiden sotilaallista suorituskykyä vahvistavia. Toiset taas ovat olleet yhteisen strategian kirkastamista, ja niiden tavoitteena on viedä maita lähemmäs toisiaan turvallisuuspolitiikassa. Yhteisen strategian vahvistaminen voidaan nähdä edellytyksenä yksityiskohtaisemmille puolustussopimuksille.

Tekeillä olevan isäntämaasopimuksen täyttänee voidaan nähdä täyttävän nämä molemmat funktiot, eli se on suorituskykyä vahvistava ja strategisesti yhdistävä. Se luo konkreettisia mekanismeja, jotka tukevat maiden sotilaallista suorituskykyä. Samalla se mahdollistaa strategisessa mielessä puolustusyhteistyön tiivistämisen pitkällä tähtäimellä. Tällä kertaa kyseessä ei ole pelkkä julistus, vaan konkreettinen askel kohti puolustusliiton käytännön tason olemusta. Ei pidä toki suurennella kyseisen hankkeen merkitystä. Se on tärkeä suuntaus kohti yhteen nivoutunutta puolustusta, mutta samalla myös ei-velvoittava sopimus. Siitä tulee sotilaallisesti merkittävä vasta sitten, jos poliittiset päättäjät niin haluavat.

Velvoittavuutta ei luoda ennen kuin päättäjät käytännössä tulevat siihen johtopäätökseen, että tavoitteena olisi puolustusliitto maiden välillä. Isäntämaasopimuksen ja muiden samankaltaisten järjestelyiden epäsuorana funktiona voidaan pitää sitä, että puolustusliitosta tulisi askel askeleelta poliittisesti halutumpi päämäärä. Juuri siksi tämänkaltaiset askeleet ovat merkittäviä. Valtiovalta on ollut varovainen myöntämään ääneen tätä epäsuoraa funktiota puolustusliitosta. Hallitus ei todennäköisesti halua mennä asioiden edelle ennen kuin Ruotsin kanssa on yhdessä sovittu turvallisuuspoliittisista päämääristä. Avoin julkinen keskustelu näistä asioista lisäisi ymmärrystä Suomen turvallisuuspoliittisesta suunnasta. Tämä tukisi hallitusta sen omien päämäärien saavuttamisessa, koska turvallisuuspoliittisten valintojen perustelu helpottuisi.

Hanke etenee puolustusministeriössä, mutta poliittinen keskustelu on toistaiseksi vaisua

HNS-sopimuksen valmistelu jatkuu puolustushallintojen kesken, ja sen muoto tarkentuu matkan varrella. On luonnollista, että kyseistä järjestelyä työstetään Suomen lähimmän kumppanin kanssa, kun samankaltainen sopimus Naton kanssa jo löytyy. Pähkinänkuoressa tavoitteena on siis tehostaa koordinoitua tai yhdistettyä sotilaallista toimintaa Suomessa ja Ruotsissa. On hieman yllättävää, että isäntämaatuki sovittiin ensiksi Naton kanssa ja vasta nyt Ruotsin. Todennäköisesti Natolta tuli aikoinaan painetta Suomea kohtaan saada asia hoidettua, jos Suomi haluaisi järjestää harjoituksia tulevaisuudessakin.

On syytä tietää, mihin suuntaan Suomi on kurssinsa suuntaamassa.

Klikkaa twiitataksesi.

Keskeisiä valiokuntia informoidaan jatkuvasti Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön kehityksestä. Kun hankkeen valmistelu etenee sisällöllisesti, poliitikot ottavat oletettavasti kantaa ja vauhdittavat julkista keskustelua aiheesta. Tämä on keskeistä, jotta Suomessa voidaan vahvistaa turvallisuuspoliittista konsensusta pitkän aikavälin päämääristä. Suomen puolustuksen strategisen kehityksen kannalta on myös tarkoituksenmukaista keskustella enemmän siitä, mitä ovat ne päämäärät, joihin isäntämaasopimuksen kaltaiset yhteistyömuodot tähtäävät.

On siis syytä tietää, mihin suuntaan Suomi on kurssinsa suuntaamassa. Tämän luulisi myös kiinnostavan hallitusta. Ruotsin kanssa haluttaneen myös jatkossa tiiviimpää puolustusyhteistyötä. Harva poliitikko ainakaan kokonaan sulkee pois maiden välistä puolustusliittoa tulevaisuudessa. Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön tarkkaa kehityskulkua ei pysty täysin ennustaa. Tämän yhteistyön syveneminen tulevaisuudessa on kuitenkin huomattavasti todennäköisempää kuin sen purkautuminen. Tätä kehityskulkua isäntämaasopimus vahvistaa nyt ja tulevaisuudessa.