Näkymä tornin ikkunasta tuulisessa Essaouirassa Marokon länsirannikolla. Kuva: Milja Suihko

Marokko kuuluu Pohjois-Afrikan edistyksellisimpiin valtioihin yhteiskunnan tasapainoisuuden ja ihmisten perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Ihmisoikeuskentällä on silti tabuja, joita paikalliset ihmisoikeusjärjestöt eivät uskalla kyseenalaistaa. Seksuaalivähemmistöjen asema Marokossa on yhä erittäin heikko, eivätkä tilannetta ole liioin onnistuneet edistämään kansainväliset ihmisoikeusloukkauksista kertovat raportit tai ranskalaisaktivistien paidattomat suutelukuvat.

Yli kolmasosa maailman maista pitää homoseksuaalisuutta rikollisena. Se on helppo unohtaa Suomessa, jossa erilaisten ihmisten muodostamat ihmissuhteet ovat osa arkipäivää. Positiivisia edistysaskeleita on otettu viime vuosina globaalisti esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain suhteen, mutta monissa Afrikan valtioissa lakeja on päinvastoin kiristetty. Muutamissa Afrikan ja Lähi-idän valtioissa, kuten Sudanissa, Jemenissä sekä Iranissa, homoseksuaalisista teoista voidaan tietyissä olosuhteissa rangaista jopa kuolemanrangaistuksella. Näissä valtioissa ei paljoa vapaata rakkautta juhlistavia sateenkaarilippuja heilutella. 

Homoseksuaalisesta teosta voi saada Marokossa vankeutta puolesta vuodesta kolmeen vuoteen, ja lain kirjainta myös noudatetaan tuomioita jaettaessa: vuonna 2011 homoseksuaaliset syytteet liittyivät 81 oikeusjuttuun. Marokon rikoslain vuodelta 1962 peräisin oleva artikla 483 kriminalisoi julkisen siveettömyyden. Vuonna 2015 kaksi marokkolaista miestä tuomittiin neljäksi kuukaudeksi vankeuteen lain rikkomisesta heidän suudeltuaan toisiaan julkisesti. Samaa sukupuolta olevien läheisen kanssakäymisen katsotaan rikkovan siveellisyyden sääntöjä, mutta osansa tuomioista ovat saaneet myös marokkolaisten normien mukaisesti ”liian paljastavasti” pukeutuneet nuoret naiset. Varsinaisesti samaa sukupuolta edustavien kesken ”epäluonnolliset” teot on kriminalisoitu artiklassa 489.

Kohtuuttomista seksuaalivähemmistöihin kohdistuvista tuomioista on lähes mahdotonta käydä maassa avointa keskustelua, sillä seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustaminen järjestäytyneesti on tehty vaikeaksi. LGBTQ-yhteisön oikeuksia ajavan yhdistyksen toimintaa voidaan rajoittaa tai kieltää, jos sen katsotaan ”rikkovan lakia tai julkista moraalia” tai ”loukkaavan islamia”. Tästä syystä harvat LGBTQ-yhteisöä tukevat järjestöt edes yrittävät rekisteröityä ja virallistaa toimintaansa. Ne, jotka koittavat onneaan, saattavat joutua häädetyksi saman tien paikallisesta rekisteröintitoimistosta ilman mahdollisuutta luovuttaa hakemustaan viranomaisille. 

Julkisen siveettömyyden nojalla rangaistavan homoseksuaalisuuden myötävaikutuksesta yleinen yhteiskunnallinen normisto ei hyväksy seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta. Osin ristiriitaista on, miten Pohjois-Afrikan kulttuuriin kuuluu paikoin hyvinkin läheinen ystävyyden ja välittämisen osoittaminen miesten kesken, mutta seksuaalissävytteisiä suhteita paheksutaan. Ei ole tavatonta nähdä miehiä esimerkiksi kävelemässä käsi kädessä kadulla tai antamassa toisilleen poskisuudelmia tervehdyksen tai hyvästien merkiksi. Homoseksuaalisista teoista syytetyt onkin usein nähty kanssakäymisissä vielä läheisemmin nimenomaan seksuaalisessa mielessä, mikä ylittää yhteiskunnallisen hyväksynnän rajan.

Väkivallan uhkaa ja perhesalaisuuksia

Syrjivä normisto voi olla yksilöille vaarallinen. Vuoden 2015 kesällä Fèsissä marokkolainen mies pahoinpideltiin porukalla sen jälkeen, kun miestä kuljettanut taksikuski alkoi haukkua kovaäänisesti miehen feminiinistä pukeutumista. Kaksi miestä pidätettiin pahoinpitelystä epäiltyinä. Aina oikeus ei kuitenkaan toteudu, vaan myös itse pahoinpitelyn uhreja saatetaan rangaista. Kaksi miestä pahoinpideltiin Beni Mellalin kaupungissa vuoden 2016 maaliskuussa. Toinen uhreista tuomittiin neljän kuukauden vankeuteen homoseksuaalisiksi katsottujen tekojen vuoksi. Uhrin kotiin murtautuneet miehet saivat pahoinpitelyn ja kadulle alasti raahaamisen tuloksena molemmat kaksi kuukautta vankeutta.  

Itsenäistymisen jälkeen Marokossa on ollut syytettynä yli 5 000 homoseksuaalia

Klikkaa twiitataksesi.

Tuomioiden erot kuvaavat yhteiskunnan tilaa: kotiin murtautuminen ja pahoinpitely on väärin, mutta seksuaalinen kanssakäyminen saman sukupuolen edustajan kanssa on vielä vakavampi rikos. Marokon itsenäistymisen – eli vuoden 1956 – jälkeen Marokossa on ollut syytettynä yli 5 000 homoseksuaalia, joista suurin osa on ollut miehiä, arvioi Espanjassa hallinnollisesti toimiva marokkolainen LGBTQ-järjestö Kif-Kif. Kif-Kif-järjestö syntyi kansalaisyhteiskunnan aktivoitumisen lopputuloksena. Vuonna 2004 iso aktivistirintama vaati oikeutta 43:lle poliisin pidättämälle henkilölle, joita syytettiin ”homoseksuaalisiin tekoihin osallistumisesta”. Suuri joukkopidätys herätti massiivisen internetkampanjan, jossa vaadittiin vangittujen vapauttamista. Tuhansia kirjeitä lähetettiin länsimaisiin medioihin sekä Marokon vieraiden valtojen lähetystöihin paineen luomiseksi. Marokko kamppailee kansainvälisen yhteisön ja paikallisten aktivistien vaatimuksiin vastaamisen sekä yhteisten, marokkolaisen yhteiskunnan koheesiota ylläpitävien ”perinteisten” arvojen välillä.

Aktivisteja pelotellaan järjestäytyneen toiminnan estämisen, lainsäädännön ja väkivallan uhan lisäksi perhedynamiikkaa hyödyntämällä. Eurooppaan tappouhkausten vuoksi muuttanut marokkolainen aktivisti Hajar El Moutaouakil kertoo haastattelussaan, että jos poliisi saa vihiä LGBTQ-aktivismista, he saattavat epäillyn sijaan lähestyä aktivistin perhettä ja kysellä aktivistiepäiltyyn liittyviä vihjailevia kysymyksiä. Heteronormatiivisuudesta poikkeavaan seksuaaliseen suuntautumiseen ei välttämättä suhtauduta perhepiirissä hyväksyvästi. Yksilö pitää suuntautumisensa usein kokonaan salassa hylätyksi tulemisen pelossa, minkä vuoksi perhesuhteiden käyttö hiljentämistarkoituksessa voi olla tehokasta. Totuuden paljastuminen voisi tarkoittaa ulos heittämistä tai jopa pahoinpidellyksi tulemista. Pelon vuoksi moni pyrkii sopeutumaan vallalla oleviin normeihin ihmissuhteita luodessaan tai päätyy elämään kaksoiselämää, jossa vanhemmille esitellyn kumppanin sukupuoli eroaa todellisesta rakastetusta. Jos vanhemmat saavat tietää lapsensa seksuaalisesta suuntautumisesta, saattavat he yrittää hiljentää häntä, kuten kuuluisimpana marokkolaisena homoseksuaalina tunnetulle kirjailijalle Abdellah Taïalle kävi.  

Vaikka seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä pidätetään Marokossa yhä, joiltain osin yhteiskunnallisessa keskustelussa on havaittavissa hienoista edistystä. Marokon media on käyttämässään sanastossa aiempaa tarkempi. Esimerkiksi Marrakeshissä suutelun vuoksi pidätetyistä tytöistä kertovat uutiset otsikoivat ensin hellyyden osoitukset ”perversioksi”, mutta LGBTQ-aktivistin yhteydenotto lehteen onnistui muuttamaan otsikon neutraalimmaksi. Media myös käyttää nykyään ”seksuaalisesta poikkeamasta” puhumisen sijaan neutraalimpaa termiä ”homoseksuaali”. 

Kumppanin etsintä ei ole helppoa ympäristössä, joka tuomitsee suhteen laittomaksi. Seksuaalivähemmistöön kuuluvat ihmiset joutuvat etsimään seuraa salassa ja erilaisia kiertoteitä käyttämällä. Nettideittailuun tarkoitettuja seuranhakusivustoja sekä Euroopassakin suosittuja applikaatioita, kuten Tinderiä ja erityisesti homomiesten suosimaa Grindria, käytetään. Varsinaisia julkisia tapaamispaikkoja seksuaalivähemmistöille ei ole, mutta vilkkaasta yöelämästä tunnettua Casablancaa pidetään Marokon seksuaalivähemmistökulttuurin keskuksena.

Värikkäitä lyhtyjä Essaouiran kaupungissa. Kuva: Milja Suihko

Rakkauden piilottelua Allahin nimissä 

Yksi Marokkoa ja useita muita Pohjois-Afrikan valtioita voimakkaasti määrittäviä piirteitä on uskonnon vahva vaikutus arkeen ja yhteiskunnalliseen järjestykseen. Islam on Marokon valtionuskonto, ja noin 99 % marokkolaisista kuuluu sunnimuslimeihin. Islamin näkemystä seksuaalivähemmistöihin on hankalaa määritellä, sillä islaminuskoiset koostuvat monipuolisesta 1,6 miljardin seuraajan joukosta yhteensä kuudella eri mantereella. Islaminuskoisissa maissa onkin asian suhteen suuria eroavaisuuksia: joissain maissa samaa sukupuolta olevien suhteet ovat laittomia ja joissain, kuten Saudi-Arabiassa ja Iranissa, voidaan samaa sukupuolta olevien välisistä suhteista tietyissä oloissa rangaista kuolemantuomiolla. Kuolemantuomioita toimeenpannaan vain harvoin. Turkissa ja Jordaniassa homoseksuaalisia suhteita taas ei pidetä rikollisina. 

Uskonnon lisäksi maiden historialla, poliittisella tilanteella ja kulttuurilla on roolinsa suvaitsevuuden yhtälössä. Autoritaarisimmissa valtioissa kansaa yhdistävää vihollista etsitään sekä valtion ulkopuolelta että alueiden sisäisistä vähemmistöistä. Vastakkainasetteluja luomalla pidetään kriittinen katse ohjattuna muualle kuin itse valtaa pitäviin.

Jonkinlainen linkki uskonnon vallalla ja vähemmistöjen oikeuksien tolalla kuitenkin on. Uskonnon asemalla ja merkityksellä auktoriteettina on vaikutusta yhteiskunnan liberaaliuteen ja erilaisuuden hyväksymiseen. Homoseksuaalisuutta kohtaan on vähemmän hyväksyntää maissa, joissa uskonto näyttelee suurta osaa ihmisten elämässä. Vuonna 2013 tehdyssä kyselyssä selvästi suurin osa islaminuskoisista valtioista oli sitä mieltä, ettei homoseksuaalisuutta tulisi hyväksyä yhteiskunnan tasolla. Egyptissä ja Tunisiassa 94 %, Indonesiassa 87 % ja Libanonissa 80 % kansasta ei hyväksynyt homoseksuaalisuutta. 

Uskonnon asemalla ja merkityksellä auktoriteettina on vaikutusta yhteiskunnan liberaaliuteen

Klikkaa twiitataksesi.

Uskonnon vaikutus ei kuitenkaan koske ainoastaan islamia. Vahvasti kristityissä Afrikan valtioissa, kuten Ugandassa ja Keniassa, homoseksuaalinen suuntautuminen saa yhtä vähän tukea: vuonna 2013 Keniassa 90 % ja Ugandassa 96 % väestöstä oli sitä mieltä, ettei yhteiskunta voi hyväksyä homoseksuaalisuutta. Tilastoissa tapahtuu kuitenkin vähittäistä muutosta. Tunisiassa kuuden vuoden jälkeen samassa mittauksessa 18 % suurempi osuus väestöstä oli seksuaalivähemmistöjen hyväksymisen kannalla, mikä on merkittävä muutos lyhyessä ajassa. Syitä voidaan etsiä esimerkiksi sosiaalisen median tuomista mahdollisuuksista kurkistaa erilaisten ihmisten elämään ja nuoremman sukupolven avarammista näkemyksistä.

Suurin osa islamilaisista koulukunnista katsoo, että homoseksuaalisuus on yhteensopimatonta islamilaisen teologian kanssa. Tästä näkemyksestä huolimatta osa muslimiyhteisöistä ympäri maailmaa ovat osoittaneet tukeaan LGBTQ-yhteisölle. Yli 40 % Yhdysvaltojen muslimeista kertoi tukevansa samaa sukupuolta olevien avioliittoa vuonna 2017. Ranskassa on perustettu inklusiivinen moskeija, jossa seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ei syrjitä, mutta mahdollisuus henkisyyden harjoittamiseen pysyy. Pieni määrä islamilaisia koulukuntia lähinnä länsimaissa on alkanut tutkia islamilaisia opetuksia samaa sukupuolta olevien seksuaalisista suhteista ja linjannut aiemmat syrjivät arviot väärin tulkituiksi. Eroavaisuudet näkemyksissä vahvistavat käsitystä siitä, että uskonnon lisäksi ympäristön normeilla, hallintojärjestelmillä ja ihmiskäsityksillä on paljon painoarvoa sen suhteen, miten erilaisuuteen ja vähemmistöihin suhtaudutaan.  

Marokon naapurimaat eivät ole paljoa ihmisoikeusmyönteisempiä. Pohjois-Afrikassa Marokon lisäksi Algeria, Tunisia ja Mauritania ovat kriminalisoineet homoseksuaaliset teot. Mauritania menee näkemyksessään pisimmälle kuolemanrangaistuksen uhalla. Egyptissä lait eivät kirjaimellisesti kiellä kahden aikuisen välisiä tekoja, mutta teot ovat tosiasiassa lainsuojattomia muiden lakipykälien varjolla. Kaikki alueen valtiot, lukuun ottamatta Tunisiaa, vaikeuttavat tiukalla lainsäädännöllä LGBTQ-järjestöjen virallista toimintaa. Kokoontumisrajoitukset ja ilmaisunvapauden rajoittaminen koskevat myös muuta yhteiskunnallista kriittistä toimintaa vaihtelevassa määrin. Aktiivinen ja järjestynyt kansalaisyhteisökenttä nähdään uhkana valtaapitävien yksinoikeudelle totuuteen ja moraalisääntöjen sanelulle. Monien pohjoisafrikkalaisten maiden länsimaista katsottuna konservatiivisista näkemyksistä ei voida siis suoraan syyttää uskontoa, vaikka uskonnon merkityksellä valtioiden liberaalisuuteen on todistetusti yhteys.

LGBTQ-aktivistien suurin yhteinen tavoite alueella on saman sukupuolen edustajien suhteiden dekriminalisoiminen. Rohkeimmat aktivistit ovat vaatineet rikoslain muuttamista maissaan myös julkisesti. Seksuaalisuuden ympärillä lujasti pysyvä hiljaisuuden kulttuuri ja yleiset negatiiviset näkemykset homoseksuaalisuudesta muslimiyhteisöissä aiheuttavat vähemmistöön kuuluville jatkuvaa vähemmistöstressiä sekä heikentynyttä itsetuntoa. Ympäristön vaikutusten vuoksi useat kokevat itsekin seksuaalisen suuntautumisensa ”vääräksi” ja toivovat voivansa vaihtaa sen tulevaisuudessa. Seksuaalivähemmistöjen kriminalisoiminen tuottaa siis myös merkittävää yksilötason pahoinvointia, johon liittyvät kohonnut itsemurhariski, mielenterveyden ongelmat sekä kaksoiselämän tuottamat haasteet. 

Yksilön ja yhteiskunnan vapauden näkökulmasta seksuaalivähemmistöihin kohdistuva vaino tuottaa traagisia kohtaloita. Seksuaalisen suuntautumisen rankaisu on vastoin YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta. Suhteellisen lyhyessä ajassa muuttunut asenneilmapiiri ja alueellisen lehdistön asteittainen ryhtiliike luovat kuitenkin toivoa positiivisemmasta kehityssuunnasta. Ei pidä lisäksi unohtaa, että myös globaalisti seksuaalivähemmistöt ovat saaneet oikeuksiaan vähitellen. Suomessa tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan muutama vuosi sitten, vuoden 2017 maaliskuussa. Kehitys kehittyy, vaikkakin hitaasti. Liian hitaasti niin kauan, kun yksikin marokkolainen ottaa oman henkensä rakastamansa ihmisen sukupuolen vuoksi.

Korjaus 29.11.20 klo 13.41: ”noin 99 % marokkolaisista kuuluu shiiamuslimeihin” korjattu muotoon ”noin 99 % marokkolaisista kuuluu sunnimuslimeihin”.