Jaa

Lukuaika: 5 minuuttia
Kuvassa Maanpuolustustahto Suomessa -kirjan kansi. Kuvituskollaasi muodostuu Hornet-hävittäjästä, varusnaisesta nykyaikana, sotilaasta polkupyörän kanssa ja Eduskuntatalon edustasta.

Maanpuolustustahto Suomessa -kirjan kansi. Kuva: Gaudeamus

Maanpuolustustahto nousee yleensä keskustelun aiheeksi puolustusministeriön alaisen Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) vuotuisen mielipidekyselyn julkaisemisen yhteydessä. Yhden raportin pari tutkimuskysymystä ovat silti vain jäävuoren huippu suomalaisten maanpuolustustahdosta. Tuore kokoelmateos maanpuolustustahdosta Suomessa syventää ymmärrystä maanpuolustustahdosta. 

Gaudeamuksen lokakuussa 2020 julkaisema Teemu Häkkisen, Miina Kaarkosken ja Jouni Tillin toimittama Maanpuolustustahto Suomessa -teos tarttuu aiheeseen, josta puhutaan vuosittain MTS:n mielipidetutkimuksen julkaisemisen yhteydessä tai sivuten juhlapuheissa. Perinteinen, 1960-luvulta peräisin oleva tutkimuskysymys ”Jos Suomeen hyökätään, niin olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?” saa pyyhkeitä jo ensi kättelyssä. Maanpuolustustahto Suomessa -teos kyseenalaistaa maanpuolustustahdon vakiintuneen lähestymistavan, mitä voi pitää koko julkaisun pääsanomana. Kokoelmateos on sillanrakentaja perinteisten ja uudenlaisten maanpuolustustahdon tarkastelutapojen välillä. Niiden synteesinä luodaan katsaus tulevaisuuden maanpuolustustahtoon.

Maanpuolustustahto Suomessa -teos kyseenalaistaa maanpuolustustahdon vakiintuneen lähestymistavan Klikkaa twiitataksesi
Historiallinen maanpuolustustahto

MTS:n mielipidekyselyjä on tehty 1960-luvulta lähtien, mutta tästä voi syntyä harhaanjohtava käsitys, että maanpuolustustahdon käsite olisi keksitty vasta 1960-luvulla.  Tarkoituksenmukaisesti innoittavia tarinoita sotilaallisesta urheudesta on toki kerrottu aina, esimerkkeinä 30-vuotisen sodan hakkapeliitat tai kaunokirjallisuudesta Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat. Maanpuolustustahto Suomessa -teoksen ansioksi voi lukea sen, että se valottaa maanpuolustustahdon historiaa laajemmin, kuten maanpuolustustahdon merkitystä 1920-luvun lopun Suomessa ja jatkosodassa.

Armeijakriittinen ja omana aikanaan kohahduttanut Pentti Haanpään Kenttä ja kasarmi -novellikokoelma vuodelta 1928 huomioidaan maanpuolustustahdon historiallisessa tarkastelussa. Olisi silti ollut perusteltua laajentaa tätä tarkastelua Haanpään saamalla vastareaktiolle, vuonna 1931 julkaistulla Mika Waltarin “Siellä missä miehiä tehdään”. Näitä teoksia toistensa vastapareina on tarkastellut tutkija Anders Ahlbäck historian väitöskirjassaan.

Maanpuolustustahto Suomessa -teos valottaa maanpuolustustahdon historiaa laajemmin Klikkaa twiitataksesi

Jatkosotaan keskittyvä artikkeli tarkastelee sota-ajan maanpuolustustahtoa, joka erosi sen hitaasti muuttuvasta rauhan ajan olemuksesta. Sodan käännekohdat heijastuivat nopeasti siihen, millaisilla keinoilla maanpuolustustahtoa pyrittiin pitämään yllä. Sodan ja väkivallan sosiologiaa tutkinut Siniša Malešević on todennut, että todellisessa sotatilanteessa toimintaa ohjaa ryhmäsolidaarisuus juhlapuheista tutun isänmaallisuuden sijaan. Toisaalta hybridisodankäynnin käsitteen sekä sen ymmärryksen mukaisesti myötä sodan ja rauhan välinen raja hämärtyy. Tämä on hyvä pitää mielessä, sillä maanpuolustustahtoa voi tuskin enää tarkastella yhtä helposti kaksijakoisen sota/rauha-tilanteen kautta kuin menneinä vuosikymmeninä.

Maanpuolustustahdon tunnettuja ja unohdettuja piirteitä

Kokoelmateoksen toinen osa poliittisen maanpuolustustahdon noususta, kehityksestä ja nykytilasta lähestyy maanpuolustustahtoa jo suuremmalle yleisölle tutussa kontekstissa. Maanpuolustustahdon kehittämisprojekti eräänlaisena vastareaktiona 1960-luvun radikalismiin on jo tunnettu asia aiemmin julkaistujen tutkimusten ansioista. Tuoreempana avauksena voi pitää maanpuolustustahdon silloista merkitystä ulkovalloille annettavana puolustusvalmiuden signaalina, jopa ulkopolitiikan välineenä kylmän sodan maailmassa. Tämän voi ajatella edelleen näkyvän siinä, miten MTS:n raporteissa maanpuolustustahtoa tutkitaan yhdessä muun ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa.

Asevelvollisuusjärjestelmään ja myös maanpuolustustahtoon kohdistuu tasa-arvon näkökulmasta huomattavia muutospaineita, joten teoksen artikkeli naisista ja maanpuolustuksesta vuosien 1948–1993 komiteamietinnöissä on perusteltu. Naisten roolin historiallisen tarkastelun olisi toisaalta voinut aloittaa jo Suomen sisällissodasta. Tuolloin osa punaisten puolella olevista naisista tarttui aseisiin, millä oli kauaskantoisia seurauksia sille, että asepalveluksesta tehtiin vain miesten oikeus ja velvollisuus. Naisten osaksi jäi sotilaallisen maanpuolustustuksen avustaminen esimerkiksi Lotta Svärd -järjestössä, joka oli miehisten suojeluskuntien huolto- ja tukiorganisaatio. Molemmat olivat vaikutusvaltaisia maanpuolustusjärjestöjä maailmansotien välisessä Suomessa.

Kirjan viimeisessä osassa arvioidaan maanpuolustustahtoa nykyisyydessä sekä kurkistetaan kristallipalloon. Tässä osiossa pyritään osoittamaan perinteisen maanpuolustustahto- ymmärryksen ongelmat nykyajassa sekä tarjotaan ratkaisuna uudenlaisia tapoja hahmottaa maanpuolustustahtoa. Maanpuolustustahdosta puhutaan paljon, mutta tästä huolimatta tai ehkä juuri siksi käsitteen tarkasta olemuksesta ei vallitse teoksen valossa yhteisymmärrystä. Kriittisen tarkastelun ja problematisoinnin lisäksi teoksessa esitetään maanpuolustustahdon mittaamiselle yhtenä uutena vaihtoehtona käsitettä maanpuolustussuhde. Sitä esitti toisaalta jo Jarkko Kosonen vuoden 2019 väitöskirjassaan.

Moni kirjan luvuista on saanut rahoitusta hankkeesta “Maanpuolustustahto politiikan välineenä Suomessa, Ruotsissa ja Itävallassa”, vaikka itse kokoelmateos tarkastelee nimensä mukaisesti vain maanpuolustustahtoa Suomessa. Eurooppalaisten verrokkimaiden pudottaminen tarkastelusta on ymmärrettävä rajaus, mutta maanpuolustustahdon kansainvälisen vertailun vähäinen huomiointi tuntuu menetetyltä mahdollisuudelta.

Vertailu Suomen kannalta mielenkiintoisiin maihin tulee kokoelmateoksessa esille hieman ripoteltuna eikä kootusti. Ruotsin ja Itävallan järjestelmien käsittely esimerkiksi yhdessä artikkelissa olisi osaltaan auttanut syventämään ymmärrystä Suomen asevelvollisuusajattelun erityispiirteistä ja maanpuolustustahtoon liittyvän eurooppalaisen keskustelun moninaisuudesta.

Esimerkiksi Ruotsin asevelvollisuus on käynyt läpi suuren muutoksen kylmän sodan aikaisesta, suurinta osaa miehistä koskevasta kansakunnan rakentaja ja puolustuskyvyn tuottaja -kaksoisroolistaan aina nykyajan hyvin valikoivaan, käytännössä vapaaehtoiseen puolustusjärjestelmään. Itävallassa taas vuoden 2013 kansanäänestyksessä asevelvollisuudesta tärkein motiivi asevelvollisuuden säilyttämiselle oli halu turvata siviilipalveluksen jatkuvuus, ei niinkään puolustusjärjestelmän säilyttäminen ennallaan. Verrokkimaiden ratkaisujen peilaaminen Suomen asevelvollisuuden kanssa on perusteltua, kun arvioimme eri kehittämisvaihtoehtojen vaikutuksia maanpuolustustahtoon.

Maanpuolustustahto säilyy, vaikkei kenties perinteisessä mielessä

Maanpuolustustahdon tutkimiseen liittyvät ongelmat ovat olleet selvillä jo ennen kokoelmateoksen julkaisemista, mutta kirja on sen takakannen mukaisesti “ensimmäinen laaja yleisesitys” aiheesta. Kokoelmateos ei siis ole täysin uusi avaus, mutta se vetää taitavasti ja lukijaystävällisesti lankoja yhteen.

Epilogissa maanpuolustustahdon käsitteen arvioidaan säilyvän Suomessa, ja tässä arviossa kirjan toimittajat ovat todennäköisesti oikeassa.Tämän kaiken ymmärtämiseksi eivät kuitenkaan riitä kerran vuodessa ilmestyvä MTS:n raportti ja sen osittain vanhentuneet tutkimuskysymykset. Paniikkinappulaa ei täten tarvitse painaa, vaikka suomalaisten maanpuolustustahto alenisi tulevaisuuden MTS:n kyselyissä muutamalla prosentilla.

Kokoelmateos ei ole täysin uusi avaus, mutta se vetää taitavasti ja lukijaystävällisesti lankoja yhteen. Klikkaa twiitataksesi

Teosta voi suositella erityisesti Maanpuolustustiedostuksen suunnittelukunnalle sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimittajille. Jos kaikkien yksittäisten tutkijoiden maanpuolustustahtotutkimusten läpilukeminen tuntuu liian suurelta urakalta, on perusteltua lukea edes tämä teos. Niin kauan kuin Suomen puolustusjärjestelmän kivijalka perustuu asevelvollisuuteen, maanpuolustustahto säilyy tavalla tai toisella relevanttina käsitteenä.

Kirjoittaja: Hannu Salomaa

Editointi: Tony Salminen, Kaisa-Maria Tölli

Kielenhuolto: Matti Marjamäki

Jaa