Kuva: UN Climate Change. Julkaistu Flickr-kuvapalvelussa (CC-BY 2.0)

Yhdysvaltain viime marraskuiset presidentinvaalit saivat eurooppalaisessa ja suomalaisessa mediassa kosolti palstatilaa jo ennen tragikoomista väistyvän presidentin jälkivenkoilua – saati kannattajiensa ryntäystä keskelle kongressin istuntoa. Samalla lähes pimentoon ovat kuitenkin vääjäämättä jääneet Euroopassa muun muassa Liettuassa ja Saksassa käynnissä olleet vaalit.

Euroopan unionissa käytävien vaalien tulokset vaikuttavat suoraan kotimaiseen politiikkaan Eurooppa-neuvoston ja EU-ministerineuvoston poliittisten voimasuhteiden muutosten kautta. Huolimatta orastavasta mantereenlaajuisesta mediakentästä ei läpimurtoa eurooppalaisen politiikan euroopanlaajuisen käsittelyn suhteen ole vielä tapahtunut. Yhdysvaltain politiikan totaalinen hallitsevuus mediassa ei kuitenkaan ole väistämätön tosiasia, sillä kielitaidon kehittyessä ja internetin avustamana edessä olevat esteet pystytään hyvin ylittämään, jopa vapaaehtoisvoimin. Se vaatii kuitenkin nykyisen auttamatta kansallisvaltiokeskeisen mediakentän ymmärtämistä ja tietoista tavoitetta ylittää se.

Euroopan kansalliset julkisuudet

Menneiden kuukausien aikana on järjestetty parlamenttivaalit muun muassa Liettuassa, jossa keskusta-vasemmisto-viritteisen agraaripuolueen konservatiivipääministeri vaihtui keskustaoikeiston liberaaliin. Se tarkoittaa konkreettisia muutoksia Euroopan unionin päättävissä elimissä ja niiden voimasuhteissa, mistä toistakymmentä prosenttia uudestakin lainsäädännöstämme on ainakin osaksi peräisin. Yhtymäkohtia koto-Suomeen löytyy enemmänkin, sillä todennäköisistä hallituspuolueista yhtä vaille kaikkia johtaa nainen. Samoin pääministeriksi valittiin nainen, molemmat kehityskulut aivan kuten Suomessa kuluvalla vaalikaudella.

Liettuan vaalit tarkoittavat konkreettisia muutoksia EU:n päättävissä elimissä ja lopulta myös Suomen lainsäädännössä.

Klikkaa twiitataksesi.

Liettuan edellistäkään vaalikautta voi tuskin kutsua tapahtumaköyhäksi. Aiemmin viime syksynä maan korkein oikeus totesi viimeisen puolentoista hallitusvuoden olleen perustuslain vastaisia, sillä hallitus ei äänestyttänyt hyväksyntää ohjelmalleen uudelleen yli puolen hallituksen ministereistä vaihduttua. Säädyllisen vallanvaihdon turvaamiseksi oikeus kuitenkin päätti virallistaa päätöksen vasta loppuvuodesta käytyjen parlamenttivaalien jälkeen, jolloin liki kahden vuoden ajan hallinneesta perustuslain vastaisesta hallituksesta muodostuu lähinnä historian kuriositeetti.

Siinä missä Liettuan vaaleista suomenkielisessä mediassa uutisoitiin toteavana tuloslitaniana ja perustuslaillisuusvyyhdistä ei ollenkaan, on pitkin syksyä ollut käynnissä mittava ja perinpohjainen analyysilinko Yhdysvaltain presidentinvaalien eri osa-alueista. Saman vyörytyksen alle jäi myös Saksan valtapuolueen, kristillisdemokraattisen CDU:n tammikuussa järjestetty puheenjohtajanvaali, jonka voittaneesta Armin Laschetista kenties saadaan Angela Merkelin seuraaja maan kanslerina. Lukuisat viestimet kuitenkin tuottivat kymmeniä lukutunteja ja tuhansia palstamillimetrejä tekstiä spekuloimaan nimityksiä ja kampanjoiden käänteitä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa siitä huolimatta, että – väitän – Liettuan pääministeriydellä saati Saksan liittokansleriudella on konkreettisen politiikan tasolla enemmän merkitystä suomalaisille. Liettuan pääministerinvaihdoksen myötä poliittiset voimasuhteet Euroopan unionissa muuttuvat, mikä vaikuttaa siihen, millaista politiikkaa unionissa tehdään. Sen sijaan Yhdysvaltojen poliittiset kehityskulut vaikuttavat vain epäsuorasti: ideologisia ja kulttuurisia virtauksia valtameren takaa kyllä saapuu, mutta suoraan poliittiseen päätöksentekoon ne vaikuttavat vähemmän. Lehdistö pyrkii toki kirjoittamaan ja media pyrkii tuottamaan sellaista sisältöä, jolle on lukijoita ja kuluttajia. Ja vetovoimaa neljän vuoden välein tapahtuvalla sirkuksenomaisuuteen asti viedyllä politiikkaspektaakkelilla eittämättä on.

Jürgen Habermas, julkinen tila, public sphere -käsitteen kehittäjä // Kuva: Wolfram Huke (CC BY-SA 3.0)

Yhdysvaltain vaalien ylivaltaa kotimaisessa mediassa tuskin kuitenkaan voidaan selittää yksinomaan Yhdysvaltojen hallinnalla maailmanpolitiikassa ja sitä kautta suodattuvilla merkityksillä. Yhdysvalloissa on – ainakin suuremmissa määrin kuin Euroopassa – olemassa koko liittovaltion tasolla julkinen tila tai julkisuus, habermasilaisittain public sphere. Siinä yhteiskunnallisia asioita voidaan koko valtion alueella käsitellä yhdessä julkisuudessa, tapahtui kehityskulku sitten Floridassa tai Wyomingissa. Julkisuuden piiri on olemassa myös liittovaltion laajuisesti eikä pelkästään osavaltiotasolla, mistä osoituksena vaikkapa koko liittovaltion laajuinen kongressin perustama julkinen media NPR. 

Euroopassa sen sijaan kyseisenlaista koko mantereen – tai edes Euroopan unionin – kattavaa yhteistä julkisuutta ei EU-elinten kovasta yrityksestä huolimatta ole päässyt syntymään isossa mittakaavassa. Yhä edelleen kotimaisten viestinten ja lukijoiden on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kahlattava läpi liettualaisten viestinten tuotantoa päästäkseen selville liettualaisten vaalien tapahtumakulusta ja yksityiskohdista. Tämä tapahtuu sen sijaan, että olisi olemassa koko EU-alueen kattavia viestimiä, jotka käsittelisivät asioita helpommin ja laajemmin. Julkisuuden piiri on nykyisellään enimmäkseen korostetun kansallinen, ei Euroopan laajuinen.

Kaksi ja puoli vuosisataa yhteistä julkisuutta

Mikäli Euroopan unioni katsotaan edes jossain määrin liittovaltionomaiseksi tai valtioliitoksi, on käsillä valtiomuodoltaan hyvin samankaltainen aihio kuin Yhdysvalloissa sen itsenäistymisen aikana, ja ainakin pienimuotoinen vertailu on siten mielekästä. Suuret syyt sille, ettei Eurooppaan ole Yhdysvaltain tapaan kehittynyt yhteistä koko aluetta kattavaa julkisuutta, voidaan jaotella karkeasti kolmeen osaan: massiivisiin kielieroihin, historiallisen kontekstin eriävyyteen sekä yksinkertaisesti liittovaltiorakennelman ikään.

Eurooppa on kielellisesti verrattain monimuotoinen, eikä sitä englannin lähes käyttökieleksi muotoutumisesta huolimatta ole missään vaiheessa päässyt totaalisesti hallitsemaan mikään yksittäinen kieli. Euroopan unioni toimii jokaisen jäsenvaltion kielellisillä ja paikallisilla ehdoilla; EU kääntää kaikki asiakirjansa unionin virallisille kahdellekymmenelle neljälle kielelle.

Euroopassa massiiviset kielierot ja liittovaltiokehityksen nuoruus ovat syinä yhteisen julkisuuden puuttumiselle.

Klikkaa twiitataksesi.

Eurooppa on kielellinen tilkkutäkki. Sen sijaan Yhdysvaltain liittovaltiota on aina viime vuosikymmeniin asti hallinnut käytännössä kaikilla sen merkityksellisillä tasoilla yksi kieli, englanti. Valtion perustuslaki on sorvattu ja politiikka toimii edelleen hyvin pitkälti englanniksi. Valtionrakennuksen yhtenäiskulttuurin aikana lähes jokainen äänestäjä on vähintään ymmärtänyt englantia ja näin kyennyt osallistumaan yhteisen julkisuuden piiriin, jossa lähes kaikkia asioita käsitellään. Aivan viime vuosina espanjan kieli on kuitenkin kohottanut asemaansa yhteiskunnassa.

Euroopan unionin vaappuvan liittovaltiokehityksen aikajänne on parhaimmillaankin vain muutamia vuosikymmeniä. Sitä vastoin Yhdysvallat on ollut ensin löyhempi ja lopulta tiukempi liittovaltio jo lähes kaksi ja puoli vuosisataa. Euroopan unionin nykyisten jäsenvaltioiden välillä riehui maailmansota vielä alle sata vuotta sitten, jolloin yhteinen julkinen tila olisi ollut vielä nykyistäkin kaukaisempi haaste. Kansallisvaltiot ja siten niiden vahvat kansalliset mediakentät ovat ymmärrettävästi niskan päällä, eikä niiden paineessa ole laajemman julkisuuden helppo muodostua.

Alkuaikoinaan myös nykyisen Yhdysvallat käsittävä alue oli kielellisesti ehdottomasti monimuotoisempi, kuten Eurooppa historiassa ja vielä nykyisinkin: oli ranskankielinen Louisiana, espanjankielinen Floridaa ja havaijinkielinen Havaiji, puhumattakaan liikkuvammista alkuperäisistä amerikkalaisista ainutlaatuisine kulttuureineen ja kielineen. Kuluneina vuosisatoina Yhdysvallat on kuitenkin aivan viime aikoihin asti kehittynyt kohti tiukempaa yhtenäiskulttuuria niin kielellisesti kuin tapakulttuurisesti. Näin ollen valtion mahdollisuudet yhteisen julkisuuden, julkisen tilan luomiseen ovat Eurooppaan nähden moninkertaiset. Ei siis ole sattumaa, että keskimääräinen suomalainen tuntee Nebraskan ja Mainen poikkeavan valitsijamiesjärjestelmän paremmin kuin Liettuan vaalijärjestelmän ja poliittiset kehityskulut, vaikka jälkimmäisillä lienee suurempi suora vaikutus elämäämme ja politiikkaamme.

Pohjimmaisena syynä lieneekin siis yksinkertaisesti liittovaltiorakennelman ikä. Siinä missä Euroopassa kielellinen sekoitus on monituhatvuotisen yhteiselon, sotien ja etnisen mosaiikin tulosta, on unionia rakennettu vasta muutama vuosikymmen. Yhdysvaltain historia on puolestaan lyhyempi ja tiiviimpi. Se on vain parissa sadassa vuodessa ja yhden kielellisen kontekstin hallitsemana ostanut, ryöstänyt ja valloittanut tiensä itärannikon siirtokunnista Tyynelle valtamerelle asti. Historiankirjoituksessa tätä kutsutaan “kutsumuskohtaloksi”, manifest destiny. Lopputuloksena on huomattavasti Eurooppaa kielellisesti yhtenäisempi, huolimatta tummaihoisten orjuutuksesta ja rahtaamisesta Atlantin yli sekä myöhemmästä kielellisestä monimuotoistumisesta etenkin latinomaahanmuuton seurauksena.

Ensimmäiset orastavat euromediat

EU:n ja sen jäsenvaltioiden etäisyydelle, byrokraattisuudelle ja sekavuudelle – vaikka osaksi perustelluille ja oikeutetuille – ei enää katsota voitavan kerrassaan mitään. Kyse on kuitenkin myös tahdosta. Jo nykyisessä monikielisessä ja nuoressa liittovaltioaihiossa on alkanut esiintyä yleiseurooppalaisia julkaisijoita kuten Euronews, Europe Elects, Politico Europe ja Euractiv. Niiden ensisijaisena kohteena ei ole enää vain tietty kansallisvaltio ja sen julkisuus, vaan koko Eurooppa eri poliittisine konteksteineen, ilman keskittymistä vain tiettyyn valtioon. Moisten koko liittovaltioaihioiden mediaprojektien luonti vaatii resursseja, yhteistyötä ja laaja-alaista rekrytointia koko mantereen laajuudelta, mutta se on toteutettavissa jopa vapaaehtoispohjalta.

Jo nykyisessä monikielisessä liittovaltioaihiossa on alkanut esiintyä yleiseurooppalaisia julkaisijoita.

Klikkaa twiitataksesi.

Kielitaidon parantuessa globalisaation, teknisen kehityksen ja internetin myötä on kuitenkin mahdollista ylittää kielimuuri ja luoda yhteinen julkisuus. Oman lisäkierteensä aiheeseen tuo toki unionin suurimman englanninkielisen jäsenvaltion Britannian ero EU:sta, mutta kyseinen kieli lienee jo vakiintunut siinä määrin yhteiseksi ja globaaliksi toimintakieleksi, että sitä on vaikeaa syrjäyttää. Englanti on esimerkiksi Irlannin ja Maltan virallinen kieli syrjäytettyään maiden alkuperäiskielet. Kenties tulevaisuudessa suomalaiset saavat lukea tuntemallaan kielellä enemmän niistä eurooppalaisista poliittisista kehityskuluista, jotka suoraan kotimaiseenkin politiikkaan vaikuttavat; mutta se aika antaa ainakin vielä toistaiseksi odottaa itseään.

—

Kirjoittaja: Julius Lehtinen

Editointi: Salla Matilainen, Liisa-Maija Harju, Anna Saraste

Kielenhuolto: Matti Marjamäki