Faktojen ja tunteiden suhde on tämän hetken poliittisen keskustelun kuuma peruna, ja toistuva ajatus on, että yhteisen faktapohjan puuttuminen tekee aidosta dialogista mahdotonta. Maailmalta löytyy kuitenkin myös esimerkkejä, jotka näyttävät suuntaa yhteistyölle eri ajattelutapojen välillä. Ecuadorin ja Bolivian luonnon oikeudet tunnustavat perustuslakiuudistukset ovat tästä hyvä esimerkki. 

Ecuador on maailman ensimmäinen maa, jonka perustuslakiin kirjattiin ihmisoikeuksien rinnalle luonnon oikeudet vuonna 2008. Boliviassa luonnon oikeudet sisällytettiin maan perustuslakiin vain vuosi Ecuadorin jälkeen, ja samalla maa julistautui ”monikansaiseksi valtioksi” sekä vahvisti maan alkuperäiskansojen asemaa. Uudet perustuslait ovat siitä poikkeuksellisia, että ne yhdistävät erilaisia näkemyksiä ja ajattelutapoja, ammentaen sekä Andien kansojen maailmankuvista, modernin kehitysajattelun perinteistä että vasemmiston kehityskritiikistä.

Ecuadorin ja Bolivian perustuslakiuudistukset herättivät kiinnostusta ympäri maailmaa. Ne ovat osa oikeustieteessä 2000-luvulla syntynyttä suuntausta, joka tunnustaa luonnon oikeudet. Näkemys kyseenalaistaa länsimaisen luontokäsityksen, jonka mukaan ihminen on luonnon yläpuolella ja on sen vuoksi oikeutettu hallitsemaan luontoa mielensä mukaan. Luonnon oikeuksia puolustavia lakeja on säädetty myös esimerkiksi Uudessa-Seelannissa ja Intiassa.

Ecuador on maailman ensimmäinen maa, jonka perustuslakiin kirjattiin ihmisoikeuksien rinnalle luonnon oikeudet

Klikkaa twiitataksesi.

Ecuadorin ja Bolivian perustuslakiuudistukset herättivät varovaisia toiveita moniäänisemmän ympäristöpolitiikan aikakaudesta

Ecuadorin ja Bolivian perustuslakiuudistukset olivat pitkällisen prosessin huipentuma, johon osallistui useita eri ruohonjuuritason kansalaisjärjestöjä, alkuperäiskansojen järjestöjä, poliittisia ryhmittymiä sekä ympäristö- ja luonnonsuojelujärjestöjä. Molemmissa maissa ympäristön suojeluun ja luonnonvarojen käyttöön liittyvät kysymykset liittyvät erottamattomasti kysymyksiin alkuperäiskansojen oikeuksista, koska monet luonnonvaroiltaan ja biodiversiteetiltään rikkaat alueet ovat alkuperäiskansojen kotiseuduilla.

Sekä Bolivia että Ecuador ovat ratifioineet YK:n kansainvälisen työjärjestön (ILO) alkuperäiskansoja koskevan sopimuksen numero 169. Sopimus muun muassa velvoittaa sen ratifioineita maita tunnustamaan alkuperäiskansojen maaoikeudet, ja se antaa heille mahdollisuuden vaikuttaa heidän alueellaan olevien luonnon-, mineraali- ja maanalaisten varojen mahdolliseen hyödyntämiseen. 

Boliviassa yksi keskeisistä henkilöistä uudistuksen läpiviemisessä oli sen entinen vasemmistopopulistinen presidentti Evo Morales, joka valittiin virkaan vuonna 2006. Hän kuuluu aimara-alkuperäiskansaan, ja hänen voittonsa taustalla oli lupaus vähentää köyhyyttä ja vahvistaa maan alkuperäisväestön oikeuksia.

Ecuadorissa valta vaihtui vuonna 2007, kun vasemmistolaisen Alianza PAIS -puolueen ehdokas Rafael Correa valittiin presidentiksi. Hänen vaalivoittonsa taustalla oli kansalaisten kyllästyminen maan vanhaan, korruptoituneeseen poliittiseen eliittiin. Correa puolestaan lupasi uudistaa maan perustuslakia sekä uudistaa maan velkajärjestelyn. Correan tukijoihin kuului useita nimekkäitä akateemikkoja ja ympäristöaktivisteja, mikä sai myös ympäristöjärjestöt asettumaan hänen taakseen vaalien loppumetreillä.

Luonnon oikeudet ja ”hyvä elämä”: Ecuadorin ja Bolivian perustuslaissa määritellään uudelleen ihmisen ja luonnon suhde 

Ecuadorin ja Bolivian perustuslakeja yhdistää kolme keskeistä, toisiinsa liittyvää elementtiä: monikansallisuuden periaate, ”hyvän elämän” (buen vivir) periaate sekä luonnon oikeudet. Monikansallisuus tarkoittaa sitä, että saman hallintoalueen, kuten esimerkiksi valtion, sisällä elää rinnakkain kaksi tai useampi kansa. Monikansallisuuden sisällyttäminen perustuslakiin oli merkittävä ele, sillä eri arvioiden mukaan 40–60 prosenttia bolivialaisista ja 7–25 prosenttia ecuadorilaisista kuuluu alkuperäiskansoihin. Arvioiden suuri haarukka johtuu siitä, ettei yleispätevää määritelmää alkuperäiskansoista ole ja eri tahojen tekemissä laskutoimituksissa saattaa olla suuriakin eroja.

Buen vivir eli ”hyvä elämä” taas on useiden kansalaisliikkeiden, ketšua-aktivistien ja akateemikoiden luoma käsite, joka pohjautuu Andien kansojen maailmankuviin ja yhdistelee erilaisia latinalaisamerikkalaisia ajattelutapoja. Keskeisenä ajatuksena buen vivir -ajattelussa on maailman ymmärtäminen ihmisen ja muiden olentojen välisinä suhteina, joista on pidettävä huolta samalla tavalla kuin tavallisista ihmissuhteistakin. ”Hyvä elämä” on mahdollista vain silloin, kun ihmiset ja muut olennot (joihin voivat lukeutua esimerkiksi eläimet, vuoret, erilaiset henget tai jumalolennot) elävät tasapainossa.

Buen vivir eli ”hyvä elämä” pohjautuu Andien kansojen maailmankuviin ja yhdistelee erilaisia latinalaisamerikkalaisia ajattelutapoja.

Klikkaa twiitataksesi.

Buen vivir on käsitteenä moninainen ja muovautuva, ja se saa erilaisia muunnelmia eri alueilla. Kaikki sen variaatiot jakavat kuitenkin kolonialismin, yksitulkintaisen maailmankuvan ja modernin kehitysajattelun kritiikin, ja ne pyrkivät edistämään yhteiskuntien moniarvoisuutta sekä erilaisten kansojen ja olentojen kunnioittavaa rinnakkaiseloa.

Luonnon oikeuksien saralla Ecuadorin perustuslaki on erityisen kunnianhimoinen. Uusi perustuslaki julistaa tavoitteekseen rakentaa luonnon ja ihmisen yhteiselon kunnioitukseen perustuvan yhteiskunnan. Sen mukaan luonnolla – ketšua-alkuperäiskansan kielellä Pacha Mamalla – on oikeus olla olemassa ja kukoistaa, ja samalla valtiolla on velvollisuuksia luontoa kohtaan sen oikeuksien turvaamiseksi.  

Myös Bolivian perustuslain mukaan luonnolla on oikeuksia, mutta lainsäädäntö ei määrittele yhtä selkeästi kuin Ecuadorin tapauksessa sitä, miten luonnon oikeudet tulisi turvata. Perustuslaissa painotetaan, että kansantalouden kannalta luonnonvarojen teollistaminen on välttämätöntä, mutta sen tulee tapahtua kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti sekä sopusoinnussa luonnon kanssa. Tässä piileekin sekä Bolivian perustuslain että Bolivian ja Ecuadorin presidenttien ajaman ympäristöpolitiikan suurin ristiriita ja heikkous: alkuperäiskansojen alueilla olevia luonnonvaroja tulisi hyödyntää talouskasvun moottorina, kuitenkin tuhoamatta luontoa ja alkuperäiskansojen oikeuksia kunnioittaen. 

Luonnon oikeudet, alkuperäiskansojen oikeudet ja kestävä kehitys: mahdoton yhtälö?

Sekä Correan että Moralesin presidenttikausien edetessä ristiriita luonnon ja alkuperäiskansojen oikeuksia korostavan retoriikan ja luonnonvarojen intensiiviselle hyödyntämiselle nojaavan talouspolitiikan välillä alkoi tulla entistä näkyvämmäksi. Presidentit perustelivat raaka-aineiden hyödyntämistä kansantalouden kannalta välttämättömäksi. Arvostelijoiden mielestä taas raaka-aineisiin nojaava tuotantorakenne on siirtomaa-ajan perintöä, eikä pohja kestävälle talouspolitiikalle.

Correan välit kansalaisjärjestöjen kanssa alkoivat tulehtua nopeasti. Ensimmäiset eripurat syntyivät jo ennen uuden perustuslain valmistumista. Uudessa perustuslaissa näkyvän roolin saivat niin sanotut aineettomat vaatimukset, jotka koskevat esimerkiksi luonnon oikeuksia, monikansallisuuden periaatetta ja ”hyvä elämä” -ajattelua. Näitä vaatimuksia olivat ajaneet aktiivisesti erityisesti perinteiset ympäristö- ja luonnonsuojelujärjestöt, joiden jäsenet ovat tyypillisesti koulutettuja kaupunkilaisia. Maaseudun pienviljelijöiden ja alkuperäiskansojen järjestöjen ajamat konkreettisemmat, niin sanotut materiaaliset vaatimukset, taas jäivät aliedustetuiksi uudessa lainsäädännössä. Nämä vaatimukset koskivat esimerkiksi kaivosteollisuuden ympäristövaikutusten arviointia ja hallintaa, kaivostoiminnasta saatujen voittojen jakoperusteita sekä paikallisten asukkaiden osallistumista päätöksentekoprosesseihin.

Yhteisistä intresseistä huolimatta urbaanin keskiluokan ympäristö- ja luonnonsuojelujärjestöt ja maaseudun paikallisjärjestöt eivät olekaan välttämättä toistensa luonnollisia liittolaisia. Jälkimmäisen ryhmän muodostavat erilaiset maaseutuväestön ja alkuperäiskansojen järjestöt ja kansanliikkeet, joiden aktivismi kumpuaa omaan lähiympäristöön kohdistuvista suorista uhkista tai epäkohdista. Koska vakavat ympäristöongelmat – kuten maanviljelyn tai kaivosteollisuuden aiheuttamat päästöt tai ilmansaasteet – kasautuvat usein köyhille syrjäseuduille, liittyy paikalliseen ympäristöaktivismiin tyypillisesti myös ihmisoikeus- ja tasa-arvokysymyksiä. Andien alueella tämä kytkeytyy edellä mainittuihin kiistoihin alkuperäiskansojen oikeuksista. Kaupunkien ympäristö- ja luonnonsuojelujärjestöjen haluttomuus ottaa kantaa muihin alkuperäis- ja maanviljelijäväestöä koskettaviin poliittisiin kysymyksiin aiheuttaa epäluottamusta ryhmien välille ja on tehnyt yhtenäisen ympäristöliikkeen rakentamisesta haastavaa useissa Latinalaisen Amerikan maissa.  

Bolivian uuden perustuslain mukaan maan alkuperäiskansoilla on oikeus maahan ja itsehallintoon heidän perinteisillä asuinseuduillaan. Nämä uudistukset, sekä tasainen talouskasvu ja erilaiset tulonsiirto-ohjelmat, jotka vähensivät köyhyyttä, takasivat Evo Moralesille kansan vahvan tuen hänen ensimmäisen presidenttikautensa aikana. Moralesin toisen presidenttikauden aikana tilanne alkoi kuitenkin muuttua. Esimerkiksi vuonna 2010 presidentti hyväksyi useiden eri alkuperäiskansojen maita läpäisevän valtatien rakentamisen, mikä aiheutti protesteja ja mielenosoituksia ympäri maata. Monet perustuslakiin merkityistä uudistuksista koskien esimerkiksi alkuperäiskansojen mahdollisuutta hakea alueellista itsehallintoa eivät ole käytännössä toteutuneet.

Kansainvälisessä ympäristöpäätöksenteossa pitää pyrkiä moniäänisyyteen

Sekä Ecuadorissa että Boliviassa opittiin kantapään kautta, että erilaisten ajatusmallien ja arvojen yhteensovittaminen on helpompaa paperilla kuin reaalipolitiikan tasolla. Molempien maiden perustuslait ovat täynnä ristiriitaisuuksia. Toisaalta ne sisältävät Andien kansojen maailmankuviin perustuvia ajatuksia ja käsitteitä, kuten ajatuksen luonnon ja ihmisen suhteen vastavuoroisuudesta sekä ”hyvän elämän” käsitteen yhteiskuntaa ohjaavana päämääränä. Samaan aikaan Morales ja Correa kuitenkin edistivät voimakkaasti öljy- ja kaivannaisteollisuudelle sekä suurmaataloudelle perustuvaa talouspolitiikkaa, mikä ajoi heidät törmäyskurssille paikallisten asukkaiden, alkuperäisväestön sekä ympäristöjärjestöjen kanssa.

Luonnolle myönnetyt oikeudet eivät siis automaattisesti takaa luonnon suojelemista. Luonnon oikeushenkilöllisyys on kuitenkin mielenkiintoinen luonnonsuojelun työkalu, jota on jo käytetty useissa ympäristöön liittyvissä oikeustapauksissa, osittain menestyksekkäästi. 

Luonnolle myönnetyt oikeudet eivät automaattisesti takaa luonnon suojelemista.

Klikkaa twiitataksesi.

Keskustelun ympäristöpolitiikan moniäänisyydestä ei pidä rajoittua Andeille: esimerkiksi Suomi ei ole ratifioinut ILO:n alkuperäiskansoja koskevaa sopimusta, mikä vahvistaisi saamelaisten oikeuksia ja vaikutusmahdollisuuksia maihin ja vesiin liittyvissä kysymyksissä. Yhdysvalloissa  ja Euroopassa taas on viime vuosina herätetty keskustelua kansainvälisen ympäristöliikkeen liiallisesta ”valkoisuudesta” ja piilorasismista liikkeen sisällä. Yhdysvaltalaisen Arm in arm -järjestön kansallisen koordinaattorin Lindsey Harperin mukaan hyvätuloisten ympäristöaktivistien keskittyessä vihreään energiaan tai uhanalaisten lajien pelastamiseen, mustien yhteisöjen kärsimät vakavat ympäristöongelmat, kuten ilmansaasteet ja puhtaan veden puute, ovat ympäristökeskustelussa jääneet taka-alalle. 

Alkuperäiskansojen järjestöistä muodostui 2000-luvun aikana merkittäviä poliittisia toimijoita sekä Ecuadorissa että Boliviassa, ja niiden vaikutusvalta ympäristöpäätöksenteossa kasvoi. Molemmissa maissa otettiin kuitenkin lupaavan alun jälkeen takapakkia ja vaikutuskanavat ovat ruohonjuuritason toimijoille niissä edelleen vähäisiä. Niin päättäjien kuin ympäristö- ja ilmastoaktivistien pitäisikin muistaa, että toimet ilmastokriisin pysäyttämiseksi ovat sitä kestävämmällä pohjalla, mitä laajemman rintaman ne saavat taakseen. Se taas vaatii kaikilta osapuolilta avoimuutta ja halua ymmärtää erilaisia näkökulmia. Ilmastotoimiin eri tavalla suhtautuvien leimaaminen tietämättömiksi tai välinpitämättömiksi lisää vain vastakkainasettelua – tärkeämpää olisi yrittää ymmärtää, mistä erilaiset ajatustavat ja asenteet ovat peräisin ja yrittää löytää yhtymäkohtia niiden välillä.

Vuoden 2019 Latinalaisen Amerikan läpi pyyhkäissyt protestiaalto on osoitus siitä, että kysymykset tasa-arvosta, ihmisoikeuksista ja reilusta, luonnon oikeuksia kunnioittavasta talouspolitiikasta kytevät edelleen pinnan alla. 

__

Kirjoittaja: Viliina Kaikkonen

Editointi: Ella Virtanen, Mirka Wendt

Kielenhuolto: Anna Kananen