Jaa

Lukuaika: 11 minuuttia

Riemukkaita mielenosoittajia rauhaa ja maaoikeuksia vaativassa tapahtumassa Barrancabermejan kaupungissa vuonna 2011. Kuva: Manuel Chacón

Vuoden 2016 rauhansopimus FARC-sissiliikkeen ja Kolumbian hallinnon välillä sytytti toivon kipinän yli 50 vuotta kestäneen sisäisen konfliktin loppumisesta ja uudesta sosiaalisesti oikeudenmukaisemmasta Kolumbiasta. Parin viime vuoden aikana rauhanprosessin ylle on kuitenkin kerääntynyt tummia pilviä. Lisääntynyt poliittinen väkivalta on tehnyt Kolumbiasta jälleen maailman vaarallisimman maan erilaisille kansalaisaktivisteille – aina ihmisoikeusaktivisteista maaoikeuksien ja ympäristönsuojelun puolesta kamppaileviin. Koronapandemian vaikutukset ovat lisänneet oman katkeran mausteensa soppaan ja vuodesta 2021 povataan levotonta.  

Kolumbialaisen Nobel-palkitun kirjailijan Gabriel García Márquezin vuonna 1961 julkaistu pienoisromaani Kukapa everstille kirjoittaisi alkaa merkittävällä kohtauksella – pienessä kolumbialaisessa kylässä valmistaudutaan hautajaisiin. Erityisen tapahtumasta tekee se, että kyseessä on ensimmäinen luonnollinen kuolema kylässä vuosikausiin. Eletään vuosien 1948–1958 raa’an sisällissodan, La Violencian, aikaa. Myös tarinan päähenkilö, eläköitynyt eversti, on menettänyt poikansa ennenaikaisesti poliittisen väkivallan tähden. Vanha eversti, ikuisena optimistina, raahautuu viikoittain kylän postitoimistoon vain todetakseen, ettei kirje hänelle luvatusta valtion veteraanin eläkkeestä ole saapunut. Kauan kaivattu kirje on jäänyt saapumatta jo 15 vuoden ajan. 

Ajan hammas on kohdellut García Márquezin teosta jopa harmillisen hyvin. Poliittinen väkivalta ja keskushallinnon täyttämättömät lupaukset koettelevat yhä kolumbialaisten optimismia. Maan sisäinen konflikti on käytännössä ollut käynnissä noista päivistä saakka vaihtelevalla intensiteetillä. Konflikti on monelle kolumbialaiselle kaukainen ja häilyväinen luonteeltaan, sillä varsinkin suurissa kaupungeissa ja rauhallisemmilla alueilla konflikti on jo pitkään näkynyt lähinnä vain uutisraporteissa. 

Poliittinen väkivalta ja keskushallinnon täyttämättömät lupaukset koettelevat yhä kolumbialaisten optimismia.
Rauhansopimuksen toteuttaminen ratkaisee maan suunnan

Vuoden 2016 rauhansopimus vasemmistolaisen FARC-sissiliikkeen ja Kolumbian hallinnon välillä näyttäytyy merkittävänä historiallisena murroskohtana – tai ainakin sillä on potentiaalia olla sitä. Havannassa tehty sopimus mahdollistaa pelkän eliitin ehdoilla tehtävän aseistariisunnan sijaan pureutumisen pitkittyneen konfliktin juurisyihin ja tarjoaa utopian konfliktin jälkeisestä Kolumbiasta, joka on jättänyt taakseen García Márquezin kuvaaman kurjuuden. Kolumbian rauhansopimuksen päätavoitteet määriteltiin seuraavasti:

      1. kokonaisvaltaisen maareformin toteuttaminen

      2. demokraattisten vaikutusmahdollisuuksien varmistaminen

      3. väkivallan loppuminen FARC:in ja valtion välillä

      4. ratkaisun löytäminen laittomaan huumeviljelyyn

      5. konfliktin uhrien oikeuksien takaaminen

Sopimuksen tavoitteet ovat kunnianhimoisia, ja ne käsittävät monia sitkeitä rakenteellisia ongelmakohtia (erityisesti maanomistus- ja demokratiakysymykset), joiden tuohduttamina on Kolumbiassa aloitettu sisällissotia jo 1800-luvulla. Rauhansopimus ei ole kuitenkaan vähennettävissä yhteen tekstinpätkään, vaan sen toimeenpanemisen laatu ratkaisee maan suunnan. 

Haasteita riittää, sillä kaikki eivät ole olleet innokkaita ratkaisemaan näitä rakenteellisia ongelmia. Tämä koskee etenkin nykytilanteesta hyötyviä toimijoita, joilta ei puutu valtaa. Rauhansopimuksessa sovittujen rakenneuudistusten toimeenpano on etenkin nykyisen presidentti Iván Duquen (2018–) aikana sakannut. Presidentti Duquen, kuten myös Kolumbian politiikan kiistämättömän voimahahmon Álvaro Uriben (presidenttinä 2002–2010), edustaman oikeistolaisen Centro Democrático -puolueen linja on ollut vastustaa minkäänlaisia myönnytyksiä sen enempää terroristeiksi luonnehtimilleen vasemmistosisseille kuin epätasa-arvosta kärsiville alemmille yhteiskuntaluokillekaan.

Puolueen terrorismipuhe on pyrkinyt hämärtämään konfliktin rakenteellisia juuria ja vähättelemään rakenneuudistusten tärkeyttä. Tätä strategiaa on terästetty puhetavoin, jotka typistävät rauhansopimuksen ainoastaan näiden ”terroristien” yhteiskuntaan integroimisen projektiksi, mikä tekee sopimuksen puolustajista ”terroristien liittolaisia”. Rauhansopimuksen jälkeisten rakenteellisten uudistusten onnistuminen riippuu pitkälti siitä konfliktia kuvaavasta tulkinnasta, joka saavuttaa yleisesti hyväksytyn aseman yhteiskunnassa. 

Hallinnon painostaminen sovittujen uudistusten tekemiseen on kaatunut kansalaisaktivistien harteille. Aktivisteja taas uhkaa poliittinen väkivalta, jonka tehokkaaseen kitkemiseen Duquen hallinto ei ole ollut kovin halukas tarttumaan. Sopimuksen edistyksellisten tavoitteiden kannalta olisikin ensisijaista, että Kolumbia onnistuisi suojelemaan kansalaisyhteiskuntaa väkivallalta.

Rakenneuudistukset ja demokratian laajentaminen tavoitellun rauhan keskiössä

Rauhantutkimuksen kentällä on jo varhain havaittu, että puuttuminen konfliktin taustalla oleviin rakenteellisiin syihin on tärkeää. Teoreetikko Johan Galtung tekee pesäeron niin sanotun positiivisen ja negatiivisen rauhan välille. Negatiivisella rauhalla hän tarkoittaa yksinkertaisesti suoran väkivallan lopettamista osapuolten välillä. Positiivisessa rauhassa tämä on toki perusedellytys, minkä lisäksi sen saavuttaminen edellyttää kokonaisvaltaista suunnitelmaa, joka puuttuu väkivallan kulttuuriin ja väkivaltaisiin rakenteisiin. Positiivisella rauhalla on siis potentiaalia ehkäistä yhteiskuntaa luisumasta uudelleen väkivallan tielle. 

Kolumbian pitkittyneessä konfliktissa on pitkälti kyse epätasa-arvosta, ja sen taustalla vaikuttavia rakenteellisia syitä ovat erityisesti maanomistusten keskittyminen pienen eliitin käsiin – 0,4 prosenttia maatalousmaanomistajista omistaa 67,6 prosenttia käyttökelpoisesta maasta. Ongelmaa hankaloittaa aluepoliittisen vallan keskittyminen eliitille, joka vastustaa poliittisen osallistumisen laajentamista ja rauhansopimuksen toimeenpanoa. Tämän lisäksi Kolumbian eri alueiden välinen epätasa-arvo kokonaisvaltaista kehitystä mitatessa on maanosan suurin. Rikkaimmat alueet, kuten pääkaupunki Bogotá, ovat Latinalaisen Amerikan kehittyneimpiä, samalla kun Tyynenmeren rannikolla sijaitseva Chocó ja muut periferian alueet kärsivät perusinfrastruktuurin puutteesta. 

Rakenteellisen väkivallan kitkeminen on yksi avaintekijä kestävän rauhan saavuttamisessa.

Chocón kaltaiset köyhät alueet – jotka ovat korostetusti afrokolumbialaisten ja alkuperäiskansojen asuttamia – kärsivät puutteellisesta terveydenhuollosta ja koulutuksesta, paikoittaisesta sähkön ja juomaveden puutteesta, heikosta ruokaturvasta sekä näistä johtuvista sairauksista. Nämä räikeästä epätasa-arvosta johtuvat ongelmat kuvastavat, mitä rauhanteoreetikko Galtung tarkoittaa ”rakenteellisella väkivallalla”. Ihmisten kuoleminen sairauksiin, jotka olisivat parannettavissa tai estettävissä valtion kohtuullisella panostuksella – esimerkiksi sairaanhoitopalvelujen alueellista kattavuutta parantamalla – näyttäytyy Galtungin analyysin mukaan rakenteellisena väkivaltana, vaikka sille ei olisikaan osoitettavissa yhtä selkeää syyllistä. Rakenteellisen väkivallan kitkeminen on yksi avaintekijä kestävän rauhan saavuttamisessa. 

Onnistuneen rauhanprosessin toinen tärkeä kulmakivi on aseellisen konfliktin kiistojen sovittaminen demokraattiseen viitekehykseen. Demokratiateoreetikko Chantal Mouffen ajatuksia soveltaen erimielisyyksiä ei tulisi yrittää poistaa pyrkimällä täydelliseen konsensukseen, vaan demokratisoitumisen tulisi tapahtua tavalla, joka rohkaisee toimijoita moninaisten mielipiteiden terhakkaan ilmaisuun sekä eri poliittisten projektien väliseen eloisaan kamppailuun, jossa kuitenkin vastapuolen oikeutus poliittisen kentän toimijana tunnustetaan ja instituutioita kunnioitetaan. Demokratian sitominen poliittisten näkemyserojen ympärille mahdollistaa sortavien valtarakenteiden paljastamisen ja haastamisen. 

Mouffen ajatusten valossa Kolumbian demokratian ongelmat näyttäytyvät selvinä. Kolumbian konfliktin yhtenä perussyynä pidetään demokratian alijäämää – marginalisoitujen ryhmien äänien kuuluminen politiikassa on ollut heikkoa. Ehkäistäkseen poliittisten erimielisyyksien kanavoitumista uudestaan väkivallaksi, Kolumbian täytyy luoda ja vahvistaa poliittisia instituutioita, joiden kautta eriävien ja marginalisoitujen poliittisten mielipiteiden ilmaiseminen on mahdollista demokratian keinoin. Rauhanprosessi on mahdollisuus puskea maata kohti laajempaa ja inklusiivisempaa demokratiaa sekä mobilisoida aseelliseen konfliktiin johtaneet intohimot demokraattisten poliittisten identiteettien ympärille.

Rauhansopimuksen myötä uudelleen herännyttä demokraattista kansalaisyhteiskuntaa täytyy puolustaa. Jokainen vaiennettu kansalaisaktivisti on vuotava haava demokratian sydämessä. Etenkin paikallistasolla demokratiaa uhkaa autoritarisoituminen ja eriävien näkemysten tukahtuminen, jos toisinajattelijoiden murhia, pakkosiirtoja ja uhkailua ei saada loppumaan. Tilanne saattaa toki lopulta johtaa ”rauhaisaan”, joskin epädemokraattiseen, tilaan, jossa oppositio on tuhottu ja johtavan luokan valtaa ei voida tai uskalleta kyseenalaistaa. 

Rauhansopimuksen jälkeinen väkivalta – ketä tapetaan ja miksi?

Pitkälti edellä mainituista, demokratian ja ihmisoikeuksien kannalta huolestuttavista kehityskuluista johtuen, YK on nimennyt kansalaisaktivistien ja entisten FARC-taistelijoiden kohtaaman väkivallan Kolumbian rauhansopimuksen suurimmaksi uhaksi. YK:n ihmisoikeuskomissaari Michelle Bacheletin sanoin ”väkivalta Kolumbiassa on normalisoitunut”. Joulukuussa 2020 Bachelet kehotti maan valtaapitäviä konkreettisiin toimiin kansalaisten suojelemiseksi aseellisilta ryhmiltä ja rikollisorganisaatioilta.

Vuosi 2021 ei alkanut tippaakaan paremmissa merkeissä, sillä tammikuun ensimmäisenä päivänä entinen FARC-taistelija, 22-vuotias Yolanda Zabala ja hänen 17-vuotias siskonsa ammuttiin kuoliaiksi. Entisiä sissejä yhteiskuntaan integroivassa ohjelmassa mukana ollut Zabala ei ole kohtalonsa kanssa yksin, sillä YK:n tilastojen mukaan ainakin 244 rauhansopimuksen allekirjoittanutta – ja aseista luopunutta – entistä FARC-sissiä on murhattu viimeisten neljän vuoden aikana. Myös taloudellinen tuki ex-taistelijoita integroiville projekteille on ollut heikkoa. Jos ex-taistelijoiden turvallisuutta ja integroitumista yhteiskuntaan ei voida turvata, moni heistä saattaa tarttua uudelleen aseisiin – mitä on jo tapahtunutkin

Toinen merkittävä väkivallasta kärsivä ryhmä ovat kansalaisaktivistit. Joidenkin arvioiden mukaan vuodesta 2016 lähtien Kolumbiassa on murhattu jopa yli 1000 aktivistia. Politiikan tutkija Ariel Ávila korostaa Kolumbian viime vuosien väkivallan systemaattisuutta. Hän täsmentää, että väkivallasta kärsivät ennen kaikkea maa-, ympäristö- ja ihmisoikeusaktivistit, laittoman kaivos- ja viljelytoiminnan vastustajat sekä paikallistason poliittiset aktiivit ja päättäjät. Myös ay-aktiiveja sekä toimittajia päätyy taajaan uhreiksi. 

Rauhansopimuksen myötä uudelleen herännyttä demokraattista kansalaisyhteiskuntaa täytyy puolustaa.

Uhreja yhdistää heidän aktiivinen roolinsa omissa paikallisyhteisöissään. Väkivalta on täten poliittista – pyrkimyksenä on raivata tieltä esteet, jotka haittaavat väkivaltaan turvautuvien toimijoiden poliittisia tai taloudellisia tavoitteita. Asettuminen rikollisjärjestöjen tai vaikutusvaltaisen maaseudun eliitin intressien tielle on Kolumbiassa äärimmäisen riskialtista toimintaa. Kansalaisaktivistit leimataan Kolumbiassa toisinaan marxilais-leniniläisten sissiliikkeiden kätyreiksi, millä pyritään oikeuttamaan väkivaltaa heitä kohtaan. Murhat keskittyvät maaseudulle, ja erityisesti alueille, joilla harjoitetaan laitonta kaivostoimintaa ja huumetuotantoa.

Väkivallanteot ovat useimmiten palkkamurhaajien käsialaa, eivätkä nämä monesti tiedä, kuka heidät on palkannut saatikka kuka uhri on. Palkkamurhaajat vastaanottavat osoitteen, kuvan ja palkkion – Ariel Ávilan mukaan kansalaisaktivistin murhauttaminen onnistuu Kolumbiassa 500 dollarilla. Tästä syystä murhan tilaajia saadaan harvoin syytteeseen ja rankaisemattomuuden kierre lietsoo poliittista väkivaltaa entisestään. 

Vuoteen 2021 lähdetään synkissä merkeissä

Kaikki ennusmerkit osoittavat, että alkaneesta vuodesta 2021 on lupa odottaa levotonta. Kokaiinimassan ja kullan hinnat ovat nousseet räjähdysmäisesti viimeisen vuoden aikana, mikä on kiihdyttänyt niiden ympärillä pyörivää laitonta liiketoimintaa. Toimintaa vastustavien turvallisuus on täten entistäkin enemmän uhattuna.

Koronapandemian osalta vuosi alkoi Kolumbiassa vaikeassa tilanteessa, viikoittaisten tartuntojen ollessa koko pandemia-ajan huipuissaan. Sairaalakapasiteetin loppuminen on vakava ongelma, ja jo yli 50 000 kolumbialaista on kuollut koronaviruksen seurauksena. Toisin kuin monissa muissa Latinalaisen Amerikan maissa (muun muassa Argentiina, Meksiko, Brasilia ja Ecuador) Kolumbiassa väestön rokottaminen ei ole vielä alkanut ja hallinnon rokotussuunnitelman läpinäkyvyyttä on moitittu. 

Rikollisorganisaatiot ja muut aseelliset ryhmät ovat saaneet entistä enemmän jalansijaa maaseudulla. Osa alueista on niin tiukasti tällaisten ryhmien hallinnassa, että ne ovat paikoin pakkorekrytoineet väestöä ja jopa asettaneet omia koronarajoituksiaan (esimerkiksi ulkonaliikkumiskieltoja) pönkittääkseen valtaansa ja suojellakseen usein huumekauppaan liittyviä intressejään pandemian vaikutuksilta. 

Kolumbiassa vaikuttaa edelleen useita aseellisia ryhmiä, joista merkittävimmät ovat eri FARC-liikkeestä irtautuneet ryhmät, toinen maaseudulla toimiva, joskin pienempi ja radikaalimpi ELN sekä erilaiset oikeistolaisista puolisotilaallisista ryhmistä periytyvät rikollisorganisaatiot kuten Clan del Golfo. Kaikki nämä ryhmät ovat myös sotkeutuneet huumekauppaan, ja ryhmien välinen valtataistelu on lisääntynyt dominoivan toimijan, eli FARC:in, luovuttua aseista. ELN on tehnyt alustavia rauhantunnusteluja aikaisempien hallintojen kanssa, mutta niiden edistyminen on ajautunut vastatuuleen Duquen oikeistohallituksen aikana. Ryhmien vaikutusvalta Kolumbiassa ei näytä vähenemisen merkkejä, samalla kun hallinnon toimet väkivallan kitkemiseksi näiltä alueilta ovat osoittautuneet täysin riittämättömiksi. 

YK on nimennyt kansalaisaktivistien ja entisten FARC-taistelijoiden kohtaaman väkivallan Kolumbian rauhansopimuksen suurimmaksi uhaksi.

Kansainvälinen tuki rauhansopimukselle on alusta alkaen ollut voimakasta ja painetta sen toteuttamiselle saattaa lisätä vallan vaihtuminen Yhdysvalloissa, sillä Donald Trumpin näkemys rauhansopimuksesta ”luovutusvoittona narco-terroristeille” takasi rauhansopimusta vastustaville liittolaisen Valkoisesta talosta. Presidentti Joe Biden sen sijaan on osoittanut tukensa Kolumbian rauhansopimukselle. 

Keväällä 2022 järjestettävissä kongressi- ja presidentinvaaleissa on jälleen paljon pelissä rauhanprosessin etenemisen suhteen. Vaalien lähestyessä myös jännitteet ja väkivalta niiden ympärillä ovat perinteisesti lisääntyneet. Voimakkain polarisoiva kysymys on nimenomaan rauhansopimuksessa sovitut uudistukset. Oman lisänsä vaalihuumaan tuo Kolumbian konfliktin totuuskomission marraskuussa 2021 julkaistava lopullinen selvitys, jonka tarkoituksena on selvittää tapahtumia ja taustalla vaikuttavia syitä – sekä ennen kaikkea miten estää konfliktin kärjistymistä tulevaisuudessa. Tämän voisi toivoa johtavan syvällisiin keskusteluihin presidenttiehdokkaiden välillä siitä, miten he aikovat luovia maansa ulos uudestaan leimahtaneesta väkivallan kierteestä. Toivossa on hyvä elää. 

García Márquez sanoi vuoden 1982 Nobel-seremonian luennollaan uskovansa ”elämän utopiaan, jossa kukaan ei pysty päättämään toisen puolesta, miten hän kuolee, jossa rakkaus on aitoa ja onnellisuus mahdollista, ja jossa sadan vuoden yksinäisyyteen tuomitut kansat saavat vihdoin ja viimein toisen mahdollisuutensa maan päällä”. Lähes 40 vuotta myöhemmin kolumbialaisten ponnistelut kohti kestävää rauhaa kaipaavat hyppysellisen vanhan tarinankertojan ”Gabon” ja hänen kaunokirjallisen luomuksensa, eläkettään odottelevan everstin, sitkeää optimismia. 

__

Kirjoittaja: Riku Löf

Editointi: Ilkka Tiensuu, Mirka Wendt

Kommentointi: Ilmari Reunamäki

Kielenhuolto: Anna Kananen

Jaa