Janne J. O. Heikkinen tekee parhaillaan kansainvälisten suhteiden gradua Saksan ulkopolitiikasta Turun yliopistossa. Hän on opiskellut Münchenin yliopistossa poliittista historiaa ja toiminut harjoittelijana Suomen Wienin suurlähetystössä.

Yhdysvaltojen johtajakysymys ratkaistiin lopulta, ja seuraavaksi katseet kääntyvät Eurooppaan. Saksassa on käynnissä supervaalivuosi, kun suuri määrä valtaa vaihtuu käyttäjältä toiselle. 

Yksi tärkeimmistä tulossa olevista politiikan näytelmistä Suomenkin kannalta on eittämättä syyskuussa käytävät Saksan liittopäivävaalit. Saksan uusi liittokansleri valitaan liittopäivävaalien yhteydessä.

Saksan liittokansleri Angela Merkel on ilmoittanut kuluvan vaalikauden olevan hänen viimeisensä Saksan johdossa.

Maaliskuun alussa julkaistun mielipidetiedustelun (FORSA) mukaan kristillisdemokraattien unioni voittaisi tällä hetkellä liittopäivävaalit 34 %:n kannatuksella, joka olisi ylivoimainen tulos toiseksi tuleviin vihreisiin (19 %) nähden. Muiden ryhmittymien kannatuslukemat olivat: sosiaalidemokraatit SPD 16 %, Vaihtoehto Saksalle eli AfD 9 %, liberaalipuolue 7 % ja vasemmisto 8 %.

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että CDU/CSU tulisi voittamaan tämän vuoden syyskuun liittopäivävaalit. Koalitiota, joka rakentuisi demarien, vasemmiston ja vihreiden varaan, ei nähdä Saksassa todennäköisimpänä vaihtoehtona. Entisen Itä-Saksan valtapuolueen SED:n perustalle rakentuvaa ja syvästi vasemmistolaista Linkeä ei pidetä  demareidenkaan leirissä kovinkaan salonkikelpoisena koalitiokumppanina sisällöllisten ja ideologisten erojen vuoksi. 

CDU:n uusi toivo tuli entisestä Itä-Saksasta

Unionin voitettua liittopäivävaalit vuonna 2005 olisi demarien, vihreiden ja vasemmiston (tuolloin Partei des Demokratischen Sozialismus, PDS) muodostama koalitio saanut kasaan absoluuttisen enemmistön. Tällaista koalitiota ei kuitenkaan koskaan muodostettu näkemyksellisten kiistojen vuoksi. Näin ollen vaalit hiuksenhienosti voittanut unioni muodosti suuren hallituskoalition (Große Koalition) demarien kanssa. CDU:n puheenjohtajasta Angela Merkelistä tuli vaalien myötä yhdistyneen Saksan kolmas liittokansleri.

CDU oli ennen Merkelin valtakautta, vuoden 1998 hävittyjen liittopäivävaalien jälkeen, muutosten edessä. Berliinin liittokanslerinviraston isäntä vaihtui Helmut Kohlista sosiaalidemokraattien Gerhard Schröderiin. Kohl luopui myös puolueen puheenjohtajuudesta. CDU oli lisäksi vuosituhannen päättyessä vuonna 1999 lahjarahaskandaalin kourissa. Puolueen suuret nimet Helmut Kohl ja Wolfgang Schäuble kärsivät skandaalin paisuessa arvovaltatappion. Kohlin jälkeen tahtipuikon ottaneelle Schäublelle tuli löytää seuraaja. Lopulta seuraavaan Essenin puheenjohtajavaaliin löytyi ehdokkaaksi puoluesihteerinä toiminut, Itä-Saksassa kasvanut ja opiskellut, kemian tohtoriksi väitellyt Angela Merkel. Merkel ei ryvettynyt skandaalissa. Hänessä nähtiin suurta toivoa puolueen tulevaisuutta ajatellen. Merkel valittiin CDU:n uudeksi puheenjohtajaksi keväällä 2000 ilman vastaehdokkaita.

Merkel valittiin CDU:n uudeksi puheenjohtajaksi keväällä 2000 ilman vastaehdokkaita. Klikkaa twiitataksesi!

Merkel oli puoluesihteeritaustansakin vuoksi jo ennen vaalia puoluejäsenten keskuudessa tunnettu henkilö. Kaikki eivät kuitenkaan hänen puolestaan puhuneet, ja esimerkiksi myöhemmin puolueen puheenjohtajuudesta kisannut arvokonservatiivinen ja puolueensa oikeaan laitaan ankkuroitunut Friedrich Merz oli Merkelin valintaa vastaan. Merz valittiin puolueen liittopäiväryhmän puheenjohtajaksi. Tehtävässä hän oli parin vuoden ajan. Osa on nähnyt Merzin myöhemmissä siirroissa koston janoa, kun hänen pitkäaikainen kilpakumppaninsa Merkel pääsi aikoinaan korkeimpaan valtaan, ja Merz jäi nuolemaan näppejään. Välit Merkeliin eivät ole olleet millään tasolla hyvät. Valtapyrkimykset eivät jääneetkään Merzin osaltaan uuden vuosituhannen alkuun.

Unionin piirissä kansleriehdokkuus on usein päätynyt vaalien jälkeen suuremman ja vahvemman unionipuolueen eli CDU:n puheenjohtajalle. Näin ei kuitenkaan ole jokaisissa vaaleissa tapahtunut. Merkel ei ollut unionin kanslerikandidaatti vuoden 2002 parlamenttivaaleissa, vaikka hän oli puolueen puheenjohtaja. Kansleriehdokkuuden sai tuolloin ennen vaaleja suurta suosiota nauttinut CSU:n puheenjohtaja Edmund Stoiber. Unioni hävisi vaalit niukasti, eikä Stoiberista tullut historian ensimmäistä CSU-taustaista liittokansleria. 

Samaa temppua yritti ensimmäistä kertaa jo CSU:n silloinen puheenjohtaja Franz Josef Strauß, kun hänet valittiin unionin kanslerikandidaatiksi vuoden 1980 liittopäivävaaleihin.

Liittokanslerikisan nimet vielä auki

Saksojen yhdistymisen jälkeen liittokanslereina on toiminut kolme henkilöä: Helmut Kohl, Gerhard Schröder (SPD) ja Angela Merkel. He ovat kaikki olleet klassisia johtajatyyppejä omanlaisine persoonineen ja vahvoine karismoineen. Naisen valinta ensimmäistä kertaa liittokansleriksi 2005 oli suuri tapahtuma maassa, jossa suurin osa johtotehtävissä toimivista on edelleen nyt, yli 15 vuotta myöhemmin, miehiä.

Kuka sitten on Saksan seuraava liittokansleri? Tämä kysymys on kaikkien huulilla, mutta vastausta siihen ei tiedä vielä kukaan.  

Unionin kannatuksen dramaattisesti laskiessa ja muiden puolueiden kannatuksen noustessa voisi esimerkiksi käydä niin, että toisesta vihreiden puheenjohtajasta, joko Annalena Baerbockista tai Robert Habeckista, voitaisiin leipoa Saksan ja siten myös Euroopan seuraava johtaja. Baerbock on kansanedustaja Saksan parlamentissa, ja Habeck puolestaan on hankkinut kannuksia paikallis- ja osavaltiotasolla. Habeck on kuitenkin julkisuuden henkilö koko maassa ja vakiovieras televisio-ohjelmissa. Molemmat voivat silti tulla kysymykseen kanslerikandidaattina.

Vihreät on gallupien mukaan tällä hetkellä Saksan toiseksi suosituin puolue. Vihreitä kannattavat erityisesti kaupungeissa asuvat ilmastonmuutoksesta huolissaan olevat nuorempien polvien äänestäjät. Koronapandemia lisää verkossa tapahtuvaa vaalikampanjointia, ja tämä voi kohdentua nimenomaan nuorempiin äänestäjiin, jotka ovat digitaalisessa maailmassa kuin kotonaan. 

Vihreiden nousua Saksan politiikassa on osaltaan nostanut äärioikeiston suosion kasvu ja sille vastavoimana toimiminen, kuten muuallakin Euroopassa. AfD on ollut erityisen suosittu entisen Itä-Saksan alueella, ja tätä on selitetty monin tavoin, kuten Saksojen yhdistymisestä seuranneilla kielteisillä kerrannaisvaikutuksilla näille alueille. Itä-Saksan alueet eivät ole monella eri mittarilla mitattuna pysyneet kehityksen kelkassa entisen Länsi-Saksan alueisiin verrattuna.

Gallup-mittauksien kolmatta sijaa pitää sosiaalidemokraatit. Saksan valtiovarainministeri ja varakansleri Olaf Scholz on jo valittu demarien kanslerikandidaatiksi. Scholzin voidaan nähdä edustavan ”demarien Merkeliä” maltillisuudellaan ja demareissa ajatellaankin, että Scholz voisi haalia itselleen ääniä perinteisesti unionia kannattavilta merkeliläisiltä. Joidenkin mielestä Scholz on kovin harmaa toimija, joka ei juuri kenessäkään herätä suuria tunteita. Tämä voi tosin nykyisessä maailmantilassa olla myös suuri etu kansainvälistä järjestelmää vakauttavana tekijänä. 

Kristillisdemokraattien merkeliläiset vs. konservatiivit

Tällä hetkellä ei näytä siltä, että vihreät tai vasemmistopuolueet nousisivat suuriksi vaalivoittajiksi. Kaulaa on unioniin melkoisesti.

Unionin kannatuskehitys on kuitenkin ollut viimeaikoina vahvasti negatiivista. Kannatusta ovat muun muassa syöneet hallituksen ongelmat koronan hoidossa. Kaksi unionin kansanedustajaa ovat lisäksi sotkeutuneet korruptioskandaaleihin.

CDU:n puheenjohtajaksi Merkelin tilalle vuonna 2019 valittu Annegret Kramp-Karrenbauer joutui rehdisti myöntämään saappaiden suuruuden muutaman puheenjohtajuuskuukauden jälkeen ja ilmoittamaan, että väistyy puheenjohtajan paikalta eikä pyri myöskään kansleriehdokkaaksi. Vastaehdokas Friedrich Merz hävisi Annegret Kramp-Karrenbauerille niukasti Hampurin puoluekokouksen puheenjohtajavaalissa joulukuussa 2018. Kolmanneksi kisassa tuli Saksan terveysministeri Jens Spahn. Johtajakysymys jäi ratkaisematta. Uudet puheenjohtajavaalit oli järjestettävä mahdollisimman pian.

CDU:n puheenjohtajakisa ratkaistiin tänä vuonna koronatilanteen vuoksi verkossa. Ehdolla puoluekokouksessa oli kolme ehdokasta: Saksan runsasväkisimmän osavaltion Nordrhein-Westfalenin pääministeri Armin Laschet, liittopäiväryhmittymän entinen puheenjohtaja ja liikemiehenä sittemmin vuosia toiminut Merkelin vanha kilpakumppani Friedrich Merz ja entinen ympäristöministeri sekä nykyinen liittopäiväkansanedustaja, liittopäivien ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Norbert Röttgen. Vaalit voitti sangen pienellä marginaalilla merkeliläinen Armin Laschet vahvasti puolueen oikeaan laitaan kuuluneen talousjuristi Merzin sijasta.

Vaalit voitti pienellä marginaalilla merkeliläinen Armin Laschet puolueen oikeaan laitaan kuuluneen Merzin sijasta. Klikkaa twiitataksesi!

Laschetin voiton saattoivat ratkaista toiselta kierrokselta pudonneen Norbert Röttgenin naisäänestäjät. CDU:n naisjärjestö ilmoitti kampanjoinnin aikana tukevansa joko Laschetia tai Röttgeniä. Merzin tulkittiin pitävän sukupuolten välisiä tasa-arvokysymyksiä enemmän tai vähemmän toissijaisina asioina. Tällä saattoi olla ratkaiseva merkitys.

Merz tarjoutui heti vaalin jälkeen talousministeriksi Peter Altmaierin paikalle nykyiseen liittohallitukseen, mutta Merkel ei tähän suostunut. Laschetilla olisi halua sitoa Merz puolueeseen, mutta tämä ei tule olemaan helppoa. Vain puheenjohtajan tai liittohallituksen ministerin tehtävä näytti aluksi Merzille kelpaavan. Laschetilla on suuri työ saada Merzin kannattajat tyytyväisiksi tulevien kuukausien ja mahdollisesti vuosien aikana. Merz on viime päivinä ilmoittautunut, että asettuu syksyn liittopäivävaaleihin ehdolle. Aika näyttää, mihin tämä tulee vielä unionin sisällä johtamaan.

Paineet puolueen sisällä ovat kovat, ja vain aika näyttää, kuinka hyvin Laschet puolueensa yhdistämisessä onnistuu.Tällä hetkellä hän ei missään nimessä nauti puolueensa yksimielistä tukea kanslerikandidaatiksi. Yleisesti heikoksi todettua kandidaattia ei unionin kannata kärkiehdokkaaksi syyskuun vaaleihin asettaa, koska tällöin on vaarana, että moni jättää äänestämättä kristillisdemokraatteja.

Maaliskuun alussa järjestettävistä osavaltiovaaleista Baden-Württembergissä ja Rheinland-Pfalzissa ei olisi tulossa näillä näkymin CDU:lle menestys. Baden-Württembergissä kannatuksen lasku on jyrkkää. Viime viikkojen kohut ja kannatuksen menettäminen eivät kuitenkaan varsinaisesti puheenjohtaja Laschetin piikkiin mene. Hänen tehtävänsä on tällä hetkellä hyvin epäkiitollinen.

Armin Laschet on pitkäaikainen CDU-vaikuttaja. Hän liittyi jo 1970-luvun lopulla puolueeseen. Aachenilainen on tehnyt pitkän uransa osavaltiotasolla, ja vuodesta 2017 hän on toiminut Nordrhein-Westfalenin osavaltion pääministerinä. Laschet on ehdokkaista myös ideologisesti lähimpänä Merkeliä. Laschet on olemukseltaan julkisuudessa ja kameroiden edessä rauhallinen poliitikko. 

Hän on kuitenkin tehnyt pandemian aikana virheitä, jotka voivat jopa maksaa hänen paikkansa Saksan tulevana liittokanslerina. Laschetin korona-ajan johtamisessa on moni CDU:n jäsen nähnyt epäjohdonmukaisuutta ja jopa silkkaa johtajuuden puutetta. Häntä on syytetty vitkuttelijaksi. Kritiikkiin koronatoimien hitaasta toimeenpanosta hän on vastannut, että asioita pitää ajatella monipuolisesti ja sosiaaliset vaikutukset huomioiden. Hänen suosionsa oli kuitenkin suurempaa ennen kuin korona lähti Saksassa leviämään.

Baijerin suosittu kriisihallitsija

Jos Laschet epäonnistuu kevään osavaltiovaaleissa, saattaa häntä odottaa puhelinsoitto Müncheniin. Sieltä käsin on koronavuonna toiminut mies, jota ei ole syytetty hidastelusta koronaan liittyvien toimenpiteiden päätöksissä. Kansleriehdokkuutta voitaisiinkin tarjota tällöin huippusuositulle CSU:n puheenjohtajalle ja Baijerin osavaltion pääministerinä toimivalle Markus Söderille. 

Söder ei ole tosin itse halukkuudestaan kanslerikisaan ilmoittanut. Mielipidemittauksissa hän on suosittu unionin sisällä sekä saanut kannatusta muistakin puolueista. Moni saksalainen pitää häntä koronan hoidossa onnistuneena kriisijohtajana ja hän onkin nyt ehdottomasti suosionsa huipulla. Myös entisen liittokansleri Helmut Schmidtin (SPD) nosti kansan tietoisuuteen ja suosioon päättäväinen kriisijohtaminen Hampurin tulvissa vuonna 1962. Kriisi oli hänen läpilyöntinsä valtakunnanpolitiikkaan.

Tapahtuuko nyt sama kehityskulku?

Söderin suosioon vaikuttaa myös hänen jatkuva esillä olonsa saksalaisessa mediassa, kun hän kommentoi säännöllisesti osavaltionsa ja koko valtakunnan koronantorjuntatilannetta. Häntä on tituleerattu mediassa jopa “varjokansleriksi”. Söder on ottanut kovan linjan koronan torjunnassa kotiosavaltiossaan. Söderin jämäkkä retoriikka pohjautuu yksinkertaisiin ja selkeisiin lauseisiin, joita hän on pitkin pandemiaa toistellut. 

Söder on alun perin tunnustautunut konservatiiviksi, mutta hänen uraansa värittää kameleonttimainen kyky nopeaan linjan muutokseen. Erityisesti Söderin poliittiset haastajat ovat haukkuneet häntä tuuliviiriksi ja nousukkaaksi. 

Söder nousi Baijerin pääministeriksi vuonna 2018 silloisen pääministerin ja CSU:n puheenjohtajan Horst Seehoferin tilalle. Yhtenä ensimmäisistä päätöksistään Baijerin pääministinerinä Söder määräsi, että osavaltion jokaisen viraston seinälle tulee asettaa risti.  Söder joutui samana vuonna Merkelin kanssa kiistaan turvapaikanhakijakysymyksessä pyrkiessään saamaan uuteen puolueeseen siirtyneitä äänestäjiä takaisin AfD:ltä. Tätä toimintaansa hän nykyisin katuu ja on pahoitellut puheitaan: Söder puhui tuolloin muun muassa turvapaikkaturismista.  

Suuria lipsahduksia ei ole tämän jälkeen tapahtunut. Vuonna 2019 Söderistä tuli CSU:n puheenjohtaja. Söderin suosio on noussut tasaisen rauhallisesti vuoden 2018 osavaltiovaalien historiallisen vaatimattomasta suoriutumisesta lähtien, mutta vasta koronapandemia nosti hänen henkilökohtaisen suosionsa aivan uusiin sfääreihin. Noin kaksi vuotta sitten Söder otti ympäristöarvot merkittäväksi osaksi politiikkaansa. Hän on siitä asti peräänkuuluttanut ympäristöarvojen tärkeyttä toimivan talouden ohella. 

Söder on sittemmin myös ottanut näkyvästi etäisyyttä AfD:n tekemään politiikkaan ja äärioikeiston toimintaan Saksassa.

Isoveljen ja pikkuveljen kisa jatkuu

Monelle CDU:n äänestäjälle baijerilainen liittokansleri olisi kuitenkin punainen vaate, ja he eivät missään tapauksessa baijerilaisella korostuksella puhuvaa Söderiä kanslerikandidaatiksi haluaisi. Hänen koalitionmuodostuskykyjään on myös epäilty. 

Kannatusmittausten perusteella lähimpänä Berliinin liittokanslerinviraston avaimia on siis tällä hetkellä jälleen kerran kristillisdemokraattinen unioni. 

Kannatusmittausten perusteella lähimpänä Berliinin liittokanslerinviraston avaimia on jälleen kerran kristillisdemokraattinen unioni. Klikkaa twiitataksesi!

Vasen laita ja vihreät joutuvat petraamaan, ja unionin pitäisi töpeksiä, jotta voimasuhteet kääntyisivät syksyyn mennessä toisin päin.

Demarien kanslerikandidaatti on jo selvillä, ja vihreillä se on mahdollisesti jompikumpi nykyisistä puheenjohtajista. Näin voi olla myös unionin piirissä. 

Vaihtoehtoina kanslerikandidaateiksi saattavat olla molempien unionipuolueiden puheenjohtajat: Armin Laschet tai Markus Söder. Luonteidensa puolesta he ovat toistensa lähes täydelliset vastakohdat: Laschet huokuu rauhallisuutta, Söder kiivautta. Söderin joukkue päivittää someaan jatkuvasti, Laschet huomattavasti harvemmin.

Kansleriehdokkuudesta päätetään huhtikuussa, kun unioni neuvottelee asiasta yhteispäätöksen.

Jakautuneen CDU:n ja koko unionin tilanne on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin helppo. Jos seuraava liittokansleri tulee pikkuveli-CSU:sta, on se samalla selvä arvovaltatappio unionin toiselle puolueelle. Isoveli-CDU:ssa riittää paljon pohdittavaa CDU:n tulevaisuuden ja menestyksen suhteen.

Kävi toisena koronakeväänä vuonna 2021 ehdokkuusvalintojen suhteen niin tai näin, uuden liittokanslerin nimi selviää lopullisesti vasta syksyn liittopäivävaalien jälkeen, kun kymmenet miljoonat saksalaiset ovat äänensä antaneet. Siihen saakka melkein mitä tahansa voi vielä tapahtua.

___

Kirjoittaja: Janne Heikkinen

Editointi: Anna Saraste

Kielenhuolto: Aleksi Heikola