Afrikan unionin passi mahdollistaisi vapaan liikkuvuuden afrikkalaisille mantereellaan, mutta passin käyttöönotolle on vielä esteitä. Työvoiman liikkuvuus, maahanmuutto sekä matkailun lisääntyminen edistäisivät Afrikan maiden taloutta ja afrikkalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Euroopan unionin kansalaiset ovat tottuneet vapaaseen liikkuvuuteen unionin sisällä. Yhteisellä EU-passilla voi matkustaa tai muuttaa toiseen EU:n jäsenmaahan viisumitta. Afrikan unionissa (AU) afrikkalaisten kotimantereellaan matkustamista, työskentelyä ja asumista helpottava passihanke on vasta alussa.

AU on asettanut tavoitteita, jotta sen 55 jäsenmaata ja kahdeksan alueellista talousyhteisöä yhdentyisivät sekä vahvistaisivat globaalia asemaansa. Agenda 2063: The Africa We Want -nimisen suunnitelman tavoitteet on määrä saavuttaa vuoteen 2063 mennessä.

Suunnitelmaan kuuluu useita lippulaivahankkeita. Yksi niistä on Afrikan vapaakauppa-alue (AfCFTA), jota alettiin panna toimeen kuluvan vuoden alusta. Vapaakaupan lisäksi AU haluaa lisätä jäsenmaidensa ihmisten vapaata liikkuvuutta, jota edistetään unionin yhteisellä passilla. Ihmisten vapaa liikkuvuus on monien asiantuntijoiden ja AU:n diplomaattien mukaan yhteydessä vapaakaupan edistämiseen, sillä tavara ei liiku, elleivät ihmiset voi liikkua vapaasti.

Passi mahdollistaa viisumivapaan matkustamisen

Useimmat Afrikan maiden kansalaiset tarvitsevat viisumin toiseen Afrikan maahan, mikä hankaloittaa vapaata liikkuvuutta. Vaikka useimmat alueelliset talousyhteisöt sallivat jo vapaan liikkuvuuden jäsenmaidensa välillä, on maahantulo moniin Afrikan maihin ollut helpompaa esimerkiksi eurooppalaisille kuin Afrikan maiden kansalaisille. Afrikan viisumivapaus -indeksin raportissa todetaan, että vain Seychellit, Benin ja Gambia tarjoavat viisumivapaan maahantulon kaikille Afrikan maiden kansalaisille. Afrikkalaiset eivät tarvitse viisumia keskimäärin 26 prosenttiin Afrikan maista ja viisumin saa rajalla 28 prosenttiin maista. Luvut ovat hitaasti nousseet vuodesta 2016 lähtien.

Maahantulo moniin Afrikan maihin on ollut helpompaa esimerkiksi eurooppalaisille kuin Afrikan maiden kansalaisille.

Klikkaa twiitataksesi.

Vapaata liikkuvuutta Afrikassa on pyritty edistämään jo useita vuosikymmeniä. AU:n edeltäjä Afrikan yhtenäisyysjärjestö (OAU) lisäsi vapaan liikkuvuuden Afrikan talousyhteisön perustamissopimukseen eli Abujan sopimukseen vuonna 1991. Vapaan liikkuvuuden sopimus vuodelta 2018 pyrkii toteuttamaan sen. AU näkee, että ihmisten, pääoman, tavaran ja palveluiden vapaalla liikkuvuudella voidaan edistää muun muassa panafrikkalaisuutta, maanosan yhdentymistä, työvoiman liikkuvuutta ja matkailua sekä tieteen, teknologian ja koulutuksen lisäämistä.

Afrikkalaisen passin käyttöönotosta tehtiin päätös AU:n huippukokouksessa Kigalissa, Ruandassa vuonna 2016. Kokouksen jälkeen passin saivat käyttöönsä vain valtionjohtajat sekä diplomaatit. AU julisti, että passi otettaisiin käyttöön vuoteen 2020 mennessä, mutta käyttöönotto ei ole vielä onnistunut. Kun AfCFTA:n toimeenpano alkoi vuoden 2021 alusta, olisi aika otollinen myös ihmisten vapaalle liikkuvuudelle. Tärkeimpänä edellytyksenä passin käyttöönotolle kuitenkin on vaatimus vähintään 15 jäsenmaan vapaan liikkuvuuden sopimuksen ratifioinnista, mikä ei vielä toteudu. Niin jäsenmailla, alueellisilla talousyhteisöillä kuin AU:lla on haasteita hankkeen edistämisessä.

Passi voi edistää työvoiman liikkuvuutta, maahanmuuttoa ja matkailua Afrikassa

Hankkeella olisi toteutuessaan paljon hyviä puolia. Passi mahdollistaisi työvoiman liikkuvuuden ja sujuvamman maahanmuuton Afrikan sisällä. Mantereen työmahdollisuudet avautuisivat paremmin monelle koulutetulle ammattilaiselle. Vapaan liikkuvuuden sopimukseen kuuluu myös yhdessä Afrikan maassa saadun tutkinnon tunnustaminen toisessa Afrikan maassa, mikä helpottaisi työmahdollisuuksia entisestään. Vuoden 2015 AU-huippukokouksessa yhtenä perusteena vapaalle liikkuvuudelle nähtiin myös laillinen maahanmuutto mantereen sisällä ja se, ettei työtä etsivien tarvitsisi lähteä Afrikan ulkopuolelle. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n mukaan maahanmuutto hyödyttää myös vastaanottavan maan taloutta monella tavalla.

Vaikka tavoitteena on kaikkien mahdollisuus työskennellä toisessa Afrikan valtiossa, jotkut näkevät useimmat ihmisten ja tavaran vapaan liikkumisen puolestapuhujat elitistisinä. Vaarana on, että vapaata liikkuvuutta hyödyntävät lopulta vain hyväosaiset ja rikkaat, mikä kasvattaa sosiaalista eriarvoisuutta. Hierarkia on tälläkin hetkellä räikeää: vain valtioiden johdolla on käytössä AU-passi.

Vaarana on, että vapaata liikkuvuutta hyödyntävät lopulta vain hyväosaiset ja rikkaat.

Klikkaa twiitataksesi.

Vuosien 2016/2018 Afrobarometrin kyselyssä korostui se, että nuoret ja koulutetut afrikkalaiset ovat halukkaampia muuttamaan maasta muihin aikuisiin verrattuna. Lisäksi mantereen sisäinen maahanmuutto on jo viimeisten vuosikymmenten aikana kasvanut.

Afrikkalainen passi mahdollistaisi myös afrikkalaisten vaivattomamman matkailun kotimantereellaan. Matkailu on jo nyt yksi päätulonlähteistä monessa Afrikan maassa, ja matkustaminen ilman viisumia voi tuoda myös suuremman määrän oman mantereen matkailijoita Afrikan maihin sekä luoda uusia matkailumarkkinoita.

Verrattuna muihin maanosiin afrikkalaiset matkustavat maanosansa sisällä vähän. Vuonna 2016 afrikkalaiset matkustivat vapaa-ajalla mantereensisäisesti 50 miljoonaa kertaa, mikä on noin 4 prosenttia eurooppalaisten vastaavasta. Nuoret, keskiluokkaiset ja varakkaammat afrikkalaiset ovat kuitenkin yhä kiinnostuneempia matkustamaan kotimaassaan ja mantereellaan. Koronaviruspandemian katkaistua kansainvälisten matkailijoiden virran esimerkiksi Keniassa on pyritty houkuttelemaan oman maan kansalaisia matkailukohteisiin.

Vapaa liikkuvuus voi edistää panafrikkalaisen identiteetin tavoitteita

Yksi AU:n pyrkimyksistä on yhdentynyt maanosa, joka pohjaa panafrikkalaisuuden ihanteille. Panafrikkalaisuudelle ei ole yhtenäistä määritelmää, mutta sillä voidaan tarkoittaa ideologiaa ja liikettä afrikkalaisten ja afrikkalaisen diasporan vapautukseksi ja yhteenliittymiseksi. Etenkin Afrikan maiden itsenäistyessä ja OAU:ta perustettaessa vuonna 1963 nähtiin, että afrikkalaisten yhteenkuuluvuudella ja yhteistyöllä vapauduttaisiin lopullisesti kolonialismista sekä saavutettaisiin sosiaalisesti, poliittisesti ja taloudellisesti vahva manner.

Yksi AU:n pyrkimyksistä on yhdentynyt maanosa, joka pohjaa panafrikkalaisuuden ihanteille.

Klikkaa twiitataksesi.

AU:n on sanottu olevan panafrikkalaisuuden institutionaalinen ilmentymä, jonka tarkoitus on lisätä solidaarisuutta, yhteistyötä ja tukea Afrikan maiden ja afrikkalaisten kesken. Nykyään AU liittää panafrikkalaisuuden Afrikan kehityksen ja yhdentymisen edellytykseksi. Rajat ihmisten ja kaupan liikkuvuuden tiellä ovat taloudellisen yhdentymisen esteenä. Poliittinen yhdentyminen Afrikan valtioiden kesken taas on vaikeaa johtuen esimerkiksi maiden johtajien näkemyseroista ratkaista rauhaan ja turvallisuuteen liittyviä kriisejä mantereella.

Yhdentyminen kuitenkin vaatii myös sosiaalisen ulottuvuuden, johon kuuluu afrikkalaisten yhteenkuuluvuuden tunne ja yhteistyö. Tähän pyritään vastaamaan vapaalla liikkuvuudella, mutta todellisuudessa sitä kannattaa Afrobarometrin mukaan keskimäärin vain 55 prosenttia afrikkalaisista. Jos puolet afrikkalaisista ei allekirjoita vapaata liikkuvuutta, uhkaa se jäädä poliittisen eliitin junailemaksi hankkeeksi, johon osa kansalaisista ei ole valmiita sitoutumaan.

Hankkeen toteutumisella on esteitä

Afrikan vapaan liikkuvuuden tiellä on useita esteitä. AU:n vapaan liikkuvuuden sopimuksen käyttöönottoon tarvitaan 15 maan ratifiointi. Sopimuksen on allekirjoittanut 32 maata, mutta tähän mennessä sen on ratifioinut vain Niger, Mali, Ruanda sekä São Tomé ja Príncipe.

Ratifioimista on estänyt se, että vastuu toimeenpanosta on jätetty jäsenmaille. Osalla niiden johtajista on valtiokeskeisiä ja maahanmuuttovastaisia asenteita, osa maista kokee vapaan liikkuvuuden turvallisuusuhkana esimerkiksi alueellisen terrorismin ja epidemioiden leviämisen pelossa. Toiset myös pelkäävät kansalaistensa työpaikkojen menetystä ja palkkojen heikkenemistä maahanmuuton seurauksena. Haasteena on myös se, että monissa valtioissa poliittinen keskustelu on keskittynyt vapaakaupan edistämiseen, eikä ihmisten vapaasta liikkuvuudesta puhuta samanaikaisesti, vaikka ne ovat yhteydessä toisiinsa. Hanke edellyttää myös muutoksia tiettyihin lakeihin ja hallintoon sekä niiden keskinäistä yhdistämistä jäsenmaiden kesken. Tutkimusten mukaan AU:n jäsenmaat ratifioivat allekirjoittamansa sopimuksen sitä pienemmällä todennäköisyydellä, mitä enemmän niiden on omia lakejaan muutettava.

Lisäksi  haasteena on se, että AU on jättänyt resurssivajeensa vuoksi suuren vastuun hankkeesta kahdeksalle alueelliselle talousyhteisölle, joista osalla on ollut vaikeuksia sitouttaa jäsenmaitaan vapaaseen liikkuvuuteen. Esimerkiksi Länsi-Afrikan talousyhteisö ECOWAS on työskennellyt paljon vapaan liikkuvuuden edistämiseksi, kun taas Pohjois-Afrikan Maghreb-liitto AMU ei ole ollut aktiivinen. Osa talousyhteisöistä, kuten Eteläisen Afrikan kehitysyhteisö SADC on suuremmitta tuloksitta työskennellyt oman liikkuvuushankkeensa kanssa jo lähes pari vuosikymmentä, mikä ennustaa pitkää kamppailua myös AU-hankkeen edistämiseksi.

Vapaalle liikkuvuudelle kaikkialla Afrikassa on myös konkreettisia esteitä. Passin hankkimista varten tarvitaan henkilöllisyystodistus ja Maailmanpankin mukaan puolet maailman miljardista paperittomasta elää Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Lisäksi teknologisen infrastruktuurin lisääminen, jotta biometriset passit pääsevät jakeluun ja ne saadaan rajoilla käyttöön, on haastavaa monille Afrikan maille. Myös liikenneyhteyksiä on mantereen laajuisesti vähän, mikä vaikeuttaa liikkuvuutta.

AU:n passihanke on positiivinen suunnitelma maanosan yhdentymisen edistämiseksi. Unionin ja jäsenmaiden on kuitenkin kohdattava esimerkiksi huolet maahanmuutosta, poliittisen yksimielisyyden puuttuminen, passien jakelun ja vapaan liikkuvuuden tuottama eriarvoisuus sekä infrastruktuurin ja lainsäädännön muuttaminen. Ennen kaikkea hankkeesta uhkaa tulla poliittisen eliitin sanahelinää, jonka takana olevaa ajatusta kaikki tavalliset ihmiset eivät jaa.

—

Kirjoittaja: Nanna Hallikainen

Editointi: Jenna Vehviläinen, Jannika Melkko, Hanne-Mari Tarvonen

Kielenhuolto: Hanna Lehto