Aku Kervinen on Aseistakieltäytyjäliiton järjestökoordinaattori. Hän on työnsä puolesta ollut kuultavana sekä YK:n ihmisoikeuskomiteassa että parlamentaarisen asevelvollisuuskomitean siviilipalvelusjaostossa ja seurannut tarkkaan molempien komiteoiden toimintaa.

Hallituksen asettaman parlamentaarisen asevelvollisuuskomitean odotetaan saavan työnsä valmiiksi lokakuun loppuun mennessä. Halutessaan komitealla olisi mahdollisuus esittää korjauksia YK:n ihmisoikeuskomitean tänä keväänä toteamiin Suomen asevelvollisuusjärjestelmän ihmisoikeusongelmiin. Jää kuitenkin nähtäväksi, onko komitealla tähän halua ja rohkeutta.

Keväällä 2020 Sanna Marinin hallitus asetti ohjelmansa mukaisesti parlamentaarisen komitean selvittämään asevelvollisuuden kehittämistä ja maanpuolustusvelvollisuuden täyttämistä. Komitean työn reunaehtoihin kirjattiin, että yleistä asevelvollisuutta ylläpidetään ja kehitetään sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeita ajatellen. Lisäksi hallitus linjasi, että kehittämisvaihtoehtojen tulee tukea maanpuolustustahdon sekä kansalaisten yhdenvertaisuuden vahvistamista.

Erityisesti siviilipalveluksen ongelmien vuoksi Suomeen on kohdistunut kansainvälistä painetta jo vuosikymmenten ajan.

Klikkaa twiitataksesi.

Ihmisoikeusmyönteisenä profiloitumaan pyrkinyt hallitus ei kuitenkaan tullut maininneeksi komitean asettamispäätöksessä ihmisoikeusnäkökulmaa, vaikka nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän ihmisoikeusongelmat ovat laajalti tiedossa. Erityisesti siviilipalveluksen ongelmien vuoksi Suomeen on kohdistunut kansainvälistä painetta jo vuosikymmenten ajan.

Suomen asevelvollisuusjärjestelmään liittyvät ongelmat ovat myös mainehaitta Suomen yleisesti melko puhtoiseen ihmisoikeusprofiiliin. Suomi kampanjoi parhaillaan tullakseen valituksi YK:n ihmisoikeusneuvoston jäseneksi kaudelle 2022–2024. Saamelaisten aseman Suomessa on arvioitu aiheuttavan vaikeuksia kampanjan onnistumiselle. Myöskään aseistakieltäytyjien kohtelun ongelmat tuskin parantavat Suomen mahdollisuuksia kisassa.

Ihmisoikeuskritiikkiä viidellä vuosikymmenellä

Osaan kansainvälisten ihmisoikeuselinten kritiikistä on vuosien varrella vastattu, pääosin kotimaisen kansalaisyhteiskunnan paineen vuoksi. Vakaumuksellisille aseistakieltäytyjille tarkoitetun palvelusmuodon eli siviilipalveluksen kohdalla hakijoiden vakaumuksen tutkinnasta luovuttiin 1987, ja siviilipalvelus lyheni pisimmän varushenkilöpalveluksen mittaiseksi 2008. Suuremmat reformit ovat kuitenkin jääneet tekemättä. Tämä liittynee siihen, ettei miesten yleistä asevelvollisuutta ole haluttu millään muotoa vaarantaa.

Suuremmat reformit ovat kuitenkin jääneet tekemättä.

Klikkaa twiitataksesi.

Voimakkaasti yleistä asevelvollisuutta ovat haastaneet kysymykset totaalikieltäytymisestä ja toisaalta aseistakieltäytyjien vapauttamisesta palveluksesta. Vuosina 1984–2019 oli voimassa laki, joka vapautti asevelvollisuudesta palveluksesta sinnikkäästi kieltäytyneet Jehovan todistajat. Tähän lakiin viitaten YK:n ihmisoikeuskomitea ehti kolmen määräaikaisraportoinnin yhteydessä kehottaa Suomea laajentamaan vapautuksen koskemaan myös muita aseistakieltäytyjäryhmiä. Myös YK:n ihmisoikeusneuvoston määräaikaisraportissa vuonna 2017 toistettiin tämä kehotus ja vaadittiin välittömästi vapauttamaan vangitut aseistakieltäytyjät.

Vuonna 2018 Helsingin hovioikeus päätyikin vapauttamaan totaalikieltäytyjän, koska katsoi että vapausrangaistuksen määrääminen olisi asettanut hänet perustuslain kieltämällä tavalla eriarvoiseen asemaan suhteessa palveluksesta vapautettuihin Jehovan todistajiin. Syntyi epätavallinen oikeustilanne, jonka aikana käräjäoikeudet seurasivat hovioikeuden ennakkopäätöstä ja jättivät tuomitsematta useita kymmeniä totaalikieltäytyjiä rangaistukseen.

Hovioikeuden päätös pakotti lopulta myös lainsäätäjät ottamaan kantaa aseistakieltäytyjien kohtelun yhdenvertaisuuteen. Vuonna 2019 eduskunta kumosi Jehovan todistajien vapautuslain kansanedustajien ja eduskuntapuolueiden suuren enemmistön voimin. Äänestyksessä hävinnyt vastaesitys olisi edellyttänyt hallitusta valmistelemaan esityksen, jossa siviilipalveluksen kestoa lyhennettäisiin ja luovuttaisiin aseistakieltäytyjille langetettavista vapausrangaistuksista. Vastaesitys sai tukea lähinnä vihreiden ja vasemmistoliiton riveistä.

Ihmisoikeuskomitean keväällä 2021 arvioimat epäkohdat

Tuoreimmat suuntaviivat ihmisoikeuslähtöiselle asevelvollisuuden kehittämisestä käytävälle keskustelulle voitaisiin hakea YK:n ihmisoikeuskomitean 1.4.2021 julkaisemista johtopäätöksistä määräaikaisraporttiin kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen täytäntöönpanosta. Niissä komitea kehotti Suomea lopettamaan oikeusprosessit aseistakieltäytyjiä vastaan ja vapauttamaan vangitut totaalikieltäytyjät. Lisäksi komitea vaati Suomea varmistamaan, ettei siviilipalvelus ole luonteeltaan tai kestoltaan rankaiseva tai syrjivä ja että se myös pysyy siviililuonteisena, sotilaallisen komennon ulkopuolella. Suomen tulisi komitean mukaan parantaa yleistä tietoisuutta oikeudesta aseistakieltäytymiseen ja vaihtoehdoista asepalvelukselle.

Maininta siviilipalveluksen kestosta liittyy komitean huoleen siitä, että siviilipalveluksen kesto on aina pisimmän varushenkilöpalveluksen mittainen. Tämän pisimmän, 347 päivän mittaisen palveluksen suorittavat armeijassa vain reservinupseeriksi ja aliupseeriksi tai vaativimpiin erityistehtäviin koulutettavat, eli noin 43 % palveluksen suorittajista. Yhtä suuri prosentti suorittaa yli puolet lyhemmän 165 päivän palveluksen.

Vuonna 2007 nykyisestä siviilipalveluslaista annetun hallituksen esityksen perusteluissa siviilipalveluksen säätämistä pisimmän varushenkilöpalveluksen mittaiseksi perustellaan palvelusmuotojen yhdenvertaisuudella kokonaisrasittavuuden suhteen. Merkityksellisiksi kokonaisrasittavuuden kannalta katsottiin palveluksen fyysinen ja psyykkinen rasittavuus, työ- ja koulutusajan menetys, perheestä erottaminen sekä asuinpaikan ja liikkumisvapauden rajoitukset. Perusteluissa myös todetaan tärkeimmäksi näkökulmaksi palveluksen kokonaiskesto. Kokonaisrasittavuuksien vertailu ei kuitenkaan näytä hälventäneen ihmisoikeuselinten huolta.

Ihmisoikeuskomitea kertoi myös olevansa huolissaan sitä, että siviilipalveluksen luonnetta ja kestoa määritteleviin komiteoihin ja työryhmiin osallistuu edelleen sotilashenkilöitä. Tällä komitea viitannee sekä pysyviin elimiin, kuten siviilipalvelusasiain neuvottelukuntaan, että tilapäisesti asetettuihin lainsäädäntöä valmisteleviin ryhmiin, kuten siviilipalveluslain muutostarpeita viime vaalikaudella selvittäneeseen työryhmään. Kummankin näistä toimintaan on osallistunut edustaja sekä puolustusministeriöstä, pääesikunnasta että Varusmiesliitosta.

Saumattoman tiedonkulun näkökulmasta aseellista maanpuolustusta edustavien henkilöiden jonkinasteinen osallistuminen tämän tapaisiin elimiin voikin olla käytännöllistä. Voimassa olevien kansainvälisten ihmisoikeuslinjausten mukaan siviilipalveluksen on kuitenkin oltava sotilaallisen toiminnan ja hallinnon ulkopuolella. Tällä hetkellä sotilaallisten tahojen rooli ei siviilipalveluksen suhteen jää tiedonvälitykseen, vaan ne ovat pyrkineet aktiivisesti vaikuttamaan siviilipalvelusta koskevaan lainsäädäntöön ja sen täytäntöönpanoon, välillä myös julkisuudessa.

Viimeisenä huolenaiheenaan komitea otti esiin puutteellisen tiedotuksen aseistakieltäytymisoikeudesta ja vaihtoehdoista asepalvelukselle. Syynä tähän saattaa olla esimerkiksi se, että kutsuntakirjeessä siviilipalveluksen olemassaolo mainitaan vain lyhyesti Varusmiesoppaassa ja jätetään kertomatta, kuinka siihen hakeudutaan. Lisäksi Aseistakieltäytyjäliitolle raportoidut kokemukset viittaavat siihen, että itse kutsuntatilaisuudessa siviilipalveluksesta kerrotaan vain yhden dian verran, toisinaan ei lainkaan. Pahimmillaan esittelijöinä yleensä toimivien sotilashenkilöiden asenne siviilipalvelukseen hakevia kohtaan voi olla vähättelevää.

Parlamentaarinen komitea pohtii velvollisuuden laajentamista

Nähtäväksi jää, näkyykö edellä esitelty ihmisoikeuskritiikki parlamentaarisen asevelvollisuuskomitean työn tuloksissa. Asettamispäätöksen mukaan “loppuraportissa kirjataan tavoitetiloja, jotka on johdettu perustelluista kehittämistarpeista. Tavoitetilojen tulee antaa perusteet päätöksenteolle ja edelleen selvityksen jälkeen mahdollisesti laadittavan toimeenpano-ohjelman laatimiselle.” Tässä vaiheessa voimme lähinnä arvailla, millaisia “tavoitetiloja” loppuraportti maalaa. Jotain komitean jäsenten ulostuloista on kuitenkin mahdollista jo päätellä.

Komitean tehtäväksi on määritelty selvittää kutsuntojen määräämistä pakolliseksi koko ikäluokalle, siis myös naisille. Heinäkuussa 2021 järjestetyssä Suomi-areenan paneelikeskustelussa komitean puheenjohtaja Ilkka Kanerva varoitti, ettei kuulijoiden pitäisi yllättyä, mikäli komitea tätä esittääkin. Toki “kutsunnat” käsitteenä on varsin avoin, ja esimerkiksi Norjassa kutsuntojen ensimmäinen vaihe on kotoa käsin täytettävä internet-kysely, jonka perusteella kutsutaan sopiviksi ja motivoituneiksi arvioidut itse kutsuntatilaisuuteen.

Kansalaispalvelukseen sisältyy omat ihmisoikeusongelmansa, jotka liittyvät esimerkiksi YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa määriteltyyn pakkotyön kieltoon.

Klikkaa twiitataksesi.

Komitea selvittää myös yleistä kansalaispalvelusta, joka täydentäisi nykyistä asevelvollisuutta. Kansalaispalvelukseen sisältyy omat ihmisoikeusongelmansa, jotka liittyvät esimerkiksi YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa määriteltyyn pakkotyön kieltoon. Asevelvollisuus ja siitä vakaumuksensa takia kieltäytyville järjestettävä siviilipalvelus mainitaan sopimuksissa eräänä poikkeuksena, jota ei katsota pakkotyöksi. Laajasti siviiliyhteiskunnassa normaalioloissa toteutettava työvelvollisuus ei välttämättä kuuluisi poikkeuksen piiriin. Komitean varapuheenjohtaja Joonas Könttä (kesk) on ilmaissut halunsa uudistaa siviilipalvelusta kohti kansalaispalvelusmallia rajaamalla työpalveluspaikat vain ”kokonaisturvallisuustehtäviin”.

Siviilipalvelus on kokonaisturvallisuuskeskustelun ikiliikkuja

Siviilipalveluksen parempi hyödyntäminen kokonaisturvallisuuden näkökulmasta onkin pyörinyt suomalaisessa asevelvollisuuskeskustelussa niin sanotusta Siilasmaan raportista vuodesta 2010 asti. Sittemmin siviilipalveluksen hyödyllisyyttä kokonaisturvallisuuden näkökulmasta on selvitetty useita kertoja, ainakin siviilipalveluslakia uudistettaessa 2006–2007 sekä Siviilipalvelus 2020 -mietinnön yhteydessä 2010–2011. Selvityksissä ei kuitenkaan ole löydetty merkittävää tarvetta uudistuksille. Viimeisimmäksi siviilipalveluslain muutostarpeita selvittävä työryhmä totesi vuonna 2017, että siviilipalvelusvelvolliset voivat jo nykyisin suorittaa työpalvelun kokonaisturvallisuutta hyödyttävissä tehtävissä.

Lisäksi vuonna 2019 turvallisuuskomitea teetti suppeahkon selvityksen koko ikäluokalle suunnatusta, asepalvelukselle vaihtoehtoisesta kansalaispalveluksesta kokonaisturvallisuustehtävissä. Selvityksessä tällaiselle palvelusmuodolle ei löytynyt ministeriöistä kysymällä viranomaistarvetta eikä oikein resurssejakaan.

Viime vuosina kokonaisturvallisuutta koskeva keskustelu on pyörinyt sen ympärillä, että siviilipalvelusta suorittavia olisi kaivattu koronakriisiä ja sen seurauksia ratkomaan, milloin sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviin, milloin maatalouden kausitöihin. Siviilipalveluskeskus tosin totesi keskusteluun jo epidemian alkuvaiheessa, etteivät sivarit ole tuosta vain heiteltävää työvoimaa, ja sitä paitsi heistä merkittävä osa suorittaa muutenkin työpalveluksensa sote-alalla.

Lisää totaalikieltäytyjiä vai radikaaleja yhdenvertaisuustekoja?

Huolimatta moneen kertaan aiemmin tehdystä selvitystyöstä on hyvin mahdollista, että parlamentaarinen asevelvollisuuskomitea päätyy esittämään siviilipalveluksen työpalvelupaikkojen valikoiman voimakasta rajaamista Köntän kuvaamalla tavalla. Samalla siviilipalveluksen ja aseelliseen maanpuolustuksen kytköstä vahvistettaisiin kriisiaikojen tarpeisiin tähtäävän koulutuksen kautta. Riskinä kuitenkin on, että tämä vähentäisi siviilipalveluksen soveltuvuutta aseistakieltäytyjille sopivana palvelusmuotona. Uudistus saattaisi siksi lisätä totaalikieltäytymisen määrää.

Jo pitkään siviilipalveluksen suorittajien osuus ikäluokasta on ollut yleensä noin seitsemän prosentin tietämillä, ja totaalikieltäytyjiä on ollut lyhytaikaisia poikkeuksia lukuunottamatta noin 30–60 vuosittain. Siviilipalveluksen suorittajien itse esittämät syyt hakeutua palvelukseen ovat esimerkiksi vuonna 2015 julkaistun tutkimuksen mukaan moninaiset. Vain noin reilu kolmannes vastaajista ilmoitti kysyttäessä siviilipalvelukseen hakeutumisen ensisijaiseksi syyksi lakitekstissä mainitun vakaumuksen. Kuitenkin rauhanaatteellinen asenne on siviilipalvelusvelvollisten keskuudessa tätä yleisempää, sillä samassa tutkimuksessa kuusi kymmenestä ilmoitti eettisten periaatteidensa ja kaksi kolmesta arvojensa vaikuttaneen siviilipalvelukseen hakeutumiseen. Koko tämän joukon tai jo pelkästään itsensä “vakaumuksellisiksi” ilmoittavien laaja protestointi riittäisi moninkertaistamaan totaalikieltäytyjien määrän nykyisestä.

Uudistus saattaisi siksi lisätä totaalikieltäytymisen määrää.

Klikkaa twiitataksesi.

Tämän tulevaisuudenkuvan sijaan toisenkinlaisia uudistuksia asevelvollisuusjärjestelmäämme voisi kuvitella. Asevelvollisuuskomitean tehtävänannon mukaan kehittämisehdotusten tulee vahvistaa kansalaisten yhdenvertaisuutta, mutta tätä tavoitetta on julkisuudessa kuultujen puheenvuorojen perusteella tulkittu lähinnä sukupuolten yhdenvertaisuuden ja velvollisuuksien laajentamisen kautta. Epäilemättä tavoitetta toteuttaisi erinomaisesti myös siviilipalveluksen pituuden yhtenäistäminen varushenkilöpalveluksen kanssa sekä avoin tiedottaminen myös aseistakieltäytymisoikeudesta ja siviilipalveluksesta.

Eräs radikaaleimmista yhdenvertaisuusteoista, jota asevelvollisuuskomitea voisi esittää, olisi totaalikieltäytyjien rangaistuksista luopuminen. On kuitenkin todennäköistä, että tällainen ehdotus törmää paitsi komitean jäsenten penseyteen, myös sen tehtävänantoon joka sisältää yleisen asevelvollisuuden ylläpitämisen.