Vuosikymmenen kestänyt sisällissota johti kansainvälisen avun määrän kasvuun Sierra Leonessa. Edelleen iso osa maan hallituksen budjetista muodostuu ulkopuolisesta rahoituksesta, mikä on herättänyt kysymyksiä siitä, ketkä maan kehitystä todellisuudessa johtavat. Kansainväliselle tuelle on kuitenkin ollut tarvetta, sillä maata on koeteltu viime vuosina humanitaarisilla kriiseillä.

Sierra Leone itsenäistyi Britanniasta vuonna 1961, mutta kolonialismin varjo on maassa edelleen läsnä. Luonnonvaroiltaan rikas maa on yksi maailman köyhimmistä valtioista. Yli puolet hallituksen tuloista muodostuu ulkomaisesta avusta, jossa projektituet ja lainat ovat avun keskiössä. Maan talous on nojautunut Kansainväliseltä valuuttarahastolta (IMF) saatuun lainaan, ja valtio on toistuvasti ottanut lyhyttä velkaa. Sierra Leonen ulkoministeri David Francis vaati viime kesäkuussa suunnanmuutosta maan riippuvaisuudelle kansainvälisestä avusta. Maan merkittävin kehityskumppani Iso-Britannia on vähentänyt antamansa avun määrää, mikä tekee talouden suunnan muutostarpeesta ajankohtaisen.

Kolonialistisen historian vaikutukset ulottuivat myös maassa käytyyn 11-vuotiseen sisällissotaan, joka alkoi vuonna 1991. Sisällissodassa Sierra Leonen armeija ja puolisotilaallinen CDF-järjestö (Civil Defence Forces) muiden liittoutuneidensa kanssa taisteli kapinallisryhmiä vastaan, joista tunnetuin oli RUF-sissiliike (Revolutionary United Front). Ennen sotaa tyytymättömyys hallintoa kohtaan johti RUF:n perustamiseen, ja liikkeen tarkoitus oli syöstä vuosikymmeniä valtaa pitänyt vasemmistolainen APC-puolue (All People’s Congress) vallasta. Kansainvälisen yhteisön rooli oli merkittävässä asemassa maan jälleenrakennuksessa. Sisällissodan jälkeen vuonna 2002 maa oli yksi suurimmista ulkomaisen avun saajista suhteessa BKT:hen ja vastaanotti eniten apua henkeä kohti. Massiivisen jälleenrakennuksen jälkeen rahallinen tuki maahan väheni, mutta vain hetkeksi.

Sisällissodan jälkeen vuonna 2002 Sierra Leone oli yksi suurimmista ulkomaisen avun saajista suhteessa BKT:hen.

Klikkaa twiitataksesi.

Sodan jälkeinen ”rauha”

Sierraleonelaisilla ei ole ollut paljoa aikaa käsitellä sisällissodan tapahtumia, sillä humanitaariset kriisit ovat koetelleet maata viime vuosina. Sierra Leonen entinen presidentti Ernest Bai Koroma julisti vuonna 2014 hätätilan ebolaepidemian levitessä maassa. Kansainvälisen avun määrä olikin maassa korkeimmillaan vuonna 2015. Suomi oli yksi YK:n ebolarahaston merkittävimmistä tukijoista: Suomi tuki 11 miljoonalla eurolla ebolan vastaista työtä Länsi-Afrikassa epidemian ensimmäisinä vuosina rahoittaen myös Suomen Punaisen Ristin (SPR) toimintaa alueella.

Ebolahätäjulistuksen jälkeen vuonna 2017 mutavyöry aiheutti humanitaarisen kriisin maassa. Mutavyöryn yhdeksi syyksi arvioitiin ilmastonmuutosta ja metsien kestämätöntä hakkuuta. Tämän lisäksi kaupungistumisen tuomat haasteet, korkea nuorisotyöttömyys, heikko infrastruktuuri sekä koronapandemian vaikutukset ovat lisänneet maassa vallitsevia haasteita. Koronatilanne on vaikuttanut maan talouteen kasvattamalla julkisen talouden alijäämää. Tämä on heijastunut erityisesti heikoimmassa asemassa oleviin ryhmiin maassa.

”Sierra Leonen äitiyskuolleisuus on yksi maailman korkeimmista”, SPR:n Länsi-Afrikan ohjelmadelegaattina kolme vuotta Sierra Leonessa toiminut Sofia Itämäki muistuttaa.

On selvää, että maa tarvitsee tukea. Helsingin yliopiston globaalin kehitystutkimuksen emeritusprofessori Juhani Koponen kuitenkin huomauttaa, ettei kansainvälinen apu voi yksin nostaa mitään maata köyhyydestä.

”Maan sisäisiin systeemeihin ja instituutioiden historiallisuuteen on kiinnitettävä huomiota”, Koponen sanoo ja jatkaa, että ”instituutiot ovat sisäisen historiallisen kehityksen tulosta eikä niitä voi tuoda maahan ulkopuolelta.” Kysymyksenä onkin, miten lahjoittajat ja lainoittajat ohjaavat tuen paikallisille ja tukevat heidän työtään maassa kestävästi.

”Laboratorio liberaaleille kokeiluille”

Paikallinen toimintaympäristö määrittelee, miten rakenteellisia uudistuksia ja institutionaalista kehitystä edistetään. Tämä tulee huomioida rahallisen tuen kriteereissä: ”Yksipuolinen näkökulma kehitystyöhön vääristää sitä, miten valtio ja yhteiskunta voi toimia”, Koponen huomauttaa.

Viime vuosina paikallisuutta painottava liberaali lähestymistapa on ollut keskiössä Sierra Leonen toimielinten kehitystä tukevissa ohjelmissa. Sisällissodan jälkeen käyttöön otetut Maailmanpankin köyhyyden vähentämisstrategia (PRSP) ja YK:n kehitysavun puiteasiakirja (UNDAF) edustivat länsimaisia käsityksiä hyvän hallintotavan ja kestävän inhimillisen kehityksen edistämisestä. Lisäksi ne heijastivat rahoituslaitosten uusliberalismia. Ohjelmien rahoitus oli haasteellista, sillä niiden toimeenpano vaati yksityistä ja julkista rahoitusta. Korruptioepäilyjen vuoksi avunantajamaiden tuki julkisen sektorin menojen rahoittamiselle väheni maassa vuonna 2005, minkä on kritisoitu antaneen vähemmän roolia hallinnolle maan kehityksessä.

Korruptio on Sierra Leonessa yleistä, minkä vuoksi monet kansalaisjärjestöt eivät tee maan hallinnon kanssa yhteistyötä. Maa sijoittui vuonna 2020 globaalilla korruptioindeksillä sijalle 117 vertailtaessa 180 maata. Toisaalta maassa vuonna 2000 hyväksytty korruptionvastainen laki on onnistunut monissa tavoitteissaan ja lisännyt kansalaisten luottoa korruptionvastaisiin toimiin. Julkisessa keskustelussa lahjoittajamaiden avun nähtiin menneen hukkaan, sillä korruptionvastainen työ ei ole tuottanut lahjoittajille nopeita tuloksia. Tämä kannustaa lahjoittajia tukemaan lyhytaikaisesti sellaisia hankkeita, jotka eivät mahdollista kestävää tukea rakenteelliselle muutokselle maassa.

IMF:n 172 miljoonan dollarin lainaohjelma sai hyväksynnän vuonna 2018 ja on siitä lähtien tukenut maan taloudellista vakautta. Järjestön vaatimus korkean velan ja alijäämän maita säästää luo painetta myös Sierra Leonelle vakauttaa taloutta koronapandemian laannuttua. IMF:n toiminnan on kritisoitu ylläpitävän globaalia epätasa-arvoa ja kehittyvien maiden riippuvuutta ulkopuolisesta tuesta. Uusliberalistisen talousajattelun toimivuutta on kyseenalaistettu myös järjestön sisällä. IMF:n rooli on valtapoliittisesti myös kyseenalainen, sillä suurinta valtaa instituutiossa käyttävät Yhdysvallat ja rikkaat Euroopan maat. Tämä perustuu maiden rahoitusosuuteen instituutiossa, joka on taannut niille merkittävän äänivallan päätöksissä.

IMF:n toiminnan on kritisoitu ylläpitävän globaalia epätasa-arvoa ja kehittyvien maiden riippuvuutta ulkopuolisesta tuesta.

Klikkaa twiitataksesi.

Globaalit ja paikalliset valtasuhteet

Sierra Leonen hallinnon rooli on jäänyt usein syrjemmälle lahjoittajien määritellessä kehitysprioriteetteja ja johtaessa rahoittamiaan hankkeita. Iso-Britannialla oli merkittävä rooli maan ebolaepidemian torjunnassa. Iso-Britannian päätöksen vähentää avustusta Sierra Leonen terveydenhuollolle ennen epidemiaa on tulkittu pahentaneen ebolatilannetta. Tämä kuvastaa Sierra Leonen riippuvuutta ulkopuolisesta tuesta. Paikalliset valtasuhteet ja maan eliitin intressit vaikuttivat myös ebolan hallinnassa. Epidemian vakavuuteen olisi voitu reagoida aiemmin, mikäli ebola olisi levinnyt valtaa pitäneen APC-puolueen jäsenten kotiseudulla maan luoteisosista. Vasta viruksen levitessä maan kaakkoisosista muualle maahan hallinto näki tarpeelliseksi kansainvälisen avun vastaanottamisen. Keskushallinto on ollut myös vastahakoinen siirtämään vastuuta paikallisille hallintoelimille.

Sierra Leone on luonnonvaroiltaan rikas maa, mutta maan vienti on vähäistä. Maan rikkaat kaivosvarannot ovat usein ulkomaisten yritysten hallinnassa, jotka maksavat maan hallitukselle isoja summia kaivosoikeuksista syrjäyttäen paikallisten oikeuksia. Kiina on suurin mineraalien tuoja Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta, ja maan investoinnit ovat suuresti kohdistuneet Sierra Leoneen. Kiina on yksi maan merkittävimmistä kauppakumppaneista: ”Kiinan sopimuksista maan hallinnon kanssa ei ole täyttä selvyyttä, mutta ei lännenkään apu ole täysin läpinäkyvää”, Koponen muistuttaa. Länsimaisilla lahjoittajamaillakin on omat intressinsä tukea kehitystyötä. Riittämätön julkinen raportointi ja tiedonpuute ovat kehityshankkeissa yleisiä ongelmia, vaikka hankkeiden läpinäkyvyyttä on pyritty lisäämään.

Riittämätön julkinen raportointi ja tiedonpuute ovat kehityshankkeissa yleisiä ongelmia, vaikka hankkeiden läpinäkyvyyttä on pyritty lisäämään.

Klikkaa twiitataksesi.

Paikallisten avainrooli muutoksessa

Sierra Leonen kylissä sosiaaliset hierarkiat vaikuttavat kehitysprojekteissa, joissa paikallisilla auktoriteeteillä on merkittävä toimeenpaneva rooli. Toisaalta kansainvälinen tutkimuskeskus (J-PAL) nosti esille, että kehitysprojektien kannalta voi olla kannattavaa siirtää projektien hallinta paikallisesti valituille osaajille. Tämä voisi parantaa paikallista projektinhallintaa ja tukea paikallisen osaamisen näkymistä hankkeissa.

Pääkaupunki Freetownin pormestari Yvonne Aki-Sawyerr on korostanut, että paikallisten kuunteleminen ja johtava rooli kehityshankkeissa on välttämätöntä yhteisöistä lähtevän muutoksen tukemiseksi. SPR on yksi maassa toimivista järjestöistä, joka ottaa huomioon paikalliset näkökulmat yhteisöperusteisissa hankkeissaan. SPR:n rooli on tukea Sierra Leonen Punaisen Ristin institutionaalista kapasiteettia toteuttaa näitä hankkeita, joissa järjestön vapaaehtoisilla on avainrooli. ”Projekteissa keskeistä on, että suunnitteluvaiheessa huomioidaan paikalliset tarpeet ja käytännöt”, Itämäki painottaa.

Toisin kuin monet muut maassa toimivat järjestöt, Punaisen Ristin erityisaseman vuoksi järjestö tekee paljon yhteistyötä ministeriöiden kanssa. Aluetasolla hankkeisiin osallistetaan tärkeimpien ministeriöiden työntekijöitä, mikä on hankkeiden pitkäaikaisuuden ja kestävyyden kannalta järkevää. ”Paikalliset viranomaiset saavat seurantavastuun muutaman vuoden jälkeen”, Itämäki korostaa. Hankkeissa mukana olevien kylien valinnassa on konsultoitu ministeriön virkahenkilöitä. Kyläryhmiin valitaan eri taustaisia ja ikäisiä ihmisiä: ”Paikallisilla ja uskonnollisilla johtajilla on hankkeissa merkittävä rooli”, Itämäki kertoo.

Tulevaisuuden askeleet 

Sierra Leonen itsenäistymisestä tuli kuluneeksi tänä vuonna 60 vuotta, mutta maa on silti edelleen hyvin riippuvainen kansainvälisestä avusta. Itämäen mukaan kehitystä tapahtuu, mutta kehityksen hitauden vuoksi siihen menee vielä vuosikymmeniä. Maan historiallinen polku on erilainen muihin maihin verrattuna, eikä kolonialistisen historian vaikutusta voi erottaa maan nykyistä tilannetta analysoidessa. Ulkopuolisten lahjoittajien suhde maan hallintoon heijastaa uuskolonialistista ajattelutapaa, jossa ulkopuolisilla valtioilla on usein suurempi toimeenpaneva rooli kuin hallinnolla.

Ulkopuolisten lahjoittajien suhde Sierra Leonen hallintoon heijastaa uuskolonialistista ajattelutapaa, jossa ulkopuolisilla valtioilla on usein suurempi toimeenpaneva rooli kuin hallinnolla.

Klikkaa twiitataksesi.

Kiinan kasvava rooli Afrikassa on herätellyt länsimaita pohtimaan rooliaan maanosassa. Maan tavoite on kehittää heikkoa infrastruktuuria ja lisätä omia tuonti-intressejään. Kiina ei keskity ihmisoikeuskysymyksiin länsimaiden tavoin asettamalla vaatimuksia kehitystyölle: ”Kiinan roolin kasvu on antanut Afrikan maille enemmän liikkumavaraa”, Koponen pohtii. Mitä enemmän Kiinan asema Sierra Leonessa korostuu, sitä vähemmän maa on riippuvainen länsimaista. Globaalien valtasuhteiden muutos ja maan kehityksen tuleva suunta määrittävät, ketä ravistelu avun riippuvuudesta tulee lopulta hyödyttämään.

—

Kirjoittaja: Karoliina Lehtola

Editointi: Nanna Hallikainen, Jannika Melkko, Hanne-Mari Tarvonen

Kielenhuolto: Anna Kananen