Kazakstania on tähän asti pidetty Keski-Aasian poliittisen ja taloudellisen vakauden tyyssijana, mutta viime viikkojen tapahtumat ovat osoittaneet, ettei vakaus ole sillä tasolla, mitä tähän asti on oletettu. Maata tammikuussa ravistuttaneilla levottomuuksilla ja hallinnon rajulla vastauksella niihin tulee olemaan pitkäaikaisia vaikutuksia sekä Kazakstanin sisäpolitiikkaan että ulkosuhteisiin.    

Kazakstanissa tässä kuussa nähty kansannousu sai aikaan suurimman kriisin, joka on ravistellut maata sitten sen itsenäistymisen vuonna 1991. Nestekaasun äkillisestä hinnankorotuksesta alkunsa saaneet mielenosoitukset lähtivät vuodenvaihteessa liikkeelle maan läntisistä öljykaupungeista ja levisivät nopeasti muualle Kazakstaniin, mukaan lukien sen suurimpaan kaupunkiin Almatyyn. Muutamassa päivässä kokoontumiset laajenivat mielenilmaisuiksi, joissa ilmaistiin tyytymättömyyttä maan hallintoa kohtaan, ja lopulta yhteenotoiksi maan poliittisesta johtajuudesta. 

Tapahtumien edetessä maan presidentti Kasym-Žomart Tokajev vaihtoi maan hallituksen ja perui nestekaasun hinnankorotuksen. Kun noin 800 henkilön joukko valtasi hetkellisesti Kazakstanin entisen pääkaupungin Almatyn lentokentän tammikuun 5. päivänä, Tokajev julisti maahan hätätilan, erotti ja pidätytti Kazakstanin tiedustelupalvelu KNG:n johtajan, Karim Massimovin, sekä syrjäytti vuoteen 2019 asti maata hallinneen Nursultan Nazarbajevin maan turvallisuusneuvoston johtajan paikalta. Lisäksi Tokajev kutsui Kollektiivisen turvallisuusjärjestö ODKB:n, eli Venäjän johtaman kuuden maan sotilasliiton, kautta noin 2 000 sotilasta suojaamaan maan keskeistä infrastruktuuria. Myöhemmin Tokajev vielä ilmoitti antaneensa Kazakstanin turvallisuusviranomaiselle luvan ampua mellakoihin osallistuvia ”terroristeja”. Vaikka kaduille näytti palaavan rauha 8. tammikuuta, on tapahtumien saatossa kuollut ainakin 227 henkilöä ja tuhansia on pidätetty. Viime päivinä on nähty vielä kooltaan pienempiä, pidätyksiä ja kidutusta vastustavia mielenosoituksia, mutta myös nämä mielenosoitukset viranomaiset ovat pyrkineet hiljentämään.

Mikä erotti tammikuun mielenosoitukset aiemmista?

Kansan kuohunta Keski-Aasiassa ei sinänsä ole uutta. Suurempia mielenosoituksia on nähty viimeisimpänä Kirgisiassa, mutta luonteeltaan autoritaarisessa Kazakstanissa tapahtumia voidaan pitää poikkeuksellisina. Kazakstanissa on maan itsenäistymisestä lähtien pyritty tukahduttamaan maan hallintoa kritisoivat liikkeet, mutta viime vuosina mielenosoituksia on nähty lisääntyvissä määrin, erityisesti sen jälkeen kun Tokajev valittiin maan presidentiksi. Tammikuun mielenilmaukset olivat siis lyhyellä aikavälillä yllätys, mutta pitkällä tähtäimellä odotettavissa. Liikehdintä oli myös suurinta, mitä Kazakstanin kaduilla on todistettu viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana, eivätkä aiemmat mielenilmaukset koskaan ole yltyneet samalle tasolle kuin nyt. 

Mielenosoitusten kautta välittyi kansan turhautuminen moneen epäkohtaan, korruptiosta epätasa-arvoon. Alussa mielenosoittajien vaatimukset liittyivät sosioekonomisiin ongelmakohtiin, mutta pian peräänkuulutettiin myös hallituksen eroa, paikallispolitiikassa vaikuttavien aluekuvernöörien valintaa demokraattisilla vaaleilla sekä poliittisen järjestäytymisen vapautta. Lisäksi mielenosoittajat toivoivat että nykyhallinto etääntyisi entisestä presidentistä Nazarbajevista, jota monet pitävät syyllisenä siihen, ettei Tokajev ole viimeisen muutaman vuoden aikana toteuttanut maassa tarvittavia uudistuksia.

Kazakstanissa on maan itsenäistymisestä lähtien pyritty tukahduttamaan maan hallintoa kritisoivat liikkeet. Klikkaa twiitataksesi!

Eri kanavissa liikkuneen, sekalaisen tiedon vuoksi mielenosoituksiin liittyy paljon hämmennystä sen suhteen, mitä ryhmiä niihin osallistui ja ketkä mielenosoittajista syyllistyivät väkivaltaan, hallintorakennusten polttamiseen ja yleisen kaaoksen lietsomiseen. Ensimmäiset liikkeelle lähteneet mielenosoittajat olivat tavallisia kansalaisia, joiden liikehdintä oli luonteeltaan rauhanomaista. Heihin kuului suhteellisen hyvin organisoituja öljyalan työläisiä Žanaozenissa, Aktaussa, Aktobessa ja Atyraussa, hiilikaivostyöläisiä Karagandassa, kuparisulattajia Žezkazganissa sekä liberaaliaktivisteja Almatyssa. Vaikka näiden ryhmien esittämät vaatimukset osin erosivat toisistaan, ihmisiä yhdisti halu lisätä tasa-arvoa ja mahdollisuuksia osallistua maan julkiseen sekä taloudelliseen elämään.

Myöhemmin mielenosoittajien joukkoon sekaantui väkivaltaisia mellakoitsijoita, joiden tarkoitusperiin liittyy epäselvyyttä. Monien heistä epäillään olleen Nazarbajevin hallituksen aikana menestyneiden järjestäytyneen rikollisuuden ryhmien jäseniä, jotka järjestettiin kaduille vastustamaan kaikkia yrityksiä poistaa Nazarbajev ja hänen lähipiirinsä vallasta. Lisäksi näyttää siltä, että mukaan liikehdintään on rekrytoitu vähävaraisia henkilöitä maaseudulta. Kazakstanin hallinto on viestinyt, että maahan kohdistui “hyvin koordinoitujen, ulkomailla koulutettujen terroristiryhmien aseellinen hyökkäys”, ja se väittää, että mielenosoittajien joukossa oli henkilöitä, joilla oli sotilaallista taistelukokemusta radikaalien islamististen ryhmien riveistä. Väitteen tueksi ei kuitenkaan ole kyetty esittämään todisteita. Kansainvälisiin kytköksiin viittaaminen lieneekin ollut taktiikka varmistaa Kollektiivisen turvallisuusjärjestö ODKB:n väliintulo.

Tammikuun protestit eroavat aiemmista protesteista myös tavalla, jolla hallinto reagoi niihin. Julkiset mielenosoitukset ilman hallinnon lupaa ovat Kazakstanissa laittomia, ja myös aikaisempiin lakkoihin ja mielenosoituksiin on vastattu ankarasti. Mielenosoittajia on kohdeltu kovakouraisesti, pidätetty ja häiritty, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun presidentti Tokajev on antanut luvan ampua heitä. Mielenosoittajien laaja leimaaminen “terroristeiksi” oli välttämätöntä siviileihin kohdistuvan sotilaallisen voimankäytön sallimiseksi ja muiden sortotoimien perustelemiseksi. Leimaaminen antoi turvallisuusviranomaisille mahdollisuuden hyödyntää Kazakstanin terrorismilainsäädäntöä, joka sallii voimankäytön jokaista vastaan, joka on päättänyt olla “terroristi”. On kuitenkin epäselvää, miten turvallisuusviranomaiset ovat keskellä kaoottista tapahtumakulkua erotelleet väkivaltaiset “terroristit” rauhanomaisista mielenosoittajista. Myös rauhanomaisten mielenosoittajien on raportoitu joutuneen väkivallan uhreiksi ja pidätetyiksi, mikä on pelotellut monet mielenosoittajat pois kaduilta. Terrorismiartiklan käytöllä on näin rajoitettu sanan- ja kokoontumisvapautta tavalla, joka on vastoin kansainvälistä ihmisoikeuslainsäädäntöä. 

Nazarbajevin toinen poistuminen näyttämöltä 

Tammikuun tapahtumat näyttäisivät tuoneen lopun lähes kolmen vuosikymmenen ajan itsenäistymisen jälkeen maata hallinneen Nursultan Nazarbajevin vallalle. Vaikka Nazarbajev erosi presidentin tehtävästä vuonna 2019, oli hän tähän asti onnistunut säilyttämään vahvan asemansa maassa  johtamalla sen turvallisuusneuvostoa sekä pitämällä lähipiirinsä erilaisissa tärkeissä poliittisissa ja kaupallisissa tehtävissä. Nazarbajevin klaani on tähän asti hallinnut muun muassa maan energia-alan monopoleja sekä laajaa osaa maan kaupallisesta toiminnasta. Nimittämällä itsensä turvallisuusneuvoston johtoon Kazakstanin nykyinen presidentti Tokajev vei Nazarbajevilta poliittisen vallan. Tokajev on viime viikkoina myös irtisanonut ja määrännyt pidätettäväksi useita Nazarbajeville uskollisia henkilöitä, joiden on epäilty ”liittoutuneen terroristien kanssa”. Tokajev on myös kertonut, että maa tulee lähitulevaisuudessa käymään läpi turvallisuusjärjestelmän täydellisen uudistamisen. Epäluottamus oman maan turvallisuusviranomaisia kohtaan näyttäisi olleen myös syynä Tokajevin päätökseen kutsua Kollektiivinen turvallisuusjärjestö ODKB paikalle. 

Kansannousun aikana näkymättömissä pysytellyt Nazarbajev on myöhemmin kiistänyt valtataistelun, mutta hänen ulostulonsa ei ole vakuuttanut kaikkia. Nazarbajevin klaanin osallisuudesta tammikuun tapahtumiin näyttäisi kielivän moni asia, muun muassa se, että jo päätös korottaa nestekaasun hintaa vuodenvaihteessa on jäljitettävissä Nazarbajeviin. Päätöksenteossa  olivat nimittäin mukana Kazakstanin energiaministeriö ja Nazarbajevin vävy Timur Kulibajevin johtama teollisuusliitto. Myös kahden muun Nazarbajevin lähipiiriin kuuluvan henkilön, joista alunperin povattiin tämän mahdollisia seuraajia, on epäilty olleen kytköksissä mellakoihin: Nazarbajevin veljenpojan, biljonääri Kairat Satybaldyn, jolla tiedetään olevan kytköksiä sunni-islamin fundamentalistisen suuntauksen kannattajiin, sekä tämän veljen Samat Abishin, joka irtisanottiin tiedustelupalvelu KNG:n varajohtajan tehtävästä ja pidätettiin tapahtumien edetessä. Abish palautettiin myöhemmin tehtäväänsä, mikä viittaisi siihen, että Tokajev ja Nazarbajev ovat mahdollisesti neuvotelleet keskenään, ettei Nazarbajevin perheenjäsenten mainetta tahrattaisi. Jos tämä pitää paikkansa, on Nazarbajevin klaanilla toistaiseksi vielä jonkin verran valtaa maassa. Samalla tämä ennakoi, että presidentin palatsin sisäisten valtataistelujen jälkikaiunta saattaa jatkua vielä useita kuukausia tai vuosia. 

Tokajevin totuuden hetki

Nähtäväksi jää, kykeneekö suhteellisen heikkona johtajana pidetty Tokajev pitkällä aikatähtäimellä pitämään kiinni vallastaan. Jo Tokajevin valinta presidentiksi ennenaikaisilla vaaleilla vuonna 2019 herätti vastustusta kansan keskuudessa. Vaikka on selvää, että mielenosoittajien nyt käyttämä iskulause ”vanha mies ulos” viittasi Nazarbajeviin, ei missään vaadittu Tokajevin jäämistä valtaan. Nyt jos koskaan Tokajevin on voitettava kansan tuki ja vahvistettava legitimiteettiään,  jos hän haluaa jatkaa tehtävässään. Tokajev on tästä tietoinen ja on luvannut kattavan paketin taloudellisia ja poliittisia uudistuksia. Suunnitelmissa on modernisoida maan taloutta, kitkeä korruptiota ja puuttua työttömyyteen. 

Uudistusten tekeminen tulee kuitenkin viemään aikaa, ja kansa tietää, että monet jo aiemmin luvatut uudistukset eivät ole toteutuneet tai ne ovat edenneet hitaasti. Eriarvoisuus Kazakstanissa on edelleen suurta, ja merkittävä osa väestöstä elää köyhyydessä samaan aikaan kun noin 160 ihmistä omistaa puolet maan varallisuudesta. Viime vuosina maan talous on taantunut ja kansalaisten elintaso on heikentynyt. Maailmanlaajuinen pandemia on vielä pahentanut miljoonien kazakstanilaisten ahdinkoa. 

Myös poliittisella puolella konkreettinen muutos on jäänyt vähäiseksi. Vuodesta 2019 lähtien Tokajev on luvannut, että kansaa kuunneltaisiin. Poliittisten uudistusten paketteja on tähän mennessä nähty neljä, ja viides olisi tarkoitus esitellä syyskuussa. Koska demokraattiset vaalit ja poliittinen oppositio eivät edelleenkään ole maassa mahdollisia, ei kansalla kuitenkaan ole laillista tapaa osallistua maan poliittiseen päätöksentekoon. Laittomat mielenosoitukset jäävät ainoaksi mahdolliseksi mekanismiksi saada aikaan muutosta.

On todennäköistä, että mielenosoittajat palaavat takaisin kaduille säiden lämmettyä. Se, minkä kokoisia mielenosoituksia syntyy, jää nähtäväksi. Kazakstanissa on edelleen käynnissä ”antiterroristinen operaatio”, joka pyrkii hiljentämään kaikki hallitusta arvostelevat toimijat, aina ihmisoikeuksien puolustajista riippumattomiin toimittajiin. On odotettavissa, että hallinnon pyrkimykset hiljentää vastarinta tulevat jatkumaan myös jatkossa eikä demokratian toteutuminen ole vaihtoehto Kazakstanin lähitulevaisuudessa. Viimeaikaiset tapahtumat ovat kuitenkin osoittaneet, ettei demokratiaan siirtyminen ole mahdotonta, jos kansa pitää yhtä. 

Uusi vaihe Venäjä-suhteessa

Kazakstanin tapahtumat horjuttivat valtiota, jonka alueella Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat kilpailevat vaikutusvallastaan. Vuosien varrella Kazakstan on ulkopolitiikassaan pyrkinyt tasapainottelemaan idän ja lännen välillä. Viimeaikaiset tapahtumat ovat kuitenkin osoittaneet, miten vaikeaa nykymaailmassa on olla moderni autokratia, joka onnistuu pitämään hyvät suhteet länteen samaan aikaan kun maahan kutsutaan avuksi venäläisiä joukkoja. 

Kazakstanin johdolla on aina ollut hyvät suhteet Venäjään, ja maa tarvitsee Venäjää sekä strategisista että poliittisista syistä. Kollektiivisen turvallisuusjärjestö ODKB:n väliintulon on epäilty tuovan Kazakstania ja Venäjää lähemmäksi toisiaan, sillä itäisestä perspektiivistä katsottuna “rauhanturvaoperaatiota” on pidetty onnistuneena, ja väliintulo jättää Kazakstanin presidentti Tokajevin kiitollisuudenvelkaan Venäjälle. Samalla se voi rohkaista turvautumaan järjestön apuun myös tulevaisuudessa.  

Laittomat mielenosoitukset jäävät ainoaksi mahdolliseksi mekanismiksi saada aikaan muutosta. Klikkaa twiitataksesi!

Kazakstanissa suhtaudutaan Venäjään kuitenkin edelleen varauksella, eikä ODKB:n paikalle kutsuminen ole ollut monien mieleen. Tokajevin päätöksen nähdään vaarantavan Kazakstanin itsemääräämisoikeuden ja se voi tulevaisuudessa lisätä kansallismielistä retoriikkaa. Pohjois-Kazakstanin väestöstä suuri osa on etnisesti venäläisiä, ja vuosien saatossa se on ilmaissut halunsa kuulua Venäjään. Erityisesti Ukrainan konfliktin alkamisen jälkeen kazakstanilaiset ovat pelänneet, että Venäjä voisi halutessaan liittää itseensä myös Pohjois-Kazakstanin. Ajatus pakkoliitoksesta juontaa juurensa 1990-luvulle. Kun Keski-Aasiaan syntyi tällöin uusia itsenäisiä valtioita, Venäjän silloinen presidentti Boris Jeltsin havaitsi, etteivät uudet rajat välttämättä heijastaisi Kremlin etuja. Samoihin aikoihin Kazakstanin pohjoisille aroille neuvostoaikoina uudelleensijoitetut etniset venäläiset vetosivat Jeltsiniin, että näiden etua suojeltaisiin. Vuoden 1991 lopulla Jeltsin antoi julkilausuman, jossa Venäjä varasi oikeuden palata rajojen tarkasteluun neljän eri alueen suhteen. Ensimmäinen näistä oli Georgian Abhasia, jonne Venäjä hyökkäsi vuonna 2008, toinen ja kolmas olivat Ukrainan Krimin ja Donbassin alueet, joihin Venäjä tunkeutui vuonna 2014, ja neljäs oli Pohjois-Kazakstan. Huolta asiasta lisää se, että nykyisen presidentti Putinin puheista on käynyt ilmi, että Venäjä pitää Kazakstania edelleen erottamattomana osana omaa vaikutuspiiriään. 

Tällä kertaa kazakstanilaisten pelot eivät kuitenkaan käyneet toteen. Venäjän puolustusministeriö ilmoitti jo 15. tammikuuta, että sen Kazakstaniin lähettämät joukot olivat palanneet kotiin, ja virallisesti ODKB:n operaatio päättyi 19. tammikuuta. Päätös jättää joukkojen “rauhanturvaoperaatio” lyhyeksi kertoo siitä, että Tokajev on ymmärtänyt kansan huolen, ja lähettämällä ODKB:n aikaisin pois hän on pyrkinyt turvaamaan myös oman tukensa. Operaatio antoi joka tapauksessa Venäjälle erinomaisen tilaisuuden lisätä ODKB:n uskottavuutta sotilasliittona.

Kazakstanin tapahtumat osoittivat, että ne autoritaariset johtajat, joiden Kreml on luottanut pitävän yllä järjestystä takapihallaan, ovat haavoittuvaisia. On mahdollista, että tapahtumat voivat tulevaisuudessa inspiroida oppositiovoimia muualla. Samalla levottomuudet toivat esille autokratioissa tapahtuviin vallanvaihdoksiin liittyvät riskit. Ne voivat olla yksi lisäsyy myös Venäjän 69-vuotiaalle presidentti Vladimir Putinille pitää kiinni vallasta niin pitkään kuin hän on siihen henkisesti ja fyysisesti kykenevä.