Algerian kannattajia Etelä-Afrikassa järjestetyissä jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuissa vuonna 2013 // Kuva: Magharebia, Flickr (CC BY 2.0)

Algeria voitti FIFA Arab Cupin ensimmäistä kertaa viime joulukuussa. Voittoa juhlittiin myös Ranskassa, jossa asuu merkittävä algerialaistaustainen vähemmistö. Ranskassa on pitkät perinteet jalkapallossa, mutta algerialaisten juhlintaa ei katsottu hyvällä. Kieltoa uhmannut juhlinta herätti keskustelua siitä, perustuiko kielto rasistisiin ja kolonialistisiin asenteisiin, vai oliko juhla todiste pohjoisafrikkalaisten haluttomuudesta mukautua ranskalaiseen yhteiskuntaan.

Joulukuussa 2021 Pariisissa juhlittiin Algerian voittoa jalkapallon FIFA Arab Cup of Nationsin eli arabimaiden mestaruuskilpailuiden semifinaalissa. Ottelun jälkeen jalkapallofanit kerääntyivät juhlimaan Champs-Élyséen päässä sijaitsevalle Riemukaarelle. 200 paikalla ollutta juhlijaa keskeytti hetkellisesti liikenteen Riemukaaren valtavassa liikenneympyrässä.

Semifinaali-illan jälkeen poliisi julkaisi tiedotteen, jossa lueteltiin kolmisenkymmentä aluetta Pariisissa, jonne kannattajilta olisi pääsy kielletty finaalipäivänä 18. joulukuuta. Tiedotteessa evättiin semifinaaleissa pelanneiden maiden eli  ”Algerian, Egyptin, Qatarin tai Tunisian joukkueita kannustavien, tai siltä vaikuttavien” ihmisten liikkuminen tietyillä keskustan alueilla ”kauppiaiden, asukkaiden ja jalankulkijoiden turvallisuuden takaamiseksi keskellä loppuvuoden ostoskautta”. Poliisin kiellosta huolimatta Algerian kannattajat saapuivat myös finaalin jälkeen juhlimaan Riemukaarelle jalkapallokultaa, mikä johti yhteenottoihin poliisin kanssa. 432 juhlijaa sai sakot.

Järjestyshäiriö vai todiste kolonialistisesta historiasta?

Väitöskirjatutkija Ahmed Mitichen mukaan kiellon voidaan katsoa olleen rasistinen Ranskassa asuvia algerialaisia kohtaan, erityisesti kun juhlintaa verrataan kolme vuotta aiempaan tapahtumaan Ranskan voitettua jalkapallon maailmanmestaruuden. Poliisin tiedotteessa jalkapallofaneja kuvataan turvallisuusuhkana, eräänlaisena vastakohtana tavalliselle elämälle, jota kauppiaiden, asukkaiden ja jalankulkijoiden liikkuminen jouluostosaikaan ajatellaan olevan.

Poliisin tiedotteessa jalkapallofaneja kuvataan turvallisuusuhkana, eräänlaisena vastakohtana tavalliselle elämälle,

Klikkaa twiitataksesi.

Pohjoisafrikkalaisten jalkapallofanien juhlien kieltämisen ja poliisin yhteenoton voidaan ajatella olevan osa Ranskan republikanistisen integraatiopolitiikan jatkumoa, jonka keskiössä on siirtolaisten omien sosiaalisten ja kulttuurillisten ominaisuuksien häivyttäminen ja mukautuminen ranskalaiseen yhteiskuntaan. Yhteenotto muistutti Ranskaa hetken siitä, ettei se voi täysin häivyttää vähemmistöjensä sosiaalisia ja kulttuurisia siteitä.

Siirtomaavallan aikaan vuosina 1830-1962 Algeria oli Ranskan siirtomaista ainoa, josta tehtiin Ranskan virallinen maakunta – osa jakamatonta ja yhtenäistä Ranskaa. Ranska sääti muslimeja syrjiviä kansalaisuuslakeja Algeriassa 1800-luvun lopulla, kun algerianjuutalaiset saivat Ranskan kansalaisoikeudet ja äänestysoikeuden, mutta 3,4 miljoonaa algerialaista muslimia suljettiin pois kansalaisuuden ja äänioikeuden kategoriasta 1900-luvun puoleenväliin saakka.

Nykyisin Ranskassa on suuri algerialaisvähemmistö, joka kattaa maan kokonaisasukasluvusta noin neljä prosenttia. Vähemmistö sai alkunsa ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikaan, kun Ranska alkoi työvoimapulan takia rekrytoida siirtotyövoimaa entisistä pohjoisafrikkalaisista siirtomaistaan. Algerialaisten määrä Ranskassa oli vuonna 1946 212 000 ja kasvoi vuoteen 1956 mennessä 300 000. 1970-luvulla Ranskan talous tyrehtyi, jolloin myös tarve ulkomaiselle työvoimalle väheni. Tällöin Ranskassa ryhdyttiin muuttamaan maahanmuuttopolitiikkaa ja pyrittiin jopa lopettamaan maahanmuuton tyystin.

Maahanmuuton lisääntyessä 1980-luvulla nousi keskustelu Ranskan kansallisen identiteetin kriisistä ja siitä, voivatko entisistä siirtomaista tulevat muslimivähemmistöt mukautua ranskalaiseen yhteiskuntaan. 1980-luvun lopussa presidentti Francois Mitterandin johtama Ranska sääti useita maahanmuuttoa rajoittavia lakeja, joista osa jouduttiin vetämään takaisin perustuslain ja yhdenvertaisuuden rikkomisen vuoksi. 1990- ja erityisesti 2000-luvulla terrori-iskujen myötä ennakkoluulot muslimivähemmistöjä kohtaan kasvoivat, kun niihin sekoittui pelko islamismista ja islamilaisesta radikalisaatiosta.

Maahanmuuton lisääntyessä 1980-luvulla nousi keskustelu Ranskan kansallisen identiteetin kriisistä ja siitä, voivatko entisistä siirtomaista tulevat muslimivähemmistöt mukautua ranskalaiseen yhteiskuntaan.

Klikkaa twiitataksesi.

Ranskan tasavaltalaisen maahanmuuttopolitiikan perinne

Ranskassa maahanmuuttopolitiikkaan liittyy ajatus tasavaltalaisesta eli republikanistisesta integraatiopolitiikasta. Se tarkoittaa tiivistetysti kansalaisuuden virallistamista ja nopeaa mukautumista yhteiskuntaan sekä virallista sekularismia (laïcité), jonka mukaan yksilöiden uskonnollisia, sosiaalisia tai kulttuurisia ominaisuuksia ei oteta mukaan julkiseen elämään. Republikanistisen integraatiopolitiikan juuret linkittyvät laajemmin Ranskan vallankumouksen myötä syntyneeseen tasavaltalaisuuteen, joka korostaa kansalaisten yhdenvertaisuutta, sekularismia ja ihmisoikeuksia. Republikanismilla on edelleen vahva tuki Ranskan integraatiopolitiikan pääasiallisena ohjenuorana, jota tuetaan sekä oikeiston että vasemmiston puolelta.

Kansalaisoikeuksia ja oleskelun virallistamista korostava integraatiopolitiikka vaatii vastapainoksi mukautumista niin sanottuun ”ranskalaiseen elämäntapaan”. Ranskan kansalaistamisprosessit ja pitkät oleskeluluvat ovat sidottuja assimilaatioon eli mukautumisen tasoon, jota tarkastellaan muun muassa kielitaidon, yhteiskuntaan kiinnittymisen ja elämäntavan näkökulmasta. Koska ranskalainen yhteiskunta on jatkuvasti liikkeessä, sisältää ranskalaisen elämäntavan vaatimus mahdollisuuden määrittää aina uudelleen ”ranskalaisuuden” sisällön ja sen, mitä se ei ole.

Koska ranskalainen yhteiskunta on jatkuvasti liikkeessä, sisältää ranskalaisen elämäntavan vaatimus mahdollisuuden määrittää aina uudelleen ”ranskalaisuuden” sisällön ja sen, mitä se ei ole.

Klikkaa twiitataksesi.

Arab Cupin finaali-illan jälkeen Twitterissä kirposi keskustelu siitä, onko pohjoisafrikkalaisten jalkapallofanien juhlinta osoitus mukautumisen epäonnistumisesta. Voidaankin ajatella, että Algerian jalkapallomestaruuden juhliminen näyttäytyi hetkellisesti omana ja erilaisena kulttuurisena ominaisuutena, assimilaation epäonnistumisena ja uhkana, jollaisena vastaava juhla Ranskan maajoukkueen puolesta ei näyttäytyisi.

Keskustelu mukautumisesta ranskalaisessa yhteiskunnassa on monessa mielessä monimutkainen, eikä sitä helpota se, että maassa on raportoitu pohjoisafrikkalaisten ja erityisesti algerialaistaustaisten ihmisten syrjinnästä vuosikymmenten ajan. Viime vuosina keskustelu mukautumisesta ja mukautumattomuudesta on keskittynyt erityisesti islamistisen terrorismin vastaiseen kamppailuun. Vuonna 2021 Ranskassa hyväksyttiin Emmanuel Macronin terrorisminvastaiseen ohjelmaan kuuluva anti-separatistinen lakiehdotus, joka muun muassa kieltää hijabin käytön alle 18-vuotiailta tytöiltä julkisilla paikoilla ja toisaalta vahvistaa kieltoa pakkoavioliitoista.

Separatismi on poliittisesti joustava ja monitulkintainen termi, jolla ei ole yhtä yksittäistä määritelmää, mutta joka mukautuu tarpeen mukaan merkitsemään erilaisia yhteiskunnan uhkatekijöitä. Esimerkiksi Ranskan entinen presidentti Charles de Gaulle nimesi poliittiset vastustajansa, kuten martiniquelaisen antikolonialismin tunnushahmon Aimée Cesairen, separatisteiksi. Viime vuosien aikana separatismi on yhdistetty yhä useammin Ranskan muslimivähemmistöön.

Muslimivastaisuus Ranskassa ja eurooppalaisuuden kriisi

Nykyisin Ranskan väkiluvusta arviolta noin yhdeksän prosenttia on muslimeja, mikä on Euroopan suurin muslimivähemmistö. Tämän kevään presidentinvaaleissa onkin läsnä islaminvastaista tematiikkaa, jota nopeasti suosiota saanut tv-persoona Eric Zémmour hyödyntää puhumalla ”suuresta väestönvaihdosta” vaalivideollaan.

Dekoloniaalisen ajattelun professori S. Sayyid kirjoittaa, että juuri eurooppalaisuuden kriisi mahdollistaa islamofobian eli muslimivastaisuuden kasvun. Sayyidin mukaan islamofobia ei tarkoita tiettyjä olemassa olevia ennakkoluuloja, vaan se on vastaus eurooppalaisen identiteetin uudelleenmäärittelylle jälkikolonialistisessa maailmassa, jossa länsi on menettämässä keskeisen maailmanpoliittisen roolinsa. Islaminusko näyttäytyy eurooppalaista systeemiä horjuttavana asiana, joka voi muuttaa yhteiskunnan suuntaa ja tulevaisuudennäkymiä.

Kulttuurintutkija Stuart Hallin mukaan rasismi toimii sekä kulttuurisella että rodullisella ulottuvuudella. ”Rotu” ymmärretään sekä ihonväriin että kulttuuriin perustuvana erilaisuutena. Maahanmuuttotutkijat puhuvatkin siitä, että islamofobia on sekä ihonväriin että oletettuun kulttuuriin perustuvaa syrjintää.

Ajatusta eurooppalaisuuden kriisistä ja pelko nykytilan horjuuttamisesta voidaan löytää Arab Cupin finaalia edeltävästä poliisin tiedotteesta, jossa jalkapallojuhlat määritetään jouluostoskauden vastakohdaksi ja siten vaaraksi jalankulkijoille ja kauppiaille. Pelko tavallisuuden horjuttamisesta projisoidaan näkyvään erilaisuuteen, joka sijoitetaan Ranskassa pohjoisafrikkalaistaustaisiin muslimeihin. Näin ollen ennakkoluulot järjestyshäiriöistä ja mukautumattomuudesta liitetään mukaan jo etukäteen ennen varsinaisia järjestyshäiriöitä.

Republikanismin taakka ja vääjäämättömät yhteydenotot

Arabimaiden mestaruuskilpailujen juhlahulinat näyttivät, että Ranskassa on suuri pohjoisafrikkalaistaustainen vähemmistö, jolla on sosiaalisia ja kulttuurillisia siteitä Ranskan ulkopuolelle, tällä kertaa jalkapallon muodossa. Koska Algerian voitonjuhlat kiellettiin useissa paikoissa ympäri Pariisia, voidaan kieltoa hahmottaa tapana estää kulttuurillisen erilaisuuden näkymistä ja osana republikanistisen integraatiopolitiikan ajattelutapaa.

Nykyinen käsitys tasavaltalaisesta integraatiopolitiikasta, ranskalaisesta elämäntavasta ja etnisten vähemmistöjen mukautumisesta voi johtaa konflikteihin, vaikka konfliktin aiheuttaja liittyisikin uskonnon, kulttuurin ja julkisen elämän sijasta jalkapalloon. Integraatiokeskustelun mukaan tuominen jalkapallojuhlintaan osoittaa, että mikä tahansa asia voi kääntyä sopivassa poliittisessa kontekstissa erottelevaksi ja yhteiskuntaa vastustavaksi ilmiöksi.

Nykyinen käsitys tasavaltalaisesta integraatiopolitiikasta, ranskalaisesta elämäntavasta ja vähemmistöjen mukautumisesta voi johtaa konflikteihin, vaikka sen aiheuttaja liittyisikin uskonnon, kulttuurin ja julkisen elämän sijasta jalkapalloon.

Klikkaa twiitataksesi.

Tasavaltalaisuuden periaatteet, kuten yhtäläiset kansalaisoikeudet ja yhdenvertaisuus ovat hienoja arvoja, joiden vahvistamiseksi tulisi parantaa ranskalaisessa yhteiskunnassa olevien ihmisten osallisuutta, eikä häivyttää algerialais- ja pohjoisafrikkalaisväestöä pois julkisesta tilasta, oli se sitten kulttuurillisten perinteiden esiintuomista tai jalkapallohuumaa. Finaali-iltana Pariisissa juhlineet ihmiset peräänkuuluttivat äärioikeiston Twitterissä levinneellä videolla tunnustusta Ranskassa oleskelulleen: ”Terveisiä kaverillesi Zemmourille, … Ranska on meidän kotimme”. Väestönvaihtoteorioista puhuvaan poliitikkoon viittaava kommentti voidaan käsittää vastarintana pohjoisafrikkalaisen vähemmistön hallitsemiselle: myös Ranskan täytyy mukautua heidän läsnäoloonsa ja laajentaa omaa käsitystään ranskalaisuudesta.

Kirjoittaja: Johanna Metsänheimo
Editointi ja kommentointi: Tuukka Tuomasjukka ja Riku Löf
Kielenhuolto: Aleksi Heikola