Ilkka Saarinen toimii kauppapoliittisissa tehtävissä EU:n edustustossa Tokiossa. Artikkelissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä vastaa EU:n virallista kantaa.

Japanin toisen maailmansodan jälkeinen nousu maailman johtavien talouksien joukkoon oli 1900-luvun merkittävimpiä menestystarinoita. Vaikka Japani oli 90-luvun puoliväliin asti Yhdysvaltoihin ja Saksaan verrattavissa oleva johtava toimija kansainvälisissä arvoketjuissa, on 2010-luvulle tultaessa Japanin asema heikentynyt huomattavasti. Samalla Japanin oma talouskasvu ja tuottavuus jäivät polkemaan paikoillaan. Jotta maa voi palauttaa aiempaa vaikutusvaltaansa kansainvälisessä taloudessa ja arvoketjuissa, kaipaa se kipeästi monia talouteen ja yhteiskuntaan liittyviä uudistuksia ja kansainvälisiä kumppaneita.

Japanin taloudella on pitkä ja loistokas historia. Maan ennätyksellinen talouskasvu 1900-luvun jälkimmäisen puoliskon aikana perustui merkittäviltä osin sodanjälkeisten hallitusten kunnianhimoisiin teollisuuspoliittisiin ohjelmiin sekä tiiviiseen yhteistyöhön viranomaisten ja yritysten välillä. Hallituksen yksityissektoriin kohdistama ohjaus oli voimakasta ja kansallisia kärkiyrityksiä tuettiin vapaan kilpailun ja joskus myös kansainvälisen kilpailukyvyn kustannuksella. Vaikka ohjelmat tuottivat vaihtelevia tuloksia, ne kuitenkin edesauttoivat Japania saavuttamaan ja jopa ohittamaan sen läheisen liittolaisen Yhdysvallat monilla kehittyneen tuotannon aloilla, kuten puolijohteissa.

Japanin kauppakumppanit reagoivat 70-luvulta lähtien Japanin nousuun muun muassa rajoittamalla japanilaistuotteiden pääsyä omille markkinoilleen. Nämä toimet olivat kuitenkin usein tehottomia ja johtivat joissain tapauksissa jopa Japanin aseman vahvistumiseen. Esimerkiksi Yhdysvaltain ja Japanin 80-luvulla neuvottelema sopimus, jossa Yhdysvaltojen painostuksen vuoksi Japani rajoitti pienempien autojen vientiä Yhdysvaltoihin, johti siihen, että japanilaisvalmistajat panostivat suurempien ajoneuvojen mallistojen kehittämiseen ja kaappasivat markkinaosuuksia länsimaisilta kilpailijoiltaan entistä useammassa ajoneuvoluokassa.

Talouskasvun kulta-aika ja aktiivisen teollisuuspolitiikan aikakausi tuli kuitenkin päätökseen 1990-luvun puolivälissä. Japanin talousmahdin rakentanut järjestelmä ei enää kyennyt vastaamaan tehokkaasti globalisoituvien tuotantoketjujen asettamiin kilpailukykyhaasteisiin. Lisäksi Japanin kauppakumppanit alkoivat kritisoida sen protektionistista kauppapolitiikkaa sekä maan jakamia valtion tukia.

Hiipuva alueellinen supervalta

kansainvälinen kilpailukyky ja alueellinen valta-asema ovat rapistuneet viimeisen neljännesvuosisadan aikana, kun Kiinan, Intian, Etelä-Korean ja muiden alueen maiden asema on vahvistunut. Samalla Japanilla on ollut hankaluuksia toteuttaa sisäisiä uudistuksia, reagoida vanhenevan ja nopeasti supistuvan väestön asettamiin haasteisiin sekä avautua ulkomaailmalle. Vaikka Japanin taloudelliset yhteydet esimerkiksi kehitysmaihin ovat samalla vahvistuneet, ei tällä ei ole ollut näkyviä vaikutuksia Japanin aseman vahvistumiselle alueellisissa ja kansainvälisissä arvoketjuissa.

Keskeisen aseman menettäminen arvoketjuissa ja innovaatiokyvyn heikentyminen – joka ilmenee muun muassa myönnettävien patenttien lukumäärän laskuna – näyttäisivät olevan vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. Kotimaisten yritysklustereiden perinteisesti vahvan aseman ja sisäänpäin kääntyneen yrityskulttuurin vuoksi japanilaisyritysten yhteydet uutta teknologiaan luoviin yrityksiin ovat vähentyneet. Tästä on seurannut heikentyneen innovointikyvyn ja arvoketjuihin liittyvän keskeisen aseman menettämisen kierre.

Japanin hallituksen muutoshaluista huolimatta näihin ongelmiin ei ole odotettavissa ratkaisua, ellei maan talouden ja hallinnon vanhanaikaisia rakenteita kyetä uudistamaan.

Klikkaa twiitataksesi.

Japanin panostukset tuotekehitykseen bruttokansantuotteeseen (BKT) nähden ovat kyllä edelleen maailman huippuluokkaa, mutta BKT:n poljettua jo pitkään paikallaan nämä luvut antavat harhaanjohtavan kuvan siitä, miten Japani pärjää nopeammin kasvaviin kilpailijamaihinsa nähden. Japani on kilpailijamaitaan jäljessä esimerkiksi digitalisaatiossa ja energiasektorilla, eli aloilla, joilla tehtävät innovaatiot ja tuotannon modernisoiminen voisivat tukea merkittävällä tavalla myös muuta elinkeinoelämää sekä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen liittyviä tavoitteita.

Japanin hallituksen muutoshaluista huolimatta näihin ongelmiin ei ole odotettavissa ratkaisua, ellei maan talouden ja hallinnon vanhanaikaisia rakenteita kyetä uudistamaan. Jokapäiväisessä elämässä konservatiivisuus näkyy muun muassa hallinnollisissa menettelyissä tarvittavien hanko-leimojen muodossa sekä pankkikorttimaksamisen verkkaisena yleistymisenä hallituksen vastakkaisista pyrkimyksistä huolimatta.

Vähemmän mairittelevien tosiasioiden ohella on kuitenkin syytä tiedostaa se, että Japani on edelleen maailman kolmanneksi suurin talous. Heikosta tuottavuudestaan huolimatta maalla on merkittävää potentiaalia, jonka nykyistä tehokkaammalla hyödyntämisellä se voi ylläpitää ja vahvistaa taloudellista kehitystään ja asemaansa suhteessa sen keskeisiin kilpailijamaihin.

Sisäiset uudistukset kompastelevat, mutta kauppapolitiikassa menee lujaa

Japanin historian pitkäaikaisimman pääministerin Shinzo Aben johtama hallitus näki kattavien uudistusten tarpeellisuuden, ja myös Aben seuraaja Yoshihide Suga jatkoi Aben linjaa. Myös nykyisen pääministerin Fumio Kishidan johtaman hallituksen odotetaan jatkavan suurelta osin saman suuntaista politiikkaa. Uudistushalukkuudesta huolimatta uudistusten eteneminen on kuitenkin ollut verkkaista. Kun tarkastelee Kishidan hallituksen kokoonpanoa ja linjauksia, ei ole aihetta kovin suureen optimismiin tahdin nopeutumisesta. Hallinnon uudistaminen ja sääntelyn purkaminen eivät ole juuri edenneet. Teollisuus- ja kauppapoliittisia toimia toteutetaan puolestaan tavalla, josta syntyy vaikutelma, ettei hallitus oikein osaa päättää ajaako se 1970-lukulaista protektionistista politiikkaa vai kilpailukyvyn kehittämistä sekä vienti- että kotimarkkinoita avaamalla ja kansainvälisiä arvoketjuja hyödyntämällä.

Uudistushalukkuudesta huolimatta uudistusten eteneminen on kuitenkin ollut verkkaista.

Klikkaa twiitataksesi.

Tämän seurauksena on päädytty hieman molempiin. Japani on viimeisen vuosikymmenen aikana solminut kunnioitettavan määrän vapaakauppasopimuksia sekä poliittisemman tason sitoumuksia arvoketjuyhteistyöstä strategisten kumppanien kanssa. Japanin aktiivisuutta vapaakauppasopimuksissa voidaan pitää huomionarvoisena, sillä se on aloittanut niiden neuvottelemisen vasta 2000-luvulla ja saanut päätökseen jo parikymmentä sopimusneuvottelua. Näistä merkittävimpiä ovat Tyynenmeren maat yhdistävä CPTPP (Comprehensive and Progressive Trans-Pacific Partnership), Aasian ja Tyynenmeren kattava RCEP (Regional Comprehensive Economic Partnership) sekä EPA (Economic Partnership Agreement) -sopimus EU:n kanssa ja CEPA (Comprehensive Economic Partnership Agreement) Ison-Britannian kanssa. Japani on ottanut erittäin aktiivisen roolin erityisesti alueellisissa sopimusneuvotteluissa, mikä heijastelee maan halua ottaa entistä suurempaa johtajan roolia alueellisten sopimusten edistämisessä.

Vuoden 2022 alusta voimaan tullut RCEP on ensimmäinen sopimus, joka luo vapaakauppasuhteen Japanin ja sen tärkeiden kauppakumppanien sekä kilpailijoiden Kiinan ja Etelä-Korean välille. Sopimus lähentää Japanin ja Kiinan välisiä kauppasuhteita, mutta toisaalta avaa japanilaisyrityksille myös mahdollisuuksia arvoketjujensa monipuolistamiseen erityisesti ASEAN-maissa. RCEP on Kiinalle myös askel kohti CPTPP-jäsenyyttä. Kiina ja Taiwan jättivät molemmat hakemuksensa viime syksynä, joten asiaan liittyy muitakin kuin kauppapoliittisia jännitteitä. CPTPP-maat suhtautuvatkin hyvin varauksellisesti Kiinan jäsenyyspyrkimyksiin.

Japanilaisyritykset pohtivat arvoketjujen siirtämistä pois Kiinasta

Mielenkiintoisimmillaan Japanin politiikka onkin suhteessa Kiinaan: Yhtäältä maa on hyvin riippuvainen Kiinan markkinoista ja arvoketjuista. Toisaalta maiden suhteita rasittavat aluekiistat ja Kiinan laajemmat ulko- ja turvallisuuspoliittiset pyrkimykset alueella sekä Japanin tasapainoilu Kiinan ja Yhdysvaltain välisen hegemoniataistelun vaikutusalueella. Jatkossa korostuu entistä enemmän myös Japanin halu sulkea kiinalaisyritykset pois arkaluontoisilta sektoreilta. Japani vahtii hyvin tarkkaan, missä määrin se päästää kiinalaisyrityksiä markkinoilleen strategisesti sensitiivisiksi luokiteltavilla sektoreilla, kuten informaatioteknologiassa sekä energia-alalla.

Jatkossa korostuu entistä enemmän myös Japanin halu sulkea kiinalaisyritykset pois arkaluontoisilta sektoreilta.

Klikkaa twiitataksesi.

Japanilaisyritykset eivät kuitenkaan vielä ole suuressa määrin eriyttäneet arvoketjujaan sen perusteella, valmistetaanko tuotteita länsimaiden tai Kiinan markkinoille. Asiantuntija-arviosta riippuen 30–50 % japanilaisyrityksistä suunnittelee tai varautuu Kiina-sidonnaisten arvoketjujensa korvaamiseen muilla kauppakumppaneilla tilanteen niin vaatiessa. Kun otetaan Kiina-problematiikan lisäksi huomioon myös muut perustelut, kuten varautuminen tulevaisuuden pandemioihin, yhteensä peräti 70 % yrityksistä suunnittelee monipuolistavansa arvoketjujaan. Tämä saattaa olla Japanille käytännössä jopa helpompaa kuin vaikkapa Yhdysvalloille, sillä japanilaisyritysten investoinnit Kiinassa ovat yhdysvaltalaisyrityksiä harvemmin työvoimavaltaisilla aloilla.

Samalla Japanin hallitus tunnistaa sekä kilpailukykytekijöiden muuttumisen että geotaloudelliset tosiasiat ja kannustaa tukiohjelmillaan japanilaisyrityksiä kotiuttamaan ja hajauttamaan arvoketjujaan, jotta niiden toimintaan ei kohdistuisi kiristyvän suurvaltataistelun seurauksena mahdollisten uusien rajoitustoimien aiheuttamia häiriöitä. Myös hallituksen juuri hyväksymä taloudellista turvallisuutta koskeva laki tähtää samaan päämäärään. Tämä on pätevä tavoite, mutta herättää samalla kysymyksen siitä, missä määrin siihen pyritään avoimuudella ja missä määrin protektionistisilla keinoilla. Tavoite lisätä uusiutuvan energian käyttöä on tästä hyvä esimerkki: viranomaiset tavoittelevat uusien teknologioiden nopeaa käyttöönottoa, matalia energiahintoja ja kotimaisten valmistusketjujen luomista. Kun näiden kaikkien saavuttaminen samanaikaisesti on mahdotonta, tulee sääntelystä huonosti läpinäkyvää ja ulkomaisia toimijoita syrjivää.

Mikä on Japanin tulevan kehityksen merkitys EU:lle?   

Se, miten Japani onnistuu tavoitteessaan palata nykyistä vahvemmaksi taloudellisia arvoketjuja ohjaavaksi alueelliseksi vallaksi, ei ole vain Japanin asia. Japani on vakaa demokratia, jonka toiminta kansainvälisissä yhteyksissä on vastuullista ja ennakoitavaa, mikä ei ole itsestäänselvyys, kun puhutaan monista Aasian ja Tyynenmeren isoista tai nousevista talouksista. Japani on pitkään mielletty kumppanina helpoksi, harmittomaksi ja hiipuvaksi alueelliseksi toimijaksi, johon ei ole jaksettu kiinnittää samaa huomiota kuin silloin, kun Japanin vaikutusvalta oli suurimmillaan runsas neljännesvuosisata sitten.

Japanin alueellisen toimintaympäristön muutokset ja kunnianhimoinen kahdenvälinen sopimusarkkitehtuuri EU:n kanssa tekevät siitä kuitenkin jälleen kiinnostavan kumppanin ja tärkeän liittolaisen. Japanin alueellisen aseman ylläpitäminen ja vahvistuminen olisikin EU:n ja sitä kautta myös Suomen edun mukaista. EU tarvitsee vahvan ja ennakoitavan kumppanin alueella, joka on suurvaltojen taloudellisen ja poliittisen hegemoniataistelun päänäyttämö ja jonka alueellisissa sopimuksissa viitoitetaan tietä tulevaisuuden kauppasopimuksille. Kun tähän lisätään hyvin samansuuntaiset tavoitteet myös monenkeskisen yhteistyön, kuten maailman kauppajärjestö WTO:n uudistamisen suhteen, EU:n ja Japanin välisen yhteistyön tiivistämiselle on hyvät edellytykset.

EU:n resepti yhteistyölle Japanin kanssa perustuu kahdenväliseen sopimuspohjaan EPA:n ja muiden sopimusjärjestelyjen ja yhteistyömuotojen kautta. Perusajatuksena on Japanin markkinoiden avaaminen tavalla, joka hyödyttää sekä EU:ta että Japania: uudistetaan taloudelliseen toimintaan liittyvää sääntelyä, helpotetaan eurooppalaisyritysten markkinoillepääsyä ja lisätään tällä tavoin kilpailua ja alennetaan kustannustasoa. Näin avautuu myös entistä parempia mahdollisuuksia EU–Japani-yhteistyölle kolmansissa maissa, kuten Aasian ja Tyynenmeren alueella ja Afrikassa.

Japanin alueellisen aseman ylläpitäminen ja vahvistuminen olisikin EU:n ja sitä kautta myös Suomen edun mukaista.

Klikkaa twiitataksesi.

Kun tarkastellaan EPA:n kahden ensimmäisen voimassaolovuoden tuloksia, suunta näyttää rohkaisevalta: EU:n vienti Japaniin on lisääntynyt sektoreilla, joissa kauppaa on vapautettu eniten. Sopimuksen tullietuuksien hyödyntäminen oli vielä julkaisemattomien tietojen perusteella hyvällä tasolla jo ensimmäisen vuoden jälkeen ja on vielä sitäkin parempaa toisen voimassaolovuoden aikana. Myös Suomi on pärjännyt hyvin tässä vertailussa. Eurooppalaisen elinkeinoelämän olisi nyt syytä tarkistaa hieman vanhakantaista suhtautumistaan Japanin markkinoihin: vaikka haasteita edelleen riittää, kahdenvälisen yhteistyön ja sopimuspohjan kehittyminen antavat uusia keinoja markkinoillepääsyn parantamiseen.

Vapaakauppasopimusten sääntely-yhteistyötä koskevat luvut ovat perinteisesti olleet velvoittavuudeltaan heikkoja. Niiden tuottamat tulokset ovat jääneet vajavaisiksi verrattuna EU:n yleisesti ottaen vahvaan asemaan kansainvälisesti noudatettavien standardien asettajana ja edelläkävijänä. EPA on kuitenkin pitkälle menevien kaupanvapauttamissitoumustensa lisäksi EU:n kunnianhimoisin vapaakauppasopimus sääntely-yhteistyön alalla. Se luo selvät tavoitteet, toimintatavat ja foorumit EU:n ja Japanin kauppaan vaikuttavan sääntelyn (erityisesti tekniset määräykset ja elintarvikkeisiin sovellettavat säännöt) lähentämiseksi ja esteiden poistamiseksi. On tärkeää, että yhteistyö saadaan sopimuksen ensimmäisinä vuosina kunnolla liikkeelle, jotta sitä koskevat sitoumukset eivät jää monien muiden vapaakauppasopimusten tapaan vain kuolleiksi kirjaimiksi.

Japani on osoittanut olevansa kiinnostunut ottamaan vaikutteita EU:n parhaista käytännöistä uuden teknologian käyttöönoton edistämisessä, ja tämä antaa hyvän perustan tulokselliselle sääntely-yhteistyölle. Japanin viranomaiset katsovat Euroopan suuntaan esimerkiksi hakiessaan esimerkkiä siitä, miten energiapolitiikkaa ja vihreä siirtymä voitaisiin toteuttaa mahdollisimman kustannustehokkaasti. EU:n ja Japanin toukokuussa 2021 järjestetyssä huippukokouksessa solmima Green Alliance antaa kehikon tämän yhteistyön eteenpäin viemiselle.

Yhteistyöllä on kuitenkin haasteensa Japanin viranomaisten tasapainoillessa talouden ja sääntelyn uudistamisen ja protektionististen paineiden välillä. Tilanne ei ole täysin yksinkertainen EU:llekaan, sillä keskeiset sääntelykysymykset eivät ole kaikilta osin harmonisoituja EU:n sisällä. Tämä antaa vaikutusvaltaa myös yksittäisille EU-maille, kun haetaan sellaisia parhaita käytäntöjä, joita haluamme tarjota Japanille sen uudistaessa omaa sääntelyjärjestelmäänsä. Suomen osalta tällaisia kysymyksiä voisivat hyvin olla nimenomaan vihreään siirtymään ja digitalisaatioon liittyvä asiat.

Kirjoittaja: Ilkka Saarinen

Editointi: Eero Tuorila

Kielenhuolto: Ida Andersson