Ilmastokriisi ja sodat ruokkivat toisiaan

Kirjoittajan henkilökuva
Leonard Wilhelmus | 02.04.2022

Ulkopolitist · Ilmastokriisi ja sodat ruokkivat toisiaan

 

Miten tarttua ilmastonmuutokseen suursodan ja pandemian koettelemassa maailmassa?

Tuoreimman hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportin mukaan ilmastonmuutoksen seuraukset ovat vieläkin nopeampia ja tuhoisempia kuin tähän asti on luultu. Samalla pandemia ja Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan ovat vieneet maailman huomion.

Ilmastonmuutos ja ympäristötuhot kuitenkin kytkeytyvät tiiviisti turvallisuuskysymyksiin. Yhtäältä ne kasvattavat uusien sotien ja pandemioiden riskiä. Toisaalta sodat aiheuttavat mittavaa tuhoa ympäristölle, kuten on jo käynyt Ukrainassa. 

Toivoa kuitenkin on. Ilmasto- ja ympäristökysymysten yhteys turvallisuuspolitiikkaan hahmotetaan entistä paremmin, ja esimerkiksi Ukrainan sota voi vauhdittaa Euroopan vihreää siirtymää, kun riippuvuutta venäläisestä fossiilienergiasta halutaan vähentää.

Asiantuntijavieraina jaksossa:

Emma Hakala on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa ja BIOS-tutkimusyksikössä. Hän on erikoistunut ympäristö- ja ilmastoturvallisuuden kysymyksiin.

Petja Pelli on Helsingin Sanomien luontokadon kirjeenvaihtaja ja entinen ulkomaantoimituksen päällikkö. 

 

___

Äänitys: 31.3.2022

Juonto ja editointi: Leonard Wilhelmus

Jakso on toteutettu yhteistyössä jakso.fi:n kanssa.

Kuuntele kaikki The Ulkopolitistin podcastit Spotifysta.


Lisättävää?

Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.