Valtiovierailu on kansainvälisen diplomatian korkein muoto, johon liittyy paljon seremoniaa ja historiallisia perinteitä. Euroopan historian professori Laura Kolbe arvioi, että tulevaisuudessa valtiovierailut muuttavat muotoaan, mutta puhtain ydin säilyy. Siitä esimerkkinä on tasavallan presidentin ensiviikkoinen Ruotsin-vierailu, josta povataan monellakin tapaa historiallista.

“Symbolinen ele, jolla tietyllä tapaa siunataan kahden valtion väliset suhteet”, tiivistää Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe valtiovierailujen ytimen. “Valtiovierailut ovat ulkopolitiikan näkyvä ja konkreettinen ulottuvuus. Näytelmä, jossa naftaliinista kaivetaan hevosvaunut, rummut, torvet ja muu tilpehööri ilmentämään valtiollista elämää ja suuruutta.” 

Valtiovierailulla tarkoitetaan valtionpäämiesten virallista tapaamista. Usein termiä käytetään leväperäisesti kuvailemaan kaikenlaisia kansainvälisiä vierailuja ja ministeritason työmatkoja, mutta tässä artikkelissa valtiovierailulla viitataan diplomatian korkeimpaan muotoon, kahden valtionpäämiehen tapaamiseen, johon liittyy seremoniallisia muodollisuuksia. 

Valtiovierailu syntyi ulkopolitiikan työkaluksi

Moderni valtiovierailu kehittyi 1500- ja 1600-lukujen taitteessa. Laura Kolben mukaan valtiovierailuja on ollut yhtä kauan kuin moderneja valtioitakin.

“Valtiovierailu syntyi valtiopolitiikan työkaluksi. Sillä korostettiin kuninkaiden ja keisareiden valtaa”, Kolbe kertoo. 

Aikoinaan hallitsijoiden vierailut toistensa hoveissa saattoivat kestää viikkoja tai kuukausia. Valtiovierailujen kesto alkoi lyhentyä, kun moderneja liikkumisvälineitä keksittiin ja logistiikka helpottui. Vielä toisen maailmansodan jälkeen valtiovierailut saattoivat kestää viikonkin, mutta nykyään kesto on yleensä yhdestä kolmeen päivään.

Urho Kekkonen oli presidenteistä ensimmäinen, joka alkoi aktiivisesti ja systemaattisesti käyttää valtiovierailuja ulkopolitiikkansa välineenä.

Klikkaa twiitataksesi.

Suomen presidenteistä ensimmäiset valtiovierailut teki Lauri Relander. Hän sai jopa lempinimen Reissu-Lasse. Hänen tekemänsä viisi valtiovierailua olivat vielä korkea luku 1920- ja 1930-lukujen taitteessa. Valtiovierailujen kulta-ajan Kolbe sijoittaa kylmän sodan vuosikymmeniin. Suomessakin Urho Kekkonen oli presidenteistä ensimmäinen, joka alkoi aktiivisesti ja systemaattisesti käyttää valtiovierailuja ulkopolitiikkansa välineenä. Kaksinapaisessa voimapolitiikan maailmassa haluttiin toisaalta vahvistaa suhteita liittolaisiin, mutta myös pyrkiä liennyttämään jännitteisiä suhteita vastapuolella oleviin valtioihin. Kolbe näkee myös joitain yhtymäkohtia tämänhetkiseen maailmantilanteeseen.

“Diplomatian kenttä on nyt suuressa muutoksessa. On mielenkiintoista seurata miten valtiot ja valtionpäämiehet tulevat ylläpitämään suhteita tulevaisuudessa, kun tilanne joskus rauhoittuu.”

Perimmäisenä tarkoituksena omien etujen ajaminen

Nykymuotoiset valtiovierailutkin noudattavat seremoniallista kaavaa. Suomeen suuntautuvien valtiovierailujen aluksi tasavallan presidentti vastaanottaa vierailevan valtionpäämiehen Presidentinlinnan edustalla Pohjois-Esplanadilla. Vastaanottoseremoniaan kuuluu kunniakomppanian tarkastus Porilaisten marssin soidessa. Myös Suomen ja vierailevan maan kansallishymnit esitetään. Presidentti vieraineen saattaa tämän jälkeen näyttäytyä Presidentinlinnan parvekkeella tervehtimässä yleisöä, etenkin jos vieraat ovat kuninkaallisia. Muita valtiovierailuun kuuluvia perinteitä ovat muun muassa käynti Hietaniemen hautausmaalla, lounas Helsingin kaupungintalolla, vierailu eduskunnassa sekä juhlapäivälliset Presidentinlinnassa.

Seremoniallisten elementtien oheen kootaan poliittinen ohjelma, joka yleensä liittyy muutamaan keskeiseen teemaan, joita voivat olla esimerkiksi koulutus tai luonnonsuojelu. Vierailujen perimmäisenä tarkoituksena on kuitenkin oman maan etujen ja tavoitteiden edistäminen.

Vierailujen perimmäisenä tarkoituksena on oman maan etujen ja tavoitteiden edistäminen.

Klikkaa twiitataksesi.

Korona laittoi valtiovierailutkin tauolle ja valtionpäämiesten kanssakäyminen muuttui virtuaaliseksi, mutta tarve niille ei näytä poistuneen. Laura Kolben mukaan valtiovierailut tuskin siirtyvät Teamsiin, vaikka nekin muokkautuvat ajassa. “Tulevaisuudessa tulemme näkemään yhä enemmän riisuttuja versioita valtiovierailuista. Ne muuttavat muotoaan, mutta niiden ydin säilyy”, Kolbe arvioi.

Presidentti käyttää valtaansa vierailujen kautta

Valtiovierailujen keskiössä Kolbe näkee valtiojohtajien henkilökohtaiset suhteet. Fyysiset valtiovierailut antavat maiden johtajille tilaisuuden luottamuksellisiin keskusteluihin ja vapaamuotoisempaan rupatteluun, johon ei ole mahdollisuutta virallisten neuvottelujen tai isompien kansainvälisten kokouksien yhteydessä. 

Etenkin Suomen presidentille, jonka muodolliset valtaoikeudet rajoittuvat ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, valtiovierailut antavat mahdollisuuden pönkittää omaa asemaa henkilökohtaisten suhteidensa kautta. “Kekkonen oli tässä erittäin taitava. Hän on hyvä esimerkki siitä, miten valta tihentyy yksittäiseen henkilöön taitavan verkottumisen kautta.” Muutenkin Kolbe näkee, että valtiovierailut ovat yksi tapa tasavallan presidentille johtaa ja ohjata Suomen ulkopolitiikan linjaa. “Esimerkiksi Halosen aikana näkyi selvästi hänen harrastuneisuutensa Euroopan ulkopuolisiin kohteisiin.”

Laura Kolbe itse toimi Martti Ahtisaaren presidenttikaudella Eeva Ahtisaaren avustajana ja pääsi osallistumaan tuon aikakauden vierailuille. “Ahtisaaren ajan valtiovierailuissa oli vahvasti teemana ‘back to Europe’, koska Suomi oli juuri liittynyt Euroopan unioniin. Ahtisaarien matkoissa näkyi myös heidän diplomaattitaustansa. He ymmärsivät ulkopolitiikkaa ja matkat olivat mutkattomia”, Kolbe muistelee.   

Sauli Niinistö on kahdella kaudellaan tehnyt määrällisesti vähemmän valtiovierailuja kuin edeltäjänsä. Toisaalta hän on tehnyt sitäkin enemmän virallisia vierailuja ja työvierailuja, jotka ovat kestoltaan lyhyempiä ja joihin ei kuulu seremoniallisia elementtejä. Tämä on ylipäätään vallitseva trendi valtionpäämiesten vierailuvaihdossa nykyään. ”Siirrytään työmatkaformaattiin. Ajan hengen mukaisesti myös valtiovierailuja täytyy tehostaa ja rationalisoida”, Kolbe kiteyttää.

Ulkopolitiikka demokratisoituu

Kolbe kuitenkin uskoo, että myös vierailujen seremoniallinen puoli puolustaa paikkaansa symbolisena eleenä, jolla sekä korostetaan oman maan mahtia että osoitetaan vieraanvaraisuutta ja kunnioitusta vierailevalle valtionpäälle. “En näe, että suuret illalliset, sotilasparaatit tai punainen matto olisivat katoamassa mihinkään.” Päinvastoin, Kolbe arvioi, että suuremmassa muutoksessa on valtiovierailujen substanssipuoli. Valtiovierailut eivät enää ole kansainvälisen politiikan päänäyttämö. “Ulkopoliittinen vuorovaikutus on demokratisoitunut ja ruohonjuuritason toiminta lisääntynyt. Nykyään eri tahot voivat olla suoraan yhteydessä toisiinsa, ei tarvita sitä valtionpäämiestä välittäjäksi”, Kolbe kuvailee. “Diplomatian kenttä on laajentunut. Valtioiden lisäksi esimerkiksi kaupungeilla ja alueilla on omat kansainväliset suhteensa ja ulkopolitiikkansa.” 

Tämän takia myös valtiovierailujen formaatti ulkopolitiikan välineenä on muutoksessa. Fokus on vienninedistämisessä ja kulttuurivaihdossa. Vierailujen yhteydessä allekirjoitetaan sopimuksia ja edistetään taloudellisia suhteita. Hyvä esimerkki tästä on presidentti Niinistön valtiovierailu Kiinaan vuonna 2019. Vierailun yhteydessä presidentit allekirjoittivat Suomen ja Kiinan kahdenvälisen kumppanuuden toimeenpanosuunnitelman sekä kulttuuria ja urheilua koskevat yhteisymmärryspöytäkirjat. Sopimuksia oli jo alustettu Kiinan presidentti Xi Jinpingin valtiovierailulla Suomessa vuonna 2017.  

Valtiovierailuohjelmaa suunniteltaessa kuunnellaan paljon myös elinkeinoelämän toiveita ja valtionpäämiesten seurueeseen kuuluu usein yritysvaltuuskunta. “Kauppapoliittinen intressi ei ole se pienin”, Kolbe muotoilee.

Historia havisee Tukholmassa ensi viikolla

Mielenkiintoinen detalji Suomen ulkopolitiikassa on Suomen ja Ruotsin väliset valtiovierailut. Pääsääntöisesti astuttuaan virkaan Suomen presidentti tekee ensimmäisen valtiovierailunsa Ruotsiin. Tätä seuraa muutaman vuoden sisällä Ruotsin hallitsijan vastavierailu. Pelkästään nykyinen kuningas Kaarle XVI Kustaa on ehtinyt valtakaudellaan tehdä Suomeen jo viisi valtiovierailua.

Monesti Suomen historian käännekohdissa näyttämönä on ollut juuri valtiovierailu Ruotsista Suomeen tai Suomesta Ruotsiin.

Klikkaa twiitataksesi.

Monesti Suomen historian käännekohdissa näyttämönä on ollut juuri valtiovierailu Ruotsista Suomeen tai Suomesta Ruotsiin. Suomen itsenäistyttyä valtionhoitaja Mannerheim matkusti ensimmäisenä Ruotsiin hakemaan naapurin hyväksyntää nuorelle valtiolle. Sotien jälkeen ensimmäisen valtiovierailun Suomeen tekivät vuonna 1952 Ruotsin kuningas Kustaa VI Aadolf ja kuningatar Louise, mikä oli yksi merkki Suomen hyväksymisestä takaisin kansainväliseen yhteisöön. 

Ensi viikolla presidentti Niinistö matkustaa Ruotsiin valtiovierailulle kuninkaan kutsusta. Vierailu tulee olemaan historiallinen jo siitäkin syystä, että tavan mukaan Suomen presidentti tekee Ruotsiin yhden virallisen valtiovierailun virkakautensa aikana. Ensiviikkoinen vierailu tulee olemaan Niinistön toinen virallinen valtiovierailu Ruotsiin, mikä jo osaltaan alleviivaa vierailun poikkeuksellisuutta. 

Vierailun tarkoituksena lienee sinetöidä Suomen ja Ruotsin potentiaalinen hakeutuminen puolustusliitto Naton jäseniksi. Varsinaiset poliittiset päätökset ja askelmerkit on sovittu tietysti jo etukäteen kulisseissa. Virallisen valtiovierailun tehtävä on korostaa Suomen ja Ruotsin erityislaatuista suhdetta ja viestiä maailmalle, että maat ovat toistensa läheisimpiä kumppaneita ja seisovat rinta rinnan Euroopan turvallisuuspoliittisessa myrskyssä. Laura Kolbe näkee tässäkin ennen kaikkea symbolisen ulottuvuuden. “Kyse on valtionäytelmästä, kuorrutuksesta kakun päälle. Asioilla ja ilmiöillä on aina myös symbolinen arvonsa”, Kolbe muistuttaa. 

Vaikka valtiovierailujen rooli varsinaisen ulkopolitiikan hoidossa on pienentynyt, toimivat ne edelleen konkreettisina osoituksina valtioiden väleistä ja luovat puitteet päätösten ja sopimusten tekemiseen. Ensi viikolla Tukholmassakin seremonian ja muodollisuuksien lomassa voidaan tehdä historiaa.

 

Kirjoittaja: Ronni Läpinen

Editointi: Eetu Kukila, Tony Salminen

Kielenhuolto:  Sannimari Veini