Nato-jäsenyyden myötä Suomi siirtyy liittouman tarjoaman ydinasepelotteen suojaan. Ydinpelote nostaa kynnystä toimia Suomea vastaan, mutta toisaalta herättää kysymyksiä ydinaseiden eettisyydestä. Pelote on ollut keskeinen osa Naton turvallisuutta jo 1950-luvulta lähtien ja siksi suomalaisten olisi hyvä muodostaa oma näkemyksensä ydinaseista.

Venäjän laajamittainen hyökkäys Ukrainaan pakotti Suomen tarkastelemaan uudelleen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaansa. Paljon parjattu Nato-optio näytti voimansa ja tällä hetkellä Suomi on matkalla kohti Nato-jäsenyyttä. Jäsenyyden myötä Suomen puolustus ei rakennu enää pelkästään tavanomaisten aseiden varaan – Natossa puolustuksesta huolehditaan tarvittaessa myös ydinaseilla.

Naton ydinasepelote rakentuu pääasiassa Yhdysvaltojen kapasiteetin varaan, mutta myös Ranska ja Iso-Britannia antavat oman panoksensa. Nato ei itse omista ydinaseita – sen kapasiteettiin kuuluvat Yhdysvaltojen Eurooppaan sijoitetut ydinaseet, jotka ovat osoitettu tarpeen vaatiessa liittouman käyttöön. Lopullisen päätöksen aseiden käytöstä tekee kuitenkin Yhdysvaltojen presidentti. Ydinaseilla on ollut keskeinen rooli suhteessa Venäjään.

Naton ydinpelotteen historia on ollut vuoristorataa

Nato on luokitellut itsensä ydinaseliittoumaksi ja se harjoittelee ydinaseiden käyttöä vuosittain. Liittouman mukaan ydinaseiden tärkeimmät tehtävät ovat pelotteena toimiminen, rauhan ylläpito ja painostuksen estäminen. Naton ydinasestrategiaa sorvataan ydinsuunnitteluryhmässä, johon kuuluvat kaikki jäsenmaat Ranskaa lukuun ottamatta. Ryhmässä käsitellään myös asevalvontaan ja ydinaseiden leviämiseen liittyviä kysymyksiä.

Liittouman mukaan ydinaseiden tärkeimmät tehtävät ovat pelotteena toimiminen, rauhan ylläpito ja painostuksen estäminen.

Klikkaa twiitataksesi.

Nato sai käyttöönsä ensimmäiset ydinaseet vuonna 1954. Suurimmillaan niiden määrä oli vuonna 1971, jolloin ydinaseita oli noin 7300. Korkeaa määrää selitti Neuvostoliiton ylivoima tavanomaisissa aseissa, jota Nato pyrki paikkaamaan vahvalla ydinpelotteella. Sittemmin voimasuhteet ovat kääntyneet ympäri ja ydinaseiden määrä on laskenut rajusti: nykyään Naton kapasiteettiin kuuluu arviolta 100 lentokoneista pudotettavaa B61-ydinasetta. Ne on sijoitettu liittouman ydinasejärjestelyn mukaisesti Belgiaan, Alankomaihin, Saksaan, Italiaan ja Turkkiin. Yhdysvallat kuitenkin vastaa näiden aseiden varastoinnista ja ylläpidosta.

Ydinaseiden rooli Natossa herätti kriittistä keskustelua kylmän sodan päättymisen jälkeen. Joidenkin tutkijoiden mukaan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ydinaseille oli vaikea keksiä kestäviä perusteluita – varsinkin kun liittouman painopiste siirtyi kriisinhallintaan. Lisäksi ydinasekysymykset alkoivat keskittyä strategioiden sijaan ydinaseiden leviämisen estämiseen ja ydinterrorismiin. Nämä teemat jäivät Natossa lopulta enemmän yksittäisten jäsenmaiden vastuulle.

Nato ei kuitenkaan koskaan täysin unohtanut Venäjää ja sen ydinaseita. Esimerkiksi vuoden 1999 strategisessa konseptissa korostettiin Venäjän tärkeyttä strategisena kumppanina, mutta sen ydinaseisiin oli edelleen kiinnitettävä huomiota. Vuonna 2014 alkanut Ukrainan sota vauhditti liittouman painopisteen siirtymistä takaisin aluepuolustukseen, eikä ydinaseille ollut enää vaikea keksiä oikeutusta. Venäjän toistuvat aggressiot ja ydinaseuhkailut merkitsevät sitä, että ydinpelotteen rooli pysyy Natolle – ja siten myös Suomelle – tulevaisuudessa keskeisenä.

Ydinaseet vahvistavat Suomen turvallisuutta

Suomen siirtymistä Naton ydinpelotteen piiriin on pidetty yhtenä jäsenyyden merkittävimmistä hyödyistä. Esimerkiksi tutkija Matti Pesu on arvioinut, että ydinpelote nostaa kynnystä toimia Suomea vastaan. Tämä perustuu ajatukseen pelotteen voimasta: aggressio Suomea kohtaan saattaisi johtaa ydinaseiden käyttöön, joka tarkoittaisi Venäjälle kestämättömiä tuhoja. Peloteteorian mukaisesti hyökkäyksestä Suomeen olisi mahdotonta saada sellaisia hyötyjä, että ne ylittäisivät hyökkäyksestä koituvat kustannukset, eli Venäjään kohdistuvat ydiniskut.

Ydinsodan uhan vuoksi tutkija John Lewis Gaddis on tulkinnut ydinpelotteen ylläpitävän rauhaa kansainvälisessä politiikassa. Hänen mukaansa kylmä sota pysyi kylmänä nimenomaan ydinaseiden takia. Empirian valossa arvio pitää paikkansa, sillä ydinasevaltiot eivät ole koskaan käyneet laajempaa sotaa keskenään. Pelko minkä tahansa konfliktin eskaloitumisesta täysimittaiseksi ydinsodaksi elää edelleen. Siksi kynnys aloittaa aggressio Naton jäsenmaata vastaan on erittäin korkea.

Ydinaseet antavat lisäksi Suomelle suojaa Venäjän ydinaseuhkailulta. Tutkijat Todd S. Sechser ja Matthew Fuhrmann ovat väittäneet, että ydinaseet toimivat puolustusaseina, mutta ovat lähtökohtaisesti huonoja välineitä painostukseen. Ydinaseuhkailuja pidetään usein epäuskottavana, koska ydinaseiden käytön hinta on hyvin korkea – se johtaisi todennäköisesti laajoihin taloudellisiin ja diplomaattisiin sanktioihin. Hintaa kasvattaa myös se, jos uhkailun kohteella on ydinaseita. Tällöin uhkaileva valtio saattaisi itse joutua ydinaseiskun kohteeksi.

Naton ydinasevaltioilla on myös vahvat kannustimet pitää kiinni annetuista lupauksistaan ja puolustaa liittolaisiaan ydinpelotteella.

Klikkaa twiitataksesi.

Naton ydinasevaltioilla on myös vahvat kannustimet pitää kiinni annetuista lupauksistaan ja puolustaa liittolaisiaan ydinpelotteella. Etenkin Yhdysvaltojen perääntyminen Venäjän ydinaseuhkauksien edessä olisi fataali isku sen liittolaispolitiikalle. Luottamuksen mureneminen ei pelkästään vaikeuttaisi Yhdysvaltojen kykyä rakentaa koalitiota Kiinaa vastaan, mutta se saattaisi samalla tarkoittaa uusien ydinasevaltioiden syntymistä, sillä Nato-maiden lisäksi myös Etelä-Korea ja Japani luottavat Yhdysvaltojen ydinpelotteeseen. Naton ydinpelote vahvistaa siten Suomen turvallisuutta, mutta pelote ei ole kuitenkaan ongelmaton.

Ydinpelote ei ole eettisesti kestävä tapa vahvistaa turvallisuutta

Ydinpelote ei ratkaise Suomen kaikkia turvallisuusongelmia. Vaikka ydinasevaltiot eivät ole käyneet laajaa sotaa keskenään, ydinpelote ei ole aina ehkäissyt sotien syttymistä. Esimerkiksi Israelin ydinaseet eivät estäneet Egyptiä ja Syyriaa yllätyshyökkäämästä Israeliin Jom kippur -sodassa. Ydinaseet eivät myöskään aina estä uhkailua: Berliinin kriisissä Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšov uhkaili ydinaseilla Naton ydinpelotteesta huolimatta. Pelotteen toimivuus on riippuvainen siitä, uskooko aggressiivinen osapuoli ydinaseiden käytön olevan mahdollista.

Koska ydinaseiden käytön uskottavuus on tärkeä osa pelotetta, Naton on pyrittävä osoittamaan olevansa aidosti valmis käyttämään ydinaseita. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi kriisitilanteissa suoria ydinaseuhkailuja ja ydinasejoukkojen valmiuden nostoa. Tutkija Nina Tannenwaldin mukaan ydinpelotetta voikin siten pitää moraalisesti tuomittavana. Joukkotuhoaseilla uhkailua ei voi pitää eettisesti kestävänä tapana vahvistaa omaa turvallisuuttaan – puhumattakaan niiden käytöstä. Vaikka ydinaseita maalitettaisiin vain sotilastukikohtiin, se aiheuttaisi silti huomattavan määrän siviiliuhreja.

Ongelma ydinpelotteessa on myös sen vankka luotto ihmisten kykyyn tehdä kustannushyötylaskelmia. Pelote syntyy Venäjän valtionjohdon päiden sisällä, jolloin Venäjä myös lopulta päättää, toimiiko pelote vai ei. Ukrainan sota on osoittanut sen, että Venäjä ei välttämättä aina laske kustannuksia ja hyötyjä samalla tavalla kuin lännessä oletetaan. Ei ole myöskään täyttä selvyyttä siitä, minkälaisen informaation valossa Moskovassa laskelmia tehdään tai miten suuria riskejä maa on valmis ottamaan. Tutkija Robert Jervis onkin arvioinut, että pelotteen onnistuminen tai epäonnistuminen on riippuvainen ihmisten kognitiivisista kyvyistä.

Lisäksi Naton ydinasevaltioiden todellista valmiutta puolustaa liittolaisiaan ydinsodan uhalla ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Tämä on ollut keskeinen tutkimusongelma jo 1950-luvulta lähtien. Tutkija Thomas C. Schellingin mukaan uskottavien lupausten antaminen ydinaseiden aikakaudella on vaikeaa. Ongelma tiivistyy klassiseen kysymykseen siitä, olisivatko Naton ydinasevaltiot tosissaan valmiita aloittamaan ydinsodan esimerkiksi Lappeenrannan takia. Vaikka ydinasevaltioilla on kannustimet pitää kiinni lupauksistaan, luottamuksen menettäminen ja ydinaseiden leviäminen voisivat kuitenkin olla pienempi murhe verrattuna ydinsotaan.

Se, miten Suomi hallitsee Naton ydinpelotteen hyötyjä ja ongelmia, riippuu loppujen lopuksi Suomesta itsestään.

Klikkaa twiitataksesi.

Ydinpelotteen toimivuus on ollut pysyvä väittelyn aihe kansainvälisessä politiikassa ja siihen on mahdotonta saada yksiselitteistä vastausta. Tutkija Vipin Narang on huomauttanut, että ydinpelotteen toimivuus on tapauskohtaista ja riippuu paljon valitusta strategiasta. Samaan tapaan ydinaseiden eettinen näkökulma on ikuisuusaihe, koska moraalin ja turvallisuuden suhde on katsojasta kiinni. Se, miten Suomi hallitsee Naton ydinpelotteen hyötyjä ja ongelmia, riippuu loppujen lopuksi Suomesta itsestään.

Suomen malli vaatii nykyistä laajempaa näkemystä ydinaseista

Jäsenyyden myötä Suomi joutuu punnitsemaan, minkälaisen roolin se haluaa Natossa ottaa. Suomelle on esimerkiksi ehdotettu Norjan mallia, eli Suomeen ei tulisi pysyviä tukikohtia tai ydinaseita. Toisaalta on hyvä huomioida, että Norjan ydinaseettomuus koskee vain rauhan aikaa. Lisäksi Norja osallistuu liittouman ydinaseoperaatioihin ilmatuella ja jakaa tiedustelutietoa Venäjän ydinasejoukoista. Naton ydinasepolitiikassa voi siten olla keskeisesti mukana, vaikka ei ydinasejärjestelyihin kuuluisikaan. Suomen malli riippuukin siitä, miten aktiivisesti maa haluaa olla mukana liittouman ydinaseoperaatioissa.

Naton jäsenenä Suomen on otettava kantaa ydinaseiden ensikäyttöön, eskalaation hallintaan ydinaseilla ja muihin keskeisiin ydinpelotetta koskeviin kysymyksiin.

Klikkaa twiitataksesi.

Naton jäsenenä Suomella olisi hyvä olla laaja näkemys ydinaseista. Se ei tarkoita pelkästään kannanottoja ydinaseettoman maailman puolesta tai asevalvontapolitiikan naulaamista ydinsulkusopimukseen. Jäsenenä Suomen on otettava kantaa ydinaseiden ensikäyttöön, eskalaation hallintaan ydinaseilla ja muihin keskeisiin ydinpelotetta koskeviin kysymyksiin. Nämä teemat ovat jäsenyyden myötä tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, sillä ydinaseeton maailma vaikuttaa olevan yhä kaukaisempi haave.

 

Kirjoittaja: Tony Salminen

Editointi: Henri Jokinen

Kielenhuolto: Hanna Lehto