Kosteikot ovat maailman uhanalaisimpia ekosysteemejä. Vuoden 1970 jälkeen noin 35 prosenttia maailman kosteikoista on menetetty. Tahti on kolminkertainen esimerkiksi metsäkatoon verrattuna, ja kosteikkojen kato kiihtyy.

Kosteikkoihin kuuluu mangrovemetsiä, suo- ja turvesuoalueita, jokisuistoja ja tulvatasankoja sekä tulvineita metsäalueita, merenranta-alueita, riisipeltoja ja jopa koralliriuttoja. Kosteikkoja levittäytyy kaikissa maanosissa – Afrikan mantereella kosteikot kattavat jopa 131 miljoonaa hehtaaria.

Kosteikot ovat elintärkeitä niin luonnon monimuotoisuudelle kuin ihmisten selviytymiselle ja hyvinvoinnille. Kosteikot toimivat tulvavesien valuma-alueina, koska vesi imeytyy niiden huokoiseen maaperään. Kosteikot pitävät yllä luonnon vesitasapainoa, puhdistavat vettä ja ennaltaehkäisevät kuivuutta vapauttamalla sitouttamaansa vettä hitaasti akvifereihin eli vapaisiin pohjavesimuodostumiin. Kosteikkoihin kuuluvat mangrovemetsät lieventävät rannikkojen myrskyvesihuippuja ja eroosiota.

Kosteikkoalueilla elää tuhansia eri lintulajeja, äyriäisiä ja nilviäisiä sekä kaloja, nisäkkäitä ja hyönteisiä. Kosteikot tarjoavat proteiininlähteen lukuisille ihmisyhteisöille ja rentoutumiskeitaita niin paikallisille kuin turisteille.

Lisäksi kosteikkojen hyödyt ilmastonmuutoksen lieventämisessä ovat suuremmat kuin minkään muun maalla sijaitsevan ekosysteemin.

Mutta nyt kosteikkoja kohtaavat useat uhat, jotka ovat ennen kaikkea ihmisen aiheuttamia.

Suuruhkia kaupungistuminen ja kestämätön kaavoitus

Yksi merkittävimmistä kosteikkojen uhista erityisesti kaupunkialueilla on kaupallinen rakentaminen. Kautta Afrikan sekä rannikko- että sisämaa-alueilla kiinteistöyhtiöt puskevat rakennusprojekteja eteenpäin huolimatta siitä, että kosteikot ovat epäsopivia rakentamiselle sekä huokoisen maaperän että kuivuus- ja tulvariskien kohoamisen vuoksi.

Zimbabwen pääkaupunki Harare on menettänyt noin puolet kosteikoistaan viime vuosikymmenen aikana kaupunkiviljelyn ja kestämättömän rakentamisen seurauksena. Lisäksi kaivojen määrän raju kasvu ehdyttää pohjavesivarantoja entisestään.

Kosteikoille rakentamisen syyt kumpuavat ennen kaikkea kaupungistumisesta ja rakennuspaineesta sekä siitä, että vähävaraiselle väestölle ei ole monissa Afrikan kaupungeissa riittävästi kohtuuhintaisia asumisvaihtoehtoja. Esimerkiksi Zimbabwessa moni ostaa tontin tai talon halvalla, ja tämä voi tarkoittaa sitä, että kiinteistö on ongelmallisella alueella.

Vaikka Zimbabwen hallitus on havahtunut kosteikkojen suojelun tarpeeseen ja maan ympäristöministeriö kehittää kosteikkojen hallinta- ja suojelusuunnitelmaa, jatkuu rakentaminen eri puolilla kaupunkia. Hararen merkittävintä kosteikkoa, Ramsar-sopimuksellakin suojeltua Monavale vlei -kosteikkoa uhkaa mittava rakennusprojekti. Vaikka kosteikot kuuluvat teoriassa maan ympäristöministeriön hallintaan, on osa kaupungin kosteikkoalueista myyty yksityisomistukseen. Syksyllä 2022 Hararen kaupunki myönsi jälleen kaavoitus- ja kehitysluvat yli 100 rivitalolle Monavale vlei -kosteikolle, joka on laajin kaupunkikosteikko ja elintärkeä vesiturvalle. Arvioiden mukaan ainakin kaksi miljoonaa zimbabwelaista kärsii puhtaan veden pulasta, ja moni joutuu kulkemaan pitkiä etäisyyksiä kaivojen äärelle.

Monavale vlei -kosteikon suojelujärjestö COSMO, Monavalen naapuruston asukkaat, Birdlife Zimbabwe -järjestö, Zimbabwen ihmisoikeusasianajajat -järjestö ja lukuisat ympäristöaktivistit ovat kampanjoineet kuukausien ajan rakennusprojektin estämiseksi. Save Monavale vlei -kampanjan vetoomus on kerännyt tuhansia allekirjoituksia.

Kosteikoilla harjoitetaan myös kaupunkiviljelyä. Zimbabwessa monet paikalliset viljelevät kosteikkoalueilla maissia, joka tarvitsee kasvaakseen runsaasti vettä. Tämä  häiritsee kosteikkojen herkkää ekologiaa. Kosteikoilta myös pumpataan vettä; zimbabwelainen kosteikkoaktivisti Lawrence Greencroft kertoi kävellessämme Monavalen kosteikkoalueella kiinalaisyhtiöstä, joka on pumpannut satoja tuhansia litroja vettä yhdeltä kaupungin kosteikoista.

Viljely ja veden pumppaaminen kuluttavat kosteikkjen vesivaroja ja altistavat kosteikon kuivumiselle. Kosteikkojen suurimmat globaalit uhat ovat maatalous ja kalatalous, kaupungistuminen ja kosteikoille rakentaminen sekä teollisuus, joka aiheuttaa kosteikkojen ekologiaa uhkaavia päästöjä. 

Korruptio ja huutava asuntopula ajavat kosteikkorakentamista

Miksi kosteikkojen hyväksikäyttö ja niille rakentaminen sallitaan? Esimerkiksi Zimbabwessa talon rakennusta varten rakennuttaja – joka voi olla joko yksityishenkilö tai yritys – tarvitsee useita erilaisia lupia sekä hyväksytyn ympäristövaikutusten arvion. Korruption vuoksi osa näistä luvista myönnetään jälkikäteen. Vaikka ympäristölupa vaaditaan teoriassa ennen rakentamista, monet rakennusprojektit hyväksytään puutteellisin arvioin. Paikallishallinto voi puolestaan myöntää alueelle kaavoitus- tai kehitysluvan, kun rakentaminen on jo aloitettu – asia, jota monet kiinteistöyritykset hyväksikäyttävät.

Vastaava ilmiö rehottaa myös esimerkiksi rannikkomaa Ghanassa, jossa rakennusyhtiöt ovat iskeneet silmänsä alankoalueiden tulvatasankoihin, koska suurin osa pääkaupunki Accran maa-alasta on jo kaavoitettu osittain leväperäisten rakennuslupien mahdollistamana ja kaupungissa on pulaa asunnoista.

Kosteikoille rakentaminen on kestämätöntä paitsi ekologisista syistä myös puhtaasti rakennuskannan epävakauden vuoksi. Kosteikkojen maaperä on yleensä hapanta savimaata, joka kutistuu ja laajenee sade- ja kuivakausien mukaan. Zimbabwessa, Ghanassa ja todennäköisesti monissa muissakin Afrikan maissa useille kosteikoille toteutetuille rakennusprojekteille ei ole tehty kattavia ympäristövaikutusten arvioita saati myönnetty rakennuslupia, joten rakennukset seisovat lopulta epävakaalla maaperällä, joka voi pahimmillaan muuttua mutavelliksi sadekauden saapuessa. Silloin kosteus hiipii lattiasta kohti kattoa ja betoniperustukset voivat rakoilla. Kosteissa kodeissa homehtuvat huonekalut ja tekstiilit, minkä lisäksi viemäröinti alueilla on usein puutteellista.

Sekä Ghanassa että Zimbabwessa kosteikoille rakentamisen seuraukset ovat vakavat. Kosteikoille rakentaminen lisää tulvariskiä, koska kosteikkojen maa-alan vähetessä niiden pesusienimäinen ominaisuus lakkaa toimimasta eikä vesi imeydy enää maaperään ennaltaehkäisten tulvia. Vaikka rakennuttaja yrittäisi kuivattaa ja täyttää kosteikkomaa-ainesta, niiden täysi kuivattaminen on erittäin haastavaa. Sateiden saapuessa vesi ei enää imeydy maaperään, mutta veden on virrattava jonnekin. Usein tämä tarkoittaa muun muassa katujen ja teiden tulvimista, mikä on erittäin yleinen ilmiö Hararen monilla kaduilla joulu–tammikuussa.

Taloudellista voittoa ympäristön ja puhtaan veden kustannuksella

Etelä-Afrikan Kapkaupungissa etenee parhaillaan projekti, jossa yksi kaupungin suurimmista ja merkittävimmistä tulvatasangoista joutuu väistymään megarakennusprojektin tieltä. Kyse on Observatoryn kaupunginosan Two Rivers Urban Park -alueelle kohoavasta rakennuskeskittymästä, jonka tuleva päävuokralainen on yhdysvaltalainen verkkokauppajätti Amazon.

Two Rivers Urban Park -alueen tulvatasangolla on tärkeä rooli Black River -joen ja Liesbeek-joen yli 254 neliökilometrin kokoisen valuma-alueen huleveden käsittelyssä. Joet valuvat Tygerbergin kukkuloilta, Cape Flat -tasangon luoteisosista ja Pöytävuoren itäosien rinteiltä.

Kapkaupunki näytti kesällä 2020 vihreää valoa sille, että alueesta ainakin 20 hehtaaria lohkaistaan rakennusprojektille. 4,5 miljardin randin eli noin 260 miljoonan euron projektia vastustavat sekä lukuisat ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöt että alkuperäiskansojen edustajat, koska Two Rivers Urban Park -nimellä nykyään tunnettu alue oli vuosisatoja sitten Etelä-Afrikan alkuperäiskansan khoikhoin koti. Paikka on yhä Etelä-Afrikan alkuperäiskansoille erittäin merkittävä, koska khoikhoit taistelivat siellä 1500-luvulla ensimmäistä kertaa portugalilaisia valloittajia vastaan. Myöhemmin 1600-luvulla hollantilainen Dutch East India Company lahjoitti työntekijöilleen valtaosan nykyisestä Observatoryn alueesta. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun valloittajat varastivat khoikhoi- ja san-kansoille kuuluvia maita, kirjasivat ne maanomistuskirjoihin ja antoivat eteenpäin. Kyseessä oli Etelä-Afrikan kolonialismin alku.

Kulttuurihistoriallisen merkityksensä lisäksi Two Rivers Urban Park -alueen ekologia on herkkä. Alueella elää ainakin 40 lintulajia, erittäin uhanalaisia Kapin leopardirupikonnia, lähes vaarantuneita Kapin kääpiökameleontteja, jotka eivät selviä kaupunkialueilla, Kapin skinkkejä, vesikäärmeitä ja lähes vaarantuneita valkoposkisaukkoja. Projektin ympäristövaikutusten arviossa todettiin, että alueen luonnon monimuotoisuus ei kärsi rakennustöistä, koska tarkoitus on muun muassa luoda ”käytäviä” eläinten liikkumista varten ja rakentaa tällä hetkellä paikalla levittäytyvän kanaalin sijaan luonnollisempi ”joki”, joka olisi eliöstölle parempi. Kapkaupungin oma ympäristöhallintovirasto kuitenkin vastustaa projektia, kuten myös Kapkaupungin tähtitieteen observatorio, Länsi-Kapin kulttuuriperintövirasto sekä kymmenet ympäristöjärjestöt ja asiantuntijat. Vastustus on ollut niin suurta, että se on edennyt Etelä-Afrikan korkeimpaan oikeuteen ja kymmenettuhannet ihmiset ovat allekirjoittaneet vetoomuksen projektin pysäyttämiseksi. Rakennuttaja Liesbeek Leisure Properties Trust kuitenkin puskee rakennustöitä eteenpäin vastustuksesta huolimatta.

Vaikka Etelä-Afrikassa on maanosan edistyksellisin perustuslaki ja yksi kattavimmista ympäristölainsäädännöistä, ei maa ole onnistunut kosteikkojensa suojelussa. Etelä-Afrikan kansainvälisesti merkittävinä pidettyjen kosteikkojen nykyinen tila on tällä hetkellä ”kriittisesti uhattu”, ”uhanalainen” tai ”uhattu”. Etelä-Afrikassa kosteikkojen heikko tila aiheutuu ennen kaikkea saastumisesta, koska suurin osa teollisuudenaloista ja jätevedenkäsittelylaitoksista päästää jätevetensä vesistöihin. Maan hallinto onkin luonut menettelytapoja ja koonnut ohjeita kosteikkojen säilyttämiseksi, mutta todellisuudessa niiden täytäntöönpano on tehotonta. Etelä-Afrikan merien rannikkoalueiden muoviroskasta 90 prosenttia on peräisin maan jokiverkostosta.

Onko kosteikoilla toivoa?

Kosteikot kattavat vajaat viisi prosenttia Afrikan pinta-alasta. Suurin osa Afrikan kosteikoista on makean veden suoalueita, ja noin 65 prosenttia mantereen kosteikoista sijaitsee Chad-, Kongo- ja Nigerjoen sekä Niilin suistoalueilla.

Monet Afrikan maat ovat havahtuneet kosteikkojen suojelun merkitykseen, mutta vain 35 prosentilla mantereen maista on kosteikkoluetteloa. Kosteikkoluetteloiden avulla voidaan kartoittaa kussakin maassa sijaitsevat kosteikot ja niiden koko, tyyppi, kosteikon eliöstö, kosteikon käyttötavat ja niiden omistus, jotta kosteikkoja voitaisiin hallinnoida ja suojella tehokkaasti.

Kosteikkojen sijainteja ja niiden kokoja voidaan kuitenkin havainnoida jalkautumisen lisäksi muun muassa satelliittikuvilla. Tätä työtä tekevät esimerkiksi erilaiset järjestöt, jotka tarjoavat maille keräämäänsä tietoa kosteikkojen hallinnointia ja suojelua varten. Earth Observation Data -satelliittipalvelun avulla on mahdollista saada ajankohtaista tietoa kosteikkojen sijainnista ja kokojen muutoksista. Palvelun avulla on muun muassa onnistuttu selvittämään, että 20 prosenttia maailman mangrovemetsistä sijaitsee Afrikan rannikolla. Vaikka itäisen ja eteläisen Afrikan mangrovemetsistä noin kuusi prosenttia ja Länsi-Afrikan mangrovemetsistä noin kaksi prosenttia on tilaltaan heikentyneitä, on yli 90 prosenttia niistä mahdollista pelastaa.

Kosteikkojen suojelu on ennen kaikkea poliittinen kysymys. Afrikan maiden viranomaisten täytyy toteuttaa eri paikallisyhteisöissä lisää projekteja, joissa kerrotaan kosteikkojen välittömästä merkityksestä ja niiden hyödyistä. Lisäksi maiden on valvottava teollisuudenalojen jätteidenkäsittelyä entistä paremmin, jotta maatalouden ja muun teollisuuden jätevedet eivät pääse herkkiin vesistöihin. Ympäristölainsäädäntöjen toteutumista on valvottava huomattavasti tehokkaammin, ja rangaistusten rikkomuksista on oltava tiukempia. Maanosalla, jota kuivuus runtelee monin paikoin, ei ole varaa menettää kosteikkojaan sillä vauhdilla, millä ne tällä hetkellä katoavat.

— 

Kirjoittaja: Hanne-Mari Tarvonen

Editointi: Jannika Melkko, Nanna Hallikainen

Kielenhuolto: Elena Rintamäki