Näkymiä Israelin ja Palestiinan tulevaisuuteen

Tekstiartikkelin kuva. Microphone macro vertical detail
Ulkopolitist · Näkymiä Israelin ja Palestiinan tulevaisuuteen

Benjamin Netanjahu nousi uudelleen Israelin pääministeriksi viime vuoden lopulla. Maan kaikkien aikojen oikeistolaisimmaksi luonnehdittu hallitus on ajanut uudistuksia, joita monien on vaikea hyväksyä. Entä miltä Israelin ja Palestiinan tilanne näyttää tulevaisuudessa?

Benjamin Netanjahun uusin hallitus on ollut toiminnassa noin kuukauden. Hallitus on ehdottanut muutoksia oikeuslaitoksen toimintaan, mitkä toteutuessaan lisäisivät hallituksen valtaa. Tämä on herättänyt kritiikkiä kansallisesti ja kansainvälisesti ja nostattanut ihmiset kaduille osoittamaan mieltään. 

Samalla Israelin ja Palestiinan väliset jännitteet kiristyvät, ja kahden valtion mallin toteuttaminen muuttuu alati monimutkaisemmaksi niin periaatteessa kuin arkielämänkin näkökulmasta. Miltä Israelin ja Palestiinan tulevaisuus näyttää, jos kahden valtion mallia ei saada toteutettua? Mistä kertoo, että esimerkiksi ihmisoikeusjärjestöjen tulkinta Israelista apartheid-valtiona on alkanut vahvistua?

Asiantuntijavieraana jaksossa:

Timo R. Stewart on Israelin politiikkaan erikoistunut vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa. 

__

Äänitys: 31.1.2023

Juontajat: Leonard Wilhelmus ja Sofia Blanco Sequeiros

Editointi: Leonard Wilhelmus

Jakso on toteutettu yhteistyössä jakso.fi:n kanssa.

Kuuntele kaikki The Ulkopolitistin podcastit Spotifysta


Lisättävää?

Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.