Kirjoittaja Leo Heng on teknologiayhtiö Reaktorin puolustus- ja turvallisuusliiketoiminnasta vastaava strategiajohtaja.

Spekulointi Kiinan mahdollisella hyökkäyksellä Taiwaniin on kiihtynyt viime vuosien aikana. Konfliktiin liittyy kuitenkin paljon esimerkiksi kansainväliseen oikeuteen liittyviä kysymysmerkkejä. Mahdollisella sodalla ei olisi yhtään voittajaa, vaan ainoastaan häviäjiä.

Maanpuolustuskorkeakoulun erikoistutkija Matti Puranen (YTT) kirjoitti vieraskynä-artikkelissaan 8.11.2022 erinomaisen analyysin epävarmuustekijöistä, jotka liittyvät Kiinan ja Taiwanin välisen konfliktin ratkaisemiseen sotilaallisesti. Taktisten ja operatiivisten tekijöiden lisäksi konfliktiin liittyy kuitenkin useita suurvaltojen välisiä ja maailmanlaajuisia poliittisia, juridisia ja taloudellisia seikkoja.

Toisin kuin perinteiset valtiolliset asevoimat, Kiinan kansan vapautusarmeija on kommunistisen puolueen aseellinen siipi. Kun normaalit asevoimat suojaavat maidensa ja kansalaistensa suvereeniutta ja koskemattomuutta, kansan vapautusarmeijan tehtävä on kasvattaa puolueen poliittista vaikutusvaltaa. Sen toimintaa ei voi arvioida samoin perustein kuin demokraattisten valtioiden rationaalisesti toimivia asevoimia.

Kiina on kohdistanut Taiwaniin jo vuosia poliittista, diplomaattista ja taloudellista vaikutusta, pakotteita, kauppasotaa, rahoitusinstrumenttien käyttöä, median tukemaa informaatiovaikuttamista ja lukuisia muita keinoja, joilla se pyrkii edistämään tavoitettaan Taiwanin liittämisestä itseensä. Kaikki tämä istuu hyvin kiinalaiseen kolmen sodankäynnin konseptiin vuodelta 2003, joka puolestaan perustuu vuonna 1999 julkaistuun rajoittamattoman sodankäynnin doktriiniin. 

Kolmen sodankäynnin konseptissa korostetaan kolmea toisiaan vahvistavaa strategiaa: (1) strategisten psykologisten operaatioiden koordinoitu käyttö, (2) avoin ja salainen median manipuloiminen ja (3) juridinen sodankäynti, jonka tarkoituksena on manipuloida ulkomaisen kohdeyleisön strategioita, puolustuspolitiikkaa ja käsityksiä. Yhdessä edelleen käytössä olevan rajoittamattoman sodankäynnin opin kanssa nämä menetelmät konkretisoivat samanlaista lähestymistä kuin venäläiset opit, joiden mukaan sotilaallista voimaa tulee käyttää yhden suhteessa neljään verrattuna muihin mahdollisiin keinoihin.

Koska kansan vapautusarmeija ei toimi samojen lainalaisuuksien mukaan kuin valtiolliset asevoimat, sen rooli Taiwaniin suunnatussa sodankäynnin kynnyksen alittavassa vaikuttamisessa on merkittävä. Länsimaat ovat konseptualisoineet tällaista toimintaa hybridisodankäynnin käsitteen alle. Hybridisodankäynnissä pyritään perinteisesti toimimaan sekä attribuutiokynnyksen (vaikutuksen käynnistävää toimijaa ei pystytä todistamaan) että varsinaisen sodan kynnyksen (käytetyt vaikutuksen keinot eivät täytä sodankäynnin määritelmää) alapuolella. Konfliktin ratkaisua ei siis voi tarkastella vain sotilaallisesta näkökulmasta.

Yhdysvallat konfliktin kolmantena osapuolena

Yhdysvaltojen pohtiessa rooliaan maailmanpoliisina yli 80 vuoden virkakauden jälkeen unohtuu helposti, että sillä on tässä konfliktissa tavallisesta poikkeava asema, jonka historia ulottuu vuonna 1937 alkaneeseen toiseen Kiinan ja Japanin väliseen sotaan. Kun Japani hyökkäsi 7. joulukuuta 1941 Pearl Harboriin, Yhdysvallat päätti liittyä toiseen maailmansotaan. Koska sekä Kiinan tasavalta että Yhdysvallat sotivat Japania vastaan, valtioiden yhteistoiminta oli luontevaa. 

Kiinassa 1927–1936 käydyn ja suurelta osin Japanin hyökkäykseen keskeytyneen sisällissodan jäljiltä vallassa oli edelleen Kiinan kansallispuolue Kuomintang (KMT) Tšiang Kai-šekin johdolla. Kun sisällissodan toinen vaihe käynnistyi 1945, osapuolina oli edelleen Tšiang Kai-šekin Kuomintangin johtama tasavaltalainen hallitus ja Mao Zedongin johtamat kommunistit. Toinen vaihe päättyi 1949 kommunistien voittoon tasavaltalaisten paetessa Taiwanin saarelle ja kommunistipuolueen perustaessa mantereelle Kiinan kansantasavallan.

Taiwanin ja Kiinan välinen kriisi on edelleen jäätyneenä sisällissodan loppuasetelman kahden Kiinan ongelmaan – mantereella Kiinan kansantasavalta (People’s Republic of China, PRC) ja salmen toisella puolella Taiwan, viralliselta nimeltään Kiinan tasavalta (Republic of China, ROC). Yhdysvallat oli tehnyt toisen maailmansodan aikana yhteistyötä ROC:n kanssa, kun PRC taas edusti kommunisteja, joita vastaan tuli kylmän sodan alkuvuosina taistella kaikin keinoin. Tässä asetelmassa oli luontevaa, että Yhdysvallat ja ROC solmivat vuosina 1955–1980 voimassa olleen molemminpuolisen puolustussopimuksen PRC:tä vastaan. Sopimus päättyi sen jälkeen, kun Yhdysvallat muodosti diplomaattiset suhteet PRC:n kanssa 1979 ja tunnusti kommunistisen puolueen Kiinan lailliseksi hallitukseksi.

Monivaiheisen historian takia Yhdysvallat on mukana konfliktissa merkittävästi syvemmin kuin vain maailmanpoliisin roolissa.

Klikkaa twiitataksesi.

Tämän monivaiheisen historian takia Yhdysvallat on mukana konfliktissa merkittävästi syvemmin kuin vain maailmanpoliisin roolissa. Vuodesta 1979 on vallinnut monitulkintaisuus ja epäselvyys, kun Yhdysvallat on muotoillut omaa lainsäädäntöään ja kansainvälisiä mielipiteitään tasapainoilemaan nuoralla Taiwanin tukemisen ja Kiinan tunnustamisen välillä. Tämän strategisen monitulkintaisuuden pohjimmainen tavoite lienee ollut ylläpitää mahdollisimman suurta pelotetta aseellisesta puuttumisesta tilanteeseen ilman, että sitä tarvitsee koskaan tehdä.

Taiwanin tunnustaa itsenäiseksi valtioksi tämän artikkelin kirjoittamisen hetkellä vain kolmetoista pientä maata maailmassa, eikä Taiwan ole YK:n jäsen, vaikka se täyttääkin monia itsenäisen valtion määritelmän piirteitä. Kiinan aktiivinen kansainvälinen ulkopolitiikka on saanut useita maita vetämään pois Taiwanin tunnustamisen viime vuosina. Yksi kansainvälisen lainsäädännön peruspilareista on kansojen itsemääräämisoikeus, mutta kansan käsitettä ei ole määritelty suoraan eikä Taiwanin asema sen valossa ole selkeä.

YK:n peruskirjan 51 artikla määrittelee jokaiselle jäsenvaltiolle oikeuden puolustaa koskemattomuuttaan asein, mutta koska Taiwan ei ole YK:n jäsenvaltio, sillä ei ole kansainvälisoikeudellisesti oikeutta aseelliseen puolustukseen. Kiina on käsitellyt suhteita Taiwanin kanssa omana sisäisenä asianaan, ja kansainvälinen yhteisö on tukenut tätä olemalla hyväksymättä Taiwania tunnustettujen jäsentensä joukkoon.

Sotilaalliseen konfliktiin puuttuminen

Toisen maailmansodan jälkeen ydinaseilla varustautuneet suurvallat ovat onnistuneet välttämään suoraa aseellista konfliktia keskenään. Pelotevaikutus sekä erilaiset sijaissodat, sotilasneuvonantajat, palkkasotilaat, aseapu ja taloudellinen tuki ovat säilyttäneet tämän herkän tasapainon aina Korean sodasta Libyan vuosikymmenen takaiseen sisällissotaan. Myös Natolla on pitkä historia sotilaallisista operaatioista ja rauhaan pakottamisesta vain itseään heikompia vastustajia vastaan.

Länsimaat ovat pidättäytyneet puuttumasta suoraan Venäjän aggressioon Ukrainassa Krimin miehityksellä 2014 alkaneessa ja jo yhdeksän vuotta kestäneessä konfliktissa, joka leimahti jäätyneen vaiheen jälkeen uuteen liekkiin helmikuussa 2022 aloitetulla uudella hyökkäysvaiheella. Aggressio on alun hämmennyksen jälkeen tuomittu jyrkästi, mutta sen ratkaisemisessa on toistaiseksi pitäydytty taloudellisissa pakotteissa, poliittisessa painostuksessa, tiedustelutiedon jakamisessa, humanitäärisessä avussa, aseistuksessa ja koulutuksessa, pysyen tietoisesti ja tarkasti sodan kynnyksen alapuolella.

Kansainvälisellä yhteisöllä on juridisesti selkeämpi oikeus ja peruste puuttua Venäjän aggressioon Ukrainassa kuin Kiinan mahdolliseen aggressioon Taiwanissa. Silti tässäkin konfliktissa on pidättäydytty reaalipolitiikassa ja priorisoitu ydinaseilla varustautuneiden suurvaltojen välisen sodan välttäminen, vaikka Venäjän sotilasmahti on paljastunut paljon odotettua pienemmäksi. Kiina on taloudellisesti merkittävästi Venäjää suurempi vastustaja, ja sotilaallisestikin sen voi tällä hetkellä olettaa olevan merkittävästi vahvempi. Tätä taustaa vasten tarkastellen mahdollisuus siihen, että Taiwanin kohdalla poikettaisiin vakiintuneesta sodan välttämisen politiikasta, on hyvin pieni. Tämä on kuitenkin näkemys, joka pitkälti murentaa Yhdysvaltojen pidäkevaikutuksen, joten sitä ei haluta tai uskalleta sanoa ääneen.

Taiwanin liittolaisten olisi pakko sitoa konfliktiin niin suuri määrä joukkoja ja kalustoa, että yksikään niistä ei pystyisi selviämään aseellisesta konfliktista pienin menetyksin.

Klikkaa twiitataksesi.

Tuoreimmissa sotapeleissä, joita potentiaalisesta sodasta on ajettu, Yhdysvaltain tappiot on arvioitu valtaviksi. Verrattuna Afganistanin ja Irakin sotiin, joissa Yhdysvaltojen johtamat liittoutuneet menettivät taistelussa vuosina 2003–2021 yhteensä 81 helikopteria ja 13 lentokonetta, Kiinan kanssa käydyssä konfliktissa pelkästään Yhdysvaltojen on arvioitu menettävän taistelulentokoneita 200–484 kappaletta ja sotalaivoja 8–17 kappaletta, joista kaksi lentotukialuksia.

Suuruusluokan hahmottamiseksi yhden F-35 -hävittäjän hinta on noin 90 miljoonaa dollaria. Lentotukialuksen hinta on puolestaan noin 13 miljardia dollaria, ja sillä on 4000–5000 hengen miehistö. Vertailukohtana Yhdysvallat on menettänyt syyskuun 2001 jälkeen käynnistetyissä sodissa yhteensä 7 057 sotilasta. Skenaarioissa myös Taiwan ja Japani kärsivät tappioita suhteessa vastaavassa mittakaavassa. Strategi Thomas Schellingiä lainaten, “kunnollinen pidäke on loistava maalitaulu”: Taiwanin liittolaisten olisi pakko sitoa konfliktiin niin suuri määrä joukkoja ja kalustoa, että yksikään niistä ei pystyisi selviämään aseellisesta konfliktista pienin menetyksin.

Sotilaallisten tappioiden lisäksi sota Kiinan ja Taiwanin välillä aiheuttaisi maailmantalouteen moninkertaisesti suuremman kriisin kuin mitä Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut. Kiinan ulkomaankaupan arvo on maailman suurin, ja suurin osa maailman maista on tavalla tai toisella riippuvaisia siitä. Vaikka Kiinaa uhkailtaisiin ennennäkemättömillä talouspakotteilla, on epäselvää, pystyisivätkö länsimaat todellisuudessa pitämään niistä kiinni. Todennäköisesti pakotteita kierrettäisiin kolmansien maiden kautta niin paljon kuin mahdollista. Taiwan puolestaan pitää hallussaan 66 % markkinaosuutta kaikkien maailman puolijohteiden tuotannosta ja 90 % osuutta edistyneimpien sirujen tuotannosta. Taiwanilaisia piisiruja on kaikessa elektroniikassa, ja katko niiden saatavuudessa aiheuttaisi valtavia vaikeuksia maailmantaloudessa.

Hyökkäyksen ajoitus

Kiinassa on käynnissä merkittävä sotilaallinen uudistamishanke, jonka valmistumisajaksi on asetettu 2027, kansan vapautusarmeijan satavuotisjuhla. Uudistushanke kehittää merkittäviä kyvykkyyksiä, jotka tukisivat Taiwanin valtausta. Kansainvälisessä yhteisössä on arveltu tämän liittyvän hyökkäyksen suunniteltuun ajoitukseen. Tuoreemmat tiedot esittävät kuitenkin hyökkäyksen mahdollisuutta jo 2025, heti Taiwanin ja Yhdysvaltojen vuoden 2024 vaalien jälkeen, tai jopa jo tänä vuonna.

Strategisesti ajatellen olisi otollista käynnistää hyökkäys mahdollisimman pian, niin kauan kuin Ukraina vastustaa Venäjän hyökkäystä ja länsimaat ovat sitoutuneet tukemaan taistelua. Lännen puolustusteollisuuden kapasiteetti on jo sidottu taisteluun, ampumatarvikkeita kuluu enemmän kuin niitä pystytään valmistamaan ja Ukrainan tukemiseen käytetään pidemmän aikavälin valmiusvarastoja ympäri maailmaa. Mikäli Kiina hyökkäisi pian, länsimailla olisi huolenaan kaksi erillistä sotaa kahdella eri rintamalla.

Vain Pekingissä tiedetään, onko kansan vapautusarmeija kykenevä uhkaamaan Taiwanin, Yhdysvaltojen, Japanin ja muiden mahdollisten tukijoiden yhdistettyjä voimia.

Klikkaa twiitataksesi.

Vain Pekingissä tiedetään, onko kansan vapautusarmeija kykenevä uhkaamaan Taiwanin, Yhdysvaltojen, Japanin ja muiden mahdollisten tukijoiden yhdistettyjä voimia. COVID-19-epidemia on vahingoittanut sekä Kiinan väestöä että erityisesti taloutta, mikä saattaa hillitä maan kykyä käydä sotaa. Toisaalta nollatoleranssipolitiikka virusta vastaan osoitti myös Xi Jinpingin ja puolueen kykyä riskeerata kansan tukea ylläpitävä talouskasvu merkittävän uhkan edessä.

Puranen kirjoittaa artikkelinsa lopuksi “Se, miten puoluejohto ymmärtää rationaalisuuden, voi erota merkittävästi läntisten demokratioiden käsityksistä, ja siksi Taiwanin tilanteen suhteen on syytä varautua myös ikäviin yllätyksiin”. Läntiset demokratiat ovat syyllistyneet useita kertoja virheeseen, jossa vastustajia on analysoitu oman maailmankuvan kautta ilman syvää ymmärrystä näiden toiminnasta. 

Kiinan kommunistisen puolueen ajattelutapa todellakin eroaa merkittävästi läntisten demokratioiden käsityksistä. The Economistin erinomainen syväluotaava podcast-sarja The Prince kuvaa hyvin, miten puolue toimii Xi Jinpingin johdolla suuren mittakaavan lakien mukaan. Puolue pitää ihmisoikeusrikkomuksia pienempänä pahana, kun Kiinassa on viimeisen 32 vuoden aikana nostettu lähes miljardi ihmistä pois köyhyydestä, kuten ulkoministeri Wang Yin purkaus Kanadassa vuonna 2016 antoi ymmärtää.

Onko sotilaallinen ratkaisu väistämätön?

Kaikki konfliktin osapuolet toivovat kriisiin rauhanomaista ratkaisua. Avoin sodankäynti ei olisi kenenkään etu. Taiwan haluaa säilyttää itsemääräämisoikeutensa ja vapauden valita oma demokraattinen tulevaisuutensa. Kiinalle taas yhden Kiinan ajatus on periaatekysymys, ja sillä on useita suoria ja epäsuoria keinoja painostaa Taiwan taipumaan tahtoonsa. Kiina ei myöskään kaihda aikaisempien yksi maa, kaksi järjestelmää -lupaustensa pyörtämistä. 

Täysimittaiseen sotaan osallistuminen olisi myös Yhdysvalloille katastrofaalista. Toisaalta myös Yhdysvaltojen arvovalta kärsisi mittaamattoman takaiskun, jos se ei osallistuisi puhjenneeseen sotaan. Maailmanpoliisin ja turvatakuiden antajan luotettavuus sotilaallisen pidäkkeen tarjoajana putoaisi nollaan. Koko muu maailma taas kärsisi sodasta ennennäkemättömiä taloudellisia seurauksia.

Jos Taiwan ei suostu rauhanomaiseen yhdistymiseen, sotilaallinen ratkaisu on mahdollinen. Koko maailmalle olisi kuitenkin parempi, jos sitä korttia ei tarvitsisi katsoa.

Klikkaa twiitataksesi.

Taiwan on toistaiseksi onnistunut luovimaan Kiinan jakelemien keppien ja porkkanoiden välissä erilaisilla poliittisilla ja taloudellisilla keinoilla. Kiinan ja Taiwanin välillä käydään mittavaa kauppaa, ja maat ovatkin taloudellisesti jossain määrin riippuvaisia toisistaan, mikä vähentää sotilaallisen ratkaisun todennäköisyyttä jonkin verran. Kiina kuitenkin kehittää laivastoaan, ohjusjoukkojaan, maihinnousujoukkojaan ja ilmavoimiaan nimenomaan hyökkäystä silmällä pitäen sekä minimoidakseen Yhdysvaltojen suunnitelmalle muodostaman uhkan.

Sodan uhka on todellinen, eikä sen sytyttyä olisi enää voittajia, vaan pelkkiä häviäjiä. Kiinan kommunistinen puolue on näyttänyt kykynsä ottaa riskejä suuremman hyvän, eli puolueen kunnian, nimissä. Jos Taiwan ei suostu rauhanomaiseen yhdistymiseen, sotilaallinen ratkaisu on mahdollinen. Koko maailmalle olisi kuitenkin parempi, jos sitä korttia ei tarvitsisi katsoa. 

Kirjoittaja: Leo Heng

Editointi: Eero Tuorila

Kielenhuolto: Elena Rintamäki