Britannia menetti keskeisen diplomaattisen työkalun kuningatar Elisabetin kuollessa viime syksynä. Vaahtokarkkidiplomatiastaan tunnettu monarkki voi osoittautua mahdottomaksi korvata Britannian ulkopolitiikalle.    

Viime viikonloppuna tuli kuluneeksi vuosi Ison-Britannian kuningatar Elisabet II:n kuolemasta. 70 vuotta Britanniaa ja muita valtakuntiaan hallinnut kuningatar nukkui pois Balmoralin linnassa Skotlannissa 8. syyskuuta 2022. Seurasi 11 päivää kestänyt suruspektaakkeli, joka huipentui maanantaina 19. syyskuuta. 

Neljännesmiljoona kansalaista oli ehtinyt osoittaa kunnioitustaan kuningattaren arkulla ennen kuin se siirrettiin Westminster Abbeyn kirkkoon siunaustilaisuuteen, johon osallistui 2000 kutsuvierasta. Heidän joukossaan Lontooseen saapui viitisensataa ulkomaista arvovierasta eri puolilta maailmaa, muun muassa 18 monarkkia, 55 presidenttiä ja 25 pääministeriä. 

Harvoin, jos koskaan, on nähty niin kattava läpileikkaus maailman johtajista yhdistyneenä saman asian äärelle. Elisabetin hautajaisiin päättyi yksi luku Britannian ulkopoliittista historiaa, ja surujuhlan vieraslista ilmensi edesmenneen kuningattaren roolia diplomaattina ja ulkopolitiikan tekijänä. 

Vanhan suurvallan alamäki keskitason toimijaksi

Pikakelauksella katsottuna Ison-Britannian ulkopolitiikkaa Elisabet II:n valtakaudella leimasi rapistuminen. Britannian poliittiset johtajat markkinoivat maatansa edelleen mielellään globaalina suurvaltana, mutta toisen maailmansodan jälkeen sen ulkopoliittinen vaikutusvalta on huvennut hiljalleen.

Britannian poliittiset johtajat markkinoivat maatansa edelleen mielellään globaalina suurvaltana, mutta toisen maailmansodan jälkeen sen ulkopoliittinen vaikutusvalta on huvennut hiljalleen.

Klikkaa twiitataksesi.

Kuningattaren noustessa valtaan vuonna 1952 aurinko oli jo alkanut laskea brittiläisen imperiumin yllä. Siirtomaa toisensa jälkeen itsenäistyi. Vuoden 1956 Suezin kriisi ja sitä seurannut sotilaallinen floppi oli nöyryytys Britannian suurvalta-asemalle ja naula imperiumin arkkuun. 

Poliittisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti vanha suurvalta on laskenut keskitason toimijaksi. Kiinan ja Intian kaltaiset uudet suurvallat ovat menneet jo monella sektorilla Britannian ohi. Keskeisin vaikutus suurvalta-aseman menettämisellä Britannialle on se, että keskitason valtiollinen toimija ei pysty toimimaan yksin, vaan on riippuvainen kumppaniensa tuesta ja yhteistyöstä.  

Toisen maailmansodan jälkeen Britanniasta tulikin ulkopoliittisesti riippuvainen Yhdysvalloista. Maiden välinen ”erityissuhde” on kokenut ala- ja ylämäkiä. Parhaimmillaan se oli 1980-luvulta 2000-luvulle, mutta epäonnisen Irakin-sotaretken myötä suhde happani eikä ole sen jälkeen koskaan kunnolla palautunut. Donald Trumpin presidenttikausi heikensi suhteita entisestään, kun britit eivät voineet enää täysin luottaa vanhan liittolaisen tukeen Natossa tai Brexitin jälkeisiä kauppasopimuksia solmittaessa. 

Suhde Eurooppaan on ollut Britannialle monimutkainen. Silloiseen Euroopan yhteisöön Britannia liittyi osittain taloudellisesta pakosta, osittain vähentääkseen riippuvuuttaan Yhdysvalloista. Se ei kuitenkaan koskaan löytänyt rooliaan eurooppalaisessa yhteistyössä. Kuningattaren kuollessa Britanniassa pestiin edelleen EU-eron jälkipyykkiä. Euroopan sisäisen vaikutusvallan lisäksi Brexitissä britit menettivät myös asemansa Euroopan ja Yhdysvaltojen välikätenä. 

Satuhahmo diplomatian työkaluna

Kuningattarella itsellään ei yleensä ollut näihin kehityskulkuihin osaa tai arpaa. Perustuslaillisena monarkkina Elisabet II uskollisesti seurasi kulloisenkin hallituksen ulkopoliittisia linjauksia, mentiin sitten syteen tai saveen. 

Kuningattaren virallisiin ulkopoliittisiin velvollisuuksiin kuului ulkovaltojen lähettiläiden vastaanotto sekä vuotuisen diplomaattivastaanoton emännöinti Buckinghamin palatsissa. Valtakautensa aikana kuningatar vieraili 117 maassa, ennätys valtiojohtajien joukossa. Lisäksi kuningatar emännöi 112 valtiovierailua Britanniassa, puhumattakaan lukuisista huippukokouksista ja muista kansainvälisistä tapahtumista. Matkakohteet ja kutsuttavat vieraat päätti ulkoministeriö.  

Pitkälti juuri virallisten vierailujen yhteydessä kuningatar Elisabetista muodostui Britannialle diplomaattinen työkalu, jonka vertaista ei millään muulla maalla ole ollut. Illalliskutsua Buckinghamin palatsiin tai iltapäiväteetä Windsorin linnassa ei monikaan maailman johtajista pystynyt vastustamaan. 

Pitkäikäisyytensä ja hillityn charminsa myötä kuningattaresta kehkeytyi miltei myyttinen populäärikulttuurin hahmo, joka seikkaili sketseissä James Bondin ja karhuherra Paddingtonin kanssa. Monille hän edusti brittiläisyyden arvoja ja luonteenpiirteitä puhtaimmillaan, Britanniaa ihanteellisimmillaan.  

Britannia pyrki hurmaamaan kuningattaren vetovoimalla

Kuningattaren idealisoitu julkikuva saattoi olla yhtä todenperäinen kuin Bond tai Paddington, mutta sen avulla Britannia on onnistunut säilymään relevanttina maailmanpolitiikan näyttämöllä. Kuningattaren edustamat arvot ja hänen henkilöönsä liitetty historiallis-kulttuurinen pääoma ovat olleet Britannialle keinoja edistää poliittisia ja taloudellisia tavoitteitaan. Kuningatar Elisabet II oli malliesimerkki valtioiden käyttämästä pehmeästä vallasta.

Kuningattaren edustamat arvot ja hänen henkilöönsä liitetty historiallis-kulttuurinen pääoma ovat olleet Britannialle keinoja edistää poliittisia ja taloudellisia tavoitteitaan. Kuningatar Elisabet II oli malliesimerkki valtioiden käyttämästä pehmeästä vallasta.

Klikkaa twiitataksesi.

Maailmanpolitiikassa pehmeällä vallalla tarkoitetaan valtion kykyä hurmata vetovoimallaan. Se on vastakohta kovalle vallalle eli sotilaallisille ja taloudellisille keinoille. Pehmeän vallan keinovalikoimaan kuuluu muun muassa kulttuurinen vaikuttaminen ja arvot. Yhdysvaltojen pehmeästä vallasta käytetään usein esimerkkinä maan viihdeteollisuutta, joka luo mielikuvaa amerikkalaisesta unelmasta. Tätä unelmaa hyödyntäen Yhdysvallat luo positiivisia mielikuvia itsestään ja pyrkii saamaan muut myötämieliseksi omille näkökannoilleen.   

Myös Britannian pehmeän vallan ytimessä on kulttuurinen vaikuttaminen. Keskeinen osa sitä on aina ollut monarkia ja etenkin kuningatar Elisabetin hahmo. Kuningatar edusti niitä arvoja, joista Britannian maakuva maailmalla on perinteisesti koostunut: velvollisuudentunto, vakaus ja jatkuvuus. Kuningatar tunnisti myös asemansa populäärikulttuurin hahmona ja osasi hyödyntää sitä. Kuningattaren harjoittamaa diplomatiaa onkin kutsuttu vaahtokarkkidiplomatiaksi.   

Kun Britannian poliittinen ja taloudellinen valta maailmassa on huvennut, kulttuurinen ja pehmeä vaikuttaminen on tullut maalle yhä tärkeämmäksi. Kuningattaren ainutlaatuista asemaa ja julkikuvaa hyödyntäen Britannia on saattanut vahvistaa olemassa olevia liittolaisuuksia ja kumppanuuksia tai liennyttää suhteita vanhoihin vihollisiin. Kuningattaren ansiosta Britannia pystyi usein toimimaan kokoaan suurempana kansainvälisen politiikan areenoilla.

Kun Britannian poliittinen ja taloudellinen valta maailmassa on huvennut, kulttuurinen ja pehmeä vaikuttaminen on tullut maalle yhä tärkeämmäksi.

Klikkaa twiitataksesi.

Sovittelija, taivuttelija, sinetöijä 

Kuningatarta käytettiin usein viimeisenä silauksena Britannian ulkopoliittisille ponnistuksille. Vuonna 1961 juuri itsenäistynyt Ghana tasapainotteli kylmän sodan maailmassa idän ja lännen välillä. Kuningattaren samana vuonna tekemää valtiovierailua pidetään sysäyksenä sille, että Ghana pysyi lännen leirissä. Maan silloiselle johtajalle Kwame Nkrumahille oli tärkeää, että Englannin kuningatar kohteli häntä vertaisenaan valtionjohtajana.

Kuningattaren valtiovierailua Japanissa vuonna 1975 puolestaan pidetään käännekohtana Britannian ja Japanin toisen maailmansodan jälkeisten suhteiden normalisoinnissa. Myös Britannian ja Venäjän suhteet normalisoitiin kylmän sodan jälkeen kuningattaren matkustaessa Boris Jeltisinin vieraaksi vuonna 1994. Vierailu oli menestys ja kiitos siitä kuului kuningattarelle, joka oli onnistunut hurmaamaan äkkiväärän ja arvaamattoman Jeltsinin. 

Kuningatarta käytettiin myös taivuttelemaan diktaattoreita ja muita epämääräisiä johtajia. Surullisenkuuluisa on Romanian diktaattori Nicolae Ceaușescun vierailu Buckinghamin palatsissa. Moukkamainen kommunistijohtaja oli vaatinut kuningattaren tapaamista ehtona rahakkaalle kauppasopimukselle. Ammattidiplomaatin tahdikkuudella kuningatar joutui emännöimään myös Idi Aminin ja Robert Mugaben kaltaisia sotarikollisia Britannian ulkopoliittisen edun nimissä. 

Kenties tärkeimpänä kuningattaren diplomaattisista saavutuksista pidetään hänen historiallista valtiovierailuaan Irlantiin vuonna 2011. Maiden historia on ollut hankala ja verinen. Sovinto sai sinettinsä kuningattaren ollessa yli sataan vuoteen ensimmäinen Britannian monarkki, joka vieraili naapurimaassa. Symbolisesti merkityksellinen vierailu huipentui kuningattaren puheeseen, jonka hän aloitti iirin kielellä. Pieni, mutta tehokas keino, joka osoitti pehmeän vallan vaikutuksen.   

Kansainyhteisö kuningattaren ulkopoliittisena perintönä

Henkilökohtaisesti tärkein ulkopoliittinen saavutus kuningattarelle oli Commonwealthin eli Kansainyhteisön koossapitäminen. Britti-imperiumin raunioille rakennettu Britannian ja entisten siirtomaiden yhteisö vaalii maiden välisiä historiallisia ja kulttuurisia siteitä. Koko valtakautensa ajan kuningatar toimi yhteisön päänä. 

Kansainyhteisön tulevaisuudessa tulemme todennäköisesti nopeimmin huomaamaan sen vaikutuksen, joka kuningattaren kuolemalla on Britannian ulkopolitiikkaan. Kansainyhteisö on aina ollut löyhä seurakunta, jolla ei ole yhteisiä poliittisia tai taloudellisia tavoitteita. Yhdistävä tekijä oli kuningatar Elisabet, ja monen maan motiivi jäsenyydelle olikin yhteyden säilyttäminen kuningattareen. Britannialle tämä oli mahdollisuus pitää vanhat siirtomaat edelleen omassa vaikutuspiirissään.

Kansainyhteisön tulevaisuudessa tulemme todennäköisesti nopeimmin huomaamaan sen vaikutuksen, joka kuningattaren kuolemalla on Britannian ulkopolitiikkaan.

Klikkaa twiitataksesi.

Nähtäväksi jää mikä on Kansainyhteisön tulevaisuus kuningattaren kuoltua. Kuningas Charles III nousi äitinsä jälkeen yhteisön päämieheksi, mutta ei automaattisesti. Yhteisön huippukokouksessa vuonna 2018 jäsenmaat hyväksyivät Charlesin päämieheksi, mutta jotkut vain pitkin hampain. Pääasiallinen vaikutin tähänkin oli se, että jäsenmaat halusivat miellyttää vanhaa kuningatarta. 

Charles tuskin tulee olemaan samanlainen kokoava hahmo kuin äitinsä. Kansainyhteisö joutuu etsimään uusia yhdistäviä tekijöitä. Todennäköisesti yhteisö tulee pikkuhiljaa hajoamaan. Britannialle se merkitsee taas yhden ulkopoliittisen vaikutuskanavan menettämistä. 

Suurvallan hallitsija keskitason valtiossa

Kuningattaren valta kumpusi pitkäikäisyydestä ja kokemuksesta. Hänen valtakaudellaan Britanniassa ehti toimia viisitoista pääministeriä. Kaikissa valtakunnissaan kuningattaren nimissä hallinnoi yhteensä yli 170 pääministeriä. Yhdysvaltojen presidenttejä kuningatar tapasi valtakaudellaan kolmetoista kappaletta. Vierailujen ja audienssien yhteydessä kuningatar tapasi ja keskusteli tuhansien valtionpäiden, poliitikkojen, diplomaattien ja muiden ulkopoliittisten vaikuttajien kanssa. 

Perustuslaillisena monarkkina kuningattaren valtaa on hankala mitata. Sitä on käytetty suurimmaksi osaksi kulissien takana, naamioituna joksikin muuksi. Tulevaisuudessa valtion arkistojen avautuminen voi tuoda lisävalaistusta kuningattaren rooliin Britannian ulkopolitiikan muovaajana ja toteuttajana. 

Yhtenä mittarina voidaan pitää kuningattaren hautajaisia viime vuoden syyskuussa. Paikalle saapuneiden valtiojohtajien määrä ja taso kertovat omaa tarinaansa kuningattaren vaikutusvallasta ja vetovoimasta. Mikä muu keskitason valtio saisi houkuteltua valtionpäänsä hautajaisiin niin kattavan ja korkeatasoisen joukon maailman johtajia? 

Elisabet II:n ulkopoliittinen perintö on kansainvälisesti kokoaan suurempi Britannia. Vaikka hänen seitsemän vuosikymmentä kestäneen valtakautensa aikana Britannia luisui suurvallasta keskitason valtioksi, kuningatar itse edusti aina Britanniaa suurimmillaan ja parhaimmillaan. Kuten James Bondin ja karhuherra Paddingtonin seikkailuissa, myös kuningatar osasi luoda maailmalle illuusion siitä, että Britanniassa kaikki on hyvin. 

Kirjoittaja: Ronni Läpinen
Editointi: Kaarlo Somerto, Mari Isomäki, Henna Nivakoski
Kielenhuolto: Hanna Lehto