Vasemmisto liikkeellä – voiko eurooppalaisen vasemmistokonservatismin aalto rantautua Suomeen?

Kirjoittajan henkilökuva
vieraskynä | 18.02.2024
Tekstiartikkelin kuva. Saksalaisesta vasemmistopuolueesta Linkestä irtautunut Sahra Wagenknecht // Kuva: Fraktion DIE LINKE. im Bundestag (CC BY 2.0) (Kuvalähde)

Sateenkaariliput alas, pakolaiset ulos, ilmastotoimille stoppi!

Näitä puheita on vaikea kuvitella Li Anderssonin (vas.) tai Antti Lindtmanin (sd.) suuhun.

Monet eurooppalaiset vasemmistojohtajat kalastelevat kuitenkin ääniä oikeistopopulistien tempuilla.

SDP myy feministisiä t-paitoja samalla, kun Slovakian demarijohtaja Robert Fico kerää ääniä haukkumalla sateenkaariväestöä. Kun vasemmistoliitto julkaisee antirasistisia blogitekstejä, Saksan vasemmiston nouseva tähti Sahra Wagenknecht perustaa maahanmuuttovastaisen puolueen, jonka uskotaan syövän erityisesti äärioikeiston ääniä.

Kyse ei ole marginaali-ilmiöstä. Fico nousi Slovakian pääministeriksi ja katkaisi aseavun Ukrainalle. Saksalaisista 30 prosenttia on kertonut voivansa harkita Wagenknechtin äänestämistä.

Entinen pääministeri Sanna Marin sen sijaan kutsui perussuomalaisia rasistiseksi puolueeksi ja kehotti äänestämään SDP:tä, jotta maahan ei syntyisi “sinimustaa hallitusta” – viitaten fasistiseen Lapuan liikkeeseen ja uusfasistiseen Sinimustaan liikkeeseen.

Ajatus oikeistopopulistien vesille uivasta vasemmistosta tuntuu Suomessa kaukaiselta. Myös pohjoismaisten sosiaalidemokraattien arvopolitiikka on kuitenkin muuttunut: Ruotsissa he vastaavat ruotsidemokraattien uhkaan tiukentamalla maahanmuuttokantojaan. Tanskan demarit kiristivät pakolaispolitiikan niin tiukalle, että äärioikeistolta loppui happi.

Pelkillä punavihreiden liberaalien äänillä ei voiteta vaaleja. Pientuloiset ja duunarit karkaavat kuitenkin oikealle, eivätkä rikotut vaalilupaukset näy perussuomalaisten kannatuksessa. Vasemmistopuolueiden on tehtävä kaikkensa saadakseen takaisin heidät, joiden oikeuksia nämä sanovat ajavansa.

Kun rajatilanne ja Nato-keskustelu vievät Suomen poliittista ilmapiiriä perussuomalaisempaan suuntaan, voiko vasemmisto vastustaa kiusausta seurata perässä?

Vasemmistokonservatismi on keskieurooppalaisen populismin ydintä

Vasemmalle kallistuva kansalliskonservatismi on hallitseva poliittinen trendi itäisessä Keski-Euroopassa, sanoo Tšekin ja Suomen politiikkaan erikoistunut analyytikko Kateřina Buchtová.

Suomeen on Buchtován mukaan rantautunut viimeisen kymmenen vuoden aikana amerikkalainen käsitys, jossa vasemmisto tarkoittaa liberalismia ja oikeisto on synonyymi arvokonservatismille.

Pohjoismaissa vasemmistolaisuus yhdistetään uudistusmielisyyteen, opiskelijoihin ja nuoruuden idealismiin. Buchtován mukaan 2000-luvulla nuoruuttaan eläneille tšekkiläisille vasemmistolaisuus tuo mieleen tšekkoslovakialaisen reaalisosialismin ja Tšekin sosiaalidemokraattisen puolueen korruptioskandaalit.

Slovakian demaripuolue Smerin ja tšekkiläisen miljonäärin, ex-pääministeri Andrej Babišin johtaman ANOn kaltaisten populistipuolueiden työkalupakkiin kuuluvat sekä kansallismielinen paatos että kaikille ilmaista rahaa lupaavaa talouspopulismi. Yhdistelmä on niin yleinen, että entisen Tšekkoslovakian alueella puhutaan oikeisto- ja vasemmistopopulistien sijaan vain populisteista, Buchtová sanoo.

Yhdistelemällä kahta eri populismia puolue sekä vetoaa useisiin eri kansanryhmiin taustasta riippumatta että lupaa pitää huolta kansasta monin tavoin; suojelemalla ulkoisilta uhilta ja turvaamalla jokaiselle toimeentulon ja työpaikat.

Kaikesta huolenpidosta huolimatta puolue pääsee vieläpä kansanomaisen ja ärhäkän retoriikkansa ansiosta esiintymään holhoamisen, elitismin ja poliittisen korrektiuden kapinallisena vastustajana.

Populistit tarjoavat helppoja ratkaisuja ja erityisesti helppoja vihollisia. Oikeistopopulistien näkökulmasta kansaa uhkaavat Euroopan unioni, maahanmuuttajat ja seksuaalivähemmistöt. On loogista, että myös kansantalouden ongelmien väitetään ratkeavan maahanmuutosta ja ilmastotoimista leikkaamalla – tai vasemmistopopulismin hengessä kierojen superrikkaiden verollepanolla.

On loogista, että myös kansantalouden ongelmien väitetään ratkeavan maahanmuutosta ja ilmastotoimista leikkaamalla – tai vasemmistopopulismin hengessä kierojen superrikkaiden verollepanolla. Klikkaa twiitataksesi!

Buchtován mukaan on täysin mahdollista ja yleistäkin, että ihmiset ovat vilpittömästi sekä talousvasemmistolaisia että arvokonservatiiveja. Yhdistelmän tehokkuus houkuttelee kuitenkin opportunisteja. Monta kertaa pääministerinä istunut Robert Fico oli keskitien sosiaalidemokraatti, joka radikalisoitui ja lähti levittämään salaliittoteorioita vasta huomattuaan, että sille on kansan parissa kysyntää, Buchtová sanoo.

Laitavasemmalta AfD:n kylkeen – Wagenknecht ja Melenchon

2010-luvun vasemmistopopulistit hyödynsivät kansalaisten turhautumista poliittiseen eliittiin ja kyseenalaistivat talouskuripolitiikan – valtiolla olisi kyllä rahaa, mutta rahat laitetaan peruspalveluiden sijaan miljardöörien huvijahteihin.

Britannian työväenpuolueen Jeremy Corbyn ja Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ehkä ensimmäisenä julkisosialistina menestynyt Bernie Sanders puhuivat talouden lisäksi kuitenkin myös antirasismista ja feminismistä. Onkin pieni yllätys, että vuonna 2016 Sandersin äänestäjistä 12 prosenttia äänesti myöhemmin Donald Trumpia.

Oikeisto- ja vasemmistopopulistien äänestäjäkuntaa yhdistää pettymys perinteisiin vallanpitäjiin ja poliittiseen eliittiin, sanoo Espanjan vasemmistopopulismia seurannut väitöskirjatutkija Riku Löf. Siksi vasemmisto- ja oikeistopuolueiden välillä voi olla liikkuvuutta, Löf sanoo.

Oikeisto- ja vasemmistopopulistien äänestäjäkuntaa yhdistää pettymys perinteisiin vallanpitäjiin ja poliittiseen eliittiin, sanoo Espanjan vasemmistopopulismia seurannut väitöskirjatutkija Riku Löf. Klikkaa twiitataksesi!

Wagenknechtin ja Ficon puheissa kuuluu populismin perinne. Eliittiä eivät kuitenkaan edusta fossiilikapitalistit, vaan nykyvasemmisto ja “woke-liike”. Vasemmisto on joukko soijalattea hörppiviä elitistejä, jotka keskittyvät työläisten sijasta lillukanvarsiin, kuten vihreään siirtymään ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen identiteettipolitiikkaan. 

Wagenknechtin asema vasemmistossa on ristiriitainen. Osa tutkijoista pitää häntä lähinnä talouspopulismilla ratsastavana kansalliskonservatiivina. Erityisesti Linke-puolueen nuorisojärjestö halusi rasistisena pitämästään poliitikosta eroon jo pitkään.

Radikaali imago ja kommunistitausta tuo Wagenknechtille kuitenkin uskottavuutta vasemmistossa. Linken kannatus puolittui Wagenknechtin vedettyä puolueen antikapitalistisen siiven mukanaan. Wagenknechtin ajatukset saavat vastakaikua esimerkiksi kotimaisessa vasemmistojulkaisu Kulttuurivihkoissa

Woke-kritiikillä on oikeistolainen klangi, mutta se on aito keskustelunaihe myös liberaalivasemmistossa. Vasemmistoaktivismia vaivaa moraalisen ylemmyyden tavoittelu, sanovat Suomen monetisoiduimmat antikapitalistit Veikka Lahtinen ja Pontus Purokuru

Kritiikin ydin on: kun vasemmisto vahtii ihmisten somekäyttäytymistä, oikeistopuolueet puhuvat kansan syvien rivien huolista. Oikeisto pääsee esiintymään suorapuheisena, tavallisen epätäydellisen kansalaisen äänenä ja poliittisen korrektiuden vastustajana, kun vasemmisto antaa itsestään elitistisen ja tiukkapipoisen kuvan.

Oikeistolaisuus tarjoaa uusia tapoja kapinoida ja provosoida. Ehkä siksi myös perussuomalaisten suosio nuorten parissa on 30 prosenttia. Vasemmisto joutuu pohtimaan, voisiko oikeiston viesintätavan kopioida ilman, että tulee samalla levittäneeksi vihamielistä retoriikkaa.

Ranskalaista Jean-Luc Melenchónia voi pitää eurooppalaisen vasemmistopopulismin viimeisimpänä menestystarinana. Melenchón oli vuoden 2022 presidentinvaaleissa vain prosenttiyksikön päässä pudottaa äärioikeiston Marine Le Penin toiselta kierrokselta ja söi ääniä nimenomaan äärioikeistolta. 

Syvävasemmisto ei pysty kuuntelemaan poikkipuolisia sanoja maahanmuutosta konservatiiveilta. Kun Melenchón herjaa maahanmuuttajia, höristävät intellektuellit korviaan. 

Äänestäjät inhoavat perussuomalaisten talouspolitiikkaa ja äänestävät heitä

Mitä suurempi ja relevantimpi vasemmistopuolue haluaa olla, sitä enemmän sen on katsottava oikeaan päin. Mikä ihme voisi kuitenkaan saada oikeistopuolueiden äänestäjät loikkaamaan vasempaan? 

Buchtován mukaan Euroopassa oikeistopopulistit ja kansalliskonservatiivit ovat nimenomaan höllänneet talouskuria sitä mukaa, kun kansalaiset ovat ärsyyntyneet siihen. Suomi tulee tässä jälkijunassa, sillä perussuomalaiset ovat vasta siirtyneet oikealle.

“Ei, me emme tarvitse saavutettavampia Kelan palveluita ja helpompia tapoja kuitata tilille toimeentulotukea, me tarvitsemme rotia, järjestystä, vaatimuksia ja velvollisuuksia.”

valtiovarainministeri Riikka Purra

Perussuomalaisilla on tukevasti kannatusta myös duunareiden ja pienituloisten parissa. On erikoista, miten avoimesti Purra ajaa nimenomaan näihin ihmisiin kohdistuvia leikkauksia, sanoo väitöskirjatutkija Riku Löf.

Löfin mukaan Purra levittää ajatusta, että hyvinvointivaltio kannustaisi laiskuuteen ja valtion tukia käyttävät ihmiset olisivat rehellisten veronmaksajien kustannuksella eläviä vapaamatkustajia. Iltalehden kolumnisti murjaisi Purran kuulostavan “Tokmanni-Thatcheriltä”.

Hyvinvointivaltion kyseenalaistaminen on Suomessa tabu. Kun jopa kokoomus perustelee leikkauksia ja julkisten palveluiden yksityistämistä hyvinvointivaltion pelastamisella, Purra näyttää hekumoivan sen tuhoamisella.

Kritiikkiä ei tule vain oppositiosta. Yli kolmasosa perussuomalaisista vastustaa Petteri Orpon hallituksen suunnitelmaa rajoittaa lakkoja, ja vain puolet tuomitsee hallitusta vastustavat lakot. 

Jopa perussuomalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä äityi kritisoimaan valtiovarainministeriön lisäleikkauksia. Tulosta voi pitää hälyttävänä puolueelle, joka on itse rinta rottingilla ja valtiovarainministeriön suulla julistanut nämä päätökset. 

Lakoilla on kansan tuki ja perussuomalaiset leikkaavat pienituloisilta, vaikka lupasivat toisin. Eikö nyt jos koskaan olisi SDP:n ja vasemmiston hetki kerätä hallituskriisin hedelmät?

Mitä vielä. Perussuomalaisten kannatus on laskenut hallituskauden aikana vain maltillisesti. Jussi Halla-ahon presidenttikampanjan myötä kannatus nousi eduskuntavaalien tasolle.

Hallitus on epäsuosittu, mutta päävastuussa olevat puolueet keikkuvat gallup-kärjessä.

Tilanne on paradoksaalinen. Miksi perussuomalaisten äänestäjät ja duunariosasto vastustavat hallituksen leikkauksia, mutta käyvät seuraavana päivänä äänestämässä niiden suunnittelijoita?

Ehkä perussuomalaiset ovat aidosti onnistuneet muuttamaan äänestäjiensä arvoja, Löf pohtii. Jos pienituloisten asialla kampanjoineen Timo Soinin perussuomalaisten kannatus romahti Sipilän hallituksessa, Riikka Purra ehti valmistella äänestäjiään talouskuriin. Kun äänestäjäkunta laajenee yrittäjiin ja korkeakoulutettuihin, kannattajien arvot näyttävät muuttuneen oikeistolaisemmaksi.

PS on yhä ainutlaatuinen puolue suomalaisessa poliitikassa, jonka jäseniä yhdistää talouspolitiikan sijaan nimenomaan konservatismi. Vertailukohtaa voi hakea Itä-Saksasta, jossa sekä markkinaliberaalin äärioikeistopuolue AfD:n että Sahra Wagenknechtin suosio on kovimmillaan.

Vaikka talouspolitiikka ei maistuisi, osa konservatiiveista äänestää oikeistopopulisteja niin kauan, kun vaihtoehtoa ei ole. Hallituspolitiikkaan tyytymättömätkin näyttävät olevan valmiita tinkimään omasta mukavuudestaan suuremman hyvän kuten maahanmuuton ja woketuksen vastustamisen vuoksi.

Jos oikeistohallituksen politiikka ei aja duunareita vasemmistoon, onko vasemmiston mentävä duunareiden luokse – ja tarkoittaako se persuuntumista?

Tanskan demarit tekivät äärioikeiston tarpeettomaksi – kumpi voitti?

Tanskan demaripääministeri Mette Frederiksen ilmoitti maan tavoitteen olevan “nolla turvapaikanhakijaa”. Punavihreät puolueet suostuivat tukemaan Frederiksenin hallitusta sen maahanmuuttopolitiikasta huolimatta.

Ei ole mahdotonta, että myös Suomen vasemmistopuolueet koventavat maahanmuuttokantojaan viedäkseen kannatusta perussuomalaisilta, pohtii Riku Löf. On eri asia, onko tämä hyvä idea. 

Demarit kuihduttivat laitaoikeiston, joka sai kuitenkin rasistiset näkemyksensä levitettyä muiden puolueiden ohjelmiin, Löf huomauttaa. PS on usein linjannut, että heidän tavoitteensa on juurruttaa maahanmuuttovastaisia näkemyksiä suomalaiseen keskustelukulttuuriin ja muiden puolueiden kantoihin, Löf sanoo.

PS on usein linjannut, että heidän tavoitteensa on juurruttaa maahanmuuttovastaisia näkemyksiä suomalaiseen keskustelukulttuuriin ja muiden puolueiden kantoihin, Löf sanoo. Klikkaa twiitataksesi!

Perussuomalaiset pitävät Tanskan demareita jopa esikuvanaan. PS on useasti vihjannut voivansa tehdä yhteistyötä SDP:n kanssa, kunhan se ottaisi mallia Ruotsin ja Tanskan demareiden ”persuuntumisesta”. 

Jos Tanskan demarien päämäärä oli hävittää äärioikeisto, se tapahtui tekemällä äärioikeisto tarpeettomaksi levittämällä heidän ajatuksensa valtavirtaan. Persut eivät tätä harmittele.

Buchtová muistuttaa, että vasemmistoliberaalien puolueiden ja äänestäjien arvot voivat muuttua. Tanskan lisäksi näin kävi Ruotsissa, jossa demaripuolue ilmoitti liberaalin maahanmuuttopolitiikan epäonnistuneen.

Sosiaalidemokraattien ahdingosta Euroopassa on uutisoitu pitkään. Tanskan ja Ruotsin demarien linja nosti molemmat kannatuskriisistä. Voiko sama tapahtua Suomessa, kun SDP:tä kipparoi Marinin sijasta Antti Lindtman?

Lindtman on jatkanut perussuomalaisten kritisoimista sekä maahanmuuton hyötyjen ja Suomen kansainvälisyyden korostamista. Pieniä enteitä muutoksesta on kuitenkin olemassa. 

Punavihreyttään korostanut SDP:n presidenttiehdokas Jutta Urpilainen vaati maahanmuuttajia elämään “maassa maan tavalla” ja vastusti naisten asevelvollisuutta vedoten syntyvyyden laskuun.

Vedenjakajina voi pitää sekä Nato-jäsenyyttä että itärajan sulkua. Militarismi, kansallismielisyys ja rajaturvallisuus näkyvät yhä enemmän myös demareiden puheissa.

Presidenttiehdokas Pekka Haavisto ei ole omien sanojensa mukaan “yhtään punainen”, mutta keräsi punavihreän blokin äänet. Kun Haavisto painosti ensimmäisenä Orpon hallitusta laittamaan rajat tiukasti säppiin, myös SDP vaati Lindtmanin johdolla mahdollisuutta sulkea koko itäraja turvapaikanhakijoilta.

Rajan yli pyrkiviä ei nähdä suojelun tarpeessa olevina ihmisinä, vaan Venäjän aseena ja uhkana kansalliselle turvallisuudelle. ”Tuntuu kuin kaikista olisi tullut persuja”, kirjoitti perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra.

Puolueet ja toimittajat ovat alkaneet käyttää termistöä, josta kymmenen vuotta sitten haukuttiin rasisteiksi, kirjoitti Tuukka Kuru, Sinimustan liikkeen puheenjohtaja. HS:n vaalikoneessa SML oli ainoa puolue, joka sijoittui poliittisen arvokartan kansalliskonservatiiviseen vasemmistoon.

Teksti: Jimi Holmberg
Kommentointi ja editointi: Johanna Metsänheimo ja Riku Löf
Kielenhuolto: Elena Rintamäki