Agneta Kallström tutkii väitöskirjassaan terveydenhuoltoa ja siviilejä vastaan kohdistettua väkivaltaa Syyriassa. Tällä hetkellä hän kuuluu kansainväliseen tutkimusryhmään, joka tutkii polttoaseiden vaikutusta siviileihin.

Tuli on ollut keskeinen tekijä selviytymisen ja sodankäynnin kannalta ihmiskunnan historiassa. Tässä artikkelissa tarkastellaan polttoaseiden roolia konflikteissa ja niiden vaikutusta siviiliväestöön. Polttoaseiden käyttöön liittyy vakavia ja usein kuolemaan johtavia vammoja. Kansainvälisen lain puitteissa polttoaseiden käyttöä on pyritty rajoittamaan, mutta siviilien kannalta lakiin liittyy ongelmakohtia.

Tulen käytön merkitys ihmiskunnalle on kiistaton. Tuli on mahdollistanut ihmisten henkiinjäämisen kylmissä olosuhteissa, kuten myös ruuan kypsentämisen ja täten haitallisten bakteerien ja virusten tuhoamisen ruuasta. Tulta ei ole käytetty kuitenkaan vain rauhanomaisiin tarkoituksiin, vaan sillä on ollut merkittävä rooli myös sodankäynnissä ihmiskunnan alkuajoista lähtien. Tulta on käytetty aseena vihollisen rakennelmien, laivojen ja piirityskoneiden polttamiseen. Sitä on myös käytetty kaupunkien piirityksien aikana, kun hyökkääjät ovat pyrkineet murtamaan puolustuksen ja pakottamaan vastustajan antautumaan aiheuttamalla yleistä tuhoa ja paniikkia.

Tuli yksinään ei useimmiten saa aikaan valtavaa tuhoa, mutta kun siihen lisätään palo- ja räjähdysherkkiä aineita, voi sen vaikutus olla katastrofaalinen. Tästä esimerkkinä ovat tapahtumat Dresdenissä toisen maailmansodan lopulla 13.–15. helmikuuta 1945. Tällöin liittoutuneiden joukot pommittivat Saksassa sijaitsevaa kaupunkia palopommein usean päivän ajan muuttaen alueen tulimereksi. Kun suuri määrä palavaa ainetta ylittää tietyt kynnysarvot, voi tästä muodostua tulimyrskyksi kutsuttu ilmiö, jossa palon lämpötila ja paloalueen laajuus aiheuttavat merkittävästi tavanomaista tulipaloa suuremman tuhon. Dresdenin kuolleiden määrä vaihtelee alle 20 000:sta 250 000:een. Kaikkia uhreja ei kyetty tunnistamaan, koska kaupunki asukkaineen paloi käytännössä katsoen tuhkaksi.

Vietnamin sota on toinen surullisen kuuluisa esimerkki polttoaseiden käytöstä. Moni varmasti tietää Huỳnh Công Útin ottaman ikonisen valokuvan vietnamilaisesta tytöstä vuodelta 1972. Kuvassa alaston tyttö juoksee tietä pitkin karkuun napalmisadetta Vietnamissa. Phan Thị Kim Phúcin iho on kuoriutunut polttavasta napalmista. Hän vietti sairaalassa yli vuoden kärsien kovista kivuista. Sittemmin hän on käynyt läpi useita kirurgisia leikkauksia elämänsä aikana.

Suomikaan ei säästynyt palopommeilta, sillä Neuvostoliitto kylvi niitä alueellemme toisen maailmansodan aikana. Edelleen räjähtämättömiä palopommeja löytyy maastamme, ja niitä on jopa käytetty parvekekoristeina. Sittemmin Venäjä on jatkanut polttotaisteluaseiden käyttöä muun muassa Ukrainassa. Useat toimijat, kuten Yhdysvallat, ovat käyttäneet tappavia polttotaisteluaineita muun muassa Afganistanissa, Gazassa, Irakissa ja Jemenissä. Polttotaisteluaseita on käytetty myös terroristisissa tarkoituksissa. Esimerkiksi syyskuun 9. päivän terrori-iskun uhreista 19 prosenttia oli palovammauhreja.

Polttoaseiksi määritellään sellaiset aseet tai sotatarvikkeet, jotka on suunniteltu sytyttämään kohteita tai aiheuttamaan palovammoja tai hengitysvammoja liekin, lämmön tai niiden yhdistelmän aiheuttaman kemiallisen reaktion avulla. Näitä voivat olla liekinheittimet, improvisoidut kranaatinheittimet, ammukset, raketit, kranaatit, miinapommit ja muut sytytysainesäiliöt, jotka sisältävät esimerkiksi napalmia tai valkoista fosforia. Palopommit, kuten näitä myös usein kutsutaan, eivät siis ole ensisijaisesti räjähteitä, vaan niiden tarkoitus on sytyttää tulipalo ja ylläpitää sitä.

Monet polttoaseet ovat halpoja ja helppoja valmistaa. Yksinkertaisuudessaan polttoaseeksi voidaan määritellä myös Molotovin cocktail eli petrolia ja bensiiniä tai spriitä sisältävä polttopullo. Sitä tiedettävästi käytettiin ensimmäisen kerran Espanjan sisällissodassa vuonna 1936. Toisen maailmansodan aikana myös suomalaiset käyttivät näitä palopommeja. Pullon kyljessä oleva tikku sytytettiin palamaan, minkä jälkeen pullo heitettiin kohti vihollisen panssarivaunua. Pullon särkyessä polttoaine syttyi palamaan sytyttäen kohteensa, etenkin jos neste pääsi valumaan koneen ilmanottotilaan. Polttopullojen vaikutus panssarivaunujen tuhoamiseen oli kuitenkin marginaalinen.

Legendan mukaan nimitys Molotovin cocktail juontaa juurensa Neuvostoliiton ulkoministerin Vjatsheslav Molotovin radiopuheeseen vuonna 1939. Tällöin hän väitti, että Neuvostoliitto pudottaa Suomeen pommien sijasta ruoka-apupaketteja. Tällöin rypälepommeja ryhdyttiin kutsumaan Molotovin leipäkoreiksi, jotka sisälsivät kymmeniä pieniä palopommeja. Vastaavasti suomalaiset kutsuivat polttopulloja Molotovin cocktailiksi.

Polttoaseet aiheuttavat vakavia ja usein kuolemaan johtavia vammoja

Valkoinen fosfori jatkaa palamista, kunnes se on täysin ”palanut loppuun” tai ei enää ole alttiina hapelle. Sitä ei saa helposti sammutettua, ja se palaa jopa metallin läpi. Ihmiskudokselle joutuessaan se aiheuttaa tuskallisia palovammoja, jotka voivat ulottua luuhun saakka. Konfliktialueilta tunnetaan tapauksia, joissa ihoon jäänyt siteiden alla oleva valkoinen fosfori on syttynyt uudestaan palamaan, kun sidettä on vaihdettu ja fosfori on päässyt kosketukseen hapen kanssa. Lisäksi potilaalle voi aiheutua hengitysvaurioita, infektioita ja elinten vajaatoimintaa. Palovammojen lisäksi potilaalla on usein myös mekaanisia ja muita kemiallisia vammoja. Nämä yhdessä palovammojen kanssa heikentävät potilaan selviämismahdollisuuksia.

Palovammapotilaiden hoitaminen on erittäin intensiivistä ja vaativaa. Yksi potilas sitoo paljon terveydenhuollon resursseja, eikä useimmilla paikallisilla sairaaloilla konfliktialueilla ole valmiutta hoitaa palovammauhreja riittävällä lääketieteellisellä tasolla. Erityisen vaarallisia palovammat ovat lapsille. Mitä nuorempi lapsi ja mitä suurempi on palovammojen peittämä kehon pinta-ala, sitä pienempi on selviytymismahdollisuus.

Suurin osa konfliktin palovammauhreista on lapsia, nuoria ja miehiä. Gazassa tehdyn tutkimuksen mukaan eniten (39,3 prosenttia) konflikteista johtuneita vammoja raportoitiin ylävartalossa. Näitä aiheuttivat palaminen ja räjähteiden sirpaleet. Fyysisten vammojen lisäksi uhrit kokevat usein myös vakavia henkisiä traumoja. Ulkonäköä muuttavat arvet voivat johtaa psyykkisiin traumoihin ja sosiaaliseen syrjäytymiseen.

Lisäksi polttoaseet usein aiheuttavat mittavaa vahinkoa siviili-infrastruktuurille, omaisuudelle ja luonnolle. Ne voivat tuhota sadon, tappaa karjan ja saastuttaa maaperän. Osittaisena syynä laajamittaisille seuraamuksille on aseiden epätarkka ja hallitsematon luonne. Niiden aiheuttamaa paloa ja haittavaikutuksia on vaikea ennustaa etukäteen tai kontrolloida.

Näkymä Dresdenin kaupungintalolta pommitusten jälkeen vuonna 1945.

Polttoaseet ja kansainvälinen laki

Vietnamin hirveydet ja napalmin käyttö siviilejä vastaan oli yksi merkittävistä tekijöistä, jotka johtivat hyväksymään eräitä tavanomaisia ​​aseita koskevaan yleissopimukseen (Convention on Prohibitions or Restrictions on the Use of Certain Conventional Weapons, CCW) kohdan, joka rajoittaa tiettyjen polttoaseiden käyttöä (pöytäkirja III). Tämä vuonna 1980 laadittu kansainvälinen sopimus kieltää polttoaseiden käytön siviilejä, siviilikohteita, metsiä tai muuta kasvipeitettä vastaan kaikissa olosuhteissa.

Polttoaseiden käytön rajoittamiseen siviilien suojelun kannalta liittyy kaksi ongelmakohtaa, kuten tutkija Hannah Wild kollegoineen toteaa. Pöytäkirja III määrittelee sytyttävät aseet sellaisiksi, jotka ”on ensisijaisesti suunniteltu sytyttämään esineitä tai aiheuttamaan palovammoja ihmisille”. Kuitenkin rajoituksen ulkopuolelle jää erityyppisiä aseita, joilla on vastaavia poltto- ja sytytysvaikutuksia. Näihin kuuluvat esimerkiksi valkoista fosforia sisältävät aseet. Reagoidessaan hapen kanssa valkoinen fosfori muodostaa paksuja valkoisia savupilviä. Sotilaskäytössä näiden turvin voidaan liikuttaa joukkoja ja merkitä kohteita. Lisäksi sitä käytetään sellaisissa sotatarvikkeissa, jotka on suunniteltu yhdistämään läpäisy-, räjähdys- tai sirpalevaikutus polttovaikutukseen. Näitä ovat esimerkiksi panssarintorjunta-ammukset, sirpalekranaatit ja muut räjähteet tai vastaavat yhdistelmävaikutteiset ammukset, joissa polttovaikutus ei ole nimenomaisesti tarkoitettu aiheuttamaan palovammoja vaan käytettäväksi sotilaskohteita, kuten panssaroituja ajoneuvoja, sotilaslentokoneita ja sotilaallisia laitoksia, vastaan.

Protokolla kieltää myös hyökkäykset asutuilla alueilla ilmapudotetuilla sytytysaseilla mutta sallii tietyissä olosuhteissa samantyyppiset hyökkäykset maasta laukaistavilla malleilla. Wildin mukaan käyttöön tulisi ottaa laajempi, vaikutuksiin perustuva sytytysaseiden määritelmä, joka kattaa monikäyttöiset sytyttävät ammukset, kuten valkoista fosforia sisältävät ammukset. Lisäksi kaikkien polttoaseiden käyttö tulisi kieltää siviilialueilla riippumatta siitä, laukaistaanko ne ilmasta vai maasta.

Polttoaseiden käyttö konflikteissa liittyy vahvasti huoliin kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamisesta, tarpeettomia vammoja tai tarpeetonta kärsimystä aiheuttavien aseiden kieltämiseen ja siviilejä vihollisuuksien vaikutuksilta suojeleviin määräyksiin. Valitettavana esimerkkinä tästä ovat Venäjän toimet Ukrainassa. Venäjän sanotaan käyttäneen Bakhmutin kaupunkialueella joko valkoista fosforia tai termiittiä, jota on myös mahdoton sammuttaa,  ja syyllistyneen näin mahdollisesti sotarikokseen.

Ehdottomalla käyttökiellolla olisi suurin humanitaarista hätää vähentävä vaikutus, mutta kiellon toteutuminen vaikuttaa realistisesti katsoen mahdottomalta. Lisäksi on syytä muistaa, että kansainvälisen humanitaarisen lain heikkoutena ei ole sopimusten ja kieltojen puute vaan piittaamattomuus. Polttoaseet eritysluonteensa vuoksi aiheuttavat suhteettoman määrän inhimillistä kärsimystä, mutta koska ne ovat helposti tuotettavissa ja teknisen yksinkertaisuutensa vuoksi edullisia, ne tulevat jatkossakin olemaan osa sodan todellisuutta niin kauan kuin toimijat eivät sitoudu noudattamaan kansainvälisiä lakeja. Käytännössä mahdollisia tapoja vähentää  polttoaseiden haittoja ovat paremman tiedon hankkiminen asiasta jatkotutkimusten avulla ja kriisialueiden terveydenhuollon edellytysten parantaminen palovammojen hoidossa.