Vaaditaan kauaskatseisuutta, jos länsi mielii säilyttää aseman ja sananvaltaa uudessa maailmanjärjestyksessä. Horisontin taa tähyävä lähestymistapa ei kuitenkaan palvele momentumia, josta näyttää tulleen poliitikoille kaikki kaikessa.

Kuluneen supervaalivuoden tuloksista ei ole helppoa vetää yksioikoisia johtopäätöksiä. Pieni pikakelaus paljastaa, kuinka moneen suuntaan poliittiset voimat tällä hetkellä tempovat.

Eurovaaleissa laitaoikeistosiipi kasvoi, vaikkakaan ei yhtä paljon kuin pelättiin. Sama kehitys heijastui valtiolliselle tasolle, kun Saksassa äärioikeistopuolue voitti aluevaalit ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1945. Ranskassa laitaoikeisto kävi lähellä vaalivoittoa, mutta sai liikkeelle myös kehityksestä huolestuneet kansalaiset. Lopputuloksena eri laitojen välinen poliittinen yhteistyö on umpikujassa.

Poliittinen status quo ei järkkynyt merkittävästi Meksikossa, jossa ensimmäinen naispresidentti Claudia Sheinbaum edustaa samaa vasemmistolaista linjaa kuin edeltäjänsä. Etelä-Afrikassa sekä Intiassa pitkään hallinneet valtapuolueet pysyivät vallassa, mutta menettivät huomattavasti paikkoja oppositioille.

Kun esimerkiksi Intian vaaleja kuvattiin voitoksi demokratialle, esimerkkejä löytyi myös toisesta ääripäästä: Venäjän vaalit olivat odotetusti vain näytösluonteiset, Venezuelan Nicolás Maduro uhkasi kansalaisia verilöylyllä, jos hän ei voita vaaleja.

Jäljellä on vielä supervaalivuoden dramaattinen huipennus ja ylivoimaisesti suurin mediaspektaakkeli, kun Yhdysvaltain marraskuiset presidentinvaalit lähestyvät. 

Jos vuoden aikana tähän mennessä käydyistä vaaleista onkin vaikea piirtää yhtä kuvaa, voi Yhdysvaltain vaalien osalta kysyä, millainen kuva ajastamme niiden kautta välittyy. Tuloksia jännitetään ympäri maailmaa melkein kuin kyse olisi kaikkien yhteisistä vaaleista – ja tavallaan onkin.

–

Yhdysvaltain vaaliasetelmaa leimasi pitkään kyllästyminen. Ihan kuka tahansa muu, oli monen vanhojen, itsepäisten ukkojen sekaviin puheisiin turhautuneen äänestäjän jakama tuntemus puoluekentän halki.

Kontrasti kasvoi huomattavasti, kun Joe Biden viimein siirtyi sivuun ja varapresidentti Kamala Harrisista tuli demokraattien virallinen presidenttiehdokas.

Vaikka kuinka haluaisi pitää kielen keskellä suuta, viimeistään Harris on tehnyt vaikeaksi kieltää vaalien yllä leijuvan hyvis vs. pahis -asetelman.

Harris on aiemmassa syyttäjän virassaan istunut oikeudenkäynneissä varsin toisella puolella salia kuin muun muassa vaaleihin sekaantumisesta ja kansannousuun yllyttämisestä syytetty Trump. Ja siinä missä aiemmin mainittu käy rakentavaa julkista keskustelua, jälkimmäinen yrittää ennemminkin tuhota sen.

Kamala Harris sekä varapresidenttiehdokas Tim Walz ovat saaneet kampanjalleen lennokkaan startin. Parivaljakko herättää positiivisia tunteita ihmisissä, ja mikä tärkeintä, kriittisissä vaa’ankieliosavaltioissa.

Kysymys kuuluu nyt, kestääkö kamalamentum vaaleihin asti. Demokraattien uutta lähtöä Harris keulakuvanaan on luonnehdittu “sokerihumalaksi”. 

Enemmän kuin substanssia, Harrisiin on yhdistetty mielikuvia ja symbolisia odotuksia. On jopa vaatinut vaivaa pysyä perässä kaikista populaarikulttuuriin ja Kamalan henkilöhistoriaan viittaavista, verkossa kehittyneistä sutkautuksista, lempinimistä ja meemeistä.

Harrisin supervoima on olla ”mitä tahansa haluat hänen olevan”, kuten Politico kirjoittaa. Jokainen saa heijastaa häneen omat toiveensa ja haaveensa, kirjoittaa haluamansa tarinan.

Trump on sen sijaan pyrkinyt kirjoittamaan omaa amerikkalaista tarinaansa permanenttitussilla ja mahdollisimman megalomaanisin kirjaimin. Totuutta siinä ei aina ole nimeksikään, mutta siitä ei vaikuta välittävän sen enempää Trump kuin hänen kannattajansa. Isoja kirjaimia on mukava lukea.

–

Momentum voi kääntyä vielä moneen kertaan ennen marraskuuta, mutta suurvallan vaaleissa on joka tapauksessa globaalisti suuret panokset.

Kansainvälisen politiikan asiantuntijat pitävät W&M Global Research Instituten tekemän kyselyn mukaan Harrisia kahdesta vaihtoehdosta parempana. Harrisin ajaman ihmisoikeusperusteisuuden ja tuen sääntöpohjaiselle järjestelmälle ajatellaan edustavan paitsi jatkuvuutta, myös ennustettavuutta.

Trump puolestaan tiedetään äkkipikaiseksi ja arvaamattomaksi, ja hänen toinen kautensa voisi tuoda mukanaan aiempaakin radikaalimpia irtiottoja ja poliittisia katkoksia. 

Yhteistyökykyisemmän ja johdonmukaisemman Harrisin valinta voisi antaa länsimaille uutta toivoa. Aalto saattaisi pyyhkäistä laajemminkin, ainakin hetkellisesti. Samaan aikaan on kuitenkin todettava, ettei Yhdysvaltain vaikutusvallan aalto enää ulotu yhtä pitkälle kuin aiemmin.

—

Lännen huomion “ansaitsevia” kuumia pisteitä on tällä hetkellä kolme: Ukraina, Gaza ja Taiwan. Iso kysymys on kuulunut, pystyisikö Yhdysvallat edes teoriassa hallitsemaan kolmea sotaa samanaikaisesti – ja viitsisikö se. 

Vaikka näiden strategisesti tärkeiden alueiden kehityskulut pysyisivät Yhdysvaltain hyppysissä, maan suhteellinen globaali valta on laskemaan päin.

On kolkkia ja konflikteja, joissa entinen maailmanpoliisi loistaa poissaolollaan. Näitä ovat esimerkiksi Myanmar, josta on kovaa vauhtia muodostumassa järjestäytyneen rikollisuuden globaali keskus, sekä Sudan, jossa eletään sisällissodan keskellä yhtä pahimmista humanitaarisista kriiseistä vuosikymmeniin. Kummallakin konfliktilla voi olla ennen pitkää hallitsemattomasti leviäviä vaikutuksia: esimerkiksi Sudanin kriisiä The Economist on kutsunut tikittäväksi geopoliittiseksi aikapommiksi.

Monet maailman maat elävät jo aikakautta, jossa Yhdysvaltain hegemonia on jäänyt kauas historiaan. Kun Yhdysvaltain vaikutusvalta rajoittuu lähinnä diplomaattisiin lausuntoihin, ottavat autoritääriset valtiot ilmatilaa haltuun ja pyrkivät valjastamaan konfliktienkin kehityksen itselleen suotuisaksi.

Länneltä näyttää tällä hetkellä puuttuvan mielikuvitusta, kykyä kuvitella uudenlainen globaali järjestys. 

Nostalgiaan kapaloitunut Trump on tunnetusti kääntänyt isolationismissaan tulevaisuudelle selkänsä. Toisaalta on epäselvää, kuinka uskottavasti edes Kamala Harris osaisi rakentaa tietä kohti uutta maailmaa. Siihen tarvitaan muutakin kuin politiikan Beyoncé-hetki.

—

Maailmanpolitiikka on murroskohdassa, jossa narratiivit kilpailevat sekä geopoliittisten blokkien sisällä että niiden välillä. 

Tämänkin julkaisukauden aikana The Ulkopolitist tulee analysoimaan näitä kertomuksia niin Euroopassa ja Yhdysvalloissa kuin myös laajemmin Amerikoissa, Afrikassa ja Lähi-Idässä sekä Aasiassa ja Tyynellämerellä.

Konfliktit ja turvallisuus -toimituksessa tuomme esille myös konflikteja sekä näkökulmia, jotka muuten jäävät katveeseen. Globaalien ilmiöiden toimituksemme keskittyy läpileikkaaviin kehityskaariin, jotka eivät nekään muutu taikaiskusta vaalien seurauksena.

Piirtämällä esiin monipuolisia horisontteja haluamme palvella myös teitä, arvon lukijat – parempaa ulkopoliittista keskustelua edistääksemme.

Antoisia lukuhetkiä sisältöjemme parissa.