Uusi kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteko supistaa kehityspolitiikan painopisteitä ja tavoittelee vakaampaa maailmaa suomalaisyritysten viennin parantamiseksi. Pelkillä investoinneilla ei kuitenkaan edistetä kehittyvien maiden monimutkaisten haasteiden ratkaisemista.

Heinäkuussa julkaistiin ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministeri Ville Tavion (ps.) johdolla valmisteltu kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteko. Uusi selonteko täydentää osaltaan aikaisempaa ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa ja tarkentaa kauppa- ja kehityspolitiikan tilannekuvaa sekä painopisteitä. Selonteko on Tavion ministerikauden ensimmäinen ja tuo esille muutoksen politiikassa kehittyvien maiden suhteen: kauppapolitiikka on nostettu merkittävämpään asemaan kuin kehitysyhteistyö. Kehitysyhteistyörahoitusta halutaan jatkossa ohjata tukemaan kauppaa, suomalaisyritysten vientiä sekä kehittyvien valtioiden vakautta. 

Enemmän kauppaa, enemmän ehtoja

Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteko sisältää tilannekuvan globaaleista haasteista, sekä tavoitteet ja toimenpiteitä kansainvälistä kauppaa, Suomen vientiä sekä kehitysyhteistyötä koskien. Selonteon lähtökohdaksi kuvataan halu tarkastella ulkosuhteita entistä strategisemmin ja kokonaisvaltaisemmin. 

Selonteon tilannekuva keskittyy miltei täysin kansainvälistä kauppaa koskeviin haasteisiin: globalisaation synnyttämiin riippuvuuksiin riskeinä, kauppaa rajoittaviin toimiin, sallivampaan suhtautumisen valtiontukia koskien sekä liberaalin markkinatalouden haastamiseen. Selonteossa ei nouse esiin esimerkiksi ilmastokriisin vaikutus kehittyvissä maissa, vaan sekin nähdään mahdollisuutena suomalaiselle osaamiselle, viennille ja kaupalle. 

Selonteossa kehityspolitiikan painopisteet ovat kaventuneet ja niitä on vähemmän. Vahvimmiksi painopisteiksi nousevat naisten ja tyttöjen oikeuksien sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien (SRHR) vahvistaminen, koulutus ja ilmastotoimet. Näistä erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksiin sekä SRHR-näkökulmaan liitetään suoraan tavoite hallita väestönkasvua. Painopisteet on haluttu valita niin, että ne heijastelevat Suomen vahvuuksia, kuten naisten asemaa sekä paikallisdemokratiaa, sekä vastaavat tahtotilaan lisätä suomalaisyritysten vientiä. Aiemmin Suomen vahvasti esiinnostamat demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio on painettu taka-alalle. Ne mainitaan vain kestävän yhteiskunnallisen kehityksen edellytyksinä, mutta ei sinänsä tavoitteina. 

Selonteossa painotetaan myös entistä vahvemmin kehitysyhteistyön ehdollisuutta. Kehitysavun vastaanottajamaille esitetään ehtoja, kuten se, että valtioiden on vastaanotettava omia kansalaisiaan sekä tuettava kansainvälistä sääntöperusteista järjestystä. Jälkimmäinen kohta tarkoittanee käytännössä sitä, kuinka Suomi ei kehitysyhteistyössään tue hallintoja tai toimijoita, jotka tukevat Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Selonteko ei nosta esiin yksittäisiä toimenpiteitä ehdollisuuteen liityen, vaan toteamukset jäävät periaatteen tasolle.

Selonteko heijastelee vuonna 2019 julkaistua Afrikka-strategiaa, jossa nostettiin myös esiin tavoite kaksinkertaistaa Suomen ja Afrikan maiden välinen kauppa vuoteen 2030 mennessä. Afrikka-strategia painotti myös tasavertaisempaa suhdetta Suomen ja Afrikan maiden välillä. Tämä näkyy myös selonteossa, jossa kauppapolitiikan painotusta perustellaan esimerkiksi myös kehittyvien maiden edulla ja halulla. Pohjavire selonteossa onkin, että kauppaan tähtäävä kehitysyhteistyö on – tai näyttäytyy – tasavertaisempana kehittyneiden ja kehittyvien maiden välillä, ja tähtää jonkinlaiseen suhteiden normalisoitumiseen.

Muutokset Suomen kehitys- ja kauppapolitiikkaan: suomalaisyritykset kilvan investoimassa?

Suomen kaltaisessa pienessä maassa, jossa resurssit kehitysyhteistyöhön ovat rajatut, koordinointi, kokonaisvaltaisuus sekä strategisuus ovat tervetulleita. Kehitysyhteistyö ja kansainväliset taloussuhteet osana ulkopolitikkaa ovat yhteen kietoutuneita, eikä niitä voi erottaa toisistaan. Merkittävää selonteossa on kuitenkin se, kuinka kauppapolitiikka ja suomalaisten investointien edistäminen nostetaan ensisijaiseksi tavoitteeksi. Pienempään ja jopa näkymättömään rooliin jäävät kestävän kehityksen tavoitteet, köyhyyden poistaminen ja ihmisoikeudet. Esimerkiksi kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo peräänkuulutti kestävän kehityksen huomioimista heti selonteon julkaisun jälkeen.

Suomi haluaa siis koordinoida yhteen kaupan ja kehityksen: mitä on odotettavissa kehitysrahoituksen puolelta? Kehitysyhteistyörahoitusta halutaan ohjata entistä enemmän kannustamaan investointeja. Konkreettisena esimerkkinä Tavio nostaa esiin sen, kuinka Ukrainan jälleenrakennussuunnitelmissa ja -hankkeissa halutaan entistä vahvemmin suomalaiset yritykset mukaan ja kuinka kehitysyhteistyörahoitusta tullaan suuntaamaan tähän. Suomen tavoite on lisätä yksityisen sektorin osallistumista kehitysyhteistyöhön ja -rahoitukseen ja sitä kautta pystyä vahvistamaan kehittyvien maiden omaa rahoitusta. Sama kehitys on näkynyt esimerkiksi Euroopan unionin Global Gateway -aloitteessa. Kireässä taloustilanteessa jaettava kakku pienenee, ja yksityistä sektoria houkutellaan rahoittamaan kehitystä sekä investoimaan.

Tavoitteena on, että kehittyvien maiden talous kasvaa yksityisen sektorin investointien kautta. Ovatko suomalaisyritykset nyt kilvan lähtemässä investoimaan esimerkiksi Ukrainan jälleenrakentamiseen, kuten ministeri Tavio toivoo? Suomalaisyritysten vientiä halutaan edistää talousdiplomatialla, maakuvatyöllä, yrityksiä tukemalla, vienninedistämispalveluilla sekä WTO:n sääntelyä ja toimintakykyä tukemalla. Merkittäväksi tekijäksi nostetaan se, että kansainvälisen toimintaympäristön on oltava “suomalaisyritysten kannalta mahdollisimman toimiva ja ennustettava”. Suomalaisyritysten haasteena erityisesti Afrikan markkinoille lähtemisessä onkin ollut valtioiden sisäpoliittinen tilanne, yhteissääntelyn puute markkinoilla sekä valtioiden väliset eroavaisuudet. Haasteet ja kysymykset ovat suuria, eikä niitä korjata vain maakuvatyöllä tai viennisedistämispalveluilla.

Kehitysyhteistyörahoitusta halutaan siis ensisijaisesti ohjata niin, että yksityinen sektori kokisi kehittyvät maat entistä houkuttelevampina investoinnin kohteina ja että suomalainen vienti maihin kasvaisi. Yhtenä tekijänä tässä nostetaan esille etenkin kehittyvien valtioiden vakaus. Toimenpiteet vakauden ja investointien houkuttelevuuden lisäämiseksi jäävät kuitenkin vielä hämäräksi: selontekoa lukiessa jää epäselväksi, mitkä ovat vaikutusketjut vakauden lisäämiseksi juuri selonteossa valittujen painopisteiden kautta, ja miten tosiasiallisesti Suomen toimilla saadaan yksityinen raha virtaamaan kehittyviin maihin investointeina. 

Haasteena eri intressien ja tavoitteiden yhteensovittaminen

Selonteko alleviivaa hallituksen halua koordinoida vahvemmin yhteen kauppaa ja kehitysyhteistyötä. Tämä heijastelee osaltaan kansainvälistä trendiä, jossa kehitysyhteistyön niukentuvien resurssien, entistä vaikeamman toimintaympäristön sekä suurten tavoitteiden saavuttamiseksi mukaan halutaan entistä enemmän yksityistä sektoria ja investointeja. Voiko kauppaa ja kehityspolitiikkaa yhdistää näin saumattomasti, vai jäävätkö kestävän kehityksen tavoitteet investointien tukemisen jalkoihin? Jääkin nähtäväksi, miten kauppa- ja kehityspolitiikan intressejä pyritään jatkossa sovittamaan yhteen – vai jyrääkö kauppa. Painopisteitä on nyt rajattu ja haluttu perustella Suomen vahvuuksilla. Esimerkiksi taustalle painuneet demokratian tukeminen sekä koulutuksen edistäminen edistäisivät myös selonteossa peräänkuulutettua vakautta, mutta vasta pitkällä tähtäimellä. Jatkossa onkin kiinnostavaa nähdä Suomen ulkomaankaupan sekä kehityspolitiikan suunta, kuinka selontekoa sovitetaan yhteen esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon tavoitteiden kanssa sekä kuinka eri intressit ulkopolitiikassa pystytään yhteensovittamaan.  

Kirjoittaja: Anna Antila
Editointi: Ida-Susanna Pöllänen ja Niklas Backlund
Kielenhuolto: Saana Kääriäinen