Parhaillaan neuvottelupöydällä olevalla Maailman terveysjärjestön pandemiasopimuksella tavoitellaan parempaa varautumista ja vastaamista tuleviin pandemioihin. Maailmanlaajuisten terveysuhkien odotetaan lisääntyvän tulevaisuudessa, mikä korostaa kansainvälisen terveysyhteistyön toimivuuden tärkeyttä. Solidaarisuuteen ja avoimuuteen tähtäävä uudistus luo kuitenkin jännitteitä laajemman kansainvälisen ja kapeamman kansallisen edun tavoittelun välille.

Koronaviruspandemia teki näkyväksi globaalin terveysyhteistyön heikkoudet. Sudenkuopiksi havaittiin esimerkiksi terveydenhuollon investointien puute sekä tartuntatautien leviämisen vajavainen globaali valvonta. Lisäksi lääkkeellisten vastatoimien, kuten koronarokotteiden, tasapuolinen saatavuus osoittautui ongelmaksi.

Vastauksena havaittuihin ongelmiin Maailman terveysjärjestön (WHO) 194 jäsenvaltiota neuvottelevat parhaillaan uudesta pandemiasopimuksesta. Sopimuksen on tarkoitus korjata kansainvälisen terveysyhteistyön valuvikoja, jotka koskevat pandemioihin varautumista ja niihin vastaamista. Ajatus sopimuksesta sai alkusysäyksensä keskellä koronapandemiaa maaliskuussa 2021, kun Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel yhdessä WHO:n pääjohtajan Tedros Adhanom Ghebreyesusin ja 20 muun valtionjohtajan kanssa julkaisivat yhteisen julkilausuman sopimuksen puolesta.

Pandemiasopimus on tärkeä, jotta koronapandemian alleviivaamat terveysyhteistyön puutteet voidaan korjata. Sekä globaalin terveyspolitiikan että lääketieteen asiantuntijat jakavat käsityksen siitä, että pandemioita nähdään jatkossakin – luultavasti enenevissä määrin. Valtionjohtajien julkilausuma korosti yhtälailla globaalin terveyden tulevaisuuden näkymiä: ”Jatkossa tulee myös muita pandemioita ja vakavia terveysuhkia. Mikään yksittäinen hallitus tai monenvälinen järjestö ei voi torjua näitä uhkia yksin. Kyse ei ole siitä, tuleeko niitä, vaan siitä, milloin niitä tulee.” Toisin sanoen on kiire oppia koronapandemian virheistä. 

Pandemiasopimuksen tavoitteena on luoda yhteiset periaatteet ja sitoumukset kansainväliseen pandemioiden hallintaan. Tämä kattaa laajan joukon toimia aina pandemioiden ennaltaehkäisystä niihin vastaamiseen. Toimia yhdistää yhteisen terveyden (One Health, OH) lähestymistapa, jossa eläinten, ihmisten ja ympäristön terveys nähdään liittyvän tiiviisti toisiinsa.

Maailmanlaajuisten terveysuhkien odotetaan lisääntyvän tulevaisuudessa, mikä korostaa kansainvälisen terveysyhteistyön toimivuuden tärkeyttä.

Klikkaa twiitataksesi.

Sopimus alleviivaa esimerkiksi taudinaiheuttajien tehokkaampaa ja koordinoidumpaa valvontaa sekä lääkkeellisten vastatoimien jakautumista oikeudenmukaisesti ja oikea-aikaisesti. Koronapandemian epäonnistumisiin peilaten sopimuksessa painotetaan sekä taloudellisen että teknisen tuen parantamista köyhille maille. Sopimuksen myötä luotaisiinkin uusi tuotantoketju- ja logistiikkaverkosto sekä rahoitusmekanismi pandemioihin vastaamiseksi. Pandemiasopimus oli tarkoitus hyväksyä tämän vuoden toukokuussa pidetyssä WHO:n 77. yleiskokouksessa. Yhteisymmärrykseen ei kuitenkaan päästy, ja sopimuksen hyväksymisen sijaan neuvotteluita päätettiin jatkaa. Uutena tavoitteena on sopimuksen hyväksyminen vuoden 2025 WHO:n toukokuisessa yleiskokouksessa, jonka päätöksissä tavoitellaan kaikkien jäsenmaiden konsensusta. Suomi osallistuu neuvotteluihin Euroopan Unionin kautta.

Oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus pandemiasopimuksen keskiöön

Oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus toimivat pandemiasopimuksen johtotähtinä. Sopimus pyrkii lisäämään kansainvälisen pandemioiden hallinnan avoimuutta ja jaettua vastuuta. Sen perimmäisenä tavoitteena on oikeudenmukaisempi ja paremmin varautunut maailma, jossa pandemioita ehkäistään ja niihin reagoidaan tehokkaasti. Myös toipumiseen panostettaisiin.

Oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus kiteytyvät sopimuksessa erityisesti lääkinnällisten vastatoimien ulottuvuuksiin. Tavoitteena on pandemiatuotteiden tasapuolisempi maantieteellinen jakautuminen ja tuotanto, mikä vaatii puolestaan teknologian ja tietotaidon jakamista. Lisäksi sopimuksessa peräänkuulutetaan avoimuutta valtioiden rahoittamiin hankintasopimuksiin lääkevalmistajien kanssa. Sopimus kannattaa myös poikkeuksia TRIPS-sopimuksen määrittämiin lääkkeiden immateriaalioikeuksiin, kuten patentteihin, pandemiatilanteessa.  

Rokotteisiin ja oikeudenmukaisuuteen liittyvän kiistan ytimessä on kysymys siitä, ovatko nämä lääkinnälliset vastatoimet immateriaalioikeuksien suojaamaa kauppatavaraa vai julkishyödyke, johon kaikilla tulisi olla oikeus hinnasta riippumatta.

Rokotteista puhuttaessa kyse ei ole uudesta tai vain koronapandemiaan rajoittuvasta epäoikeudenmukaisuudesta. Historiallisesta näkökulmasta katsottuna monien nykyisten korkean tulotason maiden taloudellinen ja teknologinen kehitys juontaa juurensa kolonialistiseen järjestelmään, joka heijastuu myös nykyisiin rokotekehityksen ja -tuotannon rakenteisiin. Taudinaiheuttajia on eristetty globaalin etelän maista, minkä jälkeen rikkaat globaalin pohjoisen maat ovat kehittäneet ja tuottaneet lääkkeitä hinnalla, joka on jättänyt monet globaalin etelän maat parannuskeinojen ulkopuolelle. Oikeudenmukaisuus ei siis ole uusi tai vähäpätöinen haave pandemioiden hallinnassa.

Yhteisten pelisääntöjen mureneminen koronapandemiassa

Oikeudenmukaisuutta ja solidaarisuutta peräänkuulutettiin myös koronapandemian aikana – etenkin koronarokotteiden globaalin jakautumisen kohdalla. Kansallisen turvallisuuden nähtiin kuitenkin kiilaavan solidaarisuuden edelle, kun sekä rikkaat valtiot että lääkeyhtiöt hamstrasivat rokotteita itselleen ja jättivät köyhät valtiot pitkälti oman onnensa nojaan. Tässä rokotenationalismiksi kutsutussa ilmiössä valtiot ja valtioryhmät haalivat rokotetuotannon avainkomponentteja ja pyrkivät saamaan rokotteet omille kansalaisilleen globaalin saatavuuden kustannuksella.  

Vuonna 2020 lanseerattiin julkisen ja yksityisen sektorin terveyskumppanuus COVAX (Covid-19 Global Access Facility), jonka tavoitteina oli edistää koronarokotteiden maailmanlaajuista saatavuutta sekä tukea rokotetuotantoa. COVAX lähti liikkeelle painottaen solidaarisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Ideana oli toimia maailmanlaajuisena rokotteiden hankintamekanismina ja varmistaa tasavertainen rokotteiden saatavuus etenkin köyhille maille. Lopulta kumppanuuden alkuperäiset tavoitteet kuitenkin vesittyivät, kun rikkaat maat priorisoivat kahdenkeskisiä sopimuksia rokotevalmistajien kanssa. Näin COVAXista tuli paremminkin hyväntekeväisyysprojekti.

Koronapandemian aikana vetoaminen oikeudenmukaisuuteen ja solidaarisuuteen toimivat heikosti. Miksi asiat olisivat toisin seuraavan pandemian kohdalla? Onko puhe oikeudenmukaisuudesta ja solidaarisuudesta ilman konkreettisia kannustimia niiden toteuttamiselle pelkkää sanahelinää?

Tutkijat ovat ehdottaneet, että rikkaiden maiden tulisi kysyä itseltään, mistä ne ovat valmiita luopumaan kansallisesti, jotta kansainvälisellä tasolla voitaisiin olla paremmin varautuneita seuraaviin pandemioihin. Ilman tätä pandemiasopimuksen toteutuminen ja toimivuus jäänevät haaveiksi. Sopimukseen onkin peräänkuulutettu monitorointi- ja vastuumekanismeja, joilla voitaisiin varmistaa yhteisten pelisääntöjen noudattaminen.

Päivityksiä kansainväliseen terveyssäännöstöön

Pandemiasopimusneuvottelujen ohella käynnistettiin myös olemassa olevan kansainvälisen terveyssäännöstön uudistaminen. Olemassa olevan kansainvälisen terveyssäännöstön sekä laajemmin kansainvälisen terveysyhteistyön haasteena on ollut saada valtiot noudattamaan ohjeita samalla, kun yhteisten sääntöjen rikkomisesta ei ole rangaistu.

Kansainvälinen terveyssäännöstö on WHO:n käyttämän vallan kulmakivi, joka määrittää kansainväliseen lakiin kirjatut vastuut terveyshätätilanteissa. Säännöstö linjaa muun muassa kansainvälisten terveysuhkien julistamisesta sekä valtioiden raportointivelvollisuuksista WHO:lle.

Kansainvälisen terveyssäännöstön muuttaminen on ollut historiallisesti hidasta ja hankalaa. Viimeisin uudistusprosessi saatiin kuitenkin vietyä läpi vuoden 2024 toukokuussa järjestetyssä 77. yleiskokouksessa, jossa myös pandemiasopimuksesta oli tarkoitus päättää. Näin ollen terveyssäännöstöön tehtyjen päivitysten, kuten pandemian määritelmän lisäämisen sekä rahoitusmekanismien parantamisen, läpivieminen oli helpompaa kuin täysin uuden pandemiasopimuksen aikaansaaminen.

Yhtäältä pandemiasopimuksen on tarkoitus paikata kansainvälisen terveyssäännöstön puutteita. Esimerkiksi eläimistä ihmisiin leviävien tartuntatautien, zoonoosien, ennaltaehkäisylle ei ole ollut sääntelykehystä. Toisaalta pandemiasopimuksen on tarkoitus olla harmoniassa jo olemassa olevan säännöstön kanssa. Näin ollen kansainvälinen terveyssäännöstö ja pandemiasopimus eivät ole päällekkäisiä tai toisiaan poissulkevia.

Toiveina konkretia ja yhteisen luottamuksen vahvistaminen

Pandemiasopimuksen luonnoksia on kritisoitu käytännön toimeenpanon epäselvyydestä ja konkretian puutteesta. Siinä missä globaalin terveyden asiantuntijat painottavat valtioiden rajat ylittäviä globaaleja ratkaisuja, ovat terveyskriisit näyttäneet kerta toisensa jälkeen, kuinka kansallisen turvallisuuden motiivit ajavat kollektiivisen päätöksenteon edelle. Kansainvälisen terveyspolitiikan ytimessä onkin jännite kansallista tasoa ja globaalia tasoa painottavien lähestymistapojen väillä.

Mistä ollaan valmiita luopumaan kansallisesti, jotta kansainvälisellä tasolla voitaisiin olla paremmin varautuneita seuraaviin pandemioihin?

Klikkaa twiitataksesi.

Parhaillaan neuvoteltavaan pandemiasopimukseen liittyy siis paljon epävarmuustekijöitä. Riskinä on, että siihen kirjatut periaatteet jäävät kauniiden sanojen tasolle tai että ne monimutkaistavat ja hidastavat globaalia terveyshallintaa entisestään. Toisaalta sopimusneuvottelut voidaan nähdä myös myönteisemmässä valossa. Parhaimmillaan ne voivat mahdollistaa yhteistyön ja yhteisten periaatteiden kirkastumisen ja vahvistumisen. Lisäksi neuvottelut voivat lisätä koronapandemian aikana horjunutta luottamusta yhteiseen tahtotilaan ja toimintaan.