The Ulkopolitist ja Suomen YK-Nuoret järjestivät syksyllä 2024 Nuoret, konfliktit & rauha -teemaisen kirjoituskilpailun 14-19 -vuotiaille nuorille. Anton Riihelän essee sijoittui kilpailussa kolmanneksi.

On aika uudelle ulkopoliittiselle linjalle, joka uskaltaa unelmoida edes hieman oikeudenmukaisemmasta, vakaammasta ja rauhanomaisemmasta maailmasta. Ulkopolitiikassa nämä arvot eivät saa jäädä vain juhlapuheiden, jälkisanojen tai haihattelun tasolle, vaan niiden on oltava keskiössä kaikessa päätöksenteossa niin Suomessa kuin maailmallakin.

Ukrainan sota ja Suomen Nato-prosessi toivat ulko- ja turvallisuuspolitiikan koko kansan keskustelunaiheeksi. Diskurssia on kuitenkin leimannut valitettavan yksisilmäinen lähestymistapa, jonka mukaan sotilaallinen voima on paras – ja jopa ainoa toimiva – käytettävissä oleva työkalu rauhan takaamiseen. Arvopohjaisuus nähdään vaikeasti ennustettavassa, jännitteisessä maailmantilanteessa luksuksena, johon meillä ei ole varaa, ja siksi pohdinnat pidempiaikaisesta strategisesta visiosta ovat jääneet sivummalle. Tämä on valitettavaa, sillä kestävän rauhan peruspilarit eivät ole muuttuneet. Sotilaallisen voiman rinnalle tarvitaan yhä pehmeisiin arvoihin perustuvaa pidempiaikaista visiota.

On sääli, että kansainvälisiä sopimuksia ja ylikansallisia instituutioita on alettu näkemään uhkana rauhalle, vaikka todellisuudessa ne ovat sen elinehto. Siitä huolimatta, että maailmanhistorian sivuja värittävät edelleen verenpunaiset jäljet, ovat toisen maailmansodan jälkeen syntyneet instituutiot taanneet poikkeuksellisen rauhanomaisen vuosisadan. Rauha ei ole vain moraalisesti arvokasta, vaan myös reaalipoliittisesti tavoiteltavaa. Mitä vakaampi maailma on, sitä turvallisempi on meidänkin asemamme. Vaikka konfliktit ovatkin maantieteellisesti kaukaisia, liittyy niihin kauaskantoisia ja usein yllättäviäkin sivuvaikutuksia, jotka uhkaavat myös Suomen turvallisuutta.

Sääntöpohjainen maailmanjärjestys ja sen raameissa tapahtuva aktiivinen vaikuttamistyö merkitsevät Suomen kaltaiselle pienelle maalle vakauden ja varmuuden lisäksi kokoamme suurempia vaikuttamismahdollisuuksia. Yksikään valtio ei voi voi sulkea rajojaan luontokadolta tai ratkaista ilmastokriisiä yksin. Niin geopoliittiset konfliktit kuin laajat, kaikkia koskettavat maailmanlaajuiset ongelmat vaativat yhteistyötä. Siksi on vastuutonta politiikkaa tarpeettomasti pienentää Suomen kädenjälkeä niiden ratkaisemisessa. Mitä selkeämpi näkemys meillä on pitkän aikavälin vaikuttamistyöstä, sitä paremmin pystymme käyttämään ääntämme globaalilla areenalla.

Samalla kun puolustusmenoja on niin Suomessa kuin maailmallakin nostettu historiallisesti, on kokonaan unohtunut, että onnistunut rauhanpolitiikka ei voi koostua pelkästään sotilaallisista menoista, vaan myös kehitysyhteistyö on yhtälailla olennaisessa osassa turvallisen maailman rakentamista. Juuri kehitysyhteistyöllä voimme puuttua sotien ja konfliktien juurisyihin edistämällä positiivista kehitystä ihmisoikeuksien, demokratian ja köyhyyden vähentämisen saroilla. Kehitysyhteistyörahojen nostaminen yhdessä sovittuun tavoitteeseen, 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta takaisi Suomelle myös ennenkuulumattoman suuren painoarvon kehityspoliittisessa keskustelussa ja parantaisi mahdollisuuksiamme pyrkiessämme YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi vuosiksi 2028-2029.

Pitkän aikavälin hyödyt syntyvät vain pitkäjänteisellä työllä

Vaikka tunnistaisimmekin, ettei pelkällä sotilaallisella voimalla rakenneta kestävää rauhaa, ei oivalluksesta ole hyötyä ilman konkreettisia tekoja. Nykyistä ulko- ja turvallisuuspoliittista diskurssia vaivaa liiallinen näköalattomuus sekä epätasapaino tekojen ja tavoitteiden välillä. Siinä missä koviin arvoihin perustuvapuolustuspolitiikka tuottaa nopeasti konkreettisia ja helposti mitattavia tuloksia, kestää pehmeisiin arvoihin pohjautuvilla toimilla usein pidempään puhjeta täyteen kukkaansa. Siksi tarvittaisiin ylivaalikautista konsensusta ja yhtenäistä strategiaa siitä, miten Suomi johdonmukaisesti edistää arvopohjaisen ulkopolitiikan mukaisen maailman rakentamista.

Keskustelu pyörii liikaa samojen — toki erittäin tärkeiden, muttei missään nimessä ainoiden — aiheiden, kuten Venäjän ja Naton ympärillä. Näistä aiheista pitää tulevaisuudessakin puhua, mutta  niiden rinnalle tarvitaan myös toisenlaista keskustelua. Vaikka sota Ukrainassa onkin järisyttävä sukupolvikokemus, ei maailma voi pysähtyä yhteen sotaan. Ukrainan apua on tietenkin jatkettava niin pitkään kuin sille on tarve, mutta emme voi antaa rauhanpolitiikan unohtua. Olisi Suomen ulkopoliittisten etujen mukaista, että eri puolueiden edustajat ja kansalaisjärjestöt tiivistäisivät parlamentaarista sekä ulkoparlamentaarista yhteistyötä ja dialogia, tavoitteenaan hahmotella uudenlaisen arvopohjaisen ulkopolitiikan suuntaviivat, joihin myös sitouduttaisiin. Jatkuvuus on tavoiteltavaa, oli kyseessä sitten suuri tai pieni maa, sillä se helpottaa kansainvälistä vaikuttamistyötä, joka harvoin mahtuu tiukkoihin neljän vuoden vaalikausien asettamiin muotteihin.

Pelkkä nimellinen konsensus, selkeät arvot ja yhtenäinen strategia eivät kuitenkaan riitä, vaan ne auttavat ainoastaan, jos ne muuttuvat myös konkreettisiksi toimiksi. Emme pysty ottamaan suurinta mahdollista hyötyä irti sääntöpohjaisesta maailmanjärjestyksestä puolustamalla sitä puolivillaisesti ja valikoivasti, eikä kehitysyhteistyö tuota tuloksia aliresurssoituna.

On myös huomattava, ettei sisäpolitiikkaa voi eristää ulkopolitiikasta. Jotta voimme johdonmukaisesti ajaa tavoitteitamme sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen kunnioittamisesta, eivät maamme omat päätökset voi olla ristiriidassa kansainvälisten sopimusten kanssa. Ilmastosopimuksiin on helpompi neuvotella kunnianhimoisia pykäliä, kun näytöt vastaavat puheita. Ihmisoikeusagendan edistäminen näyttää kaksinaamaiselta, jos samaan aikaan annamme taloudellisten intressien jyrätä kauppakumppaniemme ihmisoikeusloukkausten yli.

Arvopohjainen ulkopolitiikka on kaikkien etu, mutta siitä hyötyisivät etenkin lapset ja nuoret, sillä juuri he tulevat viettämään parhaat vuotensa siinä maailmassa, jota nyt luodaan. Vain tänään tehdyillä päätöksillä voidaan saavuttaa huomisen kestävä rauha. Suomen on aika toden teolla alkaa rakentamaan oikeudenmukaisempaa, vakaampaa ja rauhanomaisempaa maailmaa. Sellainen maailma olisi kaikkien, myös meidän, etu.