The Ulkopolitistin ja YK-nuorten kirjoituskilpailuun osallistuneet nuoret korostavat Suomen kansainvälistä vastuuta
The Ulkopolitist | 05.12.2024
Nyt tehtävät päätökset ulkopolitiikassa ja vastauksemme globaaleihin kriiseihin tulevat muokkaamaan tämän päivän nuorten elämää perustavanlaatuisella tavalla. Nuoret ovat tulevaisuuden voimavara, mutta heidän äänensä ei kuulu ulkopoliittisessa keskustelussa ja päätöksenteossa riittävästi.
Jotta nuorten ääni saataisiin entistä paremmin kuuluviin, The Ulkopolitist ja Suomen YK-Nuoret järjestivät syksyllä 2024 Nuoret, konfliktit & rauha -teemaisen kirjoituskilpailun 14–19-vuotiaille nuorille.
Kilpailuun osallistuvia pyydettiin pohtimaan rauhan ja konfliktin kysymyksiä laajasta näkökulmasta ja kertomaan myös omakohtaisia kokemuksiaan kansainvälisyydestä. Kilpailuun osallistuttiin kymmenin erinomaisin tekstein, joissa käsiteltiin muun muassa Suomen roolia rauhan rakentamisessa, tuoretta Nato-jäsenyyttä, rasismia ja ilmastonmuutosta.
Kilpailun voitti Sini-Helmi Tervonen, joka muistutti esseessään, ettei ulkopolitiikka ole salatiedettä, vaan että jokainen nuori voi vaikuttaa tuomalla äänensä kuuluviin. Kilpailun toiseksi valikoitui Henna Astikaisen voimakas runo siitä, kuinka ääntä on pidettävä silloinkin, kun poliittiset johtajat ovat hiljaa maailman hädästä. Kolmanneksi sijoittunut Anton Riihelä puolestaan kirjoitti, kuinka Nato-Suomikin tarvitsee pehmeitä arvoja.
Voittajakolmikon tekstit pääsee lukemaan yllä olevien linkkien kautta. Kilpailussa kunniamaininnan saaneiden tekstit julkaistaan 13.12.
The Ulkopolitist ja Suomen YK-Nuoret onnittelevat lämpimästi voittajia ja kiittävät kaikkia kilpailuun osallistuneita!
Lisättävää?
Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.