The Ulkopolitist ja Suomen YK-Nuoret järjestivät syksyllä 2024 Nuoret, konfliktit & rauha -teemaisen kirjoituskilpailun 14-19 -vuotiaille nuorille. Aleksi Laitinen sai kilpailussa kunniamaininnan.

Vaikka emme joudukaan nykyään pelkäämään henkemme edestä esi-isiemme tavoin, pelko on yhä elämässämme läsnä. Pelko on universaali perustunne, jota ihmiset eri puolilla maailmaa ovat kautta aikojen tunteneet. TikTokissa sodan kauheudet tulevat osaksi jopa alakouluikäisten lasten arkea, ja myös valtamedioissa huonoja uutisia näkee huomattavasti hyviä uutisia enemmän. Onkin ymmärrettävää, että haavoittuvassa asemassa olevat nuoret ja lapset kokevat olonsa turvattomaksi, mikäli he altistuvat alituisesti negatiivisten tapahtumien virralle.

Elämme tällä hetkellä epävarmuuden ja epävakauden aikoja. Pelko on esteenä rauhalle, sillä konfliktit juontavat juurensa pohjimmiltaan pelosta. Nuoria pelotellaan, mutta he eivät saisi antaa pelolle valtaa, sillä mikäli nuoret menettävät toivonsa, on tulevaisuudenkuva varsin pessimistinen. Meidän täytyy tiedostaa pelon vaarat. 

Pelolla hallitaan kansaa. Toisen maailmansodan jälkeen filosofi Hannah Arendt tutki totalitarismin syntyyn vaikuttavia tekijöitä. Hän tuli johtopäätökseen, että pahuus on arkipäiväistä. Tavalliset ihmiset oikeuttivat natsismin vain tottelemalla käskyjä. Kansa hyväksyi tyrannian, koska se pelkäsi. Nyt historia toistaa itseään: nyky-Venäjällä kansa hiljaisuudellaan hyväksyy Putinin autoritäärisyyden, koska kukaan ei tahdo joutua vankilaan ja menettää elantoaan, työtään tai jopa perhettään olemalla eri mieltä valtaapitävien kanssa.

Pelko myös kylvää vihaa. Hitler tarjosi suuren laman kurjistamalle ja epätoivoiselle kansalle yksinkertaisen vastauksen: juutalaiset ja kommunistit olivat puukottaneet saksalaisia selkään ja olivat täten syyllisiä saksalaisten kärsimykseen. Ennakkoluulot ja muukalaisviha ovat haasteenamme yhä nykypäivänä. Gazan sota on lisännyt sekä antisemitismiä että islamofobiaa. Rasismi ja eriarvoisuus ruokkivat vastakkainasettelua ja vihaa, eikä kestävää rauhaa voida rakentaa ilman oikeudenmukaisuutta.

Toivo on pelon vastakohta. Historia osoittaa, että toivo paremmasta synnyttää oikeudenmukaisuuden puolesta taistelevaa kansalaisaktivismia: Mahatma Gandhin väkivallaton vastarinta Intiassa, Martin Luther Kingin kansalaisoikeusliike Yhdysvalloissa sekä Nelson Mandelan apartheidin vastustus Etelä-Afrikassa olisivat kaikki olleet mahdottomia ilman kansalaisten uskoa muutokseen ja rohkeutta toimia.

Siitä huolimatta, että edelliset sukupolvet taistelivat oikeudenmukaisemman huomisen puolesta, ääriajattelu on taas voimistunut vapaamielisinä ja maallistuneina pidettyjen länsimaalaisten keskuudessa. Äärioikeistolaisten puolueiden kannatus on voimakasta erityisesti nuorten miesten keskuudessa, mikä selittää muun muassa AfD-puolueen suosiota Saksassa. Sukupuolten välinen kuilu arvomaailmoissa on tutkimusten mukaan kasvanut: miehet ovat naisia entistä konservatiivisempia ja kansallismielisempiä. Taustalla vaikuttavat ainakin osittain sosiaalisen median aggressiiviset algoritmit ja sen aiheuttama kuplautuminen. Kuplautuminen ja sen sävyttämät kognitiiviset vinoumat luovat toksista keskusteluilmapiiriä: vastakkaista mielipidettä olevat leimataan heti kättelyssä aivopesun uhreiksi.

Sosiaalisen median alustoilla esimerkiksi povataan länsimaisten arvojen – demokratian, tasa-arvon, sanan- ja uskonnonvapauden sekä koko nykyisen maailmanjärjestyksen – rapistumista. Tällaista ajattelua ei löydy pelkästään pimeän verkon keskustelupalstoilta, vaan yhä useampi nuori vakavissaan uskoo lähestyvään maailmanloppuun. Tähän uskomukseen minulta löytyy vastaväite: Roomaa ei rakennettu päivässä, mutta sitä ei myöskään tuhottu päivässä. Nykyinen maailmanjärjestys siis tulee pysymään, ja nihilistien sekä ekstremistien on tyydyttävä siihen.

Internetissä tavattavat radikaalit ajatukset heijastavat nuorten kokemaa epävarmuutta ja pelkoa sekä niiden aiheuttamaa psyykkistä pahoinvointia. Ilmastoahdistus ja yksinäisyys ovat osa nykynuorison arkipäivää. Julkisessa keskustelussa puolueet tuntuvat kamppailevan siitä, kenen syytä nuorten huono mielenterveys on. En tahdo, että tunteitani käytetään poliittisena aseena. Tahdon vain tulla kuulluksi monien muiden nuorten tavoin. Mielenterveysongelmat kertovat siitä, että jokin on vialla. 

Liiallinen pessimismi yhteiskunnassa ei ole inhimillistä tai ihmislajille luontaista. Toiveikkuus puolestaan kuuluu ihmisluontoon. Evolutiivisesta näkökulmasta katsottuna ihmisyksilöt, jotka uskaltautuivat levittäytymään uusille alueille parempien metsästys- ja keräilymahdollisuuksien toivossa, jatkoivat ihmissukua. Optimismi on eräänlainen luonnonvalinnan aikaansaama sopeuma, joka pohjautuu aivojen hormonien ja välittäjäaineiden kemiaan. Optimismista on ollut ihmislajille väistämättä hyötyä, emmekä saa menettää sitä nytkään. 

Kuitenkin välillä menetän optimismini. Kun ympäröivän maailman kielteiset tapahtumat valtaavat mieleni ja vajoan maailmantuskan, Weltschmerz, syvyyksiin, päässäni alkaa soimaan lapsuudesta tuttu Louis Armstrongin ”What A Wonderful World” -kappale. Keskiajan munkki Franciscus Assisilainen uskoi, että toivoa on jäljellä niin kauan kuin linnut laulavat ja kukat kukkivat. Ajatus on yksi ihmiskunnan jaloimpia. Epätoivo onkin kuin uusi kuolemansynti, johon ei saa langeta.

Paras lääke epätoivoon on toiminta. Toisinaan me nuoret unohdamme sen tosiasian, että emme ole vain passiivisia kuuntelijoita, joiden on asetuttava määrättyyn muottiin, vaan aktiivisia kansalaisia, jotka voivat olla mukana rakentamassa rauhaa. Nobelin rauhanpalkinnon saanut Malala Yousafzai, joka kamppaili tyttöjen koulutuksen puolesta Talibanin hallitsemassa Afganistanissa, on tästä oivallinen esimerkki. Voimme teoillamme vaikuttaa maailmaan tehden siitä paremman paikan. Nuorten horjumaton idealismi on voima, joka on välttämätön muutosten aikaansaamiseksi.

Maailman muuttaminen alkaa itsensä muuttamisesta. Olkoon pelko ensimmäinen asia, josta luovumme, ja toivo ensimmäinen asia, jonka omaksumme. Meidän on uskallettava toivoa uudestaan, vaikka kuinka monesti olisimmekin pettyneet. Meidän on turha odottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, vaan on tartuttava toimeen, sillä me olemme tulevaisuus.