”Lähi-Idän Riviera” on Trumpin kiertoilmaus etniselle puhdistukselle
Arttu Uuranmäki | 10.02.2025

Trumpin viimeisimmän ulostulon mukaiset toimet Gazassa täyttävät etnisen puhdistuksen tuntomerkit. Yrittäessään piilottaa myös väkivallan juurisyyt, ehdotus uhkaa viedä Lähi-idän rauhanprosessin väärille raiteille.
Yhdysvaltojen tuore presidentti teki lausunnon Lähi-idästä, joka lemuaa menneiden vuosisatojen eurooppalaiselta imperialismilta enemmän kuin moni haluaisi myöntää. Palestiinalaisten omaa tahtoa sekä kansainvälistä oikeutta viitattiin kintaalla, kun Donald Trump astui lehdistön eteen helmikuun 4. päivänä.
Trump ehdotti palestiinalaisten siirtämistä pois Gazasta, sekä alueen miehittämistä ja jälleenrakentamista Yhdysvaltojen johdolla. Väestön pakkosiirto kuuluu rikoksiin ihmisyyttä vastaan, ja maantieteellisen alueen tyhjennyksestä etnisin perustein puhutaan etnisestä puhdistuksesta. Palestiinalaisten vastaanottajiksi ehdotettiin naapurimaita, kuten Egyptiä ja Jordaniaa. Ehdotukseen on suhtauduttu laajalti absurdina heittona, mutta sen konkreettiset vaikutukset ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
Trump jatkaa edellisen presidenttikautensa linjalla
Lausunnossa jätetään rivien väliin tulkittavaksi, päästetäänkö palestiinalaiset palaamaan takaisin Gazaan jälleenrakennustyön jälkeen. Yhdysvaltojen ulkoministeri Marco Rubio vakuutteli lehdistöä, että palestiinalaisten kohdalla on kyse väliaikaisratkaisusta. Sekä Rubio että Trump eivät kuitenkaan suoraani todenneet, että palestiinalaiset päästettäisiin palaamaan alueelle rakennustyön päätyttyä. Ehdotuksessa ajetaan siis kaksilla rattailla – annetaan ymmärtää paljon, mutta konkreettisesti luvataan varsin vähän sen jälkeen. Käytännössä Gazan tyhjentäminen palestiinalaisista ja Yhdysvaltojen rooli alueen hallinnoijana ovat ainoat kouriintuntuvat esitykset.
Ehdotuksessa ajetaan siis kaksilla rattailla – annetaan ymmärtää paljon, mutta konkreettisesti luvataan varsin vähän sen jälkeen.
Ehdotuksessa Gaza rakennettaisiin “Lähi-idän Rivieraksi”, eli paikaksi, jota Trump kuvaa kauniiden asuinalueiden, talouskasvun ja työpaikkojen tyyssijana. Tässäkin kohtaa konkretialle on vähän tilaa, mutta retoriikka on tuttua Trumpin aiemmasta, vuoden 2020 ehdotuksesta konfliktin ratkaisemiseksi. Niin kutsuttu Trump Peace Plan eli TPP kuvaili vuolaasti palestiinalaisalueiden taloudellisia mahdollisuuksia ja esitti Gazan potentiaalisena hyvinvoinnin ja kasvun runsaudensarvena, jos vain alueelle saadaan pääomavirtaa ja palestiinalaisten keskuuteen oikea tahtotila.
Samaisessa lehdistötilaisuudessa Trumpin rinnalla paistatteli Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu, joka kehui Yhdysvaltojen ehdotusta vuolaasti. Palestiinalaishallinto eli PA taas tyrmäsi ehdotuksen heti kutsuen sitä “vakavaksi kansainvälisen oikeuden loukkaukseksi”. Presidentti Mahmoud Abbas myös totesi: “Me emme salli minkäänlaista vahingontekoa kansakuntamme oikeuksille, joiden saavuttamiseksi olemme kamppailleet vuosikymmeniä ja maksaneet siitä raskaan hinnan.”
Trumpin ja Netanjahun keskinäinen selkääntaputtelu ei ole mitään yllättävää. Myös TPP otettiin aikanaan avosylin vastaan Israelissa, mutta hylättiin PA:ssa sekä monissa Euroopan maissa.
Huono diagnoosi, ja huonompi hoito
Trumpin rauhanehdotus pohjautuu moneen kertaan vääräksi osoitettuihin taustaolettamuksiin. Kun palestiinalaisten väestönsiirtoa perustellaan humanitaarisella huolella sekä vaurauden ja työpaikkojen rakentamisella alueen ihmisille, pohjana on sama virheellinen argumentti, jolla aikoinaan pyrittiin perustelemaan myös TPP:tä. Argumentin mukaan väkivalta palestiinalaisalueilla sekä Israelissa juontuu palestiinalaisten heikosta elintasosta. TPP:ssä palestiinalaisille tarjottiin nimenomaan vaurautta ja talouskasvua, Israelille taas turvatakuita. Palestiinalaisen vastarinnan väitetään siis syntyvän taloudellisista lähtökohdista ja ongelmien poistuvan elintason noustessa.
Taloudellisten tekijöiden sijaan taustalla olevat syyt ovat nimenomaan poliittisia. Vastarinnan poliittinen perusta aukeaa lukemalla palestiinalaistoimijoiden, kuten PA:n omia kannanottoja, joissa vedotaan itsemääräämisoikeuden sekä itsenäisen valtion perustamisen puolesta. Palestiinalaisten pyrkimys vastustaa Israelin miehityspolitiikkaa sekä asuttajakolonialismia on todettu laajasti myös tutkimuksessa. Silti palestiinalaisten poliittinen toimijuus sivuutetaan vuosi toisensa jälkeen, ja heidän tarkoitusperänsä kehystetään aivan toisista lähtökohdista käsin.
Tästä syystä Gazan jälleenrakentaminen “Rivieraksi” ei vielä edistä rauhaa. Kyseessä on lähinnä retorinen kikka, joka siirtää huomion pois lupaavammista avauksista rauhan rakentamiseksi.
Gazan jälleenrakentaminen “Rivieraksi” ei vielä edistä rauhaa. Kyseessä on lähinnä retorinen kikka, joka siirtää huomion pois lupaavammista avauksista rauhan rakentamiseksi.
Suomen valtionjohto on ollut hiljainen
Lisäksi Trumpin tuoreessa ehdotuksessa on se ilmeisin ongelma: etninen puhdistus on kansainvälisen oikeuden alaisuudessa laitonta. Kylmäävää on myös se, että juuri Israelin valtion perustamisen tieltä puhdistettiin etnisesti arviolta 750 000 palestiinalaista, joiden jälkeläisistä valtaosa elää yhä pakolaisuudessa. Trump jätti ehdotuksessaan rivien väliin, saisivatko palestiinalaiset palata Gazaan jälleenrakennuksen jälkeen.
Suomi on pienenä maana pitkään vaalinut kansainvälisen järjestelmän sääntöpohjaisuutta. Moninkeskinen ja kansainväliseen oikeuteen pohjaava yhteiselo on juuri pienten maiden etu suurempien mielivaltaa ja voimapoliittiseen maailmankuvaan nojaavaa toimintaa vastaan. Tästä huolimatta Suomessa valtiojohto on ollut hiljainen Trumpin esityksestä. Presidentti Alexander Stubb kommentoi asiaa ylimalkaisesti suomalaiselle medialle, lähinnä toistaen Suomen virallisen linjan palestiinalaisalueita kohtaan. Myös tälläkin kertaa on esitetty syytöksiä suomettumisesta kohti Yhdysvaltoja. Stubb on esittänyt näiden syytösten olevan suhteettomia.
Muualla Euroopassa äänet ovat olleet rohkeampia. Toisin kuin Suomi, Espanja ja Irlanti ovat vastikään tunnustaneet Palestiinan valtion ja vastasivat kriittisesti Trumpin ehdotukseen. Niiden lisäksi muun muassa Ranska sekä – hiukan yllättäen – perinteisesti Israelia myötäillyt Saksa torppasivat suunnitelman.
Lähi-idässä Trumpin avaus tyrmättiin vielä selkeämmin. Sekä Egypti että Jordania ovat kieltäytyneet väestönsiirroista alueilleen. Jordania väläytti jo asevoimien käyttämistä, jos palestiinalaisia aletaan siirtää väkisin rajalle. Israel, jolla on kansainvälisen lain nojalla velvollisuus huolehtia miehittämiensä alueiden siviilien hyvinvoinnista, ei myöskään ole ilmoittautunut Gazan noin 2 miljoonan palestiinalaisen majoittajaksi. On siis todennäköistä, ettei Trumpin ehdotus olisi edes logistisesti toteuttamiskelpoinen.
Myös puheella on vaikutuksensa
Riippumatta suunnitelman mielipuolisuudesta, jo pelkästään Trumpin ulostulo on takaisku Lähi-idän rauhanprosessille. Pahimmillaan se vaarantaa käynnissä olevan Hamasin ja Israelin välisen tulitauon.
Ehdotus vahvisti Yhdysvaltojen välinpitämättömyyden kansainvälistä oikeutta kohtaan ei vain palestiinalaisalueilla, vaan myös laajemmin silloin, kun kansalliset intressit ovat tapetilla. Lisäksi se paljastaa Yhdysvaltojen valmiuden ottaa käyttöön imperialismille tunnusomaisia toimia, joiden moni oletti jo – syystä – jääneen historiaan. Lausunto vahvistaa kuvaa suurvallasta, joka siirtyy yhä vahvemmin inhorealistiseen kansainvälisten suhteiden maailmankuvaan, pois yhteisesti sovittujen pelisääntöjen äärestä.
Riippumatta suunnitelman mielipuolisuudesta, jo pelkästään Trumpin ulostulo on takaisku Lähi-idän rauhanprosessille.
Etnisen puhdistuksen, jota toimet siis käytännössä edustavat, ehdottaminen vakavasti otettavana vaihtoehtona antaa entistä enemmän liikkumatilaa myös Israelille laajentaa siirtokuntiaan sekä syventää miehityspolitiikkaansa palestiinalaisalueilla. Samalla puhe palestiinalaisten elintason kasvattamisesta rauhanrakentamisen kulmakivenä vie kansainvälistä keskustelua väärille raiteille.

Kirjoittaja: Arttu Uuranmäki
Editointi: Annastina Haapasaari, Veera Kankare ja Hannu Salomaa
Lisättävää?
Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.