Eurooppa pyrkii vahvistamaan asemaansa globaalissa teknologisessa kilpailussa panostamalla “vihreään siirtymään”, jossa sähköautot, akut ja uusiutuva energia edellyttävät kriittisiä mineraaleja. Kongo on keskeinen raaka-aineiden lähde globaalille teollisuudelle ja teknologiajäteille, mutta mineraalien hankintaa varjostavat jo kauan jatkuneet ihmisoikeusloukkaukset ja kyseenalaiset toimitusketjut. Kongossa alkuvuodesta 2025 kiihtynyt konflikti nostaa esiin vihreän siirtymän eettiset ongelmat sekä Euroopan vastuun tilanteen taustalla.

Tammikuun 2025 lopussa M23-kapinallisryhmä alkoi vallata uusia alueita Kongon demokraattisen tasavallan itäosissa. Tämän vuoden huhtikuun alkuun mennessä yli 7 000 ihmistä on kuollut kapinallisten ja Kongon armeijan taistellessa ja yli miljoona on joutunut pakenemaan kodeistaan, etenkin Goman ja Bukavun kaupungeista Pohjois- ja Etelä-Kivussa. Nämä mineraalirikkaat provinssit sijaitsevat Ugandan, Ruandan, Burundin ja Tansanian rajoilla. 

YK:n ja useiden kansalaisjärjestöjen mukaan M23 ja muut kapinallisryhmät ovat syyllistyneet vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin, kuten siviilien pakkosiirtoihin, raiskauksiin ja teloituksiin. Ruanda on keskeinen tekijä konfliktissa ja merkittävä kauttakulkumaa kongolaisille mineraaleille, kuten koboltille ja koltaanille, joita viedään ulkomaille jalostettaviksi akku- ja elektroniikkateollisuutta varten. Ruandan tuki M23:lle on laajasti dokumentoitu ja helmikuussa yksimielisesti YK:n turvallisuusneuvoston tuomitsema, joskin Ruanda kiistää osallisuutensa.

Ruanda on myös EU:n tärkeä kehityspoliittinen kumppani, ja viime vuonna nämä kaksi tahoa allekirjoittivat aiesopimuksen vastuullisten mineraaliarvoketjujen kehityksestä. Vaikka EU on tuominnut Ruandan roolin Kongon konfliktissa, ei se ole ottanut mittavia askelia muuttaakseen yhteistyötään. Tilanne paljastaa, kuinka EU:n vihreä siirtymä nojaa globaaleihin toimitusketjuihin, joissa eettiset kysymykset ovat yhä alisteisia taloudellisille ja geopoliittisille intresseille.

Huhtikuun 2025 lopussa kansainvälisen paineen alla käydyissä rauhanneuvotteluissa saavutettiin läpimurtoja Kongon ja M23:n sekä erikseen Kongon ja Ruandan välillä. Qatar ja Yhdysvallat ovat toimineet välittäjinä näissä erillisissä neuvotteluissa. Sovitut edistysaskeleet ovat vielä konkreettisesti toteuttamatta.

Kongon konfliktin taustat ja nykytilanne

Kongon konfliktin juuret ulottuvat Belgian siirtomaa-aikaan ja erityisesti 1990-luvulle, jolloin alue ajautui levottomuuksiin Ruandan tutseihin kohdistuneen kansanmurhan jälkeen. Ensimmäinen ja toinen Kongon sota (1996–1997 ja 1998–2003) vetivät mukaan useita Afrikan maita sekä aseellisia ryhmiä ja vaativat joidenkin arvioiden mukaan kuusi miljoonaa kuolonuhria – enemmän kuin mikään muu konflikti toisen maailmansodan jälkeen. Luonnonvarojen, erityisesti mineraalien, hallinta on ollut keskeinen syy väkivaltaiselle kilpailulle. Maankäyttöoikeudet, valtion ja paikallishallinnon välinen dynamiikka ja etnisten ryhmien väliset kiistat ovat myös taustalla.

Nykyinen kapinallisliike M23 on osa tätä jatkumoa. Se perustettiin vuonna 2012 vastauksena epäonnistuneeseen rauhansopimukseen, joka solmittiin 23. maaliskuuta 2009 Kongon hallituksen ja aiemman kapinallisryhmän välillä (ryhmän nimi on peräisin tästä päivämäärästä). M23 koostuu kongolaisista ja ruandalaistaustaisista tutsisotilaista ja väittää puolustavansa tutsivähemmistöä syrjinnältä, joskin ryhmän poliittiset intressit ovat laajentuneet vuosien saatossa. Ryhmän tarkkaa alkuperää ja motiiveja on kyseenalaistettu, sillä monet pitävät sitä Ruandan valtion taloudellisten ja turvallisuusintressien edustajana. YK:n raportit ovatkin vahvistaneet, että Ruanda tukee M23:a aseellisesti ja logistisesti myös omilla asevoimillaan. Ruanda jatkaa osallisuutensa kiistämistä – samalla kun mineraalit siirtyvät kapinallisten hallitsemilta alueilta valtionrajojen yli.

Konfliktin seuraukset siviiliväestölle ovat tuhoisia: väkivaltaisuudet ja summittaiset tappamiset, naisiin ja lapsiin kohdistuvat raiskaukset, pakenemaan joutuvat ihmiset ja kaivoksilla tapahtuvat ihmisoikeusloukkaukset, kuten lapsityö ja pakkotyö, ovat laajasti dokumentoituja. 

Tästä huolimatta globaalit teknologia- ja teollisuustoimijat ovat pitkään tukeutuneet Kongon mineraaleihin. Kongo on maailman suurin koboltin ja koltaanin tuottajamaa. Kobolttia käytetään muun muassa akuissa, kun taas koltaania, josta tuotetaan EU:n mahdolliseksi konfliktimineraaliksi luokittelemaa tantaalia, tarvitaan elektroniikassa.

Mineraalien reitti konfliktialueelta EU:hun

On selvää, että EU:n vihreän siirtymän kunnianhimoiset tavoitteet ovat ajautuneet ristiriitaan Kongon konfliktin kanssa. Ruanda toimii kauttakulkumaana kongolaisille mineraaleille: esimerkiksi konfliktialueiden koltaania kuljetetaan Ruandan puolelle, sekoitetaan ruandalaiseen tuotantoon ja myydään eteenpäin, jolloin sen alkuperä häivytetään. Tämä on vastoin EU:n konfliktimineraaliasetuksen kriteerejä, jotka tulivat voimaan vuonna 2021.

Vaikka EU on tietoinen, että osa Ruandan kautta kulkevista mineraaleista on mahdollisesti peräisin konfliktialueilta, EU on silti syventänyt yhteistyötään Ruandan kanssa. Helmikuussa 2024 Euroopan unionin kansainvälisistä kumppanuuksista vastannut komissaari Jutta Urpilainen allekirjoitti EU:n ja Ruandan välisen aiesopimuksen vastuullisen mineraaliarvoketjun kehittämisestä.

Kongon alkuvuodesta kärjistynyt konflikti on asettanut sopimuksen entistäkin kyseenalaisemmaksi. Helmikuussa Euroopan parlamentti äänesti EU–Ruanda-sopimuksen jäädyttämisestä ja vaati lisää läpinäkyvyyttä mineraalien alkuperään. EU ei kuitenkaan ole virallisesti jäädyttänyt sopimusta, vaan ilmoittanut sen olevan tarkastelun alla, ilman tarkempaa käsittelyaikataulua. Turvallisuuskonsultaatiot Ruandan kanssa on sen sijaan keskeytetty, ja yksittäisiä sanktioita on langetettu sekä M23:n että Ruandan armeijan johtohahmoille. 

Tämä vaikea tasapainoilu ihmisoikeuksia ja vastuullisuutta korostavien arvojen ja strategisen vihreän siirtymän välillä on horjuttanut EU:n uskottavuutta niin Kongon hallituksen kuin eurooppalaisten silmissä. Kongon ulkoministeri on kritisoinut Eurooppaa kaksinaamaisuudesta, kun taas EU-valtioista Belgia on jäänyt yksin vaatimaan tiukempia toimia Ruandaa vastaan. Ruanda vastasi maaliskuussa keskeyttämällä kaikki diplomaattisuhteensa Belgiaan.

Geopolitiikka ja vihreän siirtymän hinta

Kriittisten raaka-aineiden kysyntä kasvaa nopeasti vihreän siirtymän ja digitaalisen murroksen myötä. EU:n viime vuonna julkaisema kriittisten raaka-aineiden asetus pyrkii turvaamaan Euroopan omaa huoltovarmuutta ja vähentämään riippuvuutta ulkopuolisista toimijoista, mutta käytännössä toimitusketjut ovat edelleen haavoittuvia. 

Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan sähköautoihin käytettävän koboltin maailmanlaajuinen kysyntä lähes kolminkertaistuu vuosien 2023 ja 2030 välillä. Vuosikymmenen lopussa 66 prosenttia koboltista tulee todennäköisesti Kongon kaivoksista ja 74 prosenttia globaalista koboltista jalostetaan Kiinassa. Suomellakin on suora intressi tämän raaka-aineen hankinnassa, koska se on maailman toiseksi suurin koboltin jalostaja kuuden prosentin oletetulla osuudella vuonna 2030.

Kongon mineraalit ovat siis osa laajempaa globaalia kilpailua. Kiina, joka on johtava toimija akku- ja sähköautomarkkinoilla, hallitsee suurta osaa Kongon kaivosteollisuudesta. Usein tätä kaivostyötä tehdään paikallisen kaivossääntelyn vastaisesti. Myös Yhdysvallat pyrkii nyt panostamaan yhteistyöhön Kongon kanssa, vaikka ei ole niin aiemmin tehnyt. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump haluaa nimittäin vahvistaa kilpailuasemaansa suhteessa Kiinaan. Kongo taas haluaa saada enemmän hyötyä mineraalirikkauksistaan irtautumalla Kiinan dominanssista ja Ruandan roolista. Kongon presidentti Félix Tshisekedi lämmitteli suhteitaan Trumpin hallintoon jo ennen virkaanastujaisia, mutta konfliktin kiihdyttyä alkuvuodesta Tshisekedi alkoikin helmikuussa tarjota suoria mineraalisopimuksia Yhdysvalloille ja Euroopalle vastineeksi sotilaallisesta tuesta. 

Kansainvälisen paineen vahvistuttua, niin YK:n kuin EU:n ja Yhdysvaltojen suunnalta, Kongo ja M23-kapinallisryhmä sopivat tulitauosta itä-Kongossa Qatarin fasilitoimissa rauhanneuvotteluissa 23. huhtikuuta 2025. Muutama päivä myöhemmin Kongon ja Ruandan ulkoministerit ilmoittivat työstävänsä Yhdysvaltojen johdolla rauhansopimusta, jonka myötä molemmat sitoutuisivat lopettamaan sotilaallisen tuen valtiosta riippumattomille toimijoille, M23:a erikseen mainitsematta. Rauhansopimus on määrä allekirjoittaa parin kuukauden sisällä, samalla kun Yhdysvallat solmisi kahdenväliset mineraalisopimukset sekä Kongon että Ruandan kanssa. Sopimukset tulivat jokseenkin yllätyksinä konfliktia kauemmin seuranneille, ja niiden pysyvyys ja toteutus herättävät asiantuntijoissa epäilyksiä. Kongo ja M23 ovat nimittäin sopineet ainakin kuudesta epäonnistuneesta aselevosta sitten vuoden 2021. Lisäksi Ruandan pitkäaikainen rooli konfliktissa herättää kysymyksiä sen halukkuudesta astua sivuun. 

Mineraalit, valta ja vastuu

Globaalilla näyttämöllä EU näyttäytyy toimettomana, sillä vaikka se on sanallisesti tuominnut Ruandan roolin Kongon konfliktissa ja asettanut yksittäisiä sanktioita, se ei ole luopunut strategisesta mineraaliyhteistyöstään Ruandan kanssa. Ruandan strategisesti vahva asema globaalissa kilpailussa mineraaleista ei ole huojunut, vaikka Kongon konflikti on tehnyt sen roolin konfliktimineraalien porttina näkyvämmäksi. Yhdysvallat on nähnyt mahdollisuuden ottaa suuremman roolin itselleen alueella rauhanvälityksen kautta, mutta ei ilman omaa lehmää ojassa.

Samaan aikaan Euroopan komissio pyrkii muuttamaan yritysvastuulainsäädäntöä kilpailukyvyn takaamiseksi. Keväällä 2025 ehdotetun Omnibus-paketin mukaan yritysten huolellisuusvelvoitteet rajattaisiin pääasiassa suoriin liikekumppaneihin. Tämä tarkoittaa, etteivät yritykset enää olisi velvollisia tarkastelemaan toimitusketjunsa alkupäätä – juuri sitä, missä ihmisoikeusloukkaukset ja ympäristörikkomukset usein tapahtuvat. Kansalaisjärjestö Global Witnessin uunituore tutkimus, joka väittää luxemburgilaisen yhtiön ostaneen konfliktialueiden koltaania Kongosta Ruandan kautta, osoittaa, ettei EU:lla ole varaa lipsua sitoumuksistaan, mikäli se haluaa olla vastuullinen toimija.

Kongon tilanne ei ole poikkeus, vaan ainoastaan yksi heijastus globaalista järjestelmästä, jossa länsimaat ulkoistavat väkivallan ja hyväksikäytön muualle tukeakseen omia tavoitteitaan. Kongon konflikti onkin noussut palestiinalaisten kansanmurhan ja sosiaalisen median myötä vahvemmin osaksi globaalia keskustelua siitä, missä länsimaiden arvojen toteuttaminen ja kansainvälisen oikeuden noudattaminen viipyvät. Palestiinan ja Kongon tilanteet eivät ole identtisiä, mutta niitä yhdistää eurooppalainen kyvyttömyys – tai haluttomuus – katsoa itseään peiliin. Kyse ei ole vain uskottavuudesta. Niin kauan kun taloudelliset intressit ja kasvu ovat syy ohittaa ihmisoikeuskysymykset ja oikeudenmukaisuuden puolustaminen, on Eurooppa osa ongelmaa, ei ratkaisua.