Kriittisten mineraalien kysyntä on maailmalla kovassa kasvussa, ja Australian valtava kaivosteollisuus pyrkii vastaamaan länsimaiden mineraalitarpeisiin entistä määrätietoisemmin. Kiinan dominoiva asema etenkin harvinaisten maametallien tuotannossa ja jalostuksessa uhkaa kuitenkin jarruttaa Australian suuria suunnitelmia. Vaikka Australia tulee todennäköisesti hyötymään kriittisistä mineraaleistaan merkittävästi lyhyellä aikavälillä, liiallinen riippuvuus luonnonvaroista herättää maassa myös huolta talouden yksipuolistumisesta.

Australialaistoimittaja Donald Horne lanseerasi vuonna 1964 julkaistulla kirjallaan käsitteen The Lucky Country, josta on vuosikymmenten mittaan tullut Australian kansallisen itsetunnon symboli hiukan samalla tavalla kuin Tanskan hygge tai Suomen sisu. Horne esitti kirjassaan, että muun muassa runsaiden luonnonvarojensa ansiosta Australia on maa, jolla on monessa suhteessa ”käynyt tuuri”, eikä sen ole tarvinnut juuri ponnistella oman menestyksensä eteen. Monet australialaiset tuntuvatkin luottavan siihen, että luonnonvarojen viisas hyödyntäminen riittää takaamaan maan vaurauden.

Australia on kaivosteollisuudessa kiistaton globaali suurvalta. Kaivannaiset ovat maan ylivoimaisesti suurin vientisektori, joka tuottaa reilut kymmenen prosenttia maan bruttokansantuotteesta ja jopa kaksi kolmannesta sen vientituloista. Kaivosteollisuus on levittäytynyt maan kaikkiin osavaltioihin, joissa yli 350 aktiivista kaivosta tuottavat suurinta osaa maailman tarvitsemista mineraaleista.

Puhtaasti tuotetun tonnimäärän perusteella Australian kaivannaisia dominoivat maailmalla yleiset mineraalit rautamalmi, kivihiili ja bauksiitti (alumiini), mutta maa on johtavia toimijoita myös muun muassa litiumin, uraanin, lyijyn ja kullan tuotannossa. Viime vuosikymmeninä listan jatkoksi ovat liittyneet myös harvinaiset maametallit, joiden tuotannon kasvattaminen on välttämätöntä globaaliin kysyntään vastaamiseksi.

Geopolitiikan palattua osaksi maiden taloudellista strategiaa kriittisten mineraalien toimitusketjuihin on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota. Samalla kun läntinen maailma pyrkii kuumeisesti irtautumaan Kiina-riippuvuuksistaan kriittisten teknologioiden kanssa, Australian maaperän harvinaisuudet alkavat vaikuttaa yhä houkuttelevammilta. Siksi voidaan hyvällä syyllä kysyä, jatkuuko Australian tuuri maaperänsä aarteiden kanssa vielä pitkälle tämän vuosisadan puolelle.

Kriittisten mineraalien kirjava joukko

Kriittiset mineraalit ovat luonnontieteellisesti joustava kategoria, ja niillä viitataan yleisesti erilaisiin raaka-aineisiin, jotka jokin yksittäinen valtio on poliittisella päätöksellä määritellyt elintärkeiksi oman teollisuutensa, teknologiansa tai kansallisen turvallisuutensa kannalta. Maakohtaiset kriittisten mineraalien listat vaihtelevat jonkin verran alueiden oman tuotannon ja toimitusketjujen haavoittuvuuden mukaan. Esimerkiksi Euroopan komission listassa on 34 kriittistä raaka-ainetta, joihin ei lasketa Euroopassa yleisiä kuparia tai nikkeliä.

Harvinaiset maametallit (Rare-earth elements, REEs) ovat puolestaan 17 elementistä koostuva joukko samankaltaisia metalleja, joiden kemialliset ominaisuudet tekevät niistä erityisen hyödyllisiä korkean teknologian tarpeisiin. Harvinaiset maametallit ovat keskeisessä osassa muun muassa sähköautojen litium-ioniakuissa, tuulivoimaloiden turbiineissa ja erilaisissa puolustusteollisuuden käyttötarkoituksissa. Näiden tuotteiden kysynnän kasvaessa metallien tarpeen ennakoidaan kaksinkertaistuvan seuraavien kymmenen vuoden aikana. Harvinaisia maametalleja käsitellään usein kriittisten mineraalien alalajina, sillä ne sisältyvät useimpien maiden kriittisten mineraalien listaan.

Harvinaisissa maametalleissa sekä globaalin tuotannon että reservien osalta ylivoimainen kärkimaa on Kiina. Vuosina 2021–2024 arviolta 71 prosenttia jalostettujen maametallien tuonnista oli peräisin Kiinasta, ja maan tunnetut reservit kattavat lähes puolet globaaleista varannoista. Australia on sekä harvinaisten maametallien tuotantonsa että reserviensä osalta maailmassa kärkisijoilla, ja etenkin sen reservien arvioidaan olevan OECD-maista ylivoimaisesti suurimmat.

Kriittisistä mineraaleista Australia on elintärkeä etenkin litiumin tuotannossa, josta maa hallitsee kansainvälisen energiajärjestö IEA:n mukaan globaalisti yli kolmasosaa. Maan oma kriittisten mineraalien lista kattaa kuitenkin yli kolmekymmentä muutakin mineraalia, joille on merkittävää globaalia kysyntää ja joita Australia joko jo tuottaa tai suunnittelee tuotannon käynnistämistä lähiaikoina. Erityistä huomiota on kiinnitetty mineraaleihin, joiden nykyinen tuotanto on ylivoimaisen keskittynyt Kiinaan, kuten puolijohdeteollisuudelle tärkeään galliumiin.

Australia tähtää lännen tärkeimmäksi mineraalitoimittajaksi

Kriittisten mineraalien kysynnän kasvaessa Australia pyrkii hyödyntämään mineraaliosaamistaan entistä enemmän sekä kotimaassa että maailmalla. Pääministeri Anthony Albanesen hallinto julkaisi vuonna 2023 Kriittisten mineraalien strategian, jonka tarkoituksena on kasvattaa mineraalisektorista saatavia hyötyjä entisestään ja auttaa maata nousemaan tuottamiensa mineraalien avulla ”uusiutuvan energian supervallaksi” vuoteen 2030 mennessä. Australia on muutenkin sitomassa resurssipolitiikkaansa vahvemmin ilmastotavoitteidensa tueksi, sillä hallinnon Future Made in Australia -suunnitelma sisältää merkittäviä veroetuja ja kannusteita vihreän siirtymän kannalta keskeisten mineraalien tuottajille.

Läntisen maailman yhteistyö kriittisten mineraalien tuotannossa on alkanut viime vuosina tiivistyä, ja Australia aikoo ottaa johtavan roolin globaalien toimitusketjujen takaajana. Esimerkiksi EU:n kriittisten mineraalien saatavuuden pyrkii varmistamaan vuonna 2024 voimaan astunut kriittisten raaka-aineiden asetus CRMA, jonka puitteissa unioni on määrittänyt tavoitteet myös kumppanimaista tapahtuvalle mineraalituonnille. Asetuksen myötä EU ja Australia ovat solmineet useita sopimuksia kriittisten mineraalien kumppanuuksista, joissa australialaiset kaivosyhtiöt laajentavat toimintaansa myös eurooppalaisiin projekteihin.

Sopimuksia solmitaan kiihtyvällä tahdilla. Pääministeri Albanese ja presidentti Donald Trump solmivat kriittisistä mineraaleista lokakuussa 2025 merkittävän yhteisymmärryspöytäkirjan, jonka tavoitteena on tehdä Australian mineraalituotannosta Yhdysvalloille korvaamatonta. Maaliskuussa 2026 Australia liittyi osaksi Kanadassa hiljattain perustettua G7-maiden kriittisten mineraalien allianssia ja solmi toukokuussa 2026 sopimuksen mineraalien toimitusketjujen takaamisesta myös Japanin kanssa. Ainakin poliittisten sitoumusten osalta vaikuttaisi siis siltä, että länsimaat ovat ymmärtäneet Australian resurssien merkityksen ja ovat valmiita investoimaan päästäkseen niihin käsiksi.

Kiinan dominanssia on vaikea haastaa

Australia voi vahvistaa rooliaan länsimaiden mineraalivarantona, mutta tärkeimmäksi pullonkaulaksi näyttää muodostuvan mineraalien jatkojalostus, joka keskittyy yhä voimakkaammin Kiinaan. IEA arvioi, että Kiina on jo merkittävin jalostaja lähestulkoon kaikissa tärkeimmissä kriittisissä mineraaleissa. Järjestö onkin varoittanut yhä vakavammin keskittymiseen liittyvistä riskeistä tilanteissa, joissa Kiina voi ottaa toimitusketjuista kuristusotteen. Vuodesta 2025 alkaen Kiina on jo käyttänyt asemaansa hyväkseen asettamalla etenkin Yhdysvaltoja ja Japania koskevia kriittisten mineraalien vientirajoitteita. Alan tutkimuslaitosten mukaan vientirajoitteista voikin tulla uusi taloudellinen taistelukenttä, jossa Kiinalla on varsinkin kriittisissä mineraaleissa merkittävä etulyöntiasema.

Vaikka Australian kaivosteollisuus ei ole toistaiseksi kärsinyt merkittävästi Kiinan vientirajoitteista, maan Kiina-riippuvuus jatkojalostuksen osalta on edelleen poikkeuksellisen suurta. Esimerkiksi yli 90 prosenttia Australiassa louhitusta litiumista suuntaa suoraan Kiinaan jossain muodossa jalostettavaksi. Varsinkin harvinaisten maametallien kohdalla Kiinan dominanssi on myös hyvin konkreettinen, sillä sen tunnetut metallireservit ovat lähes kymmenkertaiset verrattuna Australian vastaaviin.

Australiassa on alettu ymmärtää riippuvuuden vaarat paremmin ja hallinto on budjetoinut viime vuonna yli miljardi Australian dollaria (n. 700 miljoonaa euroa) strategisen mineraalireservin pystyttämiseen vuoden 2026 loppuun mennessä. Jalostuksen osalta maa on kuitenkin auttamatta jälkijunassa. Hallinto myöntää itsekin, ettei Australia ole vielä saavuttanut kehittynyttä kykyä prosessoida tai jalostaa kriittisiä mineraalejaan laajassa mittakaavassa. Esimerkiksi maan ensimmäinen harvinaisten maametallien täysin integroitu jalostuslaitos on vasta rakennusvaiheessa ja on määrä avata vuonna 2027.

Nopeita parannuksia tilanteeseen on vaikea saada aikaan, vaikka erilaisia vaihtoehtoja on esitetty. Oman vahvan kaivosteollisuutensa ansiosta jopa Suomi on viime aikoina tavoitellut suurempaa roolia Australian kriittisten mineraalien jalostajana, mutta toistaiseksi on epäselvää, miten laajassa mittakaavassa jalostustoimintaa voitaisiin harjoittaa. Kiinan etumatkaa Suomen ja Australian yhteistyöllä ei ainakaan saataisi kiinni.

Tuuri ei välttämättä riitä loputtomiin

Lucky Country -käsitteen kehittäjä Horne joutui elämänsä loppuun asti muistuttamaan, että hän oli käyttänyt tuuria nimenomaan negatiivisessa merkityksessä havainnollistamaan, kuinka Australia kärsii kunnianhimon puutteesta eikä ole ansainnut ulkoisten tekijöiden tuomaa vaurauttaan. Monen mielestä tämä on johtanut maassa krooniseen innovaatiopulaan ja kykenemättömyyteen uudistua. Pahimmillaan voisi sanoa, että Australian talous on koukussa kaivosteollisuuteen hieman samalla tavalla kuin se on ollut pitkään koukussa fossiilienergiaan.

Riippuvuus mineraalisektorista muuttuu erityisen vahingolliseksi, jos se alkaa estää muiden talouden sektoreiden kehittymistä. Osittain kaivos- ja energiateollisuuden dominanssin seurauksena Australian taloudellinen diversiteetti on suhteellisen vaatimatonta ja esimerkiksi valmistavan teollisuuden osuus BKT:stä on OECD-maiden pienin. Useat taloustieteilijät ovatkin painottaneet, että Australian vähäinen jalostusaste estää sitä saamasta kriittisistä mineraaleistaan tarpeeksi lisäarvoa. Samalla täytyy kuitenkin muistaa, että valtaosa Australian kansalaisista ei elä kaivosteollisuuden tuottojen varassa ja joidenkin arvioiden mukaan sektorin tärkeyttä maan taloudelle on julkisessa keskustelussa huomattavasti liioiteltu. 

Tällä hetkellä on selvää, että Australia luottaa kaivosteollisuuteen kohdistamiensa panostusten maksavan itsensä takaisin. Kriittisten mineraalien kasvava kysyntä tulee varmasti hyödyttämään maata ainakin lyhyellä aikavälillä, eikä tavoitteesta johtaa liittolaisten mineraalituotantoa olla tinkimässä. Länsimaiden huutava tarve löytää keskuudestaan kauppapoliittisesti vakaa ja luotettava mineraalitoimittaja näyttääkin olevan Australian taloudelle jälleen uusi onnenpotku. 

Toimiminen pääasiassa liittolaismaidensa valtavana kaivoksena olisi kuitenkin iso taloudellinen riski aikana, jolloin mineraalien ratkaisevin merkitys syntyy niiden jalostuksesta ja käytöstä uusimmassa teknologiassa. Persianlahden öljyntuottajamaiden ahdinko Hormuzinsalmen kriisin aikana on myös osoittanut, mitä vaaroja voi pitkällä aikavälillä syntyä, jos maa ripustaa taloutensa menestyksen yhden tai muutaman sektorin varaan. Ulkoiset riskit voivat aina realisoitua, ja tuurilla on tapana loppua jossain vaiheessa kesken.