Viime vuosina Suomen kaupalliset, kulttuuriset ja poliittiset suhteet Keski-Aasiaan ovat tiivistyneet ja suomalaisyritysten vienti on moninkertaistunut erityisesti Uzbekistaniin ja Kazakstaniin. Keskiaasialaisten muuttoliike Suomeen on myös kasvanut nopeasti. Alue tarjoaa yksilöille ja yrityksille uusia seikkailuja ja mahdollisuuksia, mutta suhteiden kehitykseen liittyy monia kysymysmerkkejä.

Venäjän keisarikunta ja britti-imperiumi kilpailivat jo 1800-luvulla ns. ”Suuressa pelissä” Keski-Aasian hallinnasta. Brittiläinen maantieteilijä Sir Halford Mackinder määritteli vuonna 1904 esittämässään sydänmaateoriassa Keski-Aasian ja sitä ympäröivät Euraasian alueet maailman geopoliittiseksi ”kääntöpisteeksi”, jonka päätyminen yhden mannermaisen valtakunnan haltuun johtaisi pahimmassa tapauksessa länsimaisen vaikutuksen katoamiseen koko Euraasian mantereelta. Mackinder kannatti siksi ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa Venäjän patoamista reunavaltioiden ketjulla. Entinen Venäjän keisarikunnan ja Neuvostoliiton eteläraja on säilynyt siitä asti tärkeänä geopoliittisena jakolinjana, jonka toisella puolella avautuu nyt varsin dynaaminen ja monikasvoinen maailma.

Keski-Aasian viisi -stan-maata itsenäistyivät Neuvostoliitosta vuoden 1991 lopulla. Virallisesti maat ovat tasavaltoja, mutta ne ovat kehittyneet viimeisten 35 vuoden aikana eri asteen autokratioiksi. Turkmenistan on Pohjois-Korean ohella maailman suljetuimpia maita, samalla kun Kirgisiassa on nähty toistuvia vallankumouksia ja epäonnistuneita yrityksiä toimivan parlamentaarisen demokratian rakentamiseen. Tadžikistania johtaa yhä 1990-luvun sisällissodan aikana valtaan noussut ”siirtymävaiheen presidentti” Emomali Rahmon. Alueen maista Suomen suhteet ovat tiivistyneet viime vuosina erityisesti Kazakstaniin ja Uzbekistaniin.

Aikoinaan suomalaiset ja länsimaalaiset tutkimusmatkailijat käyttivät Keski-Aasiasta nimeä Turkestan, osittain siksi, että valtaosa alueen kansoista puhuu turkinsukuisia kieliä. Poikkeuksena on Tadžikistan, jolla on läheiset suhteet Iraniin ja persialaiseen maailmaan. Tunnetuin suomalainen matkakertomus alueelta lienee marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimin raportti hänen vuosien 1906–1908 tiedustelu- ja tutkimusmatkaltaan. Nykyisten suhteiden rakentamiseksi tasavallan presidentti Alexander Stubb vei puolestaan lokakuussa 2025 laajan suomalaisen yritysdelegaation Taškentiin ja Astanaan ja sopi maiden presidenttien kanssa yhteistyön laajentamisesta.

Nouseva Uzbekistan

Uzbekistan on sijaintinsa ja väkilukunsa puolesta Keski-Aasian vaikutusvaltaisimpia maita. Valta maassa säilyi Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen vanhalla kommunistipuolueen eliitillä ja sen pääsihteerillä Islam Karimovilla, joka toimi Uzbekistanin presidenttinä aina kuolemaansa asti vuoteen 2016. Karimovin aikana Uzbekistan oli naapurimaidensa tapaan suljettu maa, jonne matkustamiseen suomalaiset ja muut länsimaalaiset tarvitsivat viisumin. Hänen seuraajansa, Šavkat Mirzijojev, on avannut viime vuosina Uzbekistania kansainväliselle turismille ja bisnekselle. Samalla maan väkiluku on noussut jo lähes 40 miljoonaan.

Uzbekit ovat perinteisesti muuttaneet töiden perässä Venäjälle. Tätä nykyä Venäjällä on arviolta 1,8 miljoonaa uzbekistanilaista vierastyöläistä. Viime vuosina tilanne on muuttunut, koska kilpailu uzbekkityövoimasta on kasvanut ja esimerkiksi Saksa ja Turkki ovat solmineet Uzbekistanin kanssa kahdenvälisiä sopimuksia työperäisen maahanmuuton helpottamiseksi. Uzbekkien muutto Venäjälle on vähentynyt myös siksi, että Venäjä on pakkovärvännyt uzbekkeja ja muita keskiaasialaisia armeijaansa ja käyttänyt heitä Ukrainan rintamilla. Köyhyyden ja näköalattomuuden takia Uzbekistanin ja sen naapurimaiden nuorta miesväestöä pidetään myös erityisen alttiina islamilaiselle radikalismille.

Taloudellisesti Uzbekistan voi silti paremmin kuin koskaan ennen. Venäläisten, turkkilaisten ja eurooppalaisten lisäksi kiinalaiset ovat tehneet Uusi Silkkitie -hankkeensa myötä maahan ennennäkemättömiä sijoituksia. Uzbekistan ei ole rajoittanut taloudellista liikkumavaraansa liittymällä Venäjän dominoimaan Euraasian talousunioniin, ja se on laajentanut viisumivapaussopimuksia koskemaan jo yli 90 eri maata. Tulonsiirrot sadoilta tuhansilta ulkomailla työskenteleviltä uzbekeilta muodostavat jo noin 14 prosenttia maan bruttokansantuotteesta.

Satoja uzbekkeja on muuttanut myös Suomeen ja työllistynyt etupäässä rakennusalan yrityksiin. Suomen kielen opetusta on tarjolla pääkaupunki Taškentin Nordic International Universityssa ja suomalaisissa maakuntalukioissa on opiskellut 2020-luvun alkupuolella liikemies Peter Westerbackan välittämiä uzbekkilukiolaisia. Kauppakamari EastChamin tilastojen mukaan Suomen vienti Uzbekistaniin on kasvanut vuoden 2022 jälkeen räjähdysmäisesti ja suomalaisyritykset ovat vieneet maahan muun muassa koneita, kuljetusvälineitä ja kemiallisia aineita – eli tuotteita, joista esimerkiksi Venäjän sotateollisuus on nyt erityisen kiinnostunut.

Uzbekistan on parantanut Mirzijojevin aikakaudella sijoitustaan kansainvälisissä korruptiotilastoissa, mutta sen yhteiskuntaa vaivaa yhä neuvostoajalta periytyvä epäluottamus viranomaisiin ja monitasoinen korruptio. Suomi karkotti 2020-luvun vaihteessa satoja uzbekistanilaisia rakennustyöläisiä, jotka jäivät kiinni opiskelutodistustensa väärentämisestä. Rakennusliiton mukaan Suomeen muuttaneita rakennustyöläisiä oli myös pakotettu maksamaan ylimääräisiä maksuja työnvälittäjilleen. Myös Westerbackan lukiolaishanke ajautui konkurssiin, kun Suomen hallitus otti syksyllä 2026 käyttöön lukuvuosimaksut EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille toisen asteen opiskelijoille.

Jos Uzbekistan saa ohjattua kasvavan työikäisen väestönsä jatkossakin ulkomaille, se voi saattaa vielä vanhat Silkkitien kaupungit uuteen kukoistukseen. Suomen on silti hyvä pohtia sitä, kuinka paljon tiivistyvät kauppasuhteet ja Venäjä-pakotteiden ilmeinen kiertäminen sopivat yhteen Stubbin “arvopohjaisen realismin” kanssa. Tasavallan presidentti kertoo elämäkerrassaan esimerkiksi vuoden 2008 tapaamisestaan itsevaltaisen presidentti Karimovin kanssa, joka painotti tälle uhkaavaan sävyyn, etteivät “eurooppalaiset ja aasialaiset arvot” vastaa toisiaan. Toisaalta länsimaiden on syytä pitää huolta siitä, ettei alue jää tulevaisuudessa vain venäläisten ja kiinalaisten temmellyskentäksi.

Kazakstanin muuttuva tie

Kazakstan on yli 2 miljoonan neliökilometrin pinta-alallaan maailman suurimpia valtioita. Sen ennätyspitkä pohjoisraja Venäjän kanssa on noin 7 600 kilometrin pituinen ja sillä on myös pitkä yhteinen raja Kiinan kanssa idässä. Uzbekistanin tapaan maata johti pitkään sen neuvostoaikainen johtaja Nursultan Nazarbajev, joka väistyi vallasta maaliskuussa 2019. Hänen seuraajansa, Kasym-Žomart Tokajev, on niittänyt mainetta uudistusmielisenä ja kielitaitoisena johtajana. Tammikuussa 2022 Kazakstania ravistelivat silti ennennäkemättömät mellakat, joita saapuivat tukahduttamaan venäläiset ja valkovenäläiset rauhanturvajoukot.

Kazakstan on yhä Venäjän läheinen liittolaismaa Euraasian talousunionin ja Itsenäisten valtioiiden yhteisön (IVY) täysjäsenenä. Tokajev on silti ottanut symbolisia askeleita kohti turkinsukuista maailmaa vaihtamalla esimerkiksi kazakin kielen aakkoset kyrillisistä latinalaisiin kirjaimiin. Sujuvaa mandariinikiinaa taitava Tokajev on myös rakentanut läheiset suhteet Xi Jinpingiin ja haalinut Kazakstaniin kiinalaisia investointeja.

Venäjältä saadusta tuesta huolimatta Tokajev on esittänyt Ukrainan täysimittaisen sodan aikana myös kriittisiä mielipiteitä Venäjän toiminnasta ja tukenut Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Taustalla on osittain kazakkien pelko siitä, että Venäjä liittäisi tulevaisuudessa myös slaavienemmistöisen Pohjois-Kazakstanin itseensä. Heinäkuussa 2026 Tokajev vaati jopa sodan lopettamista julkisessa tapaamisessaan presidentti Vladimir Putinin kanssa ja toimi joidenkin arvioiden mukaan tällöin Xi Jinpingin viestinviejänä. 

Kazakstan on ainoa Keski-Aasian maa, johon Suomi on avannut suurlähetystön, ja Kazakstan ylläpitää vastaavasti omaa suurlähetystöään Helsingissä. Suomalaisella EastCham-kauppakamarilla on myös yhteystoimisto Kazakstanin vanhassa pääkaupungissa Almatyssa, joka on yhä Kazakstanin liike-elämän keskus. Lukuisat suomalaisyritykset ovat osallistuneet Almatyn vientimessuille vuoden 2022 jälkeen ja nostaneet Suomen Kazakstaniin suuntautuvat vientitilastot huippulukemiin viemällä maahan muun muassa suuria määriä maansiirtokoneita, moottoreita ja rekkojen vetoautoja. Lukuisat toimittajat ja asiantuntijat ovat syyttäneet yrityksiä pakotteiden kiertämisestä, koska Venäjän sotateollisuus tarvitsee tällä hetkellä juuri edellä mainittuja tuotteita.

Suurten öljy- ja kaasuesiintymiensä ja kasvavien ulkomaisten investointien ansiosta Kazakstanin bruttokansantuote jatkanee nopeaa kasvuaan, mutta tammikuun 2022 tapahtumat olivat muistutus siitä, että maan vaurastumisen pitäisi parantaa muidenkin kuin maan johtavien piirien elintasoa. Kazakstanin sisäiset tuloerot ovat yhä valtavat, ja maan talous on Euraasian talousunionin myötä erityisen sidonnainen Venäjään. Lisäksi Hormuzinsalmen sulkeutuminen ja Ukrainan iskut Novorossijskin öljynjalostamoon ovat vahingoittaneet myös Kazakstanin taloutta, koska Novorossijsk toimii päätepisteenä Tengizin öljykentiltä alkavalle Kaspianmeren öljyputkikonsortiolle. Lähivuosina Kazakstan rakentaa todennäköisesti erillisen putken Azerbaidžanin kautta Eurooppaan ja kasvattaa näin geopoliittista merkitystään.

Keski-Aasian tulevaisuus

2000-luvulla Venäjän suurin geopoliittinen projekti on kantanut Euraasian talousunionin nimeä. Itä-Euroopassa sen laajentuminen pysähtyi Ukrainaan, ja Keski-Aasiassa vain Kazakstan ja Kirgisia ovat liittyneet sen täysjäseniksi. Samalla Kiina on valloittanut maailmaa infrahankkeillaan ja levittänyt vaikutusvaltaansa alueille, joita Venäjä on pitänyt historiallisena etupiirinään. Keski-Aasian pienemmät valtiot, kuten Kirgisia ja Tadžikistan, uhkaavat jäädä tulevaisuudessa entistä riippuvaisemmiksi Kiinasta, samalla kun Uzbekistanin merkitys alueen itsenäisenä pelaajana kasvaa.

Puolustusvoimien tutkimuslaitos on laatinut tuoreessa katsauksessaan Keski-Aasialle kaksi vaihtoehtoista kehityskulkua vuosille 2026–2036. Ensimmäisessä skenaariossa Kiinan vaikutusvalta kasvaa niin suureksi, että Keski-Aasia ajautuu täysin sen vaikutuspiiriin Venäjän kustannuksella. Toisessa maiden itsenäinen toimijuus vahvistuu. Jälkimmäisen osalta keskeistä on se, paljonko Turkin vaikutusvalta alueella kasvaa ja pystyykö Euroopan unioni edistämään omia tavoitteitaan yhdessä Turkin kanssa. Viime vuosina Turkin katse on kääntynyt enemmän sen keskiaasialaisten heimoveljien suuntaan ja sen presidentti Recep Tayyip Erdoğan on yrittänyt taivutella maita tunnustamaan esimerkiksi Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan.

Mackinderin kuuluisan sitaatin mukaan se, joka hallitsee Itä-Eurooppaa, hallitsee sydänmaata eli Keski-Aasiaa, ja se, joka hallitsee sydänmaata, hallitsee “maailmansaarta” ja sen myötä koko maailmaa. Tällä hetkellä useimmat Euroopan itälaidan maista ovat osa läntistä liittokuntaa, mutta Ukrainan sodan lopputulema ja Euroopan yhtenäisyys ratkaisevat lähivuosina sen, jatkuuko Venäjän marssi kohti Moldovaa, Puolaa ja Baltiaa. Jos hyökkäyssodat tuottavat tulosta, Venäjä säilyttänee vaikutusvaltansa Keski-Aasiassa ja Putinin ”suvereeni ja kontrolloitu demokratia” pysyy houkuttelevana yhteiskuntajärjestelmänä. Jos taas Venäjä kärsii selvän tappion, sen monien reuna-alueiden voi odottaa pyrkivän laajempaan autonomiaan. 

Vaikka Suomi on sopinut hiljattain tiivistävänsä yhteistyötä jopa Turkmenistanin kanssa, sen on hyvä pohtia, mihin nykyisen ulkopolitiikan arvopohjainen realismi loppujen lopuksi pyrkii. Esimerkiksi Kirgisian tapauksessa länsimaiden vuosikausia kestäneet kehitysyhteistyöhankkeet eivät ole estäneet maan hiljattaista autokratisoitumista ja liukumista Kiinan vaikutuspiirin. Tällä hetkellä joku voisi myös kysyä, mikä on se moraalinen viitekehys, joka mahdollistaa samoilta toimijoilta Ukrainan jälleenrakennushankkeiden koordinoinnin Euroopassa ja Venäjä-vastaisten pakotteiden kiertämisen Keski-Aasiassa?