The Ulkopolitist ja Eurooppanuoret järjestivät syksyllä 2026 Eurooppa ja eurooppalaisuus -teemaisen kirjoituskilpailun 14-19 -vuotiaille nuorille. Justiina Peltonen sai kilpailussa kunniamaininnan.

Vuoristoja ja jokia, kuumia kesiä sekä kylmiä talvia. Taiteiden, tieteiden ja sotien  rikastama historia sekä lukuisia kulttuureja, jotka ovat eläneet rinta rinnan jo lukuisten vuosien ajan. Samalla kun etelässä kilistellään viinilaseja, pohjoisessa  selkä punoittaa saunavihdasta. Kaikki nämä toisistaan irralliset asiat kohtaavat kuitenkin yhdessä paikassa: Euroopassa. Alueella, jossa ääripäät löytävät toisensa  yli 700 miljoonan ihmisen kautta. Eurooppa on kokonaisuus, joka muistuttaa  erivärisistä ja -kokoisista tilkuista muodostuvaa tilkkutäkkiä. Olemme kietoutuneet  tiiviisti yhteen ja pitäneet yhteisömme lämpimänä jo pitkään. Viime vuosien aikana  ommel on kuitenkin päässyt rispaantumaan, ja ennen niin tiivis rakenne uhkaa nyt  revetä rikki kokonaan. 

Euroopan hienous on sen monimuotoisuus, ja siitä meidän on pidettävä kiinni. Pohjoismaalaisena nuorena ajatus Euroopasta ja eurooppalaisesta identiteetistä  tuntuu usein kuitenkin kaukaiselta. Kotimainen kulttuuri on niin voimakkaasti läsnä  kaiken aikaa, ettei mielelle jää tilaa käsittää muun maailman avaruutta. Euroopan  monimuotoisuuden voi todella ymmärtää vasta, kun sen pääsee itse kokemaan – on  se sitten matkustamalla, mediasta tai muiden ihmisten avulla. Kun ovet yhteisöön avautuvat, Euroopasta alkaa muodostua aivan uusi kuva: kaksiulotteinen kartta muuttuu moninaiseksi yhteisöksi, jonka keskiössä ovat ihmiset. Maanosasta  muovautuu luokkahuone, jossa opiskellaan samanaikaisesti kaikkia oppiaineita tieteistä taiteisiin ja liikunnasta musiikkiin. 

Eurooppalaisina rikastutamme toisiamme niin kulttuurissa kuin varallisuudessakin, kun lähdemme esimerkiksi ulkomaille opiskelemaan, käymme keskinäistä kauppaa ja jaamme tietojamme sekä  näkemyksiämme maiden välisissä kokouksissa. Aktiivinen kommunikointi on suuri ylpeyden aihe, jota meidän tulee vaalia. Sen avulla teemme yhteistyötä taistellessamme muun muassa ilmastonmuutosta vastaan. Kaiken kukkuraksi osaamme myös pitää hauskaa yhdessä, niin kuin Euroviisuista voi päätellä. Nämä kaikki tuovat Euroopan lähemmäs tavallista ihmistä ja auttavat eurooppalaisia tuntemaan, että he ovat osa jotain suurempaa kokonaisuutta. Ne ovat juuri niitä inhimillisiä asioita, joista meidän tulisi pitää kiinni etenkin nyt, kun poliittinen myllerrys ja maailmantaloudellinen tilanne repivät meitä erilleen. 

Kolikolla on kuitenkin kaksi puolta. Yhteiseloomme on kuulunut myös konflikteja, ja  niitä me olemmekin kokeneet runsain määrin. Ei sovi unohtaa, kuinka kohtalokkaat aseenlaukaukset Sarajevossa sytyttivät yhden historian tuhoisimmista

sodista, saati sitä, miten 1920-luvulla kourallinen ihmisiä saattoi alulle liikkeen, joka myöhemmin suoritti miljoonia ihmishenkiä vaatineen kansanmurhan. Vaikka synkkä historiamme on jättänyt meihin arpensa, olemme ottaneet siitä opiksi ja onnistuneet rakentamaan vahvan solidaarisuuden Euroopan maiden välille.. Vääryyksiä on pyritty oikaisemaan esimerkiksi vahvistamalla maiden välistä yhteistyötä, ja erinomainen todiste tästä on hiili- ja teräsyhteisöstä vähitellen muovautunut Euroopan unioni. Yhteinen menneisyys on myös ajan saatossa tuonut tavallisen ihmisen lähemmäs Eurooppaa. Vapaa liikkuvuus ja tasa-arvoa korostava eurooppalainen hyvinvointimalli koskevat meitä kaikkia, ja ne osoittavat, että monikulttuurinen yhteiselo on täysin mahdollista. Kun maailmalla kuohuu, minua helpottaa, että voin pysähtyä hetkeksi historiamme äärelle ja tarkastella, miten paljosta olemme yhdessä selviytyneet. Se vahvistaa uskoa paremmasta huomisesta ja osoittaa, että vaikeimmistakin ajoista on mahdollista päästä yli. 

Kun katse käännetään takaisin nykyhetkeen, on ilmiselvää, että tämänhetkinen  maailmantilanne on todella koetellut eurooppalaista identiteettiämme. Kysymykset  sodasta, ilmastonmuutoksesta ja globaalista taloustilanteesta tuntuvat jakavan  meidät omiin leireihimme, ja näin nuoren näkökulmasta se tuntuu pelottavalta. Tunnen olevani kauempana muusta Euroopasta kuin koskaan, vaikka teoriassa  yhteisömme pitäisi kukoistaa kehittyneen teknologian ja sosiaalisen median ansiosta. Maiden väliset jännitteet heijastuvat kuitenkin jo yksilötasolle. Milloin viimeksi pystyimme nauttimaan esimerkiksi Euroviisuista siten, ettei äänestysvalintojamme ohjannut sodankäynti tai poliittinen ideologia? Entä mitä tapahtui ylpeydellemme, joka on haihtunut kuin tuhka tuuleen sen jälkeen, kun  presidentti Donald Trump aloitti toisen virkakautensa Yhdysvalloissa? Olemme ajautuneet erillemme juuri sillä hetkellä, kun varmin pelikorttimme selviytymiseen on yhteistyö. Olemme osoittaneet yhteistyön olevan vahvuutemme ennenkin, ja nyt jos koskaan olisi aika lyödä viisaat päämme yhteen, mikäli haluamme säilyttää suvereniteettimme ennen kuin se riistetään meiltä kokonaan. 

On siis sanomattakin selvää, että Eurooppa ja eurooppalaisuus ovat kaksi ylpeyden  aihetta, joiden puolesta kannattaa taistella. Meillä on pitkä yhteinen historia ja rikas  kulttuuriperintö, jossa jokaisella Euroopan maalla on osansa. Monimuotoisuutemme on ainutlaatuista, ja maidemme välillä on tiivis side, kuin ommel, joka on pitänyt tilkkutäkkimme kasassa jo vuosikymmenten ajan. Vaikka täkkimme on ajoittain rakoillut ja päässyt rispaantumaan, on se aina palannut loistoonsa entistä vahvempana ja kestävämpänä. Nyt kun yhtenäisyyttämme koetellaan, meidän tulisi pitää ensisijaisesti kiinni kaikista niistä perustavanlaatuisista asioista, jotka ovat alun perinkin tuoneet meidät yhteen: vahva yhteistyö ja ihmisten väliset kohtaamiset. illä loppujen lopuksi ne ovat lanka, joka pitää tämän tilkkutäkin kasassa.