Miten Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut? Mitkä ovat keskeisimmät ulko- ja turvallisuuspolitiikan haasteet? Tänään The Ulkopolitistin eduskuntavaalihaastattelussa 7/8 on Sosialidemokraattien puheenjohtajaa Antti Rinnettä tuuraamassa eduskuntavaaliehdokas, ulkoministeri Erkki Tuomioja. ”Vaalipolitist”-haastattelusarja käy läpi kaikkien merkittävimpien eduskuntapuolueiden ulko- ja turvallisuuspoliittisia näkemyksiä.

Ulkoministerillä on riittänyt töitä viimeisen vuoden aikana. Tästä huolimatta aikaa riittää SDP:n ulkopoliittisten näkemysten esille tuomiseen The Ulkopolitistin vaalisarjassa. Vastaukset kysymyksiin Tuomioja kirjoittaa näppärästi iPadilla. Tuomioja on toiminut 2000-luvulla ulkoministerinä yhteensä yli kymmenen vuotta – ohittaen edellisen ennätyksen haltijan Paavo Väyrysen – ja on siten yksi keskeisimpiä suomalaisia ulkopoliittisia vaikuttajia.

Tuomioja aloittaa toteamalla, että ”olisimme toivoneet ja uskoneetkin” voimapolitiikan käytön kansainvälistä oikeutta ja sopimuksia rikkomalla jääneen jo historiaan Euroopassa. Kysymykseen siitä, kuinka Suomen turvallisuuspoliittinen ympäristö on muuttunut Ukrainan kriisin myötä, Tuomioja vastaa, että ETYJ:ssä luotu turvallisuusjärjestelmä on joutunut koetukselle. Kuitenkin huolimatta siitä, että jännitteinen ilmapiiri, johon kuuluu voimannäyttämistä myös  lähiympäristössä, on heijastunut Suomeen ”emme koe, että meihin suuntautuisi mitään uutta sotilaallista uhkaa”. Tuomioja katsoo, että paluu maailmanlaajuiseen kylmään sotaan ei ole odotettavissa, koska muu maailma Pohjois-Amerikan ja Euroopan ulkopuolella ei sellaiseen tule osallistumaan.

Ulkoministerin mielestä suurin Suomea kohtaava ulko- ja turvallisuuspoliittinen haaste on ilmastonmuutos ja kestämätön kehitys, koska nämä ilmiöt ”vaarantavat kaikkien ihmisten turvallisuuden”. Parhaammassakin skenaariossa ihmiskunnalla on enintään muutama vuosikymmen sopeuttaa kaikki toimintonsa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän kehityksen vaatimuksiin. Ulkopolitiikan toinen haaste on voimapolitiikka, johon Suomen täytyy olla edelleen varautunut. Tuomiojan mielestä lienee selviö, että Venäjä ei ole kulkemassa demokraattisempaan suuntaan ja että Venäjän käytös on mennyt myös Itämeren alueella huolestuttavampaan suuntaan. Vaikka Tuomiojan mukaan kasvavan keskinäisen riippuvuuden maailmassa voimapolitiikka ei tuota kenellekään kestäviä etuja –ei Venäjällekään– kansainvälisen yhteisön on kyettävä ”tehokkaammin vakuuttamaan voimapolitiikkaa harkitsevat toimijat siitä, että sen kustannukset ja riskit ovat sellaisia, ettei siihen kannata ryhtyä”.

Kysymykseen siitä, miten Suomen tulee järjestää Venäjä-suhteensa ja eroaako Suomen linja EU:n linjasta Tuomioja linjaa, että Suomi on ”toiminut täysin EU:ssa itsekin tekemiensä päätösten” mukaisesti, ja että ”pidämme EU:n yhtenäistä ja johdonmukaista toimintaa tärkeänä”. Toisaalta Tuomioja on edellisessä vastauksessa tunnustanut, että käytännössä Suomen ja EU:n tapoja tehdä Venäjä-politiikka ei ole ollut ”aivan kivutonta yhdistää”. Brysselin kautta hoidetun Venäjä-suhteen lisäksi Tuomioja tuo esille, että Suomi ei tuo Venäjä-suhteeseensa ”mitään uusia kahdenvälisiä ongelmia” ja jatkaa yhteydenpitoa ”niin normaalisti kuin mahdollista”. Tuomioja muistuttaa muiden alueellisten institutionaalisten viitekehysten olemassaolosta –Itämeren maiden neuvosto, Pohjoinen ulottuvuus, Eurobarents-neuvosto, Arktinen neuvosto– joiden toimintoihin Tuomiojan mukaan ”kukaan ei ole vielä halunnut tuoda uusia vastakkainasetteluja”.

Joissain oman vastuualueensa ulkopuolelle jäävissä aihepiireissä istuva ulkoministeri puolustaa Suomen virallista linjaa hieman lakonisesti. Kysymykseen suomalaisen kehitysyhteistyön tavoitteesta ja siitä tulisiko toiminnan tuloksellisuutta arvottaa taloudellisilla mittareilla Tuomioja toteaa, että ”tavoitteet on hyvin määritelty kehityspoliittisissa ohjelmissa” ja että tuloksellisuutta arvioidaan ”kaiken aikaa myös taloudellisilla mittareilla”. Jihadistitaistelijoiden virta Suomesta Lähi-itään on puhuttanut viime aikoina turvallisuusuhkana, ja ministereiltä on udeltu miten Suomen tulisi asiaan reagoida. Tuomiojan mukaan Suomeakin koskeva uhka ”tulee ottaa vakavasti, vaikka sen merkitystä ei myöskään pidä suurennella”. Jälleen kerran kuulemme, että Suomi toimii ”tässäkin samanlinjaisesti kuin EU-maat ja muut Pohjoismaat”.

Jatkamme turvallisuuspolitiikalla ja kysymme seuraavaksi, mikä on Euroopan unionin turvallisuuspoliittinen merkitys. Tuomiojan mukaan, EU:n merkitys on ”hyvin suuri”, koska se on ”turvallisuusyhteisö, jolla on jäsenvaltioita velvoittava solidaarisuuslauseke”. Suomi kannattaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamista ja EU:ssa lisääntyvää puolustusyhteistyötä. Toisaalta ulkoministeri tunnustaa, että unioni ei ole ”sotilasliitto eikä sellaiseksi ole nähtävissä olevassa tulevaisuudessa kehittymässä”. Tuomioja katsoo, että huolimatta puolustusmäärärahojen lisäämisen paineesta nykyinen itsenäinen uskottava puolustus on mahdollista säilyttää myös pitemmällä aikavälillä. Osittain koska Suomen ja Ruotsin tiivistyvä yhteistyö tuo ”molemmille maille kustannustehokkuutta ja vahvistaa niiden puolustuksen tehoa ja uskottavuutta”.

Lopuksi The Ulkopolitist tiedustelee poliittisen historian dosentilta tämän selitysmallia SDP:n kriittiseen Nato-kantaan. Monet eurooppalaiset sosialidemokraattiset puolueet kannattavat maidensa jäsenyyttä Natossa. Miksi SDP vastustaa Nato-jäsenyyttä ja  aiheuttaisiko Ruotsin sosialidemokraattien kannan mahdollinen muuttuminen uudelleenarvioinnin paikan SDP:ssä? Nato-kysymyksessä ei Tuomiojan mukaan kuitenkaan ole puolue- tai ideologista asetelmaa, vaan ”Suomella on oma historiansa ja geopoliittinen asemansa”, jonka takia ”emme näe, että Nato-jäsenyys toisi meille lisää turvallisuutta vaan voisi paremminkin päinvastoin sitä heikentää”. Kysymykseen keskinäisriippuvuudesta, ulkoministeri toteaa, että Ruotsilla on ”tietenkin suuri merkitys” Suomen asemalle sekä vastaavasti toisinpäin.

Muut Vaalipolitist -sarjan haastattelut:

Osa 6: Timo Soini: Oikeassa pitää olla oikeaan aikaan

Osa 5: Olli Rehn: Voidaan kysyä, mitä olisi tapahtunut, jos EU ei olisi reagoinut

Osa 4: Paavo Arhinmäki: Ukrainan kriisi ei uhkaa Suomea

Osa 3: Ville Niinistö: Suomen pitää edistää arvojaan johdonmukaisesti

Osa 2: Carl Haglund: Maailma on muuttunut, puolustusmäärärahat riittämättömiä

Osa 1: Päivi Räsänen: Sota on saapunut Euroopan alueelle