Suomessa on suhteellisen laaja käsitys, että kehitysyhteistyö on tärkeää ja että me suomalaiset olemme suhteellisen hyviä siinä. Kehitysyhteistyön määrää ei mitä todennäköisemmin karsita, mahdollisesti – tulevan hallituksen väriyhdistelmästä riippuen – määrää jopa kasvatetaan.

Sillä valtiontalouden tasapainottaminen on ollut keskeinen osa hallitusneuvotteluita on aiheellista kysyä pitäsikö kehitysyhteistyön kasvua leikata (absoluuttinen leikkaus kehitysyhteistyössä on varsin epätodennäköistä).   Kuitenkin leikkausten sijaan merkittävästi hyödyllisempää on nykyisen kehitysyhteistyön tehokkuuden parantaminen.

AidWatch-blogi julkaisi viimeittäin kiinnostavan tutkimuksen kehitysyhteistyön tehokkuudesta, tutkittuna ”best practices” prisman kautta.   Vaikka tutkimuksen proosa ei ole valloittavaa, ulkopolitiikkanörttejä varmasti kiinnostaa tutkimuksen tilastot ja vertailutaulukot.  Ei liene ihme, että retoriikka kehitysavusta poikkeaa merkittävästi todellisuudesta.   Yleisesti ottaen, mitä valikoivampi ja spesifimpi kehitysyhteistyö on sitä tehokkampaa se on.  Etenkin kahdenvälinen kehitysyhteistyö – jota Suomikin harrastaa – on altis tehottomuuteen avun sirpaloitumisen takia.  Suomesta ja muista pohjoismaista kirjoittajat huomauttavat, että:

”the Scandinavian countries’ reputation of altruism based on aid volume does NOT translate to good practices; they have below average scores on specialization and transparency and are mediocre in the overall ranking.”

Tämä altruismin maine näemmä seuraa puhtaasti halukkuudestamme kasvattaa kehitysavun määrärahoja ja tukea kehitysyhteistyön periaatetta, ei niinkään paljon siitä kuinka tehokkaasti kyseinen raha käytetään.   Pohjoismaat ovat varsin valmiita myöntämään kehitysapua ei-demokraattisiin maihin.  Tosin niin on Yhdysvallatkin.

Tutkimus ei varsinaisesti käsittele kehitysyhteistyön roolia ulko- ja turvallisuuspolitiikan osana. USAID saa suhteellisen huonon arvosanan tehokkuudesta tässä tutkimuksessa, mutta sen myöntämä apu on selvästi sidottu maan harjoittamaan ulkopolitiikkaan. Suomen kehitysyhteistyö pyrkii ehkäisemään kriisejä maailmalla; rahallisten ulottuvuuksien lisäksi on myös aiheellista kysyä onko Suomen kehityspolitiikka tässä suhteessa ’tehokas’.