Kuva: Pixabay / Kurious

Veera Honkanen on toimittaja ja maailmanpolitiikan tutkimuksen opiskelija Helsingin yliopistossa.

Veneellä meren yli saapuvia, sortoa ja epäinhimillisiä elinoloja kotimaastaan pakenevia ihmisiä sekä vastuun pallottelua valtiosta toiseen. Kuulostaa tutulta. Kyse ei kuitenkaan ole Välimeren ylittävistä pakolaisista, vaan salakuljettajien veneillä Kaakkois-Aasian rannoille saapuvista, Myanmarista (entinen Burma) pakenevista rohinga-vähemmistöön kuuluvista muslimeista. Rohingojen ahdinko on ollut kansainvälisen yhteisön tiedossa jo vuosia. Samaan aikaan Myanmarille on annettu kiitosta demokratiakehityksestä. Mutta onko Myanmaria palkittu liian paljon ja liian nopeasti?

Kohti avoimempaa yhteiskuntaa

Kaakkois-Aasiassa sijaitseva Myanmar on vuoden 2010 vaalien jälkeen kulkenut pienin askelin kohti avoimempaa ja demokraattisempaa yhteiskuntaa. Myanmaria lähes 50 vuotta hallinnut sotilasjuntta on vaihtunut ainakin nimellisesti siviilihallitukseen, joskin armeijalla on edelleen paljon valtaa. Vaalien jälkeen hallinto on presidentiksi maaliskuussa 2011 nousseen entisen kenraalin Thein Seinin johdolla esimerkiksi armahtanut poliittisia vankeja ja höllentänyt lehdistön sensuuria. Myanmarin hallinto on myös neuvotellut maan kapinallisryhmien kanssa, vaikka kestävää rauhaa ei ole saatu aikaan. Nobel-palkittu oppositiojohtaja Aung San Suu Kyi vapautettiin kotiarestistaan jo vuonna 2010. Parlamenttivaalit, joihin Suu Kyin johtama oppositiopuolue NLD voi osallistua, on määrä järjestää tämän vuoden marraskuussa.

Kehitys ei ole jäänyt huomaamatta muulta maailmalta. Euroopan unioni (EU) poisti Myanmaria vastaan asetetut pakotteet lukuunottamatta aseiden vientiin kohdistuvia pakotteita vuonna 2013. Päätöstä perusteltiin muun muassa Myanmarin hyvällä demokratiakehityksellä. Niin ikään Yhdysvallat höllensi Myanmarin-vastaisia pakotteitaan vuonna 2012.

Myanmarin ja muun maailman välisiä suhteita on elvytetty muutoinkin. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on vieraillut Myanmarissa jo kahdesti, ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten. Toukokuussa 2013 EU nimitti maahan ensimmäisen lähettiläänsä. Maaliskuussa 2013 Japani myönsi maalle 504 miljoonan dollarin eli noin 450 miljoonan euron lainan, ensimmäistä kertaa 26 vuoteen. Norjan valtiovarainministeriö päätti viime vuonna, että maan jättimäinen eläkerahasto saa ostaa Myanmarin valtion myöntämiä joukkovelkakirjoja. Voi kuitenkin kysyä, onko pakotteiden poisto, demokratiakehityksestä palkitseminen ja taloussuhteiden innokas palauttaminen ollut ennenaikaista.

Salakuljettajia ja joukkohautoja

Keväällä 2015 Malesian ja Thaimaan viidakoista löytyi ihmissalakuljettajien perustamia leirejä, joilta puolestaan löytyi useita joukkohautoja. Malesian viranomaisten mukaan he löysivät 139 hautaa, joihin uskotaan päätyneen salakuljettajien leireillä kuolleita rohinga-muslimeja. Salakuljettajien leireille ja joukkohautoihin rohingoja päätyy, koska Myanmar on tehnyt parhaansa, jotta he lähtisivät maasta. Tosin myös Thaimaassa osa viranomaisista on hyötynyt ihmisten ahdingosta. Ihmisoikeusjärjestöjen ja YK:n Myanmarin entisen erikoislähettilään Tomas Ojea Quintanan mukaan rohingojen kohtelussa kyse voi olla rikoksista ihmisyyttä vastaan. Jopa kansanmurha on mainittu (esimerkiksi täällä ja täällä).

Nykytilanne on osaltaan seurausta vuonna 2012 Rakhinen osavaltiossa leimahtaneista väkivaltaisuuksista muslimien ja buddhalaisten välillä, joiden seurauksena noin 140 000 ihmistä joutui jättämään kotinsa. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan suurin osa heistä elää edelleen pakolaisleireillä. Väkivaltaisuudet saivat alkunsa, kun kolme muslimimiestä raiskasi ja tappoi buddhalaisenemmistöön kuuluneen naisen. Vuoden 2012 kesäkuun ja lokakuun väkivaltaisuudet johtivat Myanmarin viranomaisten mukaan 192 ihmisen kuolemaan. Kuolleista 134 kuului rohinga-vähemmistöön. (BBC:n sivuilla on hyvä katsaus vuoden 2012-14 tapahtumiin).

Fyysinen väkivalta ei ole rohingojen ainoa ongelma. Suurimmalle osalle rohinga-vähemmistöön kuuluvista ei ole myönnetty Myanmarin kansalaisuutta. Presidentti Thein Seinin mukaan mukaan rohingat ovat laittomia maahanmuuttajia. Kansalaisuuden ja identiteetin kieltämisen ohella esimerkiksi rohingojen lapsilukua, avioliittoja ja liikkumista on rajoitettu. Osa on päättänyt jättää epätoivoiset olot – vaarallinen merenylityskin näyttää paremmalta vaihtoehdolta. Noin 25 800 rohingaa ja bangladeshilaista siirtolaista on paennut Myanmarista ja Bangladeshista veneillä tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, UNHCR arvioi. Viime vuoden vastaavaan aikaan luku oli noin 11 200.

Malesia, Indonesia ja Filippiinit ovat päättäneet ottaa yhteensä noin 7 000 siirtolaista tänä vuonna, mutta vain vuodeksi (Malesiassa ja Indonesiassa on jo lukuisia rohinga-vähemmistöön kuuluvia pakolaisia). Ennen päätöstä Thaimaan ja Malesian viranomaiset olivat ehtineet käännyttää vähintään satoja venepakolaisia takaisin merelle. Muslimivähemmistön tilanne Myanmarissa on siis pahentunut samaan aikaan, kun maailma on kiitellyt maan johtoa edistysaskelista.

EU puolustaa ihmisoikeuksia – ainakin paperilla

Joukkohautojen löytyminen ja muiden Kaakkois-Aasian maiden nihkeä suhtautuminen venepakolaisiin on jouduttanut länsimaisten poliitikkojen heräämistä todellisuuteen. Esimerkiksi presidentti Obama jatkoi toukokuussa joidenkin Yhdysvaltain asettamien Myanmarin-vastaisten pakotteiden voimassaoloa. Hän perusteli päätöstään muun muassa maan huonolla ihmisoikeustilanteella. Kesäkuussa hän sanoi, että Myanmarin on lopetettava rohingojen syrjintä. Kritiikistä huolimatta EU ei ole katsonut tarpeelliseksi pyörtää pakotepäätöksiään.

Pelkät nuhtelut eivät kuitenkaan paranna rohingojen tai muiden Myanmarin vähemmistöjen asemaa. Myanmarin hallinnon painostamisen, ihmisoikeuksien edistämisen ja vähemmistöjen aseman parantamisen vastapainona ovat taloudelliset seikat. Myanmarissa on rikkaat luonnonvarat ja hyvä sijainti Kiinan ja Intian välissä. Esimerkiksi Kiina on jo vuosia ollut merkittävä Myanmarin taloudelle. Maailmaa kiinnostaa myös avautumassa olevat markkinat maassa, jonka väkiluku on noin 52 miljoonaa.

Euroopassa ei haluta jäädä muiden maiden jalkoihin, vaikka EU:n ja Myanmarin välinen kauppa onkin vielä pientä. Viime vuonna EU-maiden vienti Myanmariin oli yhteensä lähes 494 miljoonaa euroa, kun vuonna 2002 vienti oli alle 92 miljoonaa euroa. Kokonaisuudessaan EU ja Myanmar kävivät viime vuonna kauppaa noin 886 miljoonalla eurolla, mikä on 56 prosenttia enemmän kuin vuonna 2013. Parhaillaan EU ja Myanmar neuvottelevat investointisuojasopimuksesta. EU on perustellut Myanmarin-vastaisten pakotteiden poistoa sillä, että se kannustaa maata uudistumisessa. Samalla mainitsematta jää, että talouden avautuminen hyödyttää myös EU-maita. Tietenkin EU, ja monet muut, ovat kiinnostuneita maasta, jonka talouden Maailmanpankki ennakoi kasvavan 6,5 prosenttia vuosina 2015–2016.

Myös lähestyvät vaalit tekevät äänenpainoista varovaisia. Myanmarin hallintoa ei haluta ärsyttää, jotta demokratiakehitys ei vaarantuisi. Samalla voi kuitenkin kysyä, missä määrin kehitys on ollut todellista, jos maan vähemmistöjen elinolot ovat kurjat ja jos rohingyojen kohdalla puhutaan jopa etnisestä puhdistuksesta tai pahimmillaan kansanmurhasta. Voi tietysti olla, että esimerkiksi EU:n uskottavuus moittia muita on kärsinyt alueen oman pakolaiskriisin poukkoilevan hoidon takia.

Kaikesta tästä huolimatta muu maailma voisi pitää mielessä Joshua Kurlantzickin huomion: Myanmar tarvitsee muuta maailmaa taloudellisesti kipeämmin kuin muu maailma Myanmaria. Halutessaan EU, Yhdysvallat ja muu kansainvälinen yhteisö pystyisivät painostamaan maata nykyistä tehokkaammin. Usko Myanmarin demokratiakehityksen etenemiseen ja luotto taloudellisiin etuihin näyttää kuitenkin olevan vahvempi kuin huoli maan ihmisoikeustilanteesta.

Mutta hei, ei se mitään. Onhan esimerkiksi EU “vahvasti sitoutunut edistämään ja suojelemaan ihmisoikeuksia, demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta maailmanlaajuisesti. Ihmisoikeudet ovat keskeisessä asemassa EU:n suhteissa muihin maihin ja alueisiin.”