Kuva: US Pacific Fleet, Flickr

Toissa yönä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti määränneensä ohjusiskun Syyriaan tarkoituksenaan rangaista Bashar al-Assadin hallintoa tiistain hermokaasuiskusta Khan Sheikhounin kylään. Kaasuiskussa kuoli arviolta vähintään 80 ja loukkaantui yli 500 ihmistä – valtaosa uhreista oli lapsia. Trumpin määräämässä ohjusiskussa tuhottiin Assadin hallinnon käyttämä ilmatukikohta, josta käsin kaasuisku tehtiin.

Päätös ohjusiskusta on monella tavalla dramaattinen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Yhdysvallat kohdistaa sotilaallista voimaa Assadin hallintoa vastaan konfliktin aikana. Yllättäväksi tämän tekee se, että tähän asti Trumpin linja Syyrian suhteen on ollut erittäin passiivinen: fokus on ollut nimenomaan Islamilaisen valtion, eli Isisin, lyömisessä. Järkevää kantaa siihen, mitä hallinto ajattelee Syyrian sisällissodasta tai sen ratkaisemisesta, on ollut vaikea löytää – poikkeuksena se, että Trump väittää olevansa kaikkea muuta kuin Barack Obama.

Iskun yksi tehtävä onkin vahvan kontrastin luominen Trumpin ja Obaman Syyria-politiikan välille.  Obamahan tuli osittain vahingossa linjanneeksi, että kemiallisten aseiden käyttö Syyriassa olisi ”punainen viiva” jonka ylittämistä Yhdysvallat ei hyväksyisi. Assad ylitti punaisen viivan räikeästi vuonna 2013 Ghoutan kaasuiskulla. Obama puntaroi sotilaallisen iskun tekemistä ja totesi suoraan, ettei pienen yksittäisen iskun tekemisessä Syyriaan olisi mitään järkeä.   

Kohdatessaan vastaanvanlaisen tilanteen presidentti Trump valitsi toisen tien. Samalla hän myös löysi tavan piikittää Obaman ”heikkoa” Syyria-politiikkaa koko tragedian mahdollistamisesta.

Viesti Trumpista päättäväisenä toimijana – eräänlaisena anti-Obamana – on kohdistettu sekä kotimaiselle että kansainväliselle yleisölle. Reaktiot itsessään eivät ole olleet kovin yllättäviä: Assadin vastustajat iloitsivat siitä, että häntä rangaistaan kemiallisten aseiden käytöstä, ja hänen kannattajansa taas raivostuvat suvereniteetin loukkaamisesta.  Trumpin toimia voi tarkastella monelta kannalta, mutta pölyn laskeutuessa isoin kysymys onkin, mitä Trumpin tuoreesta Syyria-toimista oikein seuraa.

Mitä seuraavaksi?

Kohdistettu ohjusisku varmastikin vaikuttaa tehokkaalta toimelta Trumpin hallinnon näkökulmasta: päättäväinen, mutta lyhyellä aikavälillä varsin riskitön reaktio kauhistuttavaan tapahtumaan. Tosiasiassa, mitä enemmän iskua tarkastelee, sitä ongelmallisempi se kuitenkin on.  Etenkin Syyrian konfliktin dynamiikan kannalta iskussa ottama Yhdysvaltain suunta on huolestuttava.

Pohjimmiltaan ohjusisku on symbolinen. Se ei poista Assadin hallinnolta kykyä käyttää kemiallisia aseita – aseistusta, jota sillä ei tulisi muutenkaan olla. Parhaimmillaan isku vakuuttaa Assadin hallinnon ja sen tukijat siitä, että kemiallisia aseita ei tule enää käyttää, koska siitä seuraisi lisää iskuja.  Tästä huolimatta väkivalta jatkunee lähes entisellään. Kemialliset aseet ovat kauhistuttavia, mutta niiden käyttö on kuitenkin ollut marginaalista Syyrian konfliktissa. Kuten Aleppon valtaus osoitti, pitkäaikainen piiritys, näännytys ja siviilikohteiden pommitus on tähänkin asti kelvannut Assadin hallinnolle sodankäynnin keinoina. Syyrian sodan kauheuksiin ja tuhon pysäyttämiseen kourallinen risteilyohjuksia ei riitä.

Venäjän näkökulmasta isku on kiusallinen. Tätä ennen Yhdysvaltain Syyrian-politiikka oli ajautumassa kohti tiiviimpää yhteistyötä ja ymmärrystä Venäjän kanssa, mikä oli Assadin edun mukaista. Tämä kehitys ainakin toistaiseksi pysähtyy iskun aiheuttaman diplomaattisen protestin aallon alle. Vaikka Venäjällä tai Yhdysvalloilla ei omilta osiltaan ole varsinaisesti halua liioitella iskua, ovat kummankin osapuolen kädet jossain määrin sidottuja, mitä reaktioihin tulee. Venäjän asema Syyriassa on sidottu Assadin asemaan, joka heijastuu lähes refleksinomaisena tarpeena puolustaa Assadia eri kansainvälisillä areenoilla. Tämä tarve jatkuu siitäkin huolimatta, että Venäjän ja Assadin hallinnon suhde ei ole ruusuinen.

Toinen haaste on odotusten hallinta. Kansainvälinen politiikka ei oikein tue käsitystä ”one-off” -teoista – ja sekä Assadin puolustajien että vastustajien keskuudessa Yhdysvaltain aktivoituminen herättää odotuksia. Samaan aikaan isku on varoitus, jonka uskottavuus riippuu siitä, miten valmis Yhdysvallat on reagoimaan, jos sen rajoja koetellaan uudelleen. Nyt kun Trump on osoittanut valmiutta valvomaan punaista viivaansa, sama päätös sitoo Yhdysvaltojen arvovaltaa Syyrian sotaan laajemminkin. Uuden kriisin syttyessä Trumpilta odotetaan vastausta. Entä jos hänellä ei ole niitä?

Rajojen kokeilua

Isoin tuntematon kysymys onkin se, miten Yhdysvallat reagoi, jos Assadin hallinto kokeilee rajoja uudestaan – etenkin silloin, jos kyseessä ei ole ihan niin selvä tapaus. Mitä jos kyseessä ei ole varsinaisesti kielletty kemiallinen ase kuten kloori? Entä jos tulevaisuudessa isku toteutetaan Venäjän ylläpitämästä tukikohdasta? Tai mitä jos Yhdysvaltain reaktiota koetellaan Syyrian ulkopuolella, esimerkiksi Iranin tukeman ja Assadin hallinnon rinnalla taistelevan shiiaryhmittymän toimesta Irakissa?

Haaste onkin se, että Trumpin teot eivät tunnu olevan ankkuroituneita mihinkään strategiaan tai edes selviin tavoitteisiin Syyrian konfliktin suhteen. On helppo kritisoida Obaman Syyria-politiikkaa aiheellisestikin siitä, että siinä välteltiin vaikeita valintoja loppuun asti. Mutta Obaman politiikassa sentään valintojen seuraukset tiedostettiin. Tämä ei ole lainkaan selvää Trumpin osalta. Yhdysvaltain presidenttinä Trump kohtaa tismalleen samat ongelmat kuin Obama: Syyriassa ei voi selättää jihadistiliikkeitä tai padota konfliktin vaikutuksia sekaantumatta itse vaikeaan konfliktiin ja osallistumatta sen ratkaisuun.