Itämeren strateginen painopiste oli kylmän sodan aikana Tanskan salmissa. Sen jälkeen painopiste on siirtynyt lähemmäs Suomea. Kuva: Inka Reijonen / The Ulkopolitist.

Tänään alkava Aurora 17 on suurin Ruotsin järjestämä sotaharjoitus 20 vuoteen. Myös Suomi osallistuu harjoitukseen, jonka skenaariona on Ruotsin puolustaminen yhdessä kumppanien kanssa. Pääesikunnan päällikkönä ja Merivoimien komentajana työskennellyt vara-amiraali (evp.) Kari Takanen kommentoi Aurora 17 -harjoitusta ja Itämeren strategista tilaa The Ulkopolitistille.

Maantieteelle emme mahda mitään, kuuluu presidentti Paasikiven suuhun laitettu sanonta. Tästä huolimatta on Suomen lähialueen maantieteessä tapahtunut selviä muutoksia viimeisten vuosikymmenten aikana. Kylmän sodan aikana Itämeren itä- ja etelärannat olivat Varsovan liiton hallussa ja Ruotsi ja Suomi puolueettomia. Naton ja Varsovan liiton välinen eturintama kulki Itä- ja Länsi-Saksan välissä, ja Itämeren strategisesti herkimmät alueet sijaitsivat Tanskan salmissa.

Neuvostoliiton hajotessa asetelma Itämerellä heilahti uusiksi. Neuvostoliiton etupiiriin väkipakolla kuuluneet alueet hakivat turvaa Natosta, ja olihan EU-jäsenyys vuonna 1995 myös Suomelle ennen kaikkea turvallisuuspoliittinen ratkaisu. Puola liittyi puolustusliittoon vuonna 1999 ja Baltian maat viisi vuotta myöhemmin. Naton ”laajeneminen” on muuttanut Itämeren geopolitiikkaa siirtäen Itämeren strategista painopistettä lähemmäs Suomea. Venäjän aggressiivisen ulkopolitiikan myötä erityisesti Ruotsin strateginen merkitys on kasvanut, sillä Baltian puolustaminen ilman Ruotsin aluetta olisi erittäin vaikeaa. Vara-amiraali (evp.) Kari Takanen ei usko, että sotilasliittoon kuulumaton maa voisi pysytellä Itämerellä sattuvan konfliktin ulkopuolella:
”Suomi ja Ruotsi vedettäisiin väkisinkin kriisiin mukaan. Nato on 40 kilometrin päässä Suomesta.”

Vaikka Venäjän ja Valko-Venäjän Zapad 17 -harjoitus sekä Ruotsin isännöimä laivastoharjoitus Northern Coasts 17 ovat jännittyneen tilanteen takia suurempia kuin aiemmin, ne ovat kuitenkin normaaleja säännöllisesti järjestettäviä harjoituksia ilman sen suurempaa dramatiikkaa. Sen sijaan Aurora 17:n kaltaista, Ruotsin puolustamiseen keskittyvää suurharjoitusta ei ole järjestetty aikaisemmin. Kari Takasen mukaan Auroran järjestäminen samaan aikaan Zapadin kanssa ei ole sattumaa: harjoitus on suora vastaus Ruotsin kokemaan uhkaan.

Ruotsin sotilaallinen tyhjiö

Ruotsi ajoi 2000-luvun alusta alkaen systemaattisesti puolustustaan alas keskittyen kaukana ulkomailla toteutettaviin kriisinhallintaoperaatioihin. Pääsiäisenä 2013 Venäjä harjoitteli ydiniskua kahteen kohteeseen Ruotsissa. Maan ilmavoimien vapaapäivän vuoksi yksikään ruotsalaiskone ei noussut tunnistamaan pommikoneita, mikä aiheutti skandaalin puolustuksen tilasta. Takasen mukaan viimeistään Krimin miehitys ja Ukrainan sota herättivät ruotsalaiset muuttuneeseen turvallisuusympäristöön. Puolustusbudjetin suunta on viime aikoina kääntynyt, ja puolustusmäärärahojen kasvattamisella on varsin laaja poliittinen tuki. Heinäkuusta alkaen Gotlannissa on jälleen pysyviä joukkoja, ja osittainen asevelvollisuus palautettiin hallituksen päätöksellä viime maaliskuussa.

”Ruotsalaiset havahtuivat siihen, että puolustus on ajettu niin alas, ettei kyetä oman maan puolustamiseen”, Takanen toteaa. Ruotsissa puhutaan hänen mukaansa Suomea enemmän kansainvälisestä avunannosta siksi, että maan on pakko hakea tukea ulkomailta.
“Laajamittaisessa ja pitkäkestoisessa kriisissä voi olla mahdollista, että Suomikin tarvitsisi apua”, Takanen lisää.

Auroran skenaario on Ruotsiin kohdistuvan strategisen iskun torjuminen yhdessä kumppanien kanssa. Harjoitukseen osallistuu joukkoja Suomen lisäksi USA:sta, Kanadasta, Norjasta, Tanskasta, Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Ruotsissa poliittisen väännön jälkeen vuosi sitten hyväksytty isäntämaasopimus on harjoituksessa keskeisessä osassa. Ulkomaiset kumppanit saapuvat Ruotsiin pääosin Göteborgin sataman kautta. Suomesta harjoitukseen osallistuu noin 300 sotilasta, joista suuri osa on Porin prikaatin varusmiehiä.

Ruotsin tärkein satama Göteborg sijaitsee Naton suojaamalla merialueella. Tämä on vara-amiraali (evp) Kari Takasen mielestä keskeinen ero Suomen ja Ruotsin maantieteellisessä asemassa. Kuva: Inka Reijonen / The Ulkopolitist.

Takanen suhtautuu Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyöhön positiivisesti. Arkista yhteistyötä on tehty jo pitkään, ja se hyödyttää molempia osapuolia. 2000-luvun alussa maiden meritilannekuvajärjestelmät kytkettiin yhteen, minkä seurauksena Suomi saa tilannetietoja eteläiseltä Itämereltä ja Ruotsi vaikkapa Kotkan tutka-asemalta. Ilmavoimat harjoittelevat yhdessä lähes viikoittain. Takasen mukaan yhteistyö on helppoa, sillä maiden toimintatavat ja -kulttuuri ovat samankaltaisia. Työkielenä on englanti, sillä yhteistyö on rakennettu täysin kansainvälisen yhteensopivuuden varaan.

Puolustusyhteistyössä on Takasen mielestä silti edelleen kehittämisen varaa. Yhteistyön syventäminen on kuitenkin poliittisen päätöksen varassa. Takanen itse on saanut sen kuvan, ettei ruotsalaisilla ole halua rakentaa puolustusliittoa Suomen kanssa. Tähän vaikuttaa niin Suomen pitkä itäraja kuin Ruotsin maantieteellinen merkitys Baltian puolustuksen kannalta.

Erot Suomen ja Ruotsin maantieteessä

Maailmankartalla Suomi ja Ruotsi vaikuttavat olevan vierekkäin. Kun katsoo tarkemmin, Tukholma on etelämpänä kuin mikään Suomen kolkka ja eteläinen Ruotsi ulottuu Liettuan leveyspiireille. Ylivoimaisesti suurin osa ruotsalaisista asuu Suomea etelämpänä, ja Tukholman seudun pohjoispuoli on selvästi harvemmin asutettua kuin Suomi keskimäärin.

Ensisijaisesti Tukholmassa toivotaan tukea Yhdysvalloilta. Ruotsin maantieteellinen asema Baltian auttamisessa kriisitilanteessa on huomattavasti Suomea tärkeämpi. Käytännössä Nato tarvitsisi Ruotsin aluetta Baltian tukemisessa. Tämä on Takasen mielestä merkittävä ero Suomen ja Ruotsin maantieteessä. Ruotsi on sallinut Naton tutkakoneiden lennot ilmatilassaan vuodesta 2014. Arvioiden mukaan Ruotsi olisi myös varsin halukas antamaan alueensa Naton käyttöön kriisin aikana. Takanen pitää selvänä, että vaihtokauppana Ruotsi toivoo itse saavansa apua. Esimerkiksi sotilasstrategisessa doktriinissaan vuodelta 2016 Ruotsi on korostanut maan puolustamista yhteistyössä muiden kanssa: vain kumppanien kanssa Ruotsin on mahdollista lyödä hyökkääjä – yksin taistellessa tavoitteena on estää tappio.

Suomen maantieteellisestä asemasta ei taida voida puhua mainitsematta 1 300 kilometrin mittaista itärajaa. Murmanskin alue on Venäjälle sotilaallisesti merkittävä, ja on Takasen mukaan oletettavaa, että Venäjä ulottaisi kriisin aikana ainakin ilmapuolustuksensa Pohjois-Suomen alueelle. Yhteiskunnan toimivuuden kannalta Suomen merirajat ovat kuitenkin selvästi kiinnostavampia. Venäjän Itämeren laivaston pääosat sijaitsevat Kaliningradissa, mutta Takanen muistuttaa, että myös Pietari on sotilaallisesti tärkeä. Kolmasosa Venäjän Itämeren laivastosta ja suuri osa laivaston telakoista sijaitsee Suomenlahdella.

Suuri osa Suomen kulutustarvikkeista kulkee maahan Itämeren kautta, mikä korostaa merireittien merkitystä niin rauhan kuin kriisin aikana. Häiriöt meriliikenteessä näkyisivät kauppojen hyllyillä lähes välittömästi, ja polttoaineen puute vaikeuttaisi koko yhteiskunnan toimintaa. Takanen huomauttaa, että meriliikenteen katkaisemisella suomalainen yhteiskunta olisi yhtä lailla mahdollista saada polvilleen kuin sähköverkon tai tietojärjestelmiä kaatamalla. Tämä näkökulma on Takasen mukaan jäänyt usein taka-alalle Suomeen kohdistuvista “hybridiuhkista” keskusteltaessa.

Sekä Suomi että Ruotsi elävät ulkomaankaupasta, joka on täysin riippuvainen vapaasta merenkulusta. Suomen kaupasta noin 90 % on merikuljetuksia. Maamme vilkkaimmat kauppasatamat sijaitsevat Suomenlahdella: Porvoon Sköldvikissä, Helsingin Vuosaaressa sekä Kotkassa. Jokainen satama on erikoistunut tiettyyn rahtiin, eikä esimerkiksi Sköldvikin öljysataman toimintaa voisi korvata millään muilla Suomen satamilla.

Suomi on riippuvainen meriteitse käytävästä ulkomaankaupasta. Maan kolme tärkeintä satamaa sijaitsevat Suomenlahdella – kaikki alle 150 km päässä Venäjän rajasta. Kuva: Inka Reijonen / The Ulkopolitist.

Ruotsin tärkein satama taas sijaitsee Pohjanmeren puolella Göteborgissa. Tämä on Takasen mielestä toinen merkittävä ero Suomen ja Ruotsin maantieteessä: huoltovarmuuden kannalta Ruotsin asema on selvästi turvatumpi. Kriisin aikana Göteborgin edusta olisi Naton turvaama ja tavaraa voisi toimittaa maahan myös Norjan kautta rautateitse. Mailla on yhteinen rataverkko, kun taas Suomen raideleveys on peruja suuriruhtinaskunnan ajoilta.

Takasen mukaan myös poikkeusoloissa arvoilta 65–70 % Suomen ulkomaankaupasta liikkuisi meriteitse. Mikäli Suomenlahti olisi kriisin aikana suljettuna, Suomeen tuotaisiin tavaraa Selkämeren satamiin. Pohjanlahden pysyminen Suomen hallussa on tämän vuoksi kriittistä. Käytännössä se toteutettaisiin estämällä pääsy Selkämerelle miinoittamalla Ahvenanmaan ja Tukholman saariston välinen alue.
“Tämä voitaisiin tehdä yhteistyössä Ruotsin kanssa, sillä molempien intresseissä on pitää Pohjanlahti turvattuna”, Takanen arvioi.

Suomea ja Ruotsia yhdistää se, että kumpaankin kuuluu Itämeren turvallisuuden kannalta strategisesti merkittävä saari: Ahvenanmaa ja Gotlanti. Niiden avulla on mahdollista hallita suurta osaa Itämeren ilma- ja meriliikenteestä. Saarten strateginen merkitys nousi Baltian maiden Nato-jäsenyyden myötä. Samoihin aikoihin Ruotsi kuitenkin lakkautti Gotlannin joukko-osaston säästösyistä. Saareen vastikään sijoitettua taisteluosastoa voi tällä hetkellä pitää suorituskyvyltään lähinnä symbolisena.

Gotlannin merkitys Itämeren liikenteen hallinnalle on aivan keskeinen. Viro, Latvia ja Liettua ovat linnuntietä kaikki alle 200 kilometrin päässä Gotlannista. Useissa skenaarioissa on toistunut näkemys siitä, että Venäjä voisi estää Baltian tukemisen ilma- ja meriteitse ottamalla haltuun Gotlannin. Tästä käytetään usein englanninkielistä termiä Anti-Access / Area Denial, lyhenteenä A2/AD.

Gotlannin merkityksestä on puhuttu enemmän, mutta Takasen mukaan Ahvenanmaa on yhtä lailla keskeinen A2/AD:n kannalta. Ahvenanmaa on demilitarisoitu, mutta kriisitilanteessa Suomen vastuulla olisi puolustaa aluetta. Puolustusvoimilla on suunnitelmat saaren haltuunotosta kriisin aikana, mutta niiden toteuttaminen on poliittinen päätös. Ahvenanmaan demilitarisoitu asema on tehnyt tästä poliittisesti herkän kysymyksen, kuten muun muassa puolustusministeri Jussi Niinistö sai viime vuonna huomata.
“Kriisin alussa saaret olisivat Suomen puolustuksessa heikko paikka”, Takanen toteaa. ”Olisiko poliitikoilla rohkeutta tehdä oikea-aikainen päätös?”