Donald Trump kampanjatilaisuudessa Arizonassa lokakuussa 2018. Kuva: Gage Skidmore / Flickr.

Yhdysvaltain välivaalien lopputulos oli tasapeli, joka tarjosi molemmille puolueille aihetta sekä tyytyväisyyteen että tyytymättömyyteen. Republikaanien lähtöasetelma oli kuitenkin demokraatteja haasteellisempi, ja lopputulos lisännee heidän toivoaan seuraavien presidentinvaalien suhteen.

Yhdysvaltalaisessa ammattilaisurheilussa on perinteisesti karsastettu tasapelejä. Pohjois-Amerikan neljästä suuresta ammattilaisliigasta kahdessa tasureita ei esiinny lainkaan, vaan jokaiseen peliin haetaan ratkaisu keinolla tai toisella, ja muissakin tasapelit ovat kerran vuodessa tai jopa vuosikymmenessä esiintyvä erikoisuus. Yhdysvaltain vaaleissa tasapelit ovat kuitenkin aivan mahdollinen lopputulos. Näin on laita ainakin välivaaleissa, joissa presidentinviran sijaan kamppaillaan pelkästään kongressin kahden kamarin, senaatin ja edustajainhuoneen (sekä lukuisten osavaltiotason pestien, kuten valtaosan maan kuvernöörinviroista) hallinnasta.

Tämänvuotisia vaaleja voi hyvin perustein pitää tasapelinä. Demokraatit nappasivat ennusteiden mukaisesti itselleen edustajainhuoneen kontrollin ja noin 35 lisäpaikkaa. Republikaanit puolestaan eivät ainoastaan kyenneet säilyttämään enemmistöään senaatissa, vaan hankkivat myös itselleen todennäköisesti kolme lisäpaikkaa. (Tarkat tulokset ovat edelleen auki, sillä ääntenlaskenta on joidenkin vaalien osalta yhä kesken, ja yksi senaatin täytevaali käydään vasta joulukuussa.)

Kuten tasapeleissä yleensä, myös käytyjen vaalien kohdalla molemmat osapuolet voivat löytää suorituksesta sekä tyytyväisyyden että tyytymättömyyden aiheita. Demokraatit voivat iloita esimerkiksi ammattiliittojen väsymättömänä ruoskana tunnetun republikaanikuvernööri Scott Walkerin syrjäyttämisestä Trumpin 2016 voittamassa duunariosavaltio Wisconsinissa, tai siitä, että heidän valituissa edustajissaan on entistä enemmän heidän ydinkannattajaryhmiensä naisten ja vähemmistöjen edustajia. Demokraattien lopputulosta edustajainhuoneen ja senaatin vaalien äänienemmistöineen voi pitää hyvänä saavutuksena myös suhteessa siihen, että Yhdysvaltain taloudella menee jatkuvasti hyvin. Republikaanit puolestaan voivat puolestaan olla tyytyväisiä siihen, että kongressin molemmissa kamareissa lopputulos oli heille ennusteita parempi, samoin kuin perinteisen vaa’ankieliosavaltio Floridan senaatin- ja kuvernöörinvaalien niukkoihin voittoihin. Vielä näitäkin parempi saavutus republikaaneille on senaatin uusi koostumus, joka paitsi takaa heille seuraavaksi kahdeksi vuodeksi lujan otteen kongressin ylemmästä kamarista (ja sen myötä esimerkiksi mahdollisista uusista korkeimman oikeuden virkanimityksistä), vaikeuttaa myös selvästi demokraattien mahdollisuuksista kääntää senaatti itselleen vuonna 2020.

Jos kuitenkin pitää valita, kummalle osapuolista tasapeli antaa enemmän aihetta tyytyväisyyteen, vastaus on republikaanit ja ennen kaikkea Donald Trump. Jatkuvasti median (valtaosan) hampaissa olevalle presidentille, jonka suosiolukemat pysyttelevät jatkuvasti vain hieman päälle 40 prosentissa, tulos olisi voinut olla paljon huonompikin. Trumpin lausuntomylly kävi vaaleja edeltävinä päivinä tavallistakin kovemmilla kierroksilla, ja hänelle kuulunee kunnia vähintäänkin tämän vuoden aiempia välivaaleja korkeammasta äänestysprosentista. Ihmiset saapuivat sankoin joukoin uurnille äänestämään Trumpia vastaan ja hänen puolestaan, mutta yhtä kaikki Trump oli se tekijä, joka heitä uurnille veti. Niin hyvässä kuin pahassa välivaaleissa kyse oli pääasiassa Donald J. Trumpista.

Niin hyvässä kuin pahassa välivaaleissa kyse oli Donald J. Trumpista.

Klikkaa twiitataksesi.

Urheilumetaforaa jatkaaksemme, Trump ja republikaanit eivät välttämättä saavuttaneet välivaalien tasuria erityisen vakuuttavilla otteilla tai tyylikkäillä pelisuorituksilla, mutta tasapeli se yhtä kaikki oli. Republikaanien tulosta kyllä edesauttoi sekä edustajainhuoneen vaalipiirijako, jonka he pääsivät tämän vuosikymmenen alussa tohtoroimaan pitkälti mieleisekseen hyvin monessa osavaltiossa, sekä tämänkertaisten senaatinvaalien lähtöasetelmien poikkeuksellinen haastavuus demokraateille, mutta lopputulos on ja pysyy samana. Trumpin voi sanoa yltäneen haastavissa olosuhteissa tasapeliin verivihollisen kotiluolassa, ja se ei koskaan ole vähäinen saavutus.

Trumpin voi sanoa yltäneen tasapeliin verivihollisen kotiluolassa

Klikkaa twiitataksesi.

Vaaliseikkailu 2020

Erityisen mehukkaan tasapelistä tekee Trumpille se, että vaalien mentyä ohi hän on jälleen vapaa toimimaan ainakin jonkin aikaa haluamallaan tavalla ilman, että toimien seurausten tarvitsee pelätä lyövän korville vaalitappion myötä. Seuraaviin vaaleihin on aikaa kaksi vuotta, ja äänestäjän muisti on tunnetusti lyhyt. Niinpä nyt voisi olla Trumpille oivallinen hetki suitsia esimerkiksi Robert Muellerin Venäjä-tutkintaa, joka on saanut presidentin lähipiireineen näyttäytymään monet kerrat huonossa valossa. Spekulaatiot aiheesta käynnistyivätkin välittömästi vaalien jälkeen, kun oikeusministeri Jeff Sessions, jonka johtaman ministeriön alaisuuteen Mueller organisatorisesti kuuluu, jätti eroanomuksensa Trumpin kerrottua ajan olevan moiselle kypsä.

Sessionsin ero, joka ei tunnetusti ole todellakaan ensimmäinen Trumpin pyöröovikabinetissa, on hyvä muistutus myös siitä, kuinka tärkeä senaatin enemmistö Trumpille oli ja on. Senaatti näet vastaa merkittävimmistä hallinnon virkanimityksistä, joten Trumpilla on vastedeskin mahdollisuus saada haluamansa ehdokkaat valituiksi. Uuden enemmistön myötä ei edes haittaisi, vaikka pari oman puolueen senaattoria välillä liukenisikin riveistä. Aivan uusiin sfääreihin senaatin kontrollin painoarvo nousisi, jos auki tulisi jälleen jokin korkeimman oikeuden tuomarin paikoista – eritoten sellainen, jonka edellisen haltijan olisi nimittänyt demokraattipresidentti. Demokraattien ei tällä hetkellä autakaan juuri tehdä muuta kuin toivoa pitkää ikää ja hyvää terveyttä korkeimman oikeuden liberaalisiivelle, heistä etunenässä 85-vuotiaalle teräsmuorille Ruth Bader Ginsburgille.

Edustajainhuone demokraateilla on toki nyt hallussaan, mutta senkin valtaamisesta saattaa vielä tulla Pyrrhoksen voitto. Yhtäältä demokraatit voivat nyt vaikeuksitta torpata Trumpin mahdolliset avaukset Obamacaren kumoamisesta tai mittavista rajamuuribudjeteista. Toisaalta tämä tilanne voi sopia The Donaldille paremmin kuin hyvin – tästedes syyksi Obamacaren porskuttamiselle, perin vaatimattomille muurirakennelmille tai lähestulkoon mille hyvänsä hallinnon epäonnistumiselle voi aina osoittaa demokraattienemmistöisen edustajainhuoneen. Huomattavasti huonompiakin mediastrategioita voisi vuoden 2020 presidentinvaaleihin kehitellä.

Ja kun 2020 vaalit nyt tulivat mainituiksi, niin lausuttakoon niistä vielä sananen. Presidentinvaalit ovat yhdysvaltalaisen vaalikattauksen pihvi, jonka rinnalla välivaalit ovat pelkkää höttöistä coleslaw’ta. Näidenkin välivaalien tulos itsessään saatetaan muutamien vuosien päästä muistaa lähinnä parista keskivertoa obskuurimmasta vaalivoittajasta, mutta tuloksesta voi myös pyrkiä etsimään osviittaa sille, millaiset asemat ovat kahden vuoden päästä. Yksi keino tähän on tarkastella edustajainhuoneen vaalien tuloksia. Ne ovat nimittäin ainut valtakunnallinen vaali, joka järjestetään joka osavaltiossa kahden vuoden välein. Niinpä vertailemalla kahden vuoden takaista tulosta eri vaalipiireissä tämänkertaiseen tulokseen on mahdollista tarkastella, mihin suuntaan ja missä määrin puolueiden kannatus on eri vaalipiireissä edennyt. Peilaamalla saatuja trendejä viime presidentinvaalien tulokseen on mahdollista muodostaa karkea arvio siitä, millaista tulosta olisi voitu odottaa presidentinvaaleissa, jos sellaiset olisi nyt käyty.

Tällaiseen arviointiin liittyy tietysti lukuisia kontrolloimattomia muuttujia. Joissakin vaalipiireissä pitkäaikainen edustajainhuoneen jäsen on saattanut jättää toimensa, ja tilalle tuleva saman puolueen uusi ehdokas on paljon vähemmän tunnettu ja/tai suosittu, mikä näkyy välittömästi puolueen vaalipiirin äänimäärissä. Toisaalta joissakin vaalipiireissä istuva jäsen voi olla niin suosittu, että hänelle ei edes aseteta vastaehdokasta, mikä luonnollisesti vääristää myös tilastoa, sillä yhdenkään vaalipiirin jokainen äänestäjä ei kannata samaa puoluetta. Samoin on syytä muistaa, että äänestäjät voivat äänestää edustajainhuoneen jäseniä hyvin eri perustein kuin presidenttiä (vaikka, kuten todettua, näissä vaaleissa kyse olikin pitkälti Trumpin kannattamisesta tai vastustamisesta). Ja lopuksi arviointia vaikeuttaa sekin, että vaikka republikaanien ehdokas 2020 lieneekin Donald Trump, demokraattien ehdokas on todennäköisesti joku muu kuin Hillary Clinton, mikä varmasti muuttaa jossain määrin demokraattien kannatusprofiilia.

Silti vertailu lienee paremman puutteessa kokeilemisen väärti. Eli: jos presidentinvaalien vaalikäyttäytymisen trendi olisi samankaltainen kuin edustajainhuoneen vaalien, millaisia muutoksia vuoden 2016 tuloskarttaan olisi syytä odottaa?

Vastaus on demokraattien kannalta varsin myönteinen. Yksikään Clintonin 2016 voittama osavaltio ei olisi vaarassa tulla menetetyksi. Sitä vastoin demokraateilla olisi ainakin kohtalaiset mahdollisuudet napata itselleen peräti kahdeksan Trumpin voittamista osavaltioista: Arizona, Iowa, Florida, Pohjois-Carolina, Pennsylvania, Ohio, Michigan ja Wisconsin. Yhdessä nämä osavaltiot edustavat 125 valitsijamiesääntä, ja demokraateille riittäisi presidentinvaalien voittamiseen n. 30% tästä määrästä.

Jos presidentinvaalit pidettäisiin nyt, demokraattien tilanne näyttäisi siis kohtuullisen valoisalta. Vaaleihin on kuitenkin vielä kaksi vuotta, ja sinä aikana ehtii tapahtua paljon. Kuten edellä todettiin, aloite vaalien jälkeisessä poliittisessa asetelmassa on pitkälti Trumpilla, ja hän voi hyvinkin onnistua kääntämään sen edukseen. Ainakin siinä tapauksessa, että talouskasvu pysyy nykyisillä urillaan.

Aloite vaalien jälkeisessä poliittisessa asetelmassa on Trumpilla

Klikkaa twiitataksesi.