Kaakkois-Aasiasta kotoisin olevia ihmiskaupan uhreja tavataan yli 60 valtiossa, mukaan lukien Suomessa. Köyhyys, osattomuus ja mahdollisuuksien puute ajavat ihmisiä epätoivoisiin tekoihin paremman tulevaisuuden toivossa. Kaakkoisaasialaisten valtioiden toimet ovat tähdänneet rakenteellisten ongelmien ratkaisun sijaan lähinnä niiden suvereniteetin suojeluun ja sijoituksen parantamiseen Yhdysvaltojen ihmiskaupparaporteissa.

Ilmoittaisinko minä Thaimaan viranomaisille joutuneeni ihmiskaupan uhriksi? Kysymys on ollut Kaakkois-Aasiassa ihmiskaupan vastaista työtä tekevien huulilla, kun Thaimaan sosiaalisesta kehityksestä ja inhimillisestä turvallisuudesta vastaava ministeriö tiedotti tammikuussa julkaisseensa kesäkuussa 2019 uuden mobiilisovelluksen ihmiskaupan ehkäisemiseksi. Ministeriön vision perusteella sovellus on uusi tapa helpottaa ihmiskaupan uhrien ja todistajien yhteydenpitoa viranomaisiin ja madaltaa kynnystä hakea viranomaisilta apua. Visio ei ole toistaiseksi ottanut tuulta siipiensä alle, sillä tammikuuhun 2020 mennessä sovellus oli ladattu vain 260 kertaa. Syy tähän saattaa olla, että sovellus on saatavilla pääasiassa thaiksi – tai että merkittävä osa ihmiskaupan uhreista Kaakkois-Aasiassa on luku- ja kirjoitustaidottomia siirtotyöläisiä.

Kaakkois-Aasiasta kotoisin olevia ihmiskaupan uhreja on havaittu yli 60 maassa, mukaan lukien Suomessa Klikkaa twiitataksesi!

Thaimaan mobiiliapplikaatio on uusimpia keinoja suitsia Kaakkois-Aasiassa tapahtuvaa ihmiskauppaa. Kaakkois-Aasiaa pidetään yleisesti yhtenä globaalin ihmiskaupan keskuksista. Yhdistyneiden kansakuntien huumeiden ja rikollisuuden vastaisen toimiston UNODC:n vuoden 2018 ihmiskaupparaportin mukaan Kaakkois-Aasiasta kotoisin olevia ihmiskaupan uhreja on havaittu yli 60 maassa, mukaan lukien Suomessa, jossa kaakkoisaasialaisia on altistettu hyväksikäytölle muun muassa marjanpoiminnassa, kynsistudioissa ja etnisissä ravintoloissa. 

Globaalista ulottuvuudestaan huolimatta kaakkoisaasialainen ihmiskauppa on myös vahvasti paikallinen ilmiö, jota alueen maat eivät ole toistaiseksi onnistuneet torjumaan tehokkaasti. Yhdysvaltojen vuosittain laatimista vaikutusvaltaisista ihmiskaupparaporteista selviää, että Filippiinejä lukuun ottamatta Kaakkois-Aasian yhteistyöjärjestö ASEAN:in jäsenmaat eivät täytä kansainvälisiin sopimuksiin perustuvia Yhdysvaltojen ihmiskaupan vastaisen lainsäädännön ja toiminnan minimistandardeja. Syyt tähän ovat pitkälti poliittisia.

Osattomuus ja taloudellinen epätasa-arvo voimistavat hyväksikäyttöä Kaakkois-Aasiassa

Kaakkois-Aasian kontekstissa ihmiskaupasta puhutaan yleensä joko työvoiman hyväksikäyttönä tai seksuaalisena hyväksikäyttönä. Tarkkojen uhrimäärien arviointi on haastavaa johtuen ihmiskaupan piilorikollisuuden kaltaisesta luonteesta, ilmiön normalisoitumisesta ja uhrien tunnistamisen puutteellisuudesta. Kaakkois-Aasian maiden viralliset tilastot tunnistetuista ihmiskaupan uhreista ovat tästä syystä usein melko matalat.  Esimerkiksi Malesiassa on vuonna 2018 tunnistettu noin 3000 ihmiskaupan uhria. Thaimaassa vastaava luku vuonna 2019 on noin 1800. Tunnistettujen uhrien määrä on hyvin marginaalinen osa Thaimaassa työskentelevistä 4,9 miljoonasta siirtotyöntekijästä, joista suuri osa on UNODC:n Kaakkois-Aasian transnationaalista rikollisuutta käsittelevän raportin mukaan vaarassa joutua ihmiskaupan uhriksi laittoman maassaolostatuksensa vuoksi.

Kaakkois-Aasiassa ihmiskauppaa voimistavat tekijät liittyvät ensi sijassa mahdollisuuksien epätasa-arvoon, tulevaisuuskuvien puutteeseen ja köyhyyteen. Köyhyys on yksi merkittävimmistä syistä sille, miksi ihmiset etsivät mahdollisuuksia oman maansa ulkopuolelta ja päätyvät hyväksikäytetyksi. Köyhyys ajaa ihmisiä myös epätoivoisiin tekoihin. Esimerkiksi Filippiineillä köyhistä oloista tulevat naiset ovat olleet valmiita myymään vauvojaan noin sadasta dollarista. Kambodzhassa vanhemmat ovat saattaneet luovuttaa lapsensa ihmiskauppiaille, kun lapselle on luvattu töitä Thaimaasta ja vanhemmille 5000 bahtin (noin 140 euron) kuukausittainen korvaus. Lapset ovat vastaavissa tilanteissa päätyneet yleensä joko pakkotyöhön tai seksuaalisesti hyväksikäytetyksi alaikäisinä, mikä on UNODC:n mukaan alueella globaalisti poikkeuksellisen suurta.

Kaakkois-Aasiassa ei ole ollut poikkeuksellista, että ihmiskauppaan on osallistunut myös valtiollisia toimijoita. Klikkaa twiitataksesi!

Myös alueella käynnissä olevat konfliktit altistavat kaakkoisaasialaisia ihmiskaupalle. Pitkään ratkaisematta ollut rohingyojen diaspora ja heihin Myanmarissa kohdistuva vaino on altistanut kokonaisen etnisen ryhmän ihmiskaupalle. Rohingyohin kohdistuvan ihmiskaupan pelätäänkin olevan jälleen kasvussa Kaakkois-Aasiassa. Vastaavissa konfliktitilanteissa hyötyjiä ovat usein ihmisten ahdinkoa hyödyntävät hyväksikäyttäjät, mutta myös esimerkiksi yritykset, jotka tiedostamattaan tai tiedostaen saattavat työllistää ihmiskaupan uhreja. Suurin osa näistä hyväksikäyttäjistä on UNODC:n mukaan samasta maasta kotoisin olevia yksittäisiä henkilöitä, jotka tuntevat uhrinsa tai ymmärtävät hänen taustaansa. Hyväksikäyttö on osittain organisoitunutta, mutta enenevässä määrin yksittäisten henkilöiden fasilitoimaa. Kaakkois-Aasiassa ei ole ollut poikkeuksellista, että ihmiskauppaan on osallistunut myös valtiollisia toimijoita. 

Ihmiskaupan vastaisella työllä on vahva alueellinen pohja, mutta toimeenpano ontuu

Kaakkois-Aasian rakenteelliset ongelmat, erityisesti kasvava eriarvoisuus maiden välillä, ovat asettaneet painetta alueellisen, valtiotason ihmiskaupan vastaisen toiminnan rakentamiseen. Ihmiskaupan vastainen työ Kaakkois-Aasiassa on alkanut suhteellisen myöhään, vasta 2000-luvulla. Ihmiskaupasta on kyllä keskusteltu ASEAN-maiden tapaamisissa jo 1990-luvulla Kaakkois-Aasiaa koskevana turvallisuuskysymyksenä, mutta lainsäädännön ja yhteisen tilannekuvan puutteet ilmiöstä ovat hidastaneet varsinaisia toimia. Ongelma ei ole koskenut ainoastaan ASEAN-maita, sillä ennen vuonna 2000 julkaistua YK:n rikollisuuden vastaisen yleissopimuksen ihmiskauppaa koskevaa lisäpöytäkirjaa, nk. Palermon protokollaa, ihmiskauppaa ei ollut kansainvälisesti määritelty kovin kattavasti.

Ihmisoikeuksien toteutumista Kaakkois-Aasiassa tutkineen professori Catherine Renshaw’n mukaan Palermon protokolla ei vielä itsessään saanut Kaakkois-Aasian maita edistämään aktiivisesti ihmiskaupan vastaista työtä. Filippiinit ratifioi sopimuksen ensimmäisenä, vuonna 2002. Alueen kehittyneimmistä maista Thaimaa ja Singapore ovat ratifioineet sopimuksen vasta vuosina 2013 ja 2015. Monilla alueen mailla on edelleen varaumia sopimuksen täytäntöönpanoon, jotka koskevat riitatilanteiden sovittelua tai niiden viemistä Kansainvälisen tuomioistuimen piiriin. Ihmiskaupan vastaista työtä koskevat riitatilanteet on Kaakkois-Aasiassa haluttu pitää pitkälti valtioiden käsissä.

Ihmiskaupan vastaisen työn varsinainen veturi Kaakkois-Aasiassa on ollut ASEAN. Kun alueen valtiot ovat esimerkiksi rohingyojen systemaattisen hyväksikäytön kohdalla pyrkineet lähinnä reagoimaan kansainvälisiin paineisiin, ASEAN on pyrkinyt luomaan Kaakkois-Aasiaan alueellisia ihmiskaupan vastaisia käytäntöjä. Vuonna 2015 jäsenvaltiot allekirjoittivat ASEAN:in ihmiskaupan vastaisen sopimuksen, jonka tarkoituksena on tuoda kansainvälisesti määriteltyjä ihmiskaupan vastaisia toimia alueelliseen kontekstiin. Sopimuksessa määritellään sekä ihmiskaupan uhrien suojeluun, ihmiskaupan ehkäisyyn, rikosvastuuseen ja valtioiden väliseen yhteistyöhön liittyviä normeja.

Valtion suvereniteetin suojelu ihmiskaupan vastaisen työn esteenä

Useat Kaakkois-Aasian maat ovat sekä Palermon protokollan että ASEAN:in ihmiskaupan vastaisen sopimuksen seurauksena muokanneet lainsäädäntöään niin, että se sisältää ihmiskaupan ehkäisemiseen liittyviä erinäisiä normeja. Tarvittava lainsäädäntö voidaan nähdä ensimmäisenä askeleena kohti ihmiskaupan vastaisen työn minimistandardien toteutumista. Valitettavan usein valtiotason toiminta Kaakkois-Aasiassa on kuitenkin jäänyt tälle tasolle. Esimerkiksi Indonesiassa olemassa olevan lainsäädännön ja ihmiskaupan vastaisten toimenpidesuunnitelmien heikko toimeenpano on ollut yksi syy sille, miksi valtio ei ole tehnyt juuri mitään maassa rehottavalle prostituution kaltaiselle alaikäisten seksuaaliselle hyväksikäytölle.

Normien heikkoon toimenpanoon voidaan nähdä kaksi keskeistä syytä. Eri ihmiskauppaa koskevat kansainväliset tai alueelliset sopimukset eivät juurikaan sisällä valvonta- tai seurantamekanismeja. Esimerkiksi ASEAN:in ihmiskauppasopimuksessa seurantaa hoitavat käytännössä jäsenvaltiot, jotka hyvin epätodennäköisesti olisivat valmiita tekemään sellaisia päätöksiä, jotka vähentävät niiden itsemääräämisoikeutta ASEAN:ille tai pakottaa ne ihmiskaupan vastaisen sopimuksen noudattamiseen. Mekanismien puuttumisen taustalla on ASEAN:in perinteikäs sääntö olla puuttumatta toisen jäsenvaltion asioihin. Ei olekaan ihme, että myös ASEAN:in ihmiskauppasopimukseen on sisäänkirjoitettu vahva valtiollisen suvereniteetin kunnioittaminen. ASEAN:in rooliksi sopimuksen toimeenpanossa jää lähinnä tukea alueen valtioita niiden ihmiskaupan vastaisissa toimissa.

Valtiotasolla tarvittavien valvonta- ja seurantamekanismien puute ja toisaalta vahva suvereniteetin kunnioittaminen on näkynyt siinä, että vaikeat ja poliittista tahtoa vaativat ihmiskauppaa koskevat rakenteelliset kysymykset ovat jääneet lähes täysin ratkaisematta. Esimerkiksi Myanmarin hallitus ei ole tehnyt kansainvälisestä paineesta huolimatta juuri mitään rohingya-kysymyksen ratkaisemiseksi. Malesia taas ei ole lähes kymmenen vuoden jälkeenkään suostunut viemään käytäntöön Kambodzhan kanssa allekirjoitettua muistiota, joka parantaisi kambodzhalaisten kotiapulaisten asemaa Malesiassa. 

Ihmiskaupan vastaiset toimet tähtäävät valtioiden kansainvälisen imagon parantamiseen

Rakenteellisten ongelmien ratkaisun sijaan Kaakkois-Aasiassa valtiotason ihmiskaupan vastaista työtä ajavana tekijänä on monesti ollut valtioiden imagopolitiikka. Valtion profiloituminen kansainvälisesti ihmiskaupan mahdollistajana ei ole lähtökohtaisesti kovin mairittelevaa. Maa voi saada puutteellisesta ihmiskaupan vastaisesta työstään myös sanktioita Yhdysvalloilta. Yhdysvallat on ottanut keskeisen roolin ihmiskaupan vastaisen työn valvonnassa maailmanlaajuisesti, koska kansainvälisissä sopimuksissa ei ole olemassa tehokkaita sanktio- tai valvontamekanismeja. Yhdysvallat onkin käyttänyt vuosittaista ihmiskaupparaportointiaan siinä heikosti menestyvien maiden häpäisemiseen ja uhannut niitä taloudellisilla sanktioilla. 

Raportointimekanismia on kuitenkin aiheellisesti kritisoitu sen poliittisuudesta ja siitä, että se ohjaa valtioita tunnistamaan Yhdysvaltojen ihmiskauppalainsäädäntöä vastaavia ihmiskaupan muotoja. Yhdysvaltojen ihmiskaupparaportointiin vastaaminen onkin ohjannut Kaakkois-Aasian maiden valtiotason ihmiskaupan vastaista työtä ensi sijassa reaktiiviseksi proaktiivisen sijaan. Thaimaan mobiilisovellus on hyvä esimerkki tällaisesta toiminnasta. Vaikka se tarjoaakin innovatiivisen tavan olla yhteydessä viranomaisiin, ongelmana on, että viranomaisiin ei lähtökohtaisesti luoteta. Puutteellinen pitkäkestoinen tuki uhreille ja viranomaisten heikko kyky puuttua tilanteeseen lisäävät epäluottamusta.

Luottamusta heikentää myös se, että Thaimaan poliisia on paikallisten syyttäjien mukaan ohjeistettu tutkimaan ihmissalakuljetusta ihmiskauppana tilastojen parantamiseksi. Thaimaassa joka viides vuonna 2019 tehdyistä ihmiskauppaesitutkinnoista ei päätynyt lopulta syytteeseen. Myös esimerkiksi Malesia on yrittänyt nostaa profiiliaan lanseeraamalla ihmiskauppaan erikoistuneen tuomioistuimen vastineena Yhdysvaltojen ihmiskaupparaportille. Tulokset ovat jääneet kuitenkin hyvin laihoiksi lupauksista huolimatta, sillä yli 1600 esitutkinnasta vain kahdeksan on päätynyt tuomioon asti.

Jos ihmiskauppaa ei pystytä ymmärtämään kaikessa laajuudessaan, vastaus siihen jää välttämättä pinnalliseksi. Klikkaa twiitataksesi!

Tehokkaan ihmiskaupan vastaisen työn toteutumiseksi olisi välttämätöntä, että Kaakkois-Aasian maat siirtäisivät huomionsa imagon parantamisesta ihmiskaupan juurisyihin, kuten köyhyyteen ja osattomuuteen. Jos ihmiskauppaa ei pystytä ymmärtämään kaikessa laajuudessaan, vastaus siihen jää välttämättä pinnalliseksi. Ensisijaisina kärsijöinä ovat tällöin ne ihmiset, jotka tavoitellessaan parempaa elämää päätyvät hyväksikäytetyiksi. Heitä Kaakkois-Aasiassa on lukemattomia.