Kadulle majoittautuneiden venezuelalaisten telttoja Tacnassa, Etelä-Perussa lähellä Chilen rajaa elokuussa 2019. Kuva: Anna Virkama

Anna Virkama on yhteiskuntatieteiden maisteri, joka viimeistelee muuttoliiketutkimukseen liittyvää väitöskirjaansa Tampereen yliopistoon. Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa tutkimusprojekteissa Suomessa ja Ranskassa sekä poliittisten ja kaupallisten asioiden koordinaattorina Suomen suurlähetystössä Limassa. Tällä hetkellä hän työskentelee Limassa konsulttina ja vapaana toimittajana.

Etelä-Amerikan maat painivat koronaviruksen aiheuttamien taloudellisten ja sosiaalisten vaikutusten kanssa, mutta erityisen hauraassa asemassa ovat mantereen miljoonat kotimaansa jättäneet venezuelalaiset. Vaikea tilanne on ajanut osan jopa palaamaan Venezuelaan, mutta kriisistä saattaa lopulta koitua myönteisiäkin seurauksia.

Latinalaisen Amerikan maissa asuu tällä hetkellä huomattavan paljon venezulelalaissiirtolaisia. Maailmanpankin mukaan vuosien 2016–2019 jälkeen maasta on lähtenyt noin 4,6 miljoonaa venezuelalaista, ja venezuelalaiset ovatkin tällä hetkellä syyrialaisten jälkeen merkittävin diaspora maailmassa. Suurin osa siirtolaisista on asettunut Kolumbiaan, Peruun ja Ecuadoriin, mutta myös Argentiinaan, Chileen ja Brasiliaan. 2000-luvun aikana ja erityisesti Venezuelan chavistihallituksen presidentin Nicolás Maduron kaudella tilanne Venezuelassa on muuttunut radikaalisti elinolojen huonontuessa ja väkivallan lisääntyessä. Maasta on lähdetty siirtolaisiksi pitkienkin matkojen päähän, osa jopa 30–40 päivän kävelymatkoille. Amerikan valtioiden järjestön (OAS) julkaiseman raportin mukaan venezuelalaissiirtolaisten määrä saattaa vuoden 2020 lopulla nousta jopa 8,2 miljoonaan. 

Siirtolaisuuden ensimmäisessä vaiheessa venezuelalaiset saivat osakseen pääasiassa myötätuntoista suhtautumista sekä vastaanottavien maiden hallituksilta että kansalaisilta. Etelä-Amerikan valtiot eivät perinteisesti ole noudattaneet kovin tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa, ja esimerkiksi Kolumbiassa ja Perussa hallitukset ottivat käyttöön erityiset venezuelalaisille suunnatut tilapäiset oleskeluluvat, jotka mahdollistivat kohdemaassa asumisen ja työskentelyn määrätyksi ajaksi. 

Vuosien 2016–2019 jälkeen maasta on lähtenyt noin 4,6 miljoonaa venezuelalaista.

Klikkaa twiitataksesi.

Espanjaa puhuvina ja pääosin samaa valtauskontoa edustavina venezuelalaisia ei juurikaan vieroksuttu, ja ensimmäisen aallon maahanmuuttajissa oli paljon korkeakoulutettuja, joille oli kysyntää työmarkkinoilla erityisesti niissä Etelä-Amerikan maissa, joissa väestön yleinen koulutustaso on alhainen. Siirtolaisten määrän kasvaessa myös siirtolaisuuteen liittyvien lieveilmiöiden määrä alkoi kasvaa, ja viime vuosina asenteet venezuelalaisia kohtaan ovat huomattavasti koventuneet – varsinkin kun moni vastaanottava maa on samanaikaisesti paininut omien poliittisten kriisiensä ja takkuilevan talouskasvun kanssa. Perussa merkittävin käännös venezuelalaisten vastaanottamisessa tapahtui vuoden 2019 puolivälissä, kun maahan pääsyn ehdoksi asetettiin humanitäärinen tai turistiviisumi, jota voi hakea vain Caracasista Perun edustustosta voimassa olevan passin ja rikosrekisteriotteen kera. 

Pandemia koettelee Etelä-Amerikan köyhiä – varsinkin siirtolaisia

Jo ennen pandemiaa alkoi esiintyä varoittavia merkkejä siirtolaisiin kohdistuvasta lisääntyneestä syrjinnästä ja muukalaisvihasta. The New York Timesin mukaan viime vuonna Ecuadorissa asuvat venezuelalaiset kokivat syrjinnän niin raskaana, että osa siirtolaisista suunnitteli jopa sen vuoksi lähtevänsä maasta. Ecuadorissa, Chilessä ja Boliviassa venezuelalaisia on syytetty protestien lietsomisesta, vaikka kaikissa Etelä-Amerikan vuoden 2019 protesteissa oli kysymys pikemminkin kansalaisten kyllästymisestä epätasa-arvoon, heikkoon taloustilanteeseen sekä epädemokraattisiin ja korruptoituneisiin hallituksiin.

Maaliskuun 2020 puolessavälissä Etelä-Amerikkaan asti levinnyt koronaviruspandemia on ajanut siirtolaiset entistä vaikeampaan tilanteeseen. Maailman siirtolaisjärjestö ja YK:n pakolaisjärjestö ovat vedonneet kansainväliseen yhteisöön, jotta venezuelalaisia ei unohdettaisi tässä maailmanlaajuisesti haastavassa tilanteessa. Humanitäärisen avun lisäksi olisi erityisen tärkeää, että siirtolaisia vastaanottavat valtiot huomioivat siirtolaisten tilanteen tehdessään suunnitelmia koronakriisin hallinnasta. 

Siirtolaiset ja pakolaiset ovat pandemian keskellä erityisen heikossa asemassa.

Klikkaa twiitataksesi.

Siirtolaiset ja pakolaiset ovat pandemian keskellä erityisen heikossa asemassa varsinkin valtioissa, joiden valmiudet torjua pandemiaa, hoitaa vakavasti sairastuneita ja ehkäistä kriisin tuomia taloudellisia vaikutuksia ovat jo valmiiksi heikot. Rajoitetut sairaalapaikat saatetaan antaa ennemmin oman maan kansalaisille. Mahdollinen sairastuminen ei ole kuitenkaan monelle siirtolaiselle tällä hetkellä päällimmäinen huolenaihe, vaan se, miten tienata elanto, kun kansallisen hätätilan vuoksi julistettu ulkonaliikkumiskielto rajoittaa lähes kaikkia paitsi yhteiskunnallisesti kriittisten ammattien edustajia. Pandemian myötä useimmissa Latinalaisen Amerikan maissa on otettu käyttöön tiukasti valvotut ulkonaliikkumiskiellot ja rajoitukset, jotka ovat ajaneet miljoonat köyhät perheet nälänhätään ja riippuvaiseksi hallitusten jakamista avustuspaketeista ja tuista. Ei myöskään pidä unohtaa, että monilla siirtolaisilla on ollut jo maahan tullessaan aliravitsemuksesta johtuvia terveysongelmia ja jopa vakavia, pitkälle edenneitä sairauksia, joihin he eivät ole saaneet hoitoa vuosiin Venezuelan tilanteen vuoksi.

Huonontuneen työtilanteen ja taloudellisten vaikeuksien keskellä eteläamerikkalaisten ensisijainen turvaverkosto on yleensä oma perhe, suku ja ystävät. Siirtolaisille näitä verkostoja ei välttämättä ole ehtinyt vielä muodostua, joten he ovat kriisin keskellä usein yksin. Ei ole myöskään täysin varmaa, kuuluvatko siirtolaiset hallitusten jakamien avustusten piiriin. Perussa YK on koordinoinut yritysten rahoittamaa ruoka-apua viidelle tuhannelle venezuelalaisperheelle, jotka eivät kuulu valtion jakaman pandemia-avustuksen piiriin, mutta venezuelalaisia on maassa yhteensä noin 800 000, joten moni jäänee tämänkin avun ulkopuolelle. Maailmanpankki puolestaan on myöntänyt Ecuadorille kuuden miljoonan Yhdysvaltain dollarin avustuksen venezuelalaissiirtolaisten auttamiseksi osana suurempaa talouden elvyyttämiseen tarkoitettua rahoituspakettia. 

Kriisistä kumpuaa hyviäkin asioita

Koronakriisi on toisaalta tuonut myös joitakin myönteisiä vaikutuksia siirtolaisten asemaan. Siirtolaisten joukossa on paljon kohtalaisen korkeasti koulutettuja, sairaanhoitajia ja lääkäreitä, joille on nyt käyttöä maissa, joissa kärsitään osaavien terveydenhuoltoalan ja muidenkin ammattilaisten puutteesta. Ecuadorissa, Perussa ja Brasiliassa siirtolaisten ammattitaitoa on pandemian keskellä osattu hyödyntää erilaisissa hankkeissa: Perussa ja Ecuadorissa siirtolaiset ovat paikanneet lääkäripulaa, Brasiliassa puolestaan heitä on palkattu uusien sairaaloiden rakennustöihin.

Osa siirtolaisista kokee myös, että asenteet ovat pehmentyneet koronaviruksen myötä. Liman Universidad del Pacíficon apulaisprofessori ja siirtolaisuustutkija Feline Freier tulkitsee asenteiden muutosta sen valossa, että poliisien ja sotilaiden valvoman ulkonaliikkumiskiellon aikaan rikollisuus on huomattavasti vähentynyt ja sen myötä myös lehdistön osittain liioitteluun taipuvainen, venezuelalaisia syyllistävä uutisointi rikoksista. Kaikkia samalla tavoin koetteleva karanteeni on lisännyt yleistä solidaarisuutta, myös siirtolaisia kohtaan. Koska virus lähti alunperin leviämään aivan toiselta puolen maapalloa, sitä ei ajatella venezuelalaisten tuomana vitsauksena. 

Pandemia on myös pakottanut kaikki Latinalaisen Amerikan maat Nicaraguaa lukuunottamatta sulkemaan koulut ja ottamaan käyttöön etäopetuksen. Internetin, radion ja television kautta lähetettävää opetustarjontaa pääsevät todennäköisesti seuraamaan nekin siirtolaislapset, jotka eivät oleskeluluvan puutteessa olleet vielä päässeet kirjautumaan kouluihin. 

Jotkut ehkä palaavat, mutta ratkaisut on löydettävä muualta

Äärimmäisen vaikeat ajat ovat saaneet osan siirtolaisista jopa harkitsemaan paluuta Venezuelaan, jossa ehkä olosuhteet eivät ole vastaanottavaa maata kummoisemmat, mutta ainakin suku ja perhe on lähellä. Näin ajatteli ainakin osa BBC:n Kolumbiassa haastattelemista venezuelalaisita, joista jotkut olivat valmiita palaamaan kotimaahansa jopa kävellen huolimatta siitä, että pääkaupungista Bogotásta Venezuelan rajalle on 700 kilometriä ja kävellen matka vie kuudesta kahdeksaan päivään. Saman lähteen mukaan siirtolaisia on lähtenyt paluumatkalle myös mm. Ecuadorista, Perusta ja Brasiliasta. Paluu ei kuitenkaan ole kaikille mahdollista, ja siirtolaisten joukossa on paljon niitä, jotka eivät koe olevansa turvassa Maduron hallitsemassa Venezuelassa. Jääminen on silloin ainoa vaihtoehto.

Sekä pandemian torjuntaan että talouden elvyttämiseen tarvitaan kaikkien panosta – kansalaisuuteen katsomatta.

Klikkaa twiitataksesi.

Toivottavaa on, että kun pandemian pahimmasta vaiheesta päästään yli ja toipuminen voi alkaa, siirtolaisia vastaanottaneille valtioille jäisi muistiin ainakin kaksi oppia: Ensinnäkin se, että koulutetut siirtolaiset ovat arvokasta pääomaa, jota kannattaa hyödyntää muulloinkin kuin hätätilanteen sattuessa. Toiseksi sekä pandemian torjuntaan että talouden elvyttämiseen tarvitaan kaikkien panosta – kansalaisuuteen katsomatta.